(anteeksi kaikille asianosaisille, mutta en saa näitä rivivaihtojen editointia jostain syystä toimimaan, se joka osaa niin vois siirtää tän artikkelin jonkin sopivamman kategorian alle, huomenna lisää editointia + opponoinnit).
Hacking - Social Construction of What?
WHY ASK WHAT?
Hacking on kanadalainen analyyttinen filosofi (s 1936), joka on erikoistunut tieteenfilosofiaan. Kirjan taustalla ovat skandinaaveille vähän vieraat anglosaksien käymät ”tiedesodat”, joiden selvennyt kirja omalta osaltaan pyrkii olemaan. Sokalin jekusta on ehkä pohjolassakin kuultu, mutta huvittuneisuuden sijaan se on herättänyt ameriikassa suuria tunteita länsimaalaisen sivistyksen kohtalosta ranskalaisten posttruktualistien kynsissä. Toinen aihe, josta amerikan akateeminen yleisö on vetänyt herneen nenään ovat Latourin, Kuhnin ja kumppaneiden tieteensosiologisen ohjelman aiheuttama uhka ”perinteiselle tiedekuvalle”, jota monet luonnontieteilijät ja näiden kanssa liittoutuneet muutamat filosofit ovat puolustaneet verissä päin. Kaikenkaikkiaan lienee lähinnä siunaus että pohjolassa olemme suurimmaksi osaksi jääneet tästä keskustelusta paitsi, ”tiedesodat” ovathan kuuluisia ohipuhumisesta, kärjistämisestä ja huonosta argumentaatiosta.
Hacking ei lähde rakentamaan suurta teoriaa siitä mitä X:n sosiaalinen konstruktiointi voisi tarkoittaa vaan esittelee suuren määrän kirjallisuutta ja kysyy mikä on näiden pointti, mitä nämä kirjoittajat tarkoittavat asian X sosiaalisella konstruoinnilla. Yleisesti Hacking summaa kolme keskeistä pointtia jotka yhdistävät puhetta sosiaalisesta konstruktionismista:
-
X:n ei tarvitse olla olemassa, ei ainakaan sellaisena kuin se nykyisin esiintyy. X:n olemus ei määräydy luonnon rakenteesta vaan on luotu käytännöistä. Tässä on tietty sosiaalisen konstruktionismin vapauttava tenho, maailma voisi olla toisinkin.
Joka on yleinen teesi, josta jyrkemmät muodot myös usein esiintyvät samassa yhteydessä:
-
X on huonosti tai huono sellaisena kuin se on
-
Voisimme paremmin jos X:ää ei olisi olemassa, tai ainakin jos se voitaisiin radikaalisti muuttaa.
Tässä yhteydessä voidaan ajatella vaikka feministisen teorian suhdetta sukupuolieroon, radikaaleimmat haluaisivat luopua koko jaosta ja väittävät että myös biologinen sukupuoli (sex) on sosiaalisesti konstruoitu, kaikki feministit kuitenkin ovat sitä mieltä että sukupuolisuus syntyy sosiaalisissa käytännöissä ja harva tunnustautuu niin jyrkäksi essentialistiksi että kannattaisi kantaa että sukupuolten väliset erot nousisivat luonnosta. Jos haluaa muuttaa maailmaa ei ehkä kannata vedota nykyisten rakenteiden nousevan suoraan muuttumattomasta rakenteista. Feministinen keskustelu on tuottanut kirjametreinä materiaalia joissa on käyty verisspäin keskustelua pointtien 1-3 välillä koskien sukupuolisuutta.
Käyttäen esimerkkinä naispakolaisia Hacking tekee erottelun henkilön, joka on biologinen olento eikä sosiaalinen konstruktio ja toisaalta ”idean” naispakolaisuuden välille. Idea kärsii julmetusta historiallisesta painolastista ja hän päättääkin puhua käytäntöjen matriksista jossa määrittely tapahtuu.
Aikaisempia kolmea pointtia täydentämään Hacking tuo vielä yhden:
-
Nykyisessä tilanteessa asiantila X, on otettu annettuna, X vaikuttaa välttämättömältä
Tämän asiantila 0 allekirjoittavaan kirjallisuuteen voitaisiin listata kirjojaj X:n keksiminen tai rakentuminen historiallisena prosessina, esimerkiksi Suomen kansallisen projektin rakentuminen, jossain melko triviaalissa merkityksessä Suomen kansakunta on ontologialtaan sosiaalisesti rakennettu ja ontologialtaan sosiaalinen. Ydinsodan jälkeen se yksinkertaisesti lakkaisi olemasta, mutta toisaalta Suomen kansakunta on episteemisesti objektiivisesti olemassa, se on riippumaton subjektin mielipiteistä. Tämä jako asioihin joiden ontologia on subjekteista riippumaton ja subjekteista riippuvaisten (ontologialtaan) asioiden välillä olisi hyvä pitää mielessä. Hacking viittaa tässä yhteydessä John Searlen Construction of Social Reality teokseen hyväksyvästi.
Pointti 0) liittyy myös essentialismiin, esimerkiksi käynee feministinen keskustelu sukupuolesta, sekä gender ja sex versioista, joiden molempien essentia on kiistetty keskustelun aikana.
Koska Hacking on analyyttinen filosofia erottelee hän vielä kuusi eri tapaa olla konstruktionisti:
-
Historiallinen
-
Ironinen
3.1) Reformistinen
3.2) Paljastava
4) Kapinallinen
5) Vallankumouksellinen
Jotka asettuvat samalle jatkumolle radikaaliutensa mukaan ja suhteensa aikaisempiin kohtiin 0-3. Esim 1) X historiallisena ilmiönä pitävä ei välttämättä ota kauheasti kantaa siihen onko X niin hyvä vai huono asia. 2) eli ironisesti asioihin suhtautuva on valmis kannattamaan X vaikka tiedostaa että ilmiö ei ole välttämätön vaan historiallisesti kontigentti. Tämä on tietynlainen älyllinen tiedostava asenne, joka sopii esim Rortyn kaltaiselle filosofille.
3.1. Reformistinen konstruktionisti pitää X:n tilaa sellaisena kuin se on huonona ja kernaasti olisi sitä uudistamassa. Paljastava taas tietää X:n funktion eikä näin suhtaudu asiaan niin vakavasti kuin asian annettuna ottava. Tiedonsosiologian klassikko Mannheim oppi tämä marxisteilta, esimerkkinä vaikka kaiken sortin ideologiat. Paljastaja voi suhtautua muutoshaluisesti tai olla suhtautumatta, siksi saman 3:n alakohtia.
Ne jotka omaksuvat kannat 1-3 eli myös sen että maailma olisi parempi paikka ilman X kutsutaan kapinalliseksi. Jos kapinallinen haluaa vielä tämän lisäksi muuttaa maailmaa sellaiseksi että kohde lakkaa olemasta voidaan häntä kutsua vallankumoukselliseksi. Feministisessa diskurssissa ehkä Butler, joka haluaa eroon ”heteromatriisista” ja sen luokittelemista sukupuolisuudesta.
Hacking tekee vielä maailmaa luokitellessaan vielä yhden erottelun, joka auttaa seuraamaan myöhempää ajatuksenkehittelyä:
Objektit, asiat jotka ovat maailmassa: ihmiset, kehitysvaiheet, asiantilat, luokat jne, ne oliot jotka fyysistä maailmaa nyt asuttavatkaan. Osa on Searlen erottelun mukaan ontologisesti subjektiivisia (esim raha, vuokra) osa taas ontologisesti objektiivisia (esim kivet).
Ideat konseptit, uskomukset, teoriat, asenteet, määrittelyt, luokittelut, kaikki ideoita.
Nostesanat (elevator words) tekniset termit joista filosofit pitävät, totuus, tosiasiat, todellisuus ja tieto. Ylemmällä tasolla kuin edeltävät ja esiintyvät yleinsä kertaluokkaa abstraktimmassa diskurssissa. Vaikeita siinä mielessä että näillä ei ole mitään yksiselitteistä määritelmää, joista kaikki voisivat olla samaa mieltä, kuten vaikka kivistä tai muista objekteista. Usein puhe sosiaalisesta konstruktionismista alkaa pyörimään näiden nostesanojen ympärillä, jolloin yhteinen kosketuspinta lipeää sanojen kontekstisidonnaisuuden vuoksi ja ohipuhuminen alkaa. Ongelmalliseksi mennään viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan puhumaan nostesanojen konstruoinnista, kuten faktojen tai todellisuuden.
Kukaan ei tiettävästi ole koskaan ollut universaali konstruktionisti ja kannattanut kantaa että vain se mistä sosiaalisesti puhutaan on olemassa. Tämän kannan mukaan esimerkiksi vesi alkoi olla märkää siinä vaiheessa kun ensimmäinen ihminen tämän totesi. Tämä olisi jonkinlainen anti-materialistisen barkealaisen idealismin muunnelma. Kuten jo tiedämme olivat Berger ja Luckmankin eri teillä puhuessaan todellisuuden sosiaalista rakentumisesta, kyseessä oli tiedonsosiologinen ohjelma, ei todellisuuden faktatkin (kivet, organismit) sisällään pitävänä ilmiönä.
Puhetta sosiaalisesta konstruktionismista vaivaa iloisesti todellisuuden tasojen sekoittuminen, esimerkiksi akateeminen puhe sukupuolisuudesta on osa sukupuolisuuden konstruktioimista ja maailma voi muuttua tämän puheen seurauksena, kuten feminismi on muuttanut käsityksiä sukupuolesta. Siinä matriisissa missä määritellään inhimillisiä olentoja on eräänlainen takaisinkytkentä tuon matriisin tuottamiin objekteihin. Tätä takaisinkytkentää ei ole esim kvarkkien kanssa, joiden oleminen ei ole riippuvainen luonnontieteilijän niistä luomista malleista.
Toisaalta onko puhe sukupuolisuuden ”ideasta” vai konkreettisista sukupuolisista ihmisistä, objekteista. Esimerkkinä vaikkapa lasten hyväksikäyttö, joka on olemassa sekä idean (diskurssin) että objektin (käytännön) muodossa. Näiden välillä liukuminen johtaa helposti sekaannuksiin.
2 TOO MANY METAPHORS
Hackingin mielestä sosiaalinen konstruktionismi on 90 -luvun loppupuolella käynyt tylsäksi, kuluneeksi ja intellektuaalisen teränsä menettäneeksi. Tästä sietää ehkä vähän keskustella.
Suomen kieleen on asettunut uudissana ”konstruktio”, jolle ei ole mitään paremmin suomen sanojen kieliasuun paremmin sopivaa vastinetta. Lähimmäksi ainakin allekirjoittaneen kielitajun mukaan päästään rakenne, rakentua, mutta vastike hajoaa käsiin kun päästään kontruoimiseen eli rakenneistumiseen. Käännöstä sopii silti pohtia, sosiaalinen rakenneistuminen ei kuitenkaan jostain syystä ole sosiaalitieteelliseen kieleemme vakiintunut, ehkä ihan syystä. Kyseessä on kuitenkin ihan rehti englanninkielen sana, jota käytetään nimenomaan rakennuksien rakenneistumisen yhteydessä. Sanalla construct on kuitenkin englanninkielessä kaksoismerkitys. Construction of X voi viitata historialliseen prosessiin esim Turun Linnan rakentamiseen kuin myös Turun linnan rakenteeseen, siihen miten turun linna on eri materiaaleista laitettu yhteen objektina, mikä on turun linnan rakenne.
Konstruktio prosessina tapahtuu historiassa ja konstruktionistiset tutkimukset ovat usein juuri tarinoita X:n historiasta. Pelkästä historiankuvauksesta ne kuitenkin poikkeavat tekijöiden 1-3 suhteen, eli ne korostavat ettei prosessi ollut deterministinen vaan kontigentti, asiat voisivat olla toisin ja kenties olisi parempi jos olisivat.
Luonnontieteisiin siirryettä puhuttaessa X:n sosiaalisesta kontruoitumisesta, kaikki varmasti ovat yhtä mieltä ettei X ole ilmestynyt tyhjästä, mutta kiistävät sanan toisen merkityksen eli siihen että kyseessä on konstruktio vaan käyttävät nostesanaa ”luonnon fakta” se miten maailma sattuu olemaan.
Sanalla ”construal” on vielä kolmaskin merkitys, joka tarkoittanee jotain sinnepäin kuin ”konstruoiminen” merkityksessä vaikkapa näköhavainnon aktiivinen prosessointi. Alunperin sana on tarkoittanut sitä miten lause muotoutuu yksiköistä eli sanoista, mutta termi on sitten livennyt laajemmin tarkoittamaan tulkitsemista. Esim kuurous voidaan konstruoida joko kielivähemmistöksi tai aistipuutteeksi.
Konstruoimisella, ilman sosiaalinen lisämäärettä, on pitkä intellektuaalinen historia. Kaikki alkanee Kantista, joka halusi tutkia sitä miten terve järki rakenteistuu ja millaisten prosessien kautta meillä on joitain maailmaa koskevia konstruktioita kuten jonkinlainen intuitiivinen käsitys aritmetiikasta ja joka sopii yhteen maailman kanssa.
Tässä kohtaan muutaman sivun, varmasti ihan ansiokas, katsaus konstruktioimisen aatehistoriaan. Jätän sen kuitenkin väliin, koska se ei liene kovin kiinnostava kyseisessä yhteydessä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ehkä se että jo loogiset positivistit puhuivat konstruoimisesta, vaikka monet sosiaaliset konstruktionistit näkevät heidät varsin kaukaisina omista näkemyksistään. Loogisen positivismin kärkihahmo Carnap ei myöhempinä vuosinaan kovin kauaksi Kuhnin käsityksistä poikennut, minkä molemmat herrat tiesivät varsin hyvin. Summa summarum, sanalla on turhan radikaali kaikupohja johtuen pitkälti ylläolevasta sen emensipatorisesta käytöstä ja kaikki palautunee jo Platoniin ilmenemisen ja todellisuuden dikotomiaan.
Sosiaalisen konstruktionismin hengelliseksi, jos ei suoraksi, aatteelliseksi edeltäjäksi Hacking nostaa tiedonsosiologin Mannheimin, joka elätteli eräänlaista tiedonkritiikkiä, joka paljastaisi (unmask) tiedon syvemmät ideologiset sidokset (extra-theoretical function). Mannheimilla oli kuitenkin toisin kuin seuraajillaan, varsin perinteinen käsitys luonnontieteist matkalla kohti objektiivista Totuutta.
Hacking katsoo että tiedesodissa on kyse viimekädessä metafysiikasta, siitä mitä on todella olemassa ja kuka siitä saa milläkin perusteella sanoa. Metafysiikka, jota on hyljeksitty filosofian piirissä lähes koko viime vuosisadan ajan ja joka arkikielessä kulkee lähinnä tyhjänpäiväisen teoretisoinnin synonyyminä saa tiedesodissa kohtuullisen laajankin yleisön tunteita herättävän muodon. Koska kukaan ei halua puhua suoraan metafysiikasta vaan puhuvat siitä omilla termeillään (nostesanat) ohipuhuminen on aika väistämätön seuraus.
Ohipuhumista lisää myös etteivät osallistujat tiedosta toista aspektia joka asiaan Hackingin mukaan liittyy kiinteästi. Toisen maailmansodan jälkeen tiede oli syytettyjen penkillä, se oli ollut osallisena natsien keskitysleireillä ja vielä suoremmin mahdollistanut ydinpommin. Hiljaisen kevään (DDT) ja ydinsodan uhkan alla tieteellä kokonaisuutenaan oli jonkinlainen imago-ongelma. Siinä missä ennen ensimmäistä maailmansotaa teknologia, tiede olivat merkinneet edistystä ja hyvinvointia kahden maailmansodan jälkeen tilanne oli vallan toinen. Maailmansodissa teknologia ja tiede yhdistyi mahdollisimman tehokkaaseen ihmisten tuhoamiseen, joka oli kärjistyä kylmän sodan aikana koko ihmissuvun potentiaalisesti pyyhkäisevän uhkan ilmapiiriin. Tähän yhdistyi vielä nouseva ympäristöliike. Raivo järkeä (rage agains reason) oli siinä määrin voimakas että se tarvitsi akateemisia ja intellektuaalisia liittolaisia, jotka se löysikin konstruktionistisista tiedekäsityksistä. Monet olivat tyytyväisiä kuullessaan ettei luonnontiede enää ollutkaan tie luomisen ytimeen, pääsy jumalan näkökulmaan vaan _vain_ sosiaalisen toiminnan tulos kuten muutkin näkökulmat todellisuuteen.
Tällä nyt ei ole niin kauheasti merkitystä vaikka konstruktionistit itse olisivat kovia tiedefaneja (kuten suurin osa ilmoittaa olevansa, pitäen kuuluisia tiedemiehiä sankareinaan) heidän käsityksiään voidaan silti käyttää ”paljastamaan” tieteen ideologinen perusta. Esim taannoin Naistutkimus -lehdessä todettiin keskustelun päätteeksi että evoluutiopsykologia on paljastunut patriarkaattiin sitoutuneen heteromiehen diskurssiksi. Luonnontiede pyrkii teknisrationaaliseen patriarkaattiseen hallintaan jne.
3 WHAT ABOUT NATURAL SCIENCES?
Ja sitten päästäänkin osioon, jossa Hacking on tieteenfilosofina vahvoilla eli luonnontieteisiin ja niiden tieteenfilosofiaan. Hacking ei pyri rakentamaan mitään varsinaista siltaa tai selitystä siitä missä akateemisissa tiedesodissa oikein on kysymys, jonka luettuaan kaikki osapuolet voisivat todeta olevansa samaa mieltä. Sen sijaan hän esittelee kolme tarttumakohtaa joihin eri kannat suhtautuvat eri tavalla. Nämä ”aitoja filosofisia kiistakysymyksiä” siinä mielessä että valistuneet tahot voivat riidellä niistä maailman tappiin pääsemättä välttämättä mihinkään lopulliseen yksimielisyyteen tai näin ainakin Hacking esittää.
Luonnontieteitä ei tarvitse määritellä, fysiikka ja molekyylibiologia olkoot esimerkkejä niin kaikki ymmärtävät mistä on kysymys. Sen sijaan ketkä ovat näitä sosiaalisia konstruktionisteja tieteentutkimuksen kentällä on vähän avoimempi kysymys. Hacking valitsee kaksi isoa nimeä varsin turvallinen Bruno Latourin ja Woolgarin hänen teoksensa Laboratory Life: Social Construction of Scientific Facts. Toinen teos on Pickeringin teos Constructing Quarks. Molempien tutkijoiden kohteena olleet tieteentekijät saivat nobelin töistään eli kyseessä oli tieteen eturintamalla tapahtuvaa tutkimusta. Samoin molempien kohteet eivät nyt ainakaan suuttuneet sosiologien kuvauksista omasta työstään, joskin johtopäätöksiin suhtautuivat huvittuneesti. Mainittava kuitenkin että tiedesotien vastapuolen henkilöt pitävät Latouria ja Pickeringiä vastustajina numero yksi ja kaksi.
Jossain triviaalissa mielessä tiede on sosiaalista toimintaa, ihmiset tekevät sitä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Jos kuitenkin vielä muistetaan konstruktio -sanan kaksoisluonne eli prosessi ja lopputulos. Sosiologit ovat kiinnostuneita lähinnä prosessista, siitä miten tiedettä käytännössä tehdään kun taas ”vastapuoli” on huolissaan tieteellisen tiedon kohtalosta ja statuksesta. Kuitenkin kyse on ihan aidoista ristiriidoista, eli tarttumakohtiin:
Tarttumakohta #1 Kontigenssi
Pickering on mennyt nimeämään kirjan kvarkkien konstruoinniksi, mikä nyt on aika uskaliasta kun otetaan huomioon että kvarkkeja pidetään noin yleisesti maailmankaikkeuden rakenteen perusyksikköinä. Mitä hittoa moinen sitten voi tarkoittaa?
Ylläolevan erottelun mukaan Pickering ei väitä että objekteina kvarkit olisivat konstruoitu, ne ovat olemassa ennen ihmiskuntaa ja tulevat aina olemaan. Myöskään hän ei tee yksinkertaisesti historialista kuvausta, tieteenhistoriaa, siitä prosessista jonka kautta kvarkit omaksuttiin osaksi nykyistä fysiikan maailmankuvaa.
Se mitä Pickering sen sijaan väittää on että korkeaenergiafysiikan tie kohti kvarkkien tutkimista ei ollut determinoitu. Ennen 1970 -luvun ”vanha korkeaneergiafysiikka” olisi voinut jatkaa sitä rataa jolle se oli suuren rahoituksen turvin (ilmeiset käytännölliset sovellutukset aseteknologiassa) ilman uusien havainnointivälineiden käyttöönottoa. Olisi voinut olla menestykät tutkimusohjelma Lakatosin merkityksessä.
Ehkä ajatusta aukaisee ajatus alieneiden tieteestä. Jossain tuolla kaukaisissa tähdissä on luultavasti älyllistä elämää ja ajatuskokeena voimme miettiä löytäisivätkö he samat fysikaalisen todellisuuden totuudet kuin täällä telluksella. Fysiikan nobelisti Glashow on käyttänyt tätä esimerkkiä konkretisoidakseen omaa tiedenäkemystään, hänen mukaansa jakaisimme heidän kanssa luultavasti samankaltaiset fysikaaliset luonnontieteet. Monien muidenkin fyysikoiden kannattama näkemyksen mukaan fysiikkatieteemme on kerran alettuaan välttämättä ottanut sen suunnan johon se on muovautunut, kontigentin vastakohta tässä yhteydessä on väistämättömyysteesi ja sen kannattajat (inevitabalists).
Kontigenssi ei perinteisiä koulumetafyysisiä kysymyksiä vielä puhuttele, se ei nouse suhteestamme maailmaan. Sen sijaan 1980 -luvun tieteenfilosofista keskustelua tieteellisen realismin olemuksesta ja totuudellisuudesta se tulee lähelle. Tieteellinen realismi on kanta jonka mukaan fysiikka tähtää totuuuteen ja onnistuessaan se kertoo toden kuvan maailmasta. Jos fysiikka viittaa joihinkin havaitsemisen ulkopuolella oleviin entiteetteihin niin silloin nämä entiteetit ovat todellisia. Hackingin mukaan kontigenssiteesi tulee kuitenkin toimeen sekä realismin hyväksymisen että kieltämisen kanssa, Pickering ilmoittaa olevansa asian suhteen agnostikko.Tarttumakohta
#2 NominalismiLatourin Laboratory Life teoksen alkuperäinen otsikko oli Social Constructino of Scientific Facts, josta myöhemmistä painoksista tiputettiin “social” pois. Latourin ajatus oli että meidän ei tulisi selittää miksi jotkut henkilöt uskoivat X:n olemassaoloon ainoastaan kertomalla että X sattui olemaan tosiasia. Tässä puhetavassa on tiettyjä ongelmia kuten se miten totuudet voivat alkaa olemaan, miten esim aurinkokeskeisestä kosmologiasta tuli tosi vasta siinä vaiheessa kun se muotoiltiin. Filosofisesti toisella painotuksella liikkeellä oleva tämä voi aiheuttaa vatsanväänteitä. He ovat ehkä enemmän taipuvaisia pitämään luonnontieteen löytämiä faktoja ajattomina. Ehkä filosofisesti varovaisempi tapa olisi puhua syystä miksi aurinkokeskeinen maailmankuva hyväksyttiin koska se sopi havaintoihin, ei sen vuoksi että se sattui olemaan totta.Nominalismi on vanha koulumetafysiikan kiistakysymys, joka jakoi intellektuaaleja uuden ajan alussa enemmän kuin mikään muu. Kiistana se on säilynyt yli puoli vuosituhatta ja monet modernit kiistat palautuvat usein siihen. Nominalismi - realismi kiistassa oli kyse lyhyesti siitä ovatko esim lajinimet, kuten karhu, olemassa reaalisesti vai palautuuko kaikki yksilöolioihin, joihin viittaamiseen karhu niminen yleiskäsite on näppärä väline. Hacking ehdottaa että nominalismi on oppinut termi viittaamaan nimi-ismiin (name-ism)Nominalismi jakaa kistakumppanit siis kahteen leiriin. Toinen puoli uskoo että maailmalla on itsessään tietty rakenne, jonka ihminen löytää, toisen taas uskoessa että maailma on meistä riippumatta on jonkinlaista muodotonta massaa, johon vasta inhimillinen järjestyksenhalu luo rakenteen. Tieteellisen teorian kohdalla tämä voisi tarkoittaa sitä että missä määrin esim termodynamiikan toinen laki on reaalisesti olemassa, onko se yhtä todellinen kuin objektit kuten vaikkapa kivet vai olemssa jossain toisessa merkityksessä, lähinnä viittauksena joihinkin maaimlassa tapahtuviin säännönmukaisuuksiin. Vastakohta nominalismille ei pitkään aikaan ole ollut realismi (sana jolla on kiusallisen lukuisia käyttötapoja teknisessäkin filosofiassa). Hacking ehdottaakin rumaa termiä, joka tuskin tulee vakiintumaan, mutta kelvannee ajatuksen esittämiseksi: “inherent-structurism” (myötäsyntyinenrakenneustumis-ismi). Samalla hän ajattelee että suurin osa luonnontieteilijöistä uskoo tähän maailman valmiiseen rakenteeseen, jonka tiede vain paljastaa tai löytää.Tarttumakohda
#3 vakauden selitykset
1900-luvun alkupuolella luonnontiede kävi lävitse suuria vallankumouksia. Newtonilainen fysiikka sai jäädä poikkeustapaukseksi, tapahtuma johon kukaan ei olisi 50 vuotta aikaisemmin uskonut. Fysiikkaa pidettiin 1800 -luvulla esimerkkinä valmiista tieteestä, mutta toisin kävi. Tämä murros heijastuu myös 1900-luvun tieteenfilosofiaan. Popper näki tieteen ennen kaikkea vanhan kumoamisena ja Kuhn normaalitieteen jonkinlaisena tylsänä kumouksien ulkopuolisena väliaikaisena vaiheena. Jälkikäteen voidaan katsoa että molemmat sankarit elivät tieteen kannalta hyvin erikoista aikaa mikä heijastuu myös heidän ajatteluunsa. Hacking on sitä mieltä että luonnontieteessä ei tällä hetkellä ole odotettavissa suuria kumouksia ja selittäville teorioille tulee enemmänkin haasteena tieteen vakaus.
Tässä tarttumakohdassa kyse siitä miten todellisia tieteen lait oikeastaan ovat. Ovatko monet tieteen lait jo nyt valmiita tieteen ikuisten saavutusten museoon. Mnet luonnontieteilijät esimerkiksi termodynaiikan toista lakia yhtä todellisena kuin kuin objekteja, kuvan vaikka kiviä, mutta vain vakaampana.
Analogia tämän tarttumakohdan ymmärtämiseksi Hacking löytää taas filosofian historiasta, empiristien ja rationalistien kiistasta. Leibniz uskoi että totuuksia perimmmäiset syyyt ovat noiden syiden sisäisiä kun taas Locke empiristinä että ne ovat aina ulkoisia, aina perustuen meidän aistikokemukseemme maailmasta.
Analogian mukaan ratinoalisti uskoo että tiede edistyy tutkimuksen sisäisten rationaalisten syiden vuoksi, jotkut totuudet vakiintuvat koska on hyviä tutkimuksen sisäisiä syitä uskoa niihin ja empiiriset havainnot kannattelevat niitä. Kontruktionistit (empiristit) taas uskovat riittäviä ja määrääviä tekijöitä tieteen etenemiselle selittääksemme tiedettä meidän on otettava huomioon ne sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät jotka ovat ohjanneet tutkimuksen suuntaa.
MADNESS: BIOLOGICAL OR CONSTRUCTED?
Mielen sairaudet ovat omalaatuisia sairauksia sairauksien joukossa. Osa antipsykiatreista kiistää että niitä ei olisi laisinkaan olemassa samalla tavalla kuin fysiologisia sairauksia joiden tehtäminen on lääkäreiden tehtävä. Tämän näkemyksen mukaan mielen sairaudet ovat elämän ongelmia, joiden hoitaminen ei ole lääkäreiden vaan pappien, shamaanien ja hyvinvointia tukevien ihmisten tehtävä. Psyykkisiä sairauksiin liittyy vielä niiden historiallinen luonne, Hacking esimerkiksi on eräässä artikkelissaan kuvannut ”hullun matkustajan” sairautta, joka 1800 -luvulla otti haltuunsa yläluokan edustajia. Sairaus sai nämä matkustamaan vieraisiin maihin, joista he havahtuivat itselleen yllätyksenä. Samalla tavalla voi ajatella esimerksi hysteriaa tai anoreksiaa, jotka nekin äkkiseltään tuntuisivat kovin paikallisilta ilmiöiltä. Psyykkisiä sairauksia olisi aika helppo pitää sosiaalisina konstruktioina joilla pyritään enemmänkin kontrolloimaan joitakin ihmisten ympäristölle vaikeita käyttäytmismalleja. Kysymyksenasettelu lähenee sellaisia kysymyksiä kuin ”todellinen” versus konstruktio, ruumis vastaan sielu, joihin palataan myöhemmin.
Sairauksien luokittelu on ihmisten luokittelua. Ihmisten luokittelu erotuksena luonnonilmöiden luokittelusta ovat kuitenkin interaktiivisia. Se miten esimerkiksi lapsi luokitellaan jossain sosiaalisessa matriisissa ja käytännöissä ylivilkkaaksi vaikuttaa aika ratkaisevasti tämän lapsen kohteluun. Lapsi voi myös itse osallistua neuvotteluun ja hänen käyttäymisensä voi heijastaa myös niitä määrittelyjä joita häneen projektoidaan tämän ympäristössä.
Hacking nostaa tämän takaisinkytkentäefektin (looping effect) tekijäksi joka merkittävästi erottaa sosiaali- ja ihmistieteet luonnontieteistä. Luonnontieteet tutkivat staattisia ilmiöitä kun taas ihmistieteiden maali ja koko ajan liikkeessä. Mikrobien perimä voi muuttua meidän vuorovaikutuksestamme eri mikrobien kanssa, mutta tämä ei johdu niistä määrittelyistä joita meillä on mikrobeista vaan konkreettisista toimista kuten antibiooteista.
Psykopatalogiat ovat siinä mielessä mielenkiintoisia että niissä yhdistyvät luonnonolioiden (fysiologian) välinpitämättömyys luokitteluja kohtaan ja toisaalta Hackingin hahmottelema takaisinkytkentäefekti. Karkeat kannat voitaisiin jakaa niihin jotka pitävät mielen sairauksia välinpitämättöminä luokitteluina (indifferent kind) eli jonkinlainen biologinen käsitys ja toinen jossa patalogiat syntyvät hallinnasta ja luokittelusta takaisinkytkenmekanismin kautta.
Biologinen takaisinkytkentä (biolooping) tekee aiheesta vielä hiukan monimutkaisemman. Kaikilla on kokemusta siitä että fysiologinen tila vaikuttaa psyykkiseen. Tämä suhde on kuitenkin kaksisuuntainen ja esimerkiksi mielen sairauksissa puhtaasti psykologinen hoito voi aiheuttaa aivoissa rakenteellisia muutoksia siinä missä biologinen interventiokin. On todennäköistä että nämä takaisinkytkentäjärjestelmät ovat molemmat toiminnassa psykopatalogioiden kohdalla. Hacking käy lävitse kolme erilaista psykopatalogiaa esitellen ensin niistä konstruktionistisen näkemyksen ja sitten biologisemman.
Vajaamieliset
Trent on kuvannut kirjassaan kuinka vajaamieliset lapset ovat historian aikana määritelty lukuisilla erilaisilla tavoilla. Iidootti, imbesilli, vajaamielinen jne, jokainen näistä määrittelyistä sai hetkensä historiasta korvautuen sitten uudella. Trent esittää että jokainen näistä määrittelyistä korostaa oman aikansa käsityksiä ja piti sisällään käytäntöjä siitä miten näihin poikkeaviin lapsiin tulisi suhtautua, tulisiko sulkea ulkopuolelle vai pyrkiä ottamaan osaksi koulutusta ja missä määrin.
Viimekerralta muistamme konstruktionismin eri vahvuusasteet. Miten radikaaliin tulkintaan oikeastaan pääsemme? Ironiaan ja uudistusmieliseen ainakin, samoin Trent paljastaa että näihin määrittelyihin liittyy myös käytännöllisiä hallinnan intressejä (Mannheimilainen extra theoretical function).
Skitsofrenia
Boyle esittää että psykiatrinen diagnoosi skitsofrenia ei pidä sisällään mitään rajattua luokka oireita ja näistä kärsiviä ihmisiä, jotka on liitetty väljästi yhteen. Historian aikana samoista oireista kärsiviä ihmisiä on määritelty lukuisten eri nimillä joista osa oireilijoista jäi kulloinkin ulkopuolelle välillä rajattiin sisään. Psykiatrit, perheet , potilaat ja sosiaalityöntekijät tarvitsevat kaikki skitsofrenian kuitenkin konstruktiona omien institutionaalisen organisaationsa vuoksi.
Lapsuuden autismi
Termi on alunperin kehitetty kuvaamaan skitsofreenikkojen negatiivisia oireita, vetäytymistä sosiaalisista suhteista ja vuorovaikutuksesta. Myöhemmin samaa termiä sovellettiin lapsiin joita aikaisemmin oltaisiin ehkä pidetty vajaamielisinä tai jopa tyhminä ja kuuroina. Psykoanalyysin hetkellisen hallinnan aikana kehitettiin teoria ”pakastinäidistä”, joka oli kykenemätön vastaamaan lapsen tunneviestintään. Samalla tavalla kuin skitsofrenian kohdalla autismista kirjoitetaan paljon ettei kyseessä ole yksittäinen yhtenäinen sairaus vaan tapa jolla ihmiset ovat maailmassa.
Välinpitämätön versus vuorovaikutuksellinen
Hackingin mukaan konstruktionistisia kuvauksia kohtaan on helppo tuntea vetoa. Niiden mukaan yhteiskunta määrittelee oireyhtymän jota ei ilman määritelmää olisi olemassa. Vuorovaikutus on kuitenkin takaisinkytkentöjen vuoksi kovin monimutkaista käytäntöjen heijastaen luokituksia jne.
Toinen asenne on vakaumus että esiteltyjen psykopatalogioiden taustalla on jokin meistä riippumaton neurologinen ongelma, joka jonakin päivänä selviää. Tämä ei tarkoita että olisi yksi syy per häiriötyyppi vaan että olisi esimerkiksi useampi tyyppi skitsofreniaa joiden taustalla olisivat erilaiset tekijät, mutta kaikenkaikkiaan jotain meistä riippumatonta biologiaa.
Bio / psyyke valinta
Valinta vuorovaikutuksellisen ja biologisen mallin välillä on ennen kaikkea hoidollinen. Ratkaisu ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteinen sillä voi olla täysin järkevää hoitaa biologisia ongelmia psykologisilla hoidoila jos nämä on osoitettu tehokkaiksi. Usein kyseessä on kuitenkin kustannuskysymys biologisen manipuloinnin ollessa huomattavasti edullisempaa kuin ihmistyötunteja vaativa psykologinen kuntoutus.
Semanttinen ratkaisu
Kripkeen ja Putmaniin viitaten Hacking ehdottaa että lapsuuden autismi viittaa meille vielä tuntemattomaan patalogiaan P. Autismi tarkoittaa nimenomaan tätä poikkeavaa neurologista tilaa. Tämä on kanta tulee toimeen ajatuksen kanssa että autismi on samalla sosiaalisesti konstruoitu merkityksissä: a) autismin idea b) autistinen lapsi jonka olemisen tapa on konstruoitu vuorovaikutuksess, mutta ei c) eli neurologinen poikkeavuus joka on luonnon olio ja riippumaton vuorovaikutuksesta.
Dilemma muodostuu siitä että toisaalta sosiaalinen konstruktionismi puhe on monille nykyisiä hoitokäytäntöjä vastustavalle hyödyllinen, se auttaa kritisoimaan medikalisointia. Toisaalta näiden sairauksien ymmärtäminen auttaa edistämään asianmukaista hoitoa. Hacking uskoo että semanttinen ratkaisu tähän ongelmaan auttaa keskittämään huomion tärkeämpiin tekijöihin, itse sairauden dynamiikkaan.
KIND-MAKING: THE CASE OF CHILD ABUSE
Kappaleessa Hacking tarkastelee lasten hyväksikäyttöä. Ehkä hyvä muistaa että termi ”child abuse” käsittää englannin kielessä laajemman alueen kuin suomen hyväksikäyttö, kuten lasten huonosti /kaltoin kohtelun ja pahoinpitelyn. Tässä kappaleessa Hacking tarkastelee lasten hyväksikäytön idean kehitystä läntisessä maailmassa itse ilmiöhän on todellinen. Tätä historiallista tarinaa voi kutsua hyväksikäytön sosiaaliseksi konstruoinniksi jos haluaa, minkä Hackingkin myöntää.
Hacking tarkastelee sitä miten tyypit (kind) kehittyvät instituutioissa ja vuorovaikutuksessa. Goodmania seuraten hän haluaa tarkastella miten maailma syntyy tässä prosessissa. Lähestymistapa korostaa enemmän dynamiikkaa kuin ajatusta siitä että maailma olisi staattinen ja valmis, jota voitaisiin lähestyä jumalan näkökulmasta käytäntöjen ulkopuolelta. Lasten hyväksikäyttö on Hackingin mukaan hyvä esimerkki koska sen muotoutumista voimme tarkastella lähes reaalisessa ajassa, voimme tarkastella tätä kehitystä viime vuosikymmeninä. Toiseksi hyväksikäytön määrittelyillä on suuria institutionaalisia ja ihmisten henkilökohtaiseen elämään vaikuttavia seurauksia. Kolmanneksi aihealue mahtuu monen eri tieteen ja asiantuntijaryhmän alueelle. Neljänneksi kyseessä on moraalisesti erittäin lautautunut aihe, pienten lasten vahingoittaminen, kyseessä on siis sekä tieteellinen tyyppi (kind) kuin myös moraalinen.
Julmuus lapsia kohtaan oli viimeine viktoriaanisen oikeuksien puolustamisen projektissa, orjuuden ja lapsityövoiman vastustaminen, naisten ja eläinten oikeuksien esiinnostaminen jne. Kysymys lasten hyväksikäytöstä nousi ajankohtaiseksi vasta 1960 -luvulla. Viktoriaaninen projekti lasten kaltoinkohtelua vastaan alkoi kuitenkin jo 1800 -luvun loppupuolella. Tämä ensimmäinen aalto kuitenkin poikkesi joiltain oleellisilta osiltaan myöhemmästä liikkeestä:
-
Se oli sidottu luokkaan, lasten pahoinpitely oli alaluokan ongelma
-
Lasten kaltoinkohtelua halveksuttiin, mutta se ei herättänyt vastaavaa pelkoa ja paniikkia kuin hyväksikäyttö
-
Julmuus lapsia kohtaan ei ollut lääketieteellinen ongelma toisin kuin hyväksikäyttö oli alusta asti.
Jonkinlaisen lähtölaukauksen antoi lapsilääkäreiden nostama huomio lasten hoitamatta jäämistä murtumista ja ruhjeista, joita röndgensäteet nyt objektiivisesti paljastivat. Kehittyi termi ”battered child syndrome”. Alkuvaiheessa lasten pahoinpitelyihin liittyi myös uskomus että taipumus oli periytyvää, pahoinpitelevät vanhemmat olivat olleet pahoinpideltyjä lapsia, mikä sopi yleiseen ajatukseen poikkeavuuden periytyvyydestä ja varhaisen lapsuuden merkityksestä myöhemmälle elämälle.
Alkuvaiheessa seksuaalinen hyväksikäyttö rajattiin agendan ulkopuolelle vaikka siitä oltiin kyllä tietoisia. Insestin ja hyväksikäytön nostivat agendalle vasta femnistit 1970 -luvulla. Aluksi arviot altistumisen luvuista olivat melko suuria 20-30%. Insesti on voimakas tabu ja sen yhdistäminen lasten hyväksikäyttöön laajensi merkitystä yhdynnästä huomattavasti laajemmaksi, kuten epäsopivaan kosketteluun tai vanhempien seksuaalisten toimien näkemiseen.
Ilmiön nostaminen julkisuuteen oli monille vapauttava. Ihmiset pystyivät puhumaan vaikeista seksuaalisista kokemuksistaan lapsuudessaan ja niiden aiheuttamista ongelmista. Samalla hyväksikäyttösyytökset nousivat myös avioerotilanteissa kiistakapuloiksi ja ongelma siirtyi oikeussaleihin. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuli nopeasti pahuuden tiivistymä ja puhe siitä että kaikki suhteet eivät välttämättä ole hirvittävän haitallisia lapsille vaimennettiin yksituumaisesti. Yhteiskunta ei ehkä ole niin relativistinen kuin välilä annetaan välillä ymmärtää, esimerkiksi tämä kysymys nostaa aika selkeän yksituumaisen tuomion esiin.
Lasten hyväksikäyttö liikkuu kulttuurillisesti erittäin ladatulla alueella. Toisaalta viattomien lasten turmelemisen ja toisaalta ydinperheen merkityksen hajoamisen alueella. Yhdessä nämä toimivat varsinkin kristillisessä kuvastossa voimakkaina kiteytyminä. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi aika-ajoin esiin nousevat väitteet lapsia hyväksikäyttävistä satanistisista kulteista, joista ei ole missään todisteita. Ilmiö on sosiaalisesti kontruoitu, mutta ei ole olemassa.
Jos jokin ilmiö on todella olemassa ja tunnemme sen olemuksen pitäisi meidän kyetä vastaamaan kysymykseen kuinka monta. Arviot lasten pahoinpitelyissä ja hyväksikäytöissä ovat olleet alusta asti melko suurilukuisia. 1960 -luvulla julkisuus tarttui arvioon että pahointelyjen seurauksena kuolee enemmän kuin leukemia. Tämän jälkeen arvioiden luvut ovat nousseet räjähdysmäisesti ja vuonna 1989 luku oli 2,4 miljoonaa pahoinpideltyä ja hyväksikäytettyä lasta USA:ssa. Numerot ovat todella ongelmallisia sillä määrittelyt voivat olla hyvinkin löysiä ja niiden tuottamat tulokset sen mukaisia. Esimerkiksi Russell löysi haastattelututkimuksessaan että 54% naisista oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Hän laski kaikki seksuaaliset tapahtumat ennen 18 vuotta ja myös ei-fyysisen hyväksikäytön kuten itsensä paljastamisen.
Tyypillistä ilmiölle on että amerikkalaiset ovat pyrkineet kansainvälistämään oman käsityksensä ilmiöstä viemälle tietoisuutta muihin maihin. Taustalla on ajatus että lasten hyväksikäyttö on universaali ilmiö jonka kaikkien pitäisi tunnistaa. Toisissa kulttuureissa ongelmat tosin voivat olla toiset, kuten vaikka lasten eläminen perheissä joissa ei välttämättä ole ravintoa riittävästi takaamaan riittävät kasvuolosuhteet.
Lasten hyväksikäyttö vakiinnuttuaan synkimpänä pahana alkoi ilmetä myös kielellisinä ilmöinä, joista osa jäi elämään ja toimii voimakkaina kielen kuvioina. Esimerkiksi Kuwaiitin hallituksen edustaja kuvaili maatansa pieneksi pahoinpidellyksi ja hyväksikäytetyksi lapseksi. Samoin USA:n laissa on nykyisin sikiön pahoinpitely. Jos äiti käyttää huumeita ollessaan raskaana häntä voidaan syyttää lapsen pahoinpitelystä sekä huumeiden välittämisestä alaikääiselle. Alkoholia käyttävä äiti ei ole vastaavan rikosoikeudellisen vastuun alainen.
Lasten hyväksikäyttö luo uuden maailman. Maailman jossa yhä nuorempia lapsia altistetaan materiaalille, joka helpottaa heitä erottamaan ”hyvät” kosketukset ”pahoista”. Joissakin USA:n osavaltioissa aikuisia miehiä kehoitetaan olematta kajoamatta lapseen jos heillä ei ole silminnäkijää läsnä joka voisi myöhemmin todistaa ettei kosketus ollut vääränlainen.
Ongelmalliseksi nousee myös meidän aikamme käsitteiden soveltaminen menneeseen aikaan. Lewis Carroll valokuvasi ja keräsi kuvia alastomista tytöistä. Aikaisemmin nuorten naisten naimaikä saattoi olla ennen murrosikää, onko sitten oikein kutsua näitä käytäntöjä pedofiilisiksi vai pitäisikö meidän pidättäytyä tuomitsemaan ainoastaan omaa aikaamme. Kaksi äärikantaa voisivat olla että tapahtumat joita nyt pidetään vahingollisina olivat sitä myös aikanaan, mutta sitä ei tiedostettu. Toinen kanta voisi olla tämän vastustaminen ja toteaminen että teot eivät olleet pahoja aikanaan, mutta nykyisin tehdessä olisivat sitä.
WEAPONS RESEARCH
Hacking erottelee tiedon muodon (form) ja sisällön (content) toisistaan sekä tarkastelee näiden kahden suhdetta asetutkimukseen. Ihmiskunta on käyttänyt 17 triljoonaa aseisiin toisen maailmansodan jälkeen. Iso osa tuottamastamme tiedosta kehitetään parempien aseiden tuottamiseksi. Mitä enemmän jonkun asian tutkimiseen sijoitetaan varoja sitä nopeammin tiedon sisältö tällä alueella kasvaa.
Ajateltaessa sotateollisuuden tutkimuksien suhdetta tieteen edistymiseen on harhaanjohtavaa ajatella pommia paradigmaattisena tutkimuksen kohteena. Suurin osa tutkimuksesta ja tuotekehityksestä liittyy järjestelmiin joiden avulla pommi voidaan saattaa kohteeseensa, kuten vaikka ohjausjärjestelmiin tai asianmukaisiin lentokoneisiin ja niiden järjestelmiin. Esimerkiksi laser, jolla sittemmin on löydetty lukuisia rauhanomaisia tarkoituksia on kehitetty alunperin tutka ja torjuntateknologian käyttöön.
Tiedon muodolla (form) Hacking tarkoittaa Quineen viitaten strukturoivia, määritteleviä lauseita jotka mahdollistavat että lauseet voivat olla tosia tai epätosia, yhdessä näiden totuusarvon selvillesaatavien menettelytapojen kanssa. Näin Ouija -lauta voi muodostaa tiedon muodon ja on historiallisten syiden vuoksi ei näin tee. Jokainen tiedon muoto on historiallisesti muotoutunut ja olisi voinut tapahtua toisinkin. Hacking viittä esimerkkiä selventääkseen mitä tämä voisi tarkoittaa.
Standford-Binet -älykkyystestien kehittäminen liittyi vakaumukseen että luonnon ominaisuuksien pitäisi jakaantua normaali kellokäyrän mukaan. Tärkeintä oli kehittää kysymyksiä joiden vastaukset väestössä jakautuisivat tämän normaalin mukaisesti. Termanin naispuolinen avustaja kehitti useita näistä kysymystyypeistä, mutta ongelmaksi muodostui että naiset selvisivät näistä kysymyksistä paremmin kuin miehet. Kun kaikki tiesivät ettei tämä pärjääminen voinut heijastaa naisten suurempaa älykkyyttä tuli kysymyksiä muuttaa siten että tilalle saatiin kysymyksiä joissa miehet pärjäsivät paremmin. Tämä muodosti vakiintuneen käsityksin älykkyydestä, joka voitiin nyt määritellä tätä patteristoa hyväksikäyttäen. Tutkimus ei suoraan liittynyt asevoimiin, mutta patteristo vakiintui ensimmäisen maailmansodan värväyksissä käyttöön.
Nominalistien ja heidän vastustajiensa mielipiteet älykkyystesteistä heijastelevat heidän metafyysisiä erimielisyyksiään. Nominalistille älykkyysosamäärä on malliesimerkki sosiaalisesta konstruktiosta, jota ei olisi ilman testiä. Realisti taas pitää testiä objektiivisena, mutta kenties vain yhtenä mahdollisena tapana rankata ihmisten älykkyyttä ja sen puolia.
Endokrinologia (umpirauhasia ja niiden eritteitä tutkiva tieteenala). Latour tutki laboratorioväkeä joka tutki erästä hormonin peptidiä, thyropinin vapauttajathormonia (TRH), jolla on tärkeä rooli hypotalamuksessa ja siten nisäkkäiden umpierityksessä. Miten tämä hormoni sitten voisi olla sosiaalisesti kontruoitu?
TRH:tä ei ole maailmassa juuri ollenkaan analysoitavaksi. Mikrogramman valmistamiseksi viisi sataa tonnia sikojen aivoja täytyi jäädyttää ja tislata. Se mikä oli TRH:tä selvisi tietyistä analyyseistä. Siitä mistä analyyseistä aineen piti selvitä ollakseen TRH:ta ei ollut yksimielisyyttä laboratorioiden välillä. Voittajalaboratoriot määrittelivät mitkä nämä analyysit olivat ja näin vakiinnuttivat TRH:n olemuksen. Tutkimuksia sponsoroinut lääkeyhtiö syntetisoi ja patentoi aineen ja alkoi valmistaa sitä tutkimuskäyttöön laboratorioihin, jolloin siitä tuli tutkimuksen väline. Woolgar ja Latour kutsuvat tätä faktan konstruoinniksi. Työ jota ei voitu uusia määritteli kerralla tutkimuksen uuden suunnan.
Hiukkasten havainnointi. Nykyisin pienhiukkasten havaitsemiseen käytetään korkeapaineistettua nestemäistä vetyä, johon pienhiukkaset kulkiessaan jättävät ”kuplia”. Tämä uusi havainnointijärjestelmä muutti korkeaenergiafysiikan tutkimuksen suunnan vuosikymmeniksi. Uuden havainnointivälineen käyttöönotto mullisti koko alan ja vaati sen että tarvittiin sopimuksia kuvien ottamisesta ja tuloksien tulkinnasta tuli kansainvälisillä, jotta laboratoriot olisivat osanneet tulkita tuloksiaan ”oikein”. Kontigenssiteesin mukaan tätä suuntaa ei välttämättä olisi tarvinnut ottaa, mutta vetypommin yhteydessä kehitetty korkeapainevedyn käsittely mahdollisti tämän askeleen ottamisen, toisinkin oltaisiin voitu valita.
Tämän lisäksi vielä esimerkit laasereista ja ohjuksien tarkkuudesta, jotka jätän tässä väliin.
Hackingin artikkeli on vastaus kolmeen perustavanlaatuiseen kysymykseen koskien tiedon ja sotateollisuuden suhdetta ja lähtökohdaksi voidaan ottaa nämä kolme käsitystä:
-
Ihmiskunta on saanut nauttia suuria hyötyjä ja hyödykkeitä sotilaallisesta tutkimuksesta
-
Ihmiskunta on oppii enemmän sodan aikana ja sodan alla kuin muina aikoina
-
Tieto voidaan laittaa hyvyyden tai pahuuden käyttöön, kyse ei ole tieteellinen vaan poliittinen kysymys.
Hacking allekirjoittaa kohdan yksi, mutta tietyin varauksin. Esimerkiksi ensimmäinen maailmansota ei tuottanut juuri keksintöjä. Kakkoseen hän suhtautuu skeptisemmin, tosin on totta että sotaa käyvät maat usein syytävät resursseja tutkimukseen enemmän kuin rauhanaikana. Jos se on totta niin se koskee sisältöä, ei niinkään muotoa, kuten Hacking erottelun tekee. Kolmonen pitää paikkansa.
STONES
Kappaleessa Hacking käy lävitse dolomiitin keksimisen prosessin ja konkretisoi sen avulla eräitä tieteenfilosofisia pointteja. Alustuksen kannalta kappale oli hankala. Ensinnäkin koko tarinan toistaminen ei välttämättä palvelisi mitään ja toisaalta ne tieteenfilosofiset pointit joita Hacking nostaa liittyivät aika väljästi itse empiiriseen kertomukseen. Käsittelenkin vain joitakin kappaleessa esittämiä tieteenfilosofisia pointteja.
Joka tapauksessa dolomiitti on kivilaji jota syntyy nanobakteerien vaihtaessa kalkkikiven kalsiumatomit magnessium vastaaviin. Nanobakteerit muovaavat ympärilleen magnessiumista ”suojakuoren”, joka sitten kiinnittyy ja kiteytyy kiveksi.
Iso ja pieni tiede:
Ison tieteen paradigmaattinen malliesimerkki on manhattan projekti. Valtion isolla rahalla ohjaama tutkimushanke, joka tuotti ison tuloksen. Vastaavan kaavan mukaan NASA saattoi ihmisen kuuhun ja ihmisen genomi tutkittiin. Monet ovat skeptisiä ison tieteen kyvystä tuottaa merkittäviä edistysaskelia tieteelle ja luottavat enemmän marginaalissa tapahtuvaan ”pieneen tieteeseen”, jolla on mahdollisuus kokeilla radikaalimpia ajatusrakennelmia kuin suurin valtion resurssein ja tavoittein liikkeellä oleva ”iso tiede”. Esimerkiksi dolomiitin yhteydessä päädyttiin lopulta kysymyksiin elämän alkuperästä maapallolla. Kuitenkin merkittävä koe tehtiin tavallisilla rautakaupasta tehdyillä muoviputkilla, jotka oli sijoitettu pakastimeen jossa laboratorioväki säilytti eväitänsä.
Induktio:
Induktiivisen metodin mukaan me aloitamme tarkkailemalla ilmiöitä. Yhdistelemällä näitä havaintoja luodaan yleistyksiä. Kun havaitsevamme säännönmukaisuudet ovat vakiintuneet tarpeeksi meillä on valmiina totuus kirjattavaksi totuuksien kirjaan ja joiden pohjalle voimme rakentaa lisää tiedettä.
Induktiivista tiedenäkemystä vastaan voidaan nostaa havaintojen teoriapitoisuus. Esimerkiksi dolomiitin tapauksessa syntyi kaasua joka haise mätäneville kananmunille (jonka nimeä nyt on löydä), mutta tämä kaasun tunnistaminen ei vielä tarvinnut suurta teoriaa. Kaiken havainnoinnin näkeminen teorialatautuneena on sinänsä teorialatautunutta toimintaa jonka filosofia voi tehdä.
Hypoteettisdeduktiivinen menetelmä:
Toinen suuntaus induktionismin sijaan on hypoteettisdeduktiivinen käsitys tieteestä. Ei ole väljä miten tieteentekijä saa hypoteesinsa, unessa, analogioiden avulla tai vain arvaten kunhan hän muotoilee hypoteesinsa muotoon jossa se voidaan asettaa luonnon testiin. Tätä kantaa suosi erityisesti Popper, jonka normatiivisen kuvauksen mukaan sitä parempi mitä suorempia hypoteeseja teoriasta voidaan johtaa, sitä tieteellisempi se on.
Sosiaalitieteissäkin varmaan kaikki ovat ainakin kuulleet että teorioista johdettujen hypoteesien pitäisi olla osoitettavissa vääriksi tai oikeiksi, vaikka muuten suosittaisiinkin induktiivista metodia.
Edinburghin koulukunta, intressit ja symmetria:
Edinburghin tieteensosiologia korosti intressien merkitystä tieteelle. Tämä on ilmeistä dolomiitin kohdalla, koska sitä on käytetty pitkään paikantamaan ensin mineraaliesiintymiä ja myöhemmin öljykenttiä. Tämä on edistänyt meidän kiinnostustamme tuota kivilajia kohtaan. Vastaavasti eräs tutkija piti magnesiumin sijaan alumiinin siirtymistä kalkkikiveen dolomiitin rakentumisena. Näiden kahden eri käsityksen välillä oli symmetria ja molemmat tahot uskoivat niihin omilla melko samankaltaisilla perusteillaan.
THE END OF CAPTAIN COOK
Kyseessä on kapteeni Cookin retkestä Australian rannikolla. Niille jotka muistavat ehkä hiukan kehnon laisesti pieni kertaus: ensimmäinen rantautuminen alkuasukkaiden pariin meni enemmän kuin hyvin. Cook otettiin vastaan riemuiten ja hän sai tarvitsemiansa hedelmiä ja vettä. Paikalliset naiset olivat myös innoissaan vieraista ja antautuivat mielellään näiden vieteltäviksi. Ongelmalliseksi nousi toinen reissu jolloin tuuli tuntui kääntyneen voimakkaasti. Nyt Cook sai vastaansa hurjistuneet alkuasukkaat, avasi tulen näiden joukkoon ja kuoli itse yhdessä muutaman miehensä kanssa. Viimeisessä kappaleessa on kyse siitä mitä oikein viimekädessä tapahtui, mikä sai alkuperäisasukkaat ensin ottamaan Cookin avosylin vastaan ja sitten hurjistumaan hänelle.
Kiista koskee kahta versiota tapahtumista, joista toisen on kirjoittanut Obeyeseker ja toisen Sahlins. Se miksi kiista on ainakin Hackingin mielessä yleisemminkin kiinnostava koskee kummankin tahon ihmiskäsitystä. Hacking kartoittaa ristiriidan johtuvan erilaisista käsityksistä siitä millaisia ihmisiä alkuasukkaat ”villit” ovat ja minkälaisen rationaliteetin mukaan he toimivat. Hän nimeääkin Obeyesekerin kannan universalistiseksi, kaikki ihmiset järkeilevät suurinpiirtein samalla tavalla riippumatta taustastaan. Sahlinsin mukaan tämä on taas imperialismia toisin kuin Obeyseker antaa ymmärtää sillä se kieltää saarilaisilta näiden partikulaarisen tavan hahmottaa maailmaa ja olettaa naiivisti että kaikki ihmiset ovat samanlaisia riippumatta kulttuurillisesta taustastaan.
