Sirpa Ahola-Laurila

Vtm Reetta Ruokonen tutki sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassaan suomalaisten lapsiperheiden kokemuksia köyhyydestä. Ylivoimaisesti yleisimmät tunteet köyhillä olivat häpeä ja nöyryytys. Tutkielma herätti myös ajatuksia siitä, miksi hyvin toimeentulevat häpeämättä käyttävät hyväkseen varattomille tarkoitettua apua.Pari vuotta sitten Espanjassa nousi kohu, kun varattomille tarkoitettuja joulukasseja kävivät hakemassa aurinkorannalla lomailevat suomalaiset. Kasseista oli kaiken lisäksi valikoitu vain herkut ja muu tavara heitetty roskiin. Suomessakin lehtien palstoilla ihmetellään mersuilla leipä- tai EU-kasseja hakevia ihmisiä ja itseltänikin on kysytty, miten HFU varmistaa että avun saavat varmasti vähäosaiset.Tuntuukin siltä, että jos joku hankkii miljoona talon ja uuden auton ja sijoittaa näin käyttövarojaan omaisuuteen, hän kokee itsensä köyhäksi.

Todellisuudessa on paljon ihmisiä, jotka oikeasti elävät ahdingossa, joten jokaisen apua jakavan järjestön tulee ottaa vastuu, että apu menee tarvitseville.

EU-elintarvikkeita myöntää jaettavaksi maa- ja metsätalousministeriö ja niiden jako on lakiin tiukasti säädetty:(MMM:n asetus 1056/2000) a. Elintarvikkeet on jaettava vähävaraisimmille henkilöille Suomessa. Aina on varmistettava, ettei tuotteita luovuteta muille kuin tukeen oikeutetuille henkilöille. b. Tuotteet on jaettava vähävaraisiksi todetuille henkilöille ilmaiseksi tai hintaan, joka ei missään tapauksessa saa ylittää järjestölle jakelun toteuttamisesta aiheutuvia kustannuksia. Jos elintarvikkeita käytetään aterioiden valmistukseen, saa aterioista periä korkeintaan 1,7 euron maksun. (Jos jokin järjestö käyttää EU -elintarvikkeita edes osaksi ruuan valmistuksessa, ateriasta ei saa periä yli 1,7 euron maksua.) 

Eli EU-kasseja jaettaessa on lain mukaan tarkastettava vähävaraisuus, piste! Jakava järjestö ei voi lain kiertämistä selitellä sillä, ettei viitsi tai kehtaa kysyä, onko avun hakija varaton. Jos taas jaetaan yrityksiltä ja kauppiailta saatuja lahjoituksia, vaatteita tai ruokatavaroita on vähintäänkin moraalisesti oikein tarkistaa varattomuus. Tuskin kukaan yrittäjä tahtoo lahjoittaa ilmaisia tuotteita maksukykyisille asiakkaille. Myös rahankeräyksin hankitut varat köyhille on suunnattava köyhille.

Nyt järjestöjen tulisi terästäytyä ja poistaa väärinkäyttäjät leipä- ja avustusjonoista. Asia on yksinkertainen, pyydetään vain esittämään esim. työttömyys- tai opiskelijakortti, eläkeläisten alennuskortti, toimeentulotukipäätös jne. Näin oikeasti puutteessa olevat saavat heille tarkoitetun avun ja lahjoittajat voivat luottaa, että röyhkeyttä käyttävät hyvätuloiset eivät lahjoituksia hae eivätkä saa.

Jokelan tragedia herättää (toivottavasti) meissä kaikissa paljon kysymyksiä. Vaikka kyse on yksittäistapauksesta, sen myötä on mahdollista nostaa arvokeskustelu esiin. Toki internetistä ja väkivaltaviihteestä on helppo hakea syyllistä, mutta nyt toivoisi, että yleiseen pahoinvointiin puututtaisiin laajemminkin. Suomessa syödään masennuslääkkeitä ennätysmäärä, samaan aikaan ihmissuhteet ja arjessa eläminen on monelta hukassa. Merkille pantavaa on, ettei tämä ole suinkaan yksin köyhien ja syrjäytyneiden ongelma vaan pahoinvointia on kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Päättäjien tulisi tehdä jotakin kahtiajaon kasvulle: toisaalla kerrotaan miten eletään rikasta ja yltäkylläistä aikaa, samalla vähävaraisten osuus kasvaa ja toimeentulo huononee. Surullinen esimerkki huonosti hoidetuista asioista on Oulunsalon kunta, jonka sosiaali- ja terveyspalvelut ovat huonontuneet romahdusmaisesti muutaman vuoden aikana. Terveyskeskuksessa on kahden lääkärin vaje ja sosiaalitoimessa jonot vain kasvavat. Toimeentulotukiasioita tahdotaan käsitellä mahdollisimman vaikeasti. 8. lokakuuta jätettyyn hakemukseen sai päätöksen marraskuun toimeentulotuesta ja maksupäiväksi oli merkitty 30.11. Säästötoimenpiteitä tehdään ihmisten mielenterveyden kustannuksella.

Lapsi saa turvallisuuden tunteen ja elämisen mallin kotoa ja on tärkeää, että nuoret voivat ja uskaltavat käydä kotona läpi myös vaikeita asioita. Jokelan traaginen murhenäytelmä poikii toivottavasti jotain hyvää, jos kaikki heräämme miettimään, miten itse vaikutamme lapsiimme. Opetuksessa tulee huomioida yksilön temperamentti, kuten Sitran teettämässä tutkimuksessa “Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma” tulee esille. Säästösyistä tehdyt suurkoulut eivät luo turvallista pohjaa opiskelulle eikä kouluterveydenhuolto vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Sosiaalipuolen on toimittava kunnissa moitteettomasti ja vanhemmuuteen täytyy tarvittaessa saada tukea. Säästötoimia tehtäessä ihmistä ei saa unohtaa vaan kaikkia yksilöitä on ajateltava. Vain siten luodaan turvallinen ja inhimillinen yhteiskunta elää ja kasvaa myös nuorille ja lapsille.

Help for Underprivileged (l. apua vähäosaisille) HFU ry alkoi julkaista 1.9. verkkolehteä Ajassa Nyt. Lehden toimittamiseen voivat kaikki halukkaat osallistua lähettämällä omia tekstejään (artikkeleita, kolumneja, pakinoita, runoja ym.). Lisäksi lehti sisältää uutisia ja ajankohtaisia asioita, ensimmäisessä numerossa on mm. työministeri Tarja Cronbergin Ajassa Nyt -lehdelle tekemä artikkeli tulevaisuuden työvoimatoimistosta. Julkaisun tarkoitus on antaa “tavallisille” ihmisille mahdollisuus osallistua ja tuoda itseään kiinnostavia ajatuksia esille ja samalla pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Lehti on luettavissa osoitteessa http://ajassanyt.net.

Heino Ylisipola kirjoitti Kalevan pääkirjoitussivulla 28.7. niin uskomattoman naivin kannanoton Suomen työllisyysasteesta, että se taisi olla mätäkuun juttu.  Ylisipola tarkastelee tyytyväisenä, miten työttömien määrä on vähentynyt viime vuoteen verrattuna huimaa vauhtia ja tilastokeskuksen kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli kesäkuussa 70,2%.

Ikävä kyllä, jos perehtyy edes hiukan siihen mitä nämä ns. työt pitävät sisällään ei tilanne olekaan niin hyvä.  Koska kunnat joutuvat nykyään osaltaan rahalliseen vastuuseen pitkäaikaistyöttömistään, on paine työllistämiseen kova.  Kun työpaikkoja ei ole, niitä keksitään väkisin.  Näinpä työttömiä sijoitetaan erilaisiin osa-aika- ja tukitöihin sekä työkokeiluihin jotka päättyessään eivät suinkaan jatka työllistymistä vaan yleensä ihminen palaa takaisin kortistoon.  Palkkaus on korkeintaan muutama sata euroa kuukaudessa, joten Yli-Sipolan maalaama ihanne työllistetyistä, joilla on kansantaloutta kasvattava ostovoima, ei päde käytännön elämässä.  Päinvastoin, työssäkäyvien köyhien osuus on jatkuvassa kasvussa ja leipäjonoissa heitä näkyy enemmän kuin koskaan.  Utopistinen oli myös Ylisipolan laskelma valtiolle koituvista verotuloista.  Suurin osa näistä työpaikoistahan on palkkatuki- ym. tukitöitä, joita nimenomaan ylläpidetään verovaroin, ts. valtiolta menee rahaa, ei suinkaan tule.  Kaiken tämän lisäksi työvoimatoimisto poistaa tilastoistaan työttömiä osoittamalla kursseja, jotka eivät johda työllistymiseen.  Tilastoista saadaan pois myös ne, jotka kieltäytyessään aktiivitoimista menettävät oikeutensa työttömyysturvaan ja jäävät tyhjän päälle.

Kummallisinta Ylisipolan kannanotossa on, että se on Kalevassa, Oulun työttömyysluvut kun ovat kaikesta tukityöllistämiskikkailustakin huolimatta yli 12 %.  Lopuksi Ylisipola ihastelee työllisyyskehitystä niin hyväksi, että sitä on vaikea uskoa todeksi: älä uskokaan, vaan perehdy asioihin ja katso, mitä luvut pitävät oikeasti sisällään.

(Kirjoitus on julkaistu toimituksen sensuroimana versiona sanomalehti Kalevassa 1.8.2007)

Oulun kaupungin päihdepalvelujen esimies Tuula Hursti puuttui puheenvuorossa (Kaleva 7.7.) siihen, miten päihdetyöhön suunnataan kunnissa liian vähän rahaa. Oli ilo lukea Hurstin puheenvuoro, josta välittyi empaattisuus ja ammattitaito sekä todellinen tahto auttaa päihderiippuvaisia sekä heidän lähipiiriään.

Kirjoitus herätti myös ajatuksia siitä, miksi päättäjät suhtautuvat nihkeästi päihdetyön rahoitukseen. Osasyynä saattaa olla se, että monet alkoholistit eivät itse suhtaudu vakavasti omaan hoitoonsa ja sairauteensa. Alkoholismi on kiistatta vakava psyykkinen ja fyysinen sairaus, joka vaatii jopa elinikäistä taistelua jotta siitä parantuisi: ja parantumisen ensimmäinen lähtökohta on riippuvainen itse. Liian helposti käytetään hoitojaksoja, jotta pystyisi taas jatkamaan juomista. Muutaman päivän kuntoutus on kuitenkin kallista yhteiskunnalle ja jollain keinoin hoitoa saavat pitäisi pystyä sitouttamaan asiaan. Ikävä kyllä juuri nämä “katkolla” käyvät vakiasiakkaat osaltaan vaikuttavat päättäjien ja veronmaksajien asenteisiin.

Olen ehdottomasti Hurstin kanssa samaa mieltä, että kaikkein huono-osaisimmillakin on oikeus hoitoon ja kuntoutukseen, mutta myös heidän itsensä on pyrittävä ensisijaisesti parantumaan; ts. raitistumaan täysin.

Tämä asettaakin päihdetyölle haasteita ja Tuula Hurstin asennetta tarvitaan. Näin ei vain aina päihdetyössä ole. Itse olen läheltä seurannut, miten läheiseni väärä hoito johti kuolemaan, vaikka hänellä itsellään oli halu parantua ja tukijoita ympärillään. Hän joutui muutama vuosi sitten psykiatriseen hoitoon. Alkoholismin ja sekakäytön takia hänet kuitenkin siirrettiin heti katkaisuun, vaikka sanoin osastolla, että psykiatrisen hoidon tarve olisi ensisijaista. Sitä kuulemma saisi “katkollakin”. Niinpä pitkän hoitojakson tarve hoidettiin kahden viikon katkaisulla, jona aikana lääkitys oli sitä luokkaa, ettei ystäväni puheesta saanut selvää. Psykiatrinen hoitokin oli pari keskustelua hoitajan kanssa päihderiippuvuudesta. Tämän ns. hoitojakson jälkeen hänet kotiutettiin ja käskettiin itse etsiä tukihenkilö. Seurasin hänen elämäänsä läheltä, autoin muutossa, puhuin tai näin päivittäin ja koetin tukea, koska hänen psyykkinen tilansa oli todella huono. Surulliseksi lopuksi hän kuoli lääkkeisiin noin kahden viikon kuluttua “katkolta” pääsyn jälkeen. Mielestäni tässä nimenomaan olisi tarvittu päihdetyön valvottua jälkihoitoa.

Toivon, että päihdetyö pystyisi hoitamaan asiakkaan yksilöinä myös jälkihoitoineen. Myös tautia sairastavan pitää tahtoa parantua ja sitoutua hoitoonsa. Ehkäpä päättäjätkin näin asennoituisivat myönteisemmin rahaa jakaessaan.

(kuva sanomalehti Kaleva)

Uusi hallitus on aloittanut ja yksi keskeinen kysymys on vähävaraisten mielestä, mitä köyhyyden poistamiseksi voisi tehdä. Koska meillä on oikeistohallitus, on odotettavissa, että mitään tukia ei tulla nostamaan, vaan ihmisen tulee työn avulla elättää itsensä. Tämä on periaatteessa hyvä linja, mutta ongelma on, mistä työttömille löytyy oikeita töiitä. Tällä hetkellä työvoimatoimisto on täysin aikansa elänyt ja pelkästään byrokratiaa lisäävä laitos. Tunnen valtavan joukon työttömiä ja heistä yksikään ei ole koskaan saanut mitään apua työvoimatoimiston kautta. Töitä ei ole tarjota, korkeintaan sanktioita, joita kyllä hanakasti annetaan pienimmästäkin syystä. Onhan siinä yksi tapa siivota kortistoja, kun otetaan työttömältä päiväraha-oikeus pois.

Työvoimatoimiston virkailijoiden epäpätevyyden kertoo myös se, että kortistossa roikkuu vuosikausia täysin syrjäytyneitä alkoholisteja, joita sitten koetetaan pakkotyöllistää. Jo maalaisjärjellä tajuaa, ettei tällaisten henkilöiden paikka ole vapailla työmarkkinoilla ja virkailijoiden pitäisikin heidät sieltä ohjata muualle. Kun sitten on suuri joukko työttömiä, jotka todella haluavat työtä, niin mitä heille tarjotaan? Projekteja, joissa opetetaan positiivista ajattelua, sauvakävelyä ja työnhakuilmoitusten tekoa.

Toinen nykyilmiö on palkkatukityöt, jotka eivät elätä ketään. Kun aikanaan työllistämistuki otettiin käyttöön, se oli porkkana yrityksille palkata työntekijöitä. Yritys maksoi myös puuttuvan osan taulukon mukaisesta palkasta ja työntekijä eli saamallaan rahalla. Nykyisin palkkatukea käyttävät yhdistykset ja järjestöt jotka teettävät lyhyempää päivää ja maksavat siis vain palkkatuen. Kaiken lisäksi työ, jota teetetään on väkisin keksittyä kirpputoripöytien järjestelyä tai kotisiivousta ja tässäpä on mielenkiintoinen pointti: palkkatuen myöntämisperusteissa sanotaan, ettei se saa vääristää kilpailua. Jos vaikkapa asukastupa tarjoaa 6 e/tunti ammattitaidotonta kotisiivousta niin eikö tämä ole kilpailun vääristämistä? Yksikään ammattitaitoinen siivousalan yrittäjä ei pysty tuollaisten hintojen kanssa kilpailemaan.

Yksi pahimpia “orjatyöpaikkoja” on SPR, jonka pitäisi tarjota humanitääristä apua. Tällä hetkellä SPR ottaa palkkatukitöihin enemmän henkilöitä kuin tekemistä riittää. Tämä on ihmisarvon alentamista. Ihminen, joka on köyhyydessä elänyt joutuu vielä suurempaan ahdinkoon, kun hänet sijoitetaan pakkotöihin, ja tämä on muka työttömän kuntoutusta. Ei siinä kyllä mieliala nouse, kun työpäivän päätteeksi selvittää missä on seuraava ruokakassin jako, että saa syötävää.

Olisikin toivottavaa, että jos halutaan ihmiset töihin, niin tuetaan yrittäjiä, jotka maksavat kunnon palkan eivätkä myöskään vääristä kilpailua. Työvoimavirkailijat voisivat itse osallistua johonkin projektiin jossa opetetaan tunnistamaan kuka on työkuntoinen, ja neuvotaan perehtymään työnhakijan koulutukseen, työhistoriaan ja sairauksiin ja näkemään vaivaa auttaakseen oikeasti työtöntä työllistymisessä.

(mielipide julkaistu sanomalehti Kalevassa 24.4.2007)

Hallitus on vasta saatu kokoon, mutta jo nyt on näkyvissä, mihin Suomi kulkee. Kuten vaalien tuloksesta jokainen älykäs ihminen arvasi, hyvin toimeentulevat saavat helpotuksia ja köyhä kansa köyhtyy. Ennen vaaleja lapsiperheet olivat kovasti esillä jokaisen puolueen ohjelmassa. Nyt lapsiperheitä muistetaan antamalla 10,- korotus lapsilisään kolmannesta lapsesta, yksinhuoltajille 10,- ja suurin “kohu” on noussut ruuan alv:n laskemisesta 12%:iin. Tämä alennus (jos se hintoihin tulee) tarkoittanee 3 e 100 euron ostoskorista. Samaan aikaan mm. sähkön ja bensan hintaa nostetaan samoin kuin terveydenhuoltopalveluiden maksut nousevat, joten on ihmisten aliarvioimista rummuttaa ruuan hinnan laskusta joka on täysin olematon.

Samalla, kun osinkotulot tehtiin1000,- asti verottomiksi, työttömät ja vanhukset on unohdettu jo kokonaan. Tosin työttömien kohdalla helpotuksia ei tule mutta kiristyksiä kylläkin. Ent. valtionvarainministeri Iiro Viinanen kertoi jo, että uusi hallitus tulee viemään loppuun työmarkkinatukiuudistuksen, jossa korvaus on vastikkeellista. Tämä taas tarkoittaa, että töitä joutuu tekemään palkatta ja köyhyys ei poistu mihinkään. Jo nyt erilaiset yhdistykset ja järjestöt ottavat pitkäaikaistyöttömiä pakkotöihin palkkatuella, joka ei kertakaikkiaan riitä elämiseen. Ja tätä “orjatyövoimaa” tulevat varmasti yrittäjät käyttämään hyväkseen.

Nyt täytyykin nostaa hattua hyvin toimeentuleville jotka aktiivisesti äänestivät ja paransivat näin omaa asemaansa. Ennen vaaleja kuuli ja sai lukea lehtien mielipidesivuilta kommentteja nukkuvien puolueen puolesta ja vähättelyä, miten on aivan sama ketä eduskuntaan valitaan. Ikävä kyllä äänioikeuttaan eivät viitsineet käyttää juuri huonoimmin toimeentulevat. Ehkä nyt herätään huomaamaan, että on suuri merkitys, kuka maamme asioista päättää.

HFU:lla odotamme pelolla tulevia aikoja. Tällä hetkellä on avustusten hakijoiden määrä valtava ja myös rahallisesti hakijat tarvitsevat suurempaa apua kuin aiemmin. Onneksi on suuri joukko lahjoittajia, jotka kantavat huolta lähimmäisistään ja osallistuvat varainhankintaamme. Nyt haluaisinkin herätellä köyhyydestä kärsivien ryhmää huomaamaan, että omia etuja kannattaa ajaa ja vain siten voi edes yrittää vaikuttaa asioihin.

Osa kirjoittajista perää aktivointeja, mikä onkin hyvä, mutta miten käy jos aktivointia aletaan tarjota? Olen varma, että Monika Bulldra on yrittänyt erilaista toimintaa järjestää, itse muistan nähneeni ilmoituksen teatteriryhmästä ja joistakin urheiluharrastusmahdollisuuksista. YTYÄ:llä voi myös puuhastella mm. pihatöissä, joka on sekä hyödyllistä että aktivoivaa työtä. Jos tarjottu toiminta kuihtuu kasaan, on työttömien ja valittajien syytä katsoa peiliin.

Aila Sipolalla (KD) oli hieno kannanotto (Kaleva, lukijan sivu 15.3.).  On totta, ettei ääni mene koskaan hukkaan.  Päinvastoin; sillä voi osoittaa tyytymättömyytensä nykyisiin vallanpitäjiin ja kuten Sipola mainitsi, ei omaa puoluettani edes tarvittaisi jos asiat olisivat kunnossa.
Itse olen pienen puolueen ehdokas ja on huvittavaa miten erilaista palaute on kentällä ja mediassa.  Olen saanut valtavasti positiivista kannustusta mm. eläkeläisiltä, joista osa on halunnut liittyä tukiryhmääni sekä nuorilta.  Siitä olkoon osoitus, että menin läpi nuorison varjovaaleissa.
Samaan aikaan olen huomannut, että suurempien puolueiden joukossa on ehdokkaita, joita pienen puolueen pienikin näkyvyys ärsyttää suuresti.
Koska taistelen köyhän väestön puolesta, en käytä valtavaa rahasummaa mainontaan.  Olen tehnyt periaatepäätöksen, etten laita yhtään lehtimainosta vaan jaan senkin rahan ruokana kampanjoidessani ja näin saan tarjottua syötävää nälkäisille ihmisille.
Olisikohan tilanne toinen median kiinnostuksen kannalta, jos käyttäisin rahani kalliisiin mainoksiin ja tukisin näin lehtien toimintaa?
Vaikka palaute kentällä on ollut hyvä, ainoa uutiskynnyksen ylittävä asia on mediassa puolueemme kampanjaan kohdistunut ilkivalta vaikka positiivistakin uutisoitavaa olisi, ja paljon.
Onneksi olen sisukas taistelija ja voin luvata, etten jätä taistelua köyhien puolesta, olen sitten eduskunnassa tai en.

Kirjoitus  o n  julkaistu sanomalehti Kalevassa 16.3.2007

Vaikka vähävaraisten surkea tilanne painaakin mieltä, on pakko kirjoittaa myös positiivisia ajatuksia.  Eilen oli Oulun Rotuaarilla vaalikylän avajaiset ja Köyhien asialla -puolueen teltta oli todellinen menestys.  Teltallamme pyörivä suuri ihmismäärä sai YLE:n toimittajatkin kiinnostumaan asiastamme niin, että pääsimme jopa pääuutislähetyksiin.  Toimittaja kertoi uutislähetyksessä että suosion perusteella vaalivoitosta kilpailevat grillimakkara- ja hernekeittopuolue.  Me olemme se makkarapuolue.  Toivottavasti tämä on hyvä enne ja mennään sitten vaalivoittoon vaikka makkaran voimin.  Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli loistava ja ihmiset mukavia, joten tästä on helppo jatkaa.  Huomenna olemmekin taas Rotuaarilla makkaran paistossa.