Hyvin on lähtenyt elo käyntiin Vuodatuksen kanssa. Blogin osoite on tuo edellisessäkin mainittu sotanorsunpaivakirja.vuodatus.net/ Aikaisemmin linkki ei toiminut, kävin korjaamassa, joten toivottavasti nyt toimii.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille, ja tervetuloa seuraamaan taivalta uuteen blogiin!
Nyt se sitten tapahtui. Uusi blogi on osoitteessa sotanorsunpaivakirja.vuodatus.net
Haikeanvaikeaa luopua tästä blogista. En aio tätä poistaa vielä heti, ja käyn täällä tarvittaessa ohjaamassa teitä uuteen blogiini. 
Siirsin vuoden 2009 omasta mielestä parhaita ja tärkeimpiä kirjoituksia mukanani uuteen blogiin. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä jaksaa seurata perässä.
Heräsin päänsärkyyn, joka ei vieläkään ole jättänyt rauhaan. Niskat on niin tajuttoman jumissa. Ketuttaa, kun en päässyt sitten jumppaamaan tänään. Taisteluväsymystä on ilmassa, lomalle pitäisi jo päästä.
Kasvisruualla jatketaan, mutta ei tämä nyt kyllä ihan oikeinkaan mene. Tai no tiedä, oikea kasvissyöjä en ole. Syön maitotuotteita, kananmunaa ja kalaa/kanaa joskus harvoin. Eli oikeastaan punaista lihaa vain kartan. Kävin maanantaina kaupassa ja keräsin lähes kaikki erilaiset einesruuat kasvisversioina. Kevyttä? Terveellistä? Eh? Jotenkin en jaksa laisinkaan laittaa ruokaa tällä hetkellä, ja kasvisruuan saloihin perehtyminen vaatisi vielä extravaivaa. Joten olen päätynyt eineksiin, eikä hyvä.
Löysin erään uuden tuttavuuden, johon rakastuin heti ensi puraisulla. Juusto-chilinuggetit kaupan pakastekaapista. Voi sitä parhautta! Vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta. Mutta voi voi, ei ole puhumista terveellisyydestä, ravitsevuudesta, keveydestä… Ja löysin myös uuden inhokinkin. Ostin parsakeittoa pahvipurkissa, ja syömättä jäi parin ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Phyh, kamalaa tavaraa.
Huomaan odottavani erityisesti joulukinkkua aivan kuin pikkupenskana. Ehkä tämä einesruuilla oleminen saa arvostamaan ruuan kotitekoisuutta. Ja lihan puuttuminen sitä lihan yltäkylläisyyttä. Ainakin se joulukinkku on kyllä kirkkaana mielessä 
Vaikka ei tämä kasvisruualla olo tällä hetkellä ainakaan tunnu mitenkään kärsimykseltä. Voisin tottua tähän, mikä on hämmentävää sekin. On mukava etsiä sitä kasvisvaihtoehtoa sieltä ruokien joukosta. Täytyisi vaan opetella ruuanlaittoa vähän lisää. Olo ei varsinaisesti ole keventynyt, mutta tuskin se einesruuilla tapahtuukaan. Oikeastaan ajatus kasvissyöjänä olemisesta tuntuu melko miellyttävältä. Niin vähäinen kuin oma vaikutukseni onkaan, tunnen silti, että ehkä se lihankulutuksen vähentäminen on tärkeää. Joulukinkusta en ole silti valmis luopumaan. Enkä tässä nyt tee mitään lupausta alkaa kasvissyöjäksi.
Täytyy silti vakioruokalani puolesta sanoa, kun viimeksi haukuin karmaisevaa porkkana-jauhokastiketta. Söin toissapäivänä tofu-kaaliwokkia samassa paikassa, ja se oli ihan taivaallista. Tofusta oli saatu ihan valtavan hyvää. Kyllä sitä hyviäkin ruokia näköjään löytyy.
Tilasin syksyn postimyyntialesta itselleni uusia paitoja. Täytyy sanoa, että entisen 48/46:n sijasta vaatekoko on vaihtunut 44/42:seen. Jännitin, että sopiiko ne kamppeet, mutta hei, ne oli ihan mahtavia. Jotenkin noi vaatteet onnistuu nostaa mielialaa, ehkä se olikin tarpeen tässä tosi masentavan harmaassa kelissä.
Hyvää viikonjatkoa, toitottaa Sontsis
Viikonlopun valtavan ylenpalttisesta ruokailusta huolimatta paino on pudonnut 800 grammaa. Ei haittaa laisinkaan. Jos viikonloppu ei olisi ollut niin runsaan ruuan värittämä, olisi voinut olla parempikin tulos 
Seuraava punnitus on aikataulun mukaan 28.12. Silloin ei kyllä tarvitse kummoisia odotella, joulunpyhät juuri takana 
Joulunodotuksen tunnelmaa viikkoon itse kenellekin!
Muoks: Jatkuu: Ilmianna laihdutusblogisi, kahlailen niitä mielelläni edelleen läpi!
Kohta käyn kokeilemassa, miltä tuntuu juosta -9 asteessa. En ole ennen juossut pakkasessa. Yritin vähän googlata tietoa kokemuksista ja suosituksista. Aika sekalaista tietoa löytyy. Käyn nyt kuitenkin kokeilemassa, kävellään sitten, jos ei pysty juoksemaan.
Jälkikirjoitus: Juoksu eteni kuin tervassa. Keuhkoihin ei pakkanen sentään ottanut, siitä olin eniten huolissani. Mutta jalat olivat kuin kaksi betonimöykkyä. Olen ehkä syönyt huonosti, ehkä vaatetta oli niin paljon, että se vaikutti, ehkä pakkanen heikentää suorituskykyä tai jotain. Liikaa vaatetta ei silti ollut, välihousut, tuulihousut, kosteutta siirtävä toppi, collegepaita, tuulitakki, lapaset ja sepe-pipo. Sopivan lämmin oli juostessa. Leikoin yhdet sukat varresta poikki ja vedin varret nilkkoja lämmittämään. Mutta kai tuollainen vaatemäärä vaikuttaa. Juoksin yhteensä 55 minuuttia.
Nyt sitten viikonlopun viettoon toiseen päähän Suomea.
Otin riskin, ja vaihdoin talviteemaan. Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tämä eilen alkanut talvi kestää. Luminen luonto, niin kaunis. *huokaus*
Heipsistä taas.
Päätimme miehen kanssa pitää ennen joulua pikkupaaston. Jouluun asti elelemme kasvisruualla, ja viikonloppuisin herkuttelemme kanalla tai kalalla. Se on osa valmistautumistamme jouluun. Mutta toiveena on tietenkin myös keveämpi olo.
Nyt, kun “paastoa” on takana hurjat kaksi päivää, alan taas huomata, että lihansyöjän mielikuvitus on todella surkea. Olen kirjoittanut aikaisemminkin tavoitteestani vähentää lihankulutusta. Olen tähän mennessä onnistunut melko vaihtelevasti. Ruuanlaitossa tuntuu, että pääraaka-aine puuttuu. Minkä ympärille sitä sen aterian sitten oikein rakentaa? Mielikuvitukseni riittää juurespihveihin, -pulliin ja keittoihin. Siinäpä se sitten. Ei kolmea ruokalajia jaksa vuodet läpeensä syödä. Ideoita siis kaivataan.
Toisekseen ruokaloissa kasvisruokailija vaikuttaa olevan kurjassa asemassa. Ruuat on monesti tosi kammottavia. Tänään söin porkkanasuikaleita vehnäjauhokastikkeessa. En normaalisti purnaa ruuasta (miten sitä muuten olisi tähän kuntoon päässyt), mutta nyt on taas avattava sanainen arkku. Uskon, että kasvisruoka voisi olla hyvääkin. Kiitollinen täytyy tietysti olla, että kasvisvaihtoehtoa on aina tarjolla. Voi olla myös makutottumuskysymys, kasvisruoka on kuitenkin erilaista kuin liharuuat.
Opiskelu on kyllä välillä hektistä hommaa. Olen suurimman osan ajasta ihan tajuttoman väsynyt, jo pelkästään vuodenajasta johtuen. Mutta myös tuo ajatustyö vie voimaa, jollakin käsittämättömällä tavalla. Miten paljon sitä voi väsyä pelkästä lukemisesta ja kirjoittamisesta?
Olen miettinyt, että vaihtaisin blogini johonkin hieman uudempaan blogipalveluun. Blogitus.net on ominaisuuksiltaan aika niukka. Ja vanha. Mietin, että kuinka käy, jos vaihdan blogiani uuteen osoitteeseen. Vanhojen kirjoitusten siirtäminen käy työstä sekin. Ajatus on muhimassa kuitenkin.
Toisekseen, moni pitkän matkan tsemppisisko näkyy vaienneen kokonaan. Ikävähän tässä oikein tulee. Päivitän blogilistaani taas jossain vaiheessa, siihen mennessä yritän löytää taas myös uusia tuttavuuksia. Etsin erityisesti niitä, jotka painiskelevat enemmän kuin viiden ylimääräisen kilon kanssa. Tosin, asenteestahan siinä on kysymys! Jos sinulla on oma blogi, johon voisin käydä tutustumassa, vinkkaahan kommenttiosiossa. Tulen varmasti vierailulle, ennemmin tai myöhemmin!
Nyt lähden ripustamaan koneeseen unohtuneet pyykit kuivumaan ja hemmottelen itseäni pienillä päivänokosilla. Illalla jumppaamaan BodyBalanceen, ihanaa
Blogiin kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä huomattavasti kutsuvammalta, kuin tutkimuksen kirjoittaminen. Ehkä tämä on jotain pään pakollista lepotaukoa, kun vastustamattomasti blogit ja uutiset ja keskustelupalstat kutsuvat. En jaksaisi sitten millään keskittyä niihin askareisiin joihin minun pitäisi.
Ote päivästäni:
Herään 12.45. Huomaan, että eilisiltaiset märät pyykit unohtui koppaan. Menen keittiöön ja keitän kahvia, ja huokaan, kun en löydä puhdasta kuppia. Tiskaan yhden lautasen, josta syön muroja. Syödessäni katselen ahdistuneesti tiskivuorta. Otan kahvia ja avaan tietokoneen. Kerään illalla sinne tänne heittelemäni lenkkivaatteet paikoilleen sillä aikaa kun kone aukeaa. Istun koneelle ja juon kahvia samalla, kun luen sähköpostit ja uutiset. Muistan, että pyykit pitäisi ripustaa ja tiskit tiskata. Huokailen. 13.30 olen lukenut uutiset, haen lisää kahvia. Avaan tutkimustiedostot, mutta en jaksa keskittyä. Käyn katselemassa pyykki- ja tiskivuoria. Ajattelen, että olisipa kiva käydä katsomassa, mitä blogimaailmassa tapahtuu…
Ja tässä olen. En haluaisi tehdä kotitöitä, enkä jaksaisi nyt kirjoittaa tutkimustanikaan. Molemmat on silti pakollisia.
Olen yksi niistä ihmisistä, joihin pimeys vaikuttaa. Siksi olen nukkunut taas 13 tunnin yöunet. En vain pärjää vähemmällä tähän vuodenaikaan. Teen kaikenlaista pitääkseni alakulon loitolla. Liikunta tuntuu toimivan parhaiten, kynttilöiden polttaminen, joulukorttien askartelu, musiikin kuuntelu auttavat myös. Sinnittelen, ja samalla yritän tehdä tuota tutkimusta. Kotityöt ovat kärsineet nyt kaikista eniten, kun huomiota ei millään riitä kaikille.
Ehkä olikin järkevää löysätä vähän noista laihdutustuskista. Tunsin jatkuvasti syyllisyyttä, vaikka en mitään tehnytkään, enkä saanut aikaan. Takaraivossa takoi koko ajan, että pitäisi mennä salille, nyt ei voi syödä sitä eikä tätä, et sitten mennyt tänäänkään lenkille, olet aika surkea… Nyt kun antoi periksi siitä rutiinien ylläpidosta hampaat irvessä, on mennyt paljon paremmin. Lisäksi, painoa on lähtenyt kilo tässä kuluneen viikon aikana. Vaikka olen liikkunut sen minkä huvittaa ja syönyt sen kummemmin tuskittelematta. En tosin kirjaa tuota ylös, koska punnituspäivä on vasta viikon kuluttua maanantaina. Mutta miksi ikinä piti mennä unohtamaankaan rentous?
Näin se näköjään parhaiten toimii. Teen sitä, mitä huvittaa. Kuntosalilla ravaaminen on nyt jäänyt viimeiseltä kahdelta viikolta, mutta vierähtänyt viikko ei silti ollut liikkumaton, ei suinkaan. Harmillista, koska nautin todella kuntosalin tuloksista, vaikka siellä käyminen nyt ei varsinaisesti hirvittävän hauskaa ole. Mutta liikkumiseen en silti voi olla tyytymätön.
Paino on sinnitellyt ilman dramaattiia nousuja, syöminen on siirtynyt myös tälle ota rennosti- linjalle. Herkuteltu on jonkin verran, mutta lounaat ja aamiaiset on syöty ajallaan, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että nälkähän sitä on ollut.
Tässä tilanteessa, kun ensimmäinen opinnäytetyö on saatava valmiiksi ennen vuoden loppua, täytyy pysyä realistina. En voi puristaa mistään ylimääräistä energiaa syömisten ja liikkumisten (lue: kuntosalilla käymiseen) kanssa pingottamiseen. Päätin siis, taas kerran, tehdä vain sitä mikä tuntuu hyvältä. Ja hämmästelen, missä välissä tämä rentouden ilosanoma pääsi minulta unohtumaan. Olo on helpompi nyt.
Päätin, että ensi vuoden tavoitteeksi otan pudottaa toiset kymmenen kiloa. Sellainen tavoite ei ahdista yhtään.
Kiitos rakkaat lukijat, kun kommentoitte ja kannustatte. Mielialojen vuoristorata heittelee ylös ja alas, kiitos, että jaksatte mukana.
Meni viikonloppuja kaksi, miljardi kaloria. Kuntoilut edellisellä viikolla nolla. Kuluneella viikolla sentään kahdesti sain itseni liikkeelle. Liikunnan ilo hukassa. Kauhea stressi opinnäytteistä.
Tuntuu, että olen munannut kaiken mikä liittyy terveellisempiin elämäntapoihin. Punnitsin itseni maanantaina, mutten enää muista tulosta, kun en heti sitä tullut kirjaamaan. Harmittaa, piti sekin mokata. Sentään ei ole paino jumalattomasti noussut.
Tarvitsen selvästi aikaa ajatella, mikä merkitys näillä asioilla on elämässäni. Ei voi sanoa, että otan itseäni niskasta kiinni, uskomaton klisee, joka tuskin toteutuisi. Jos saisin ruokailut taas rullaamaan. Liikunnan ilon löytämiseen voi mennä hetki, vedän tässä nyt kuitenkin sinnillä, hyvä fiilis palkitsee edes lopuksi.
Toivottavasti muilla menee paremmin laihkareiden suhteen.
Luulen, että tuohon 90 kiloon on muodostunut jokin haamuraja. Paino ei mene sen alle sitten millään. Tästä vuodesta tämä loppupuoli on kyllä ollut yhtä tyhjän kanssa painonpudotuksessa. Mietin jopa paluuta kiloklubin ruokien kirjailuun. Mutta en halua ja tiedän, ettei tarvetta oikeastaan ole. Tiedän, mitä ja kuinka paljon tulisi syödä. Elämä vain ei mene taas ihan niin kuin suunnittelin.
Voin tietysti olla ylpeä siitä, että olen onnistunut aloittamaan ja suhteellisen hyvin vakiinnuttamaan kuntosalilla käynnin. Juoksuharrastusta olen kesältä jatkanut, ja bodybalancessa käyn silloin tällöin rentoutumassa. Liikkumisen voisi siis sanoa olevan suhteellisen hyvin tällä hetkellä hanskassa.
Mutta tuo ruokailu. Mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa? En jaksa pitää kiinni säännöllisestä ruokailusta. Syön monesti ihan mitä sattuu, ja syön herkkuja enemmän kuin laki sallii. Huijaan itseäni, että olen olosuhteiden uhri. Leffailta tyttöjen kanssa, sipsiä ja karkkia ja sitä jää vielä seuraavalle päivälle. Päiväkahvivieras tuo suklaakeksejä, joita mussuttelen monta päivää. Rahat on vähissä, joten karsin hyvästä ruuasta… syitä on loputtomasti. Ei ole mikään ihme, että paino ei putoa. Välillä se jopa nousee, ja sahaa ylös ja alas.
Olen todella turhautunut. Kysymyksessä on ainoastaan joku päänsisäinen, psykologinen klikki, joka minun täytyy ratkaista. Se, mikä viime viikoilla on mennyt pahiten pieleen, on täydellinen ateriarytmin puute. En ole syönyt kunnollista aamiaista, monesti lounaskin jää syömättä. Ehkä ensi viikon tärkeimmäksi tehtäväksi otan sen, että syön jälleen kunnollisen aamiaisen ja kunnollisen lounaan. Tiedän kokemuksesta, että parhaiten homma kulkee syömällä oikeaa ruokaa.
Liikunta sentään tällä hetkellä sujuu, ja tuntuu mahtavan hyvältä!
Tässä tarjoiltuna monia sekavia ajatuksia kiireisen gradunkirjoittajan elämästä. Ehkä tämä tästä lähtee parempaan suuntaan!
