Sirpa Ahola-Laurila

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen puuttui mielipidekirjoituksessaan olennaiseen asiaan: vaalikeskustelu junnaa paikallaan isojen puolueiden jakaessa jo hallituspaikkoja. Mielestäni tämä kuvastaa vallassa olevien ylimielistä asennetta äänestäjiä kohtaan. Nykyihmiset ovat toivottavasti jo niin valveutuneita, että kalliilla rahalla suunnitellut tyhjiä lupauksia sisältävät kampanjat ja julkkisehdokkaat eivät poista tosiasiaa, että juuri valtapuolueet ovat saaneet aikaan tämän päivän yhteiskunnan.
Pesonen on tuonut esiin myös asian, että kunnollista keskustelua jarrutellaan ja eduskunnan ulkopuolella olevia ryhmiä ei haluta julkisiin keskusteluihin eduskuntapuolueiden kanssa. Tähän tosiasiaan on meidänkin puolueemme jo törmännyt.
Itse uskon kuitenkin, että meidän pienien puolueiden vahvuus on juuri se, että emme ole ryvettäneet itseämme päivän politiikassa. Meillä on myös kosketus kansaan ja ymmärrys siitä, mitä arki on.
Uskon myös, että nyt on suotuisa aika äänestäjille tehdä muutos, me pienpuolueet olemme siinä sekä sydämellämme että teoillamme mukana.

Helsinki Health Study-tutkijaryhmä on tehnyt laajan tutkimuksen, jossa todetaan varallisuuden vaikuttavan ruokavalintoihin.  Uskomatonta, että tällaisen itsestäänselvyyden toteamiseen on tehty vuosien työ.  Itse olen aina raivon vallassa, kun ihmisiä syyllistetään ruokavalion suhteen ja on jopa suunniteltu sanktioita ns. itseaiheutetuista sairauksista.  Uskon, että ihmiset tänä päivänä ovat tietoisia mitä pitäisi syödä, mutta terveellinen ruoka on monella yksinkertaisesti liian kallista.

Kasvikset, hedelmät ja kala on hinnoiteltu niin, että monessa perheessä niiden ostaminen on luksusta.  Ja vastaväitteistä huolimatta, olen sillä kannalla, että euron tulo nosti hintoja entisestään.  Ajatellaan esim. niin yleistä marjaa kuin mansikka; 3 - 5 euron litrahinta markkoina 18 - 30 mk!

Kyseistä tutkimusta ei tutkija Tea Lallukan mukaan voi yleistää edes työttömiin tai eläkeläisiin, koska tutkittavat olivat pienituloisia työssäkäyviä.  Näin ollen esim. työttömien tilanne on vielä huonompi.

Seuraavalla hallituskaudella pitäisikin ehdottomasti tarttua asiaan ja laskea terveellisten tuotteiden veroa niin, että kaikilla olisi mahdollisuus elää terveellistä elämää.  Vähävaraisten syyllistäminen huonoista ruokatottumuksista on lopetettava ja annettava mahdollisuus niiden parantamiseen.  Onhan asia nyt oikein tutkimuksella todistettu.

Juha Sirviö on kahdesti ottanut kantaa nuorten syrjäytymiseen Kalevassa (Puheenvuoro 23.12. ja mielipde 7.1.). Hän on huolissaan huumeiden käytöstä ja nuorisotyöttömyydestä. Nämä ovatkin huolenaiheen arvoisia asioita, mutta mielestäni Sirviö ei ole tavoittanut asian ydintä. Koska nuorten syrjäytymisen on osoitettu kasvavan, on tärkeintä miettiä syitä siihen.

Suomessa köyhyydestä kärsii tällä hetkellä joka kahdeksas lapsi ja on todettu, että köyhyys aiheuttaa lapselle 50% suuremman riskin syrjäytyä kuin muille nuorille. Sirviö mainitsee (23.12.) kirjoituksessaan lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aulan lausunnon, että lasten ja nuorten eriarvoisuus on huolestuttavasti kasvanut. Hän kuitenkin ohittaa asian, mutta minun mielestäni siinä on asian ydin. Kun nuori on koko elämänsä asunut perheessä, jossa vanhemmat ovat työttömiä, maailmankuva vääristyy väkisinkin. Peruskoulun päättäneistä ajautuu yhä suurempi osa elämään erilaisten tukien varassa, näin jatkuu kotona opittu malli. Oulunsalolainen sosiaalityöntekijä sanoi jutellessamme viisaan ajatuksen syrjäytyneiden lasten puolesta: “onhan lapselle omituinen tilanne, jos perheessä lapsi on ainoa, joka aamulla herää ja lähtee hoitamaan velvollisuuksiaan”.

Nuorten auttaminen pitääkin aloittaa koko perhettä auttamalla. Työttömyyskorvausten ja muiden tukien nostaminen reaalitasolle on välttämätöntä, mutta myös aktiivisuuden tukeminen on tärkeää ennaltaehkäisevää työtä. Työttömille pitäisi työnteko, myös pätkätöiden tekeminen, tehdä kannattavaksi. Jos esim. 500,- kuukaudessa voisi ansaita ilman, että se vaikuttaa tukiin, työtönkin saisi pikku hiljaa arjesta kiinni, samoin vapaaehtoistyö aktivoi ihmistä ja antaa energiaa vaikkapa työnhakuun. Tällainen aktiivinen toiminta antaa mallia myös perheen nuorille.

Sirviö puuttui tärkeään asiaan, että peruskoulun jälkeen pitäisi kaikkien saada opiskelupaikka. Suuri ongelma on, että opiskelu voi olla yksinkertaisesti rahasta kiinni. Oulun kaupungissa toimeentulotuki tukee pitkäaikaisasiakkaiden lasten opiskelua vain osittain. Koulukirjoihin myönnetään 250,-/vuosi ja kun vaikkapa lukiokirjat maksavat n. 600,-/vuosi, seinä onkin jo vastassa. Tämä on täysin väärää säästöä ja toin asian esille 12.12. “Syrjäytyneiden toinen sukupolvi” -keskustelussa. Asiaa lupasivat pohtia sekä sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Olli että sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Raimo Järvenpää. Koska opiskelu on paras keino estää syrjäytymistä, tuntuu oudolta, että sitä ei täysin voimin tueta.

On sanottu, että lapsi tarvitsee sekä juuret että siivet. Nyky-yhteiskunta on ikävästi muuttunut niin, että perheet tarvitsevat yhä useammin apua arjesta selviytymisessä. Vaatimukset elämyksiin ja kulutustavaroiden hankintaan ovat syrjäyttäneet arjesta nauttimisen taidon. On surullista, miten nuoria perheitä pitää kädestä pitäen auttaa normaalien kotiaskareiden, kuten siivoamisen opettelussa. Samaan aikaan vielä romutetaan esim. kristillistä kasvatusta kouluissa ja päiväkodeissa. Kun kaikki perinteet ja moraalikäsitykset muuttuvat tai unohdetaan, on selvää että ihmisellä on tyhjä ja irrallinen olo. Jokin oire yhteiskunnastamme on sekin, että kaikista perheistä on yksinhuoltajaperheitä 19,9%. Itse kannan huolta syrjäytymisen periytymisestä ja mielestäni sekä nuoria että heidän perheitään tulee tukea niin, ettei köyhyys ole este yhdenkään lapsen opiskelulle.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevassa 9.1.2007

Sanomalehti Kalevassa oli 2.12. uutinen, miten seurakunnat antavat tiloja jäsenilleen maksutta perhejuhlien järjestämiseen. Tämä on hieno asia ja oikeaa palvelua kirkollisveronsa maksaville ihmisille.

Asia herätti itsessäni kuitenkin toisesta syystä ääretöntä ärtymystä. Kun HFU ry elokuussa 2006 otti yhteyttä seurakunnan diakoniatyöhön ja ehdotimme yhteistyötä vähävaraisille 1 - 2 kertaa kuukaudessa tarjottavan ilmaisen aterian muodossa, vastaus oli kielteinen. Käytännössä ehdotuksemme oli, että seurakunnat olisivat antaneet tilat ja HFU ry olisi maksanut ruuat sekä toimittanut vapaaehtoisia työntekijöitä huolehtimaan ruuan jaosta. Helsingissä tällaisia ilmaisruokailuja on useita ja eri järjestöjen yhteistyö toimii saumattomasti. Oulussa ei vastaavaa ateriaa ole järjestetty missään ja kuitenkin nälästä kärsiviä ihmisiä on paljon.

Kummallista asiassa oli, että kun seurakunnassa oli pidetty kokous ja tehty kielteinen päätös, diakoniatyöntekijä kertoi minulle puhelimessa, että työttömien yhdistyksen (YTYÄ) edustaja oli myös kertonut kantansa, joka oli, ettei tällaiselle ruokailulle ole tarvetta. Kuitenkin YTYÄ:llä on joka maanantai ja keskiviikko pitkät jonot ihmisiä hakemassa leipää, joten eivätköhän nämä jonot kerro, onko tarvetta vai ei. Ihmettelen, miksi köyhien kanssa toimivat järjestöt ovat niin yhteistyökyvyttömiä Oulussa. Kun ihminen on ahdingossa, hänelle on tärkeintä saada apua jostakin, toissijaista on se, kuka auttaa.

HFU ry jakoi pelkästään lokakuussa yli 3000 eurolla avustuksia Oulussa ja nyt, kun autamme vähävaraisia lapsiperheitä “Lahjoita Joulu Lapselle” -keräyksellämme, on hakemuksia tullut jo toista tuhatta. Nämä luvut kertovat ihmisten hädästä ja siitä, että köyhyys koskettaa suurta joukkoa läheisiämme. Kyse ei ole vain “laitapuolen kulkijoista”. Niukkuudessa elävät niin pienituloiset eläkeläiset, lapset, matalapalkkatyöläiset, työttömät jne. Tästä joukosta ei yksi järjestö pysty huolehtimaan vaan tarvitaan useita toimijoita. Itseäni harmittaa ja ihmetyttää, että seurakunnilla joilla on useita suuria tiloja omistuksessaan, ei löytynyt kristillisyyttä lähteä yhteistyöhön ilmaisen aterian muodossa. Onneksi HFU ry:llä on väyliä auttaa vähävaraisia muulla tavoin. Nyt jouluaikaan eri järjestöt tarjoavat jouluruokailuja varattomille. Itse haluan muistuttaa, että ihmisellä on nälkä muulloinkin kuin Jouluna.