OPM-tutkijanuran toimenpideohjelman tiedote
OPM-tiedote: Opetusministeriön toimenpideohjelma edistää
ammattimaista tutkijanuraa
12.2.2007/ mm
HETI JULKAISTAVISSA
Opetusministeriön toimenpideohjelma edistää ammattimaista tutkijanuraa
Opetusministeriö on käynnistänyt tutkijankoulutuksen ja -uran kehittämisen
toimenpideohjelman vuosille 2007-2011. Tavoitteena on luoda
tutkijanurajärjestelmä, joka mahdollistaisi ammattimaiselle tutkijanuralle
pääsemisen ja sillä etenemisen. Tohtorin tutkinnon jälkeisestä
tutkijanurasta muodostuisi ennustettavampi ja houkuttelevampi yliopistojen,
tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä tiivistämällä.
Tutkijanurajärjestelmän avulla turvataan laadukas ja riittävä tutkijakunta
koko tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän sekä yhteiskunnan tarpeisiin.
Neliportainen tutkijanura etenisi tohtorikoulutuksesta tutkijatohtoriksi ja
sen jälkeen yliopisto- tai akatemiatutkijaksi ja neljäntenä portaana olisi
professorivaihe.
Ammattimaiselle tutkijanuralle tähtäävän tohtorikoulutuksen keskeisenä
väylänä ovat tutkijakoulut, joiden asemaa vahvistetaan.
Tutkijakoulupaikkojen määrää lisätään siten, että jatko-opiskelijoista
nykyistä suurempi osa pääsisi tutkijakoulujen piiriin. Tavoitteeksi
asetetaan yliopistojen, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän
tutkimusyhteistyön lisääminen ja tutkijankoulutuksen rahoittaminen
yhteisvoimin.
Ohjelman tavoitteena on parantaa myös äskettäin väitelleiden, niin
sanottujen tutkijatohtoreiden asemaa. Tämän saavuttamiseksi yliopistojen
tulee lisätä tutkijatohtoreiden virkoja ja Suomen Akatemian tulee lisätä
tutkijatohtoreiden rahoitusta. Tutkijoiden liikkuvuutta julkisen ja
yksityisen sektorin välillä ja kansainvälisesti lisätään.
Yliopisto- tai akatemiatutkijavaiheeessa menestyneimmille tutkijoille
luodaan mahdollisuus tehtävän vakinaistamiseen. Tutkijanuramallin ylintä
eli professorivaihetta kehitetään perustamalla lisää osa-aikaisia ja
yhteisrahoitteisia professuureja tieteen, elinkeinoelämän ja julkisen
sektorin tarpeista lähtien.
Tutkijankoulutuksen ja -uran kehittämistoimenpiteiden toteutuksen
kustannuksiksi on arvioitu yhteensä 150 miljoona euroa vuoteen 2011
mennessä. Arvio perustuu Tiede- ja teknologianeuvoston esityksiin.
Toimenpideohjelma pohjautuu opetusministeriön tohtorikoulutuksen
kehittämistyöryhmän ja tutkijanuratyöryhmän raportteihin ja niistä saatuun
palautteeseen.
Opetusministeriö asettaa yhteistyöryhmän varmistamaan
tutkijanurajärjestelmän käytännön toteutusta.
_ _ _
Lisätietoja:
- johtaja Anita Lehikoinen, opetusministeriö, p. (09) 1607 7353, 040 518
4891
Opetusministeriön Toimenpideohjelma tutkijankoulutuksen ja -uran
kehittämiseksi vuosille 2007-2011 on luettavissa osoitteessa:
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2007/Toimenpideohjelma_tutkijankoulutuksen_kehittxmiseksi.html
Maaliskuu 9, 2007 @ 10.46 e
Miten Tieteentekijöiden liitto on edistänyt naistutkijoiden asemaa? Onko liitto julkistanut UPJ-prosessista kertynyttä aineistoa, jonka mukaan miesten ja naisten väliset erot ovat kasvaneet? Onko liitto saanut pätkätyötä tekevien naisten virkoja vakinaistetuksi tekemällä aktiivista yhteistyötä yliopistojen johdon, opetusministeriön ja esimerkiksi kansanedustajien kanssa? Onko liitto tullut mukaan julkaisu- ja seminaarihankkeisiin, joita on virinnyt myös Helsingin ulkopuolella? Onko liitto saanut parannetuksi yliopistojen ilmapiiriä?
Sydäntä lämmittäisi muukin muistaminen kuin työttömyyden varalta saadut jäsenmaksulomakkeet.
Liitto on sanojensa mukaan keskeinen vaikuttaja. Sen työn jäljet todella näkyvät tänään yliopistossa, jossa muut liitot ovat ajaneet jäsentensä etuja paljon tehokkaammin. Montako prosenttia Tieteentekijöiden liiton jäsenistä on määräaikaissa tehtävissä? Ja millaisen summan yksi jäsen on maksanut liitolle kuuluttuaan siihen 5, 10, 20 ja 30 vuotta, entä mitä hän on saanut vastikkeeksi?
Maaliskuu 9, 2007 @ 13.35 e
Hyvä avaus, mitähän liitto vastaa.
Hienoa että tällainen blogi
on avattu. Aletaanko lisäksi koota
julkaisua aihepiiristä?
Maaliskuu 14, 2007 @ 9.17 e
Kiitos Tieteentekijöiden liittoa koskevasta palautteesta. Edunvalvontatyö on pitkäjänteistä työtä ja monet asiat olisivat vielä huonommin, elleivät ammattiliitot ajaisi jäsentensä etuja.
Tieteentekijöiden liitolla on strategia sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseski liitossa ja liiton toimintaympäristössä. Tasa-arvoasiat otetaan huomioon kaikessa toiminnassamme. Liitolla on vahva paikallisorganisaatio ja yhdistystemme edustajat ovat jäseninä yliopistojen tasarvotoimikunnissa ja päättämässä yliopistojen henkilöstöpoliittisista ohjelmista, joissa tasa-vonäkökohdat ovat esillä. UPJ-prosessissa olemme koko ajan seuranneet naisten ja miesten välisiä palkkaeroja. Valtakunnallisen upj-aineiston perusteella naisten ja miesten väliset palkkaerot yliopistoissa eivät ole kasvaneet vaan päin vastoin hieman kaventuneet. Tehtävää naisten ja miesten palkkauserojen umpeenkuromisessa kuitenkin riittää. Yliopistojen upj-arviointiryhmissä on yhdistystemme edustajat ja luottamusmiehemme ylioistoissa valvovat jäsenistömme etuja.
Yhtenä esimerkkinä voisin mainita, että liittomme juristi avusti viime vuonna tasa-arvojutuissa mm. vaatimalla yliopistoilta tasa-arvolain mukaisia selvityksiä nimitysasioissa sekä avusti tasa-arvokanteiden teossa.
Liiton edustaja on jäenenä nyt aloittavassa opetusministeriön työryhmässä neliportaisen tutkijanuran toteuttamiseksi. Esimerkiksi tässä työryhmässä on ammattiliitoista vain Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton edustus. Tutkijanuratyöryhmän ohjausryhmän jäsenenä ollut puheenjohtajamme piti esillä naisten tutkijauran edistämiseksi tarvittavia toimenpiteitä.
Määräaikaisten palvelussuhteiden vakinaistamiseksi liitto on tehnyt pitkäjänteistä työtä ja työ jatkuu valtion määräaikaistyöryhmässä ja mm. em. tutikijanuramallityöryhmässä. Määräaikaisten vakinaistamistoimenpiteiden tiimoilta liiton johto on tavannut mm.valtion työmarkkinalaitoksen johtoa, opetusministeriön johtoa, poliitikkoja ja yliopistojen johtoa. Yhteydenpito edellämainittuihin ja moniin muihin päättäjätahoihin liiton jäsenistön kannalta tärkeissä asioissa on normaalia toimintaamme.
Yliopistojen työilmapiiriasioissa vaikutamme muun muassa paikallisella tasolla yhdistystemme, luottamusmiestemme ja työsuojeluvaltuutettujen kautta. Liitto on puuttunut epäasialliseen kohteluun työpaikoilla tekemällä yliopistoille ja työsuojelupiirille selvityspyyntöjä.
Erilaisissa edunvalvontaa koskevissa ym. asioissa voi mieluusti ottaa yhteyttä suoraan liiton toimistoon. Tervetuloa myös mukaan vaikuttamaan - jäsenyhdistystemme kokouksissa valitaan yliopistotason toimijoita etuja valvomaan ja aktiiviset toimijat ovat tervetulleita.
Eeva Rantala