Tutkijanura ei kiinnosta tutkijakoulutettavaa
(Julkaistu Helsingin Sanomissa mielipidesivulla 29.9.06)
Tutkimuksen kansainvälinen kilpailukyky on jatkuvasti otsikoissa. 15.9. Helsingin Sanomat raportoi Suomen Akatemian ja Tekesin projektista, jossa tilannetta pyritään korjaamaan houkuttelemalla Suomeen ulkomaisia huippututkijoita.
Samaan aikaan tutkimuksen tulevaisuus herättää huolestusta. HS raportoi 10.9. kyselystä, jonka mukaan tutkijanura kiinnostaa vain kolmannesta lukiolaista. Tätäkin suurempi ongelma lienee, ettei yliopistoura kiinnosta tutkijakoulutettavaakaan. Resurssien suuntaaminen ulkomaisiin huippututkijoihin ei tätä ongelmaa paranna. Tutkijanura jää epävarmaksi pätkätyöksi.
Konkreettisen esimerkin yliopistorahoituksen ongelmista tarjoavat Suomen Akatemian rahoittamat huippuyksiköt. Niiden idea on toimia tutkimusyhteisöinä, joissa tehdään pitkäjänteistä ja maailman kärkeä edustavaa tutkimusta; statuksen saamista edeltää intensiivinen hakuprosessi.
Tämä johtaa kuitenkin onnistuessaankin vain noin 20% rahoitukseen hyväksytystä suunnitelmasta. Muu rahoitus pitäisi saada muualta - mutta mistä esimerkiksi humanistit tai yhteiskuntatieteilijät sitä saisivat?
Tutkijan kohdalla tilanne tarkoittaa seuraavaa: vaikka hän on päässyt huippuyksikköön, hän joutuu toteamaan budjettiluonnoksen suunnitelmat rauenneiksi, saa joko murto-osan suunnitellusta rahoituksesta tai jää täysin ilman rahaa.
Tutkijanuran houkuttelevuutta vähentää, ettei tilanteeseen ole parannusta: professuureja ja hallintohenkilöstöä lukuun ottamatta vakinaisia virkoja ei yliopistoissa ole. Kun huomioidaan toimenkuvan mullistukset - UPJ, tutkimuksen arviointi, hankehaut, tohtorikoulut, matkalaskut, suositukset, rahoitusraportit ja muut hallinnolliset tehtävät tutkimuksen ja opetuksen lisäksi – ei edes häivähtävä mahdollisuus professuurista lohduta.
Tähän todellisuuteen Suomen Akatemian vierailuohjelma ei tuo parannusta, päinvastoin. Se lähettää nuorelle tutkijalle viestin, ettei vuosikymmenten työ suomalaisen tiedeyhteisön eteen ole tärkeää - ovathan monet vierailuprofessoreista suomalaisia tutkijoita, jotka ovat tehneet uransa ulkomailla.
Akatemian huoli tutkimuksen kilpailukyvystä on paikallaan. Resurssien suuntaaminen ulkomaisiin huippututkijoihin on kuitenkin virheellistä. Suomesta valmistuu tällä hetkellä (liiankin?) kiivaassa tahdissa tohtoreita, jotka ovat sekä taitavia että tutkimuksesta innostuneita. Miksei heille kalliin koulutuksen jälkeen tarjota kohtuullisia mahdollisuuksia jatkaa tutkimuksen tekoa?
Miia Halme,
Tutkijakoulutettava
Helsinki