Tieto, tiede ja teknologia

Käytimme viimeisen kokoontumiskerran keskustellen Pertti Tötön teoksesta Pirullinen positivismi (/Pirullisen positivismin paluu). Alustajaa ei ollut, eikä kukaan varsinaisesti ollut kahlannut kirjaa läpi, mutta alun poleemiset huomiot herättivät kuitenkin keskustelua.

Kirjan lähtöajatusta pidettiin mainiona. Tötön missio on kertoa akateemisille (laadullista tutkimusta tekeville) tutkijoille, mitä positivismi on, ja mäiskiä palasiksi sitä olkinukkea, jota he ovat positivismista itselleen rakentaneet. Jokaisen itseään kunnioittavan tutkijan uskontunnustuksena tuntuu olevan: “minä en ole positivisti”. “Positivismi” on olennainen osa tuollaisen tutkijan itsemäärittelyä, kun jokaisessa mahdollisessa käänteessä hän kieltää olevansa sellainen. Tässä konstruktionisti astuu omaan ansaansa, eikä huomaa tuon “positivismin” olevan lähempänä pelkkää konstruktiota kuin mitään, mitä voisi hyvällä syyllä pitää todellisena asiaintilana. Tässä kohtaa tosin on huomautettava, että yhtä lailla Töttö piirtää konstruktion tuosta konstruktionistista. Sen tosin voi antaa anteeksi, jos laskee sen osaksi poleemista piruilua.

Töttö kuvaa, kuinka nykyisen suomalaisen metodologian paradigmaattinen teosen, Laadullisen tutkimuksen (Alasuutari) lukemalla ei muodostu kovinkaan selkeää kuvaa siitä, mitä on laadullinen tutkimus, mutta vastapuolesta sen sijaan muodostuu. Tuokin kirja siis rakentuu suurelta osin negatiivisen itsemäärittelyn varaan.

Tötön piruilu on pääosin varsin terävää ja vakuuttavaa, vaikka joissain kohdissa hän näyttää kadottavan (tarkoituksella polemisoidakseen?) sen pointin, joka Alasuutarilla on ollut. Esimerkkinä toimikoon havaintojen pelkistäminen, jossa Alasuutari käytti esimerkkinä lukusarjaa, jonka kaikki luvut ovat jaollisia yhdeksällä. Alasuutari korosti, kuinka havaintojen pelkistäminen luvuksi 9 on juuri oikeanlaista laadullisen tutkimuksen havaintojen pelkistämistä. Töttö ihmettelee, miten luku 9 voisi kertoa lukusarjasta enemmän kuin vaikkapa keskiarvo. Keskiarvo kuitenkin kertoo jotain ainoastaan lukusarjasta. Luku 9 sen sijaan niputtaa lukusarjan saman havainnon alle, minkä lisäksi se kertoo jokaisesta yksittäisestä havainnosta jotain.

Sosiaalitieteen opiskelijalle Tötön kirjan ehdoton ansio on Auguste Comten ajattelun esittely - tai oikeastaan virhekäsitysten korjaaminen. Comte ei ollutkaan sellainen reduktionisti ja (teorian kieltävä) empiristi kuten hänen maineensa antaa ymmärtää.

On ehkä oletettavaa, että kirjan edetessä argumentaatio olisi edelleen kehittynyt (ja muuttunut asiallisemmaksi), mutta näinkin pieni perehtyminen avasi silmiä, ja osoitti, että jos jonkinlaisia “tiedesotia” on Suomessa käyty, eivät “positivistit” ole olleet ainoita taistelupukareita. Tämä auttaa Tötönkin peräänkuuluttaman “keskitien” hahmottumista, mikä taas auttaa buddhalaiseen tyyliin järkevän mielenrauhan saavuttamista. :D