'Aiheeton' Kategorian arkisto

Toisten mokia..

25. Syyskuuta, 2008

Todistin tänään naapurin mokaa. Kuului kama rysäys, nostin päätä ylöspäin äänen suuntaan ja näin, että naapurin uudehko auto oli keulastaan autotallin sisällä.. Jäin holkki auki, silmät lautasina seuraamaan tilannetta. Siis niinkö täh?! Henkilö peruutti takaisin päin ja sahasi autolla ees taas, oli varmaan shokissa eikä osannut päättää mitä tekisi. Itse tuijotin epäuskoisena niitten autotallia.. Automaattiovi painui vain vähän sisään, mutta pieluspuu oli katkennut ja tallin kulmalauta törrötti vääntyneenä. Laudat nauroivat väleistään ja koko talli oli painunut vinksin vonksin outoihin asentoihin.

Nuori tyttö sieltä autosta nousi, olivat juuri ostaneet kivan hintaisen talon, eikä muutosta ole paria kuukautta kauempaa. Tyttö yritti itse katsoa ja korjata reunalautaa ja pieluspuuta kiinni, itse jännitin ettei vaan mikään romahda sen päälle ja yritin tehdä puutarhahommia samaan aikaan, etten ihan ilmiselvästi kyylää. Käsikin taisi olla suussa jännityksestä. :D Voi niitten autokin, miten sille kävi.. Mahtoi olla vittuuntunut ilta siinä taloudessa tänään.

Mitä kirjoja haluan lukea seuraavaksi?

12. Toukokuuta, 2008

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

30v-juhlat lähestyy

8. Huhtikuuta, 2007

Ensi lauantaina on kolmikymppisjuhlat. Minun. Keski-ikä. Ryppyjä. Tummia kasvokarvoja. Riipahtanut iho.

:) Ei kait se nyt heti tollasta ole. Tosin kaikkia näitä olen todennut jo tapahtuneen itsessäni. Eipä sitä ole enää niin hehkeä. Jep.

Viikonloppu paossa rentoutumassa

8. Huhtikuuta, 2007

Kyllä on ollut hirveä viikko töissä, kamalaa hektistä rumbaa, sydän jyskyttää miljoonasti kunnes huomaa että on ihan pyörtymisen partaalla. Mainosmaailma on kovaa. Itsepähän olen sen tien valinnut ja jo seitsemän vuotta sitä tallannut. :) Talvilomapäiviä on pitämättä vain yksi, kesäloma on tulossa jossain vaiheessa. Näillä näkymin miehelläni on kuukautta ennen kesäloma, mulla sen jälkeen. Että ei lähdetä sitten minnekään reissuun ilmeisesti.

Ihanaa viettää vanhempien helmoissa pojan kanssa viikonloppu. Rauhallista menoa, jutustelua, hyvää ruokaa, kellon tikityksen kuuntelua. Ja telkkari/äänentoistolaitteet tietty mökää kovalla. Ja mäkillä on tv päällä, samoin kuin telkkari olkkarissa… Pojallani oli tänään “1-vuotiskuvaus”, vaikka hän jo vuoden on ollutkin hyvän aikaa. Taannoinen ripulioksennustauti meni viikossa ohi, mutta oli se hurjaa. Sitten olikin melkein pari viikkoa ilman mitään kunnes tuli flunssa/nuha.



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |