Kalevan pääkirjoituksessa (13.8.) nostettiin esille, miten liian moni nuori jää tyhjän päälle.  Kaikille peruskoulun päättäneille ei löydy opiskelupaikkaa, eikä varsinkaan omalta paikkakunnalta.  Peruskoulun päättänyt nuori ei myöskään saa mitään tukia opiskeluun, niinpä, jos vanhemmat ovat matalapalkka-alalla tai pahimmassa tapauksessa työttömiä, rahalliset ongelmat saattavat estää opiskelun aloittamisen.  Näin varsinkin, jos nuori joutuu lähtemään toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.  Vaikka monissa kouluissa on maksuton asuntola ja lounas, joutuu nuori ostamaan mm. muut ruokansa ja oppikirjansa ja koska asuntoloissa ei voi asua viikonloppuisin, tulee joka viikko myös matkakulut kotona käynnistä.

Ihmeellistä on, että toimeentulotukea saavat perheetkään eivät saa kuin osan oppikirjamaksuista (125,- / lukukausi).  Kuitenkin nuoren väliinputoaminen voitaisiin estää huomattavasti pienemmillä kuluilla kuin mitä syrjäytyminen tulee yhteiskunnalle maksamaan.  Oulussa kaikista toimeentulotukiasiakkaista yli 30% on alle 25 -vuotiaita, joten mistään pienestä ryhmästä ei ole kyse.  Sosiaalityöntekijällä on harkinnalla mahdollisuus myöntää ennaltaehkäisevää tukea.  Jos tämä ei ole oikea kohde, niin mikä sitten on?  Esimerkiksi Oulunsalossa virkailija antoi toimeentulotuella elävän perheen nuorelle 25,- elokuun kotimatkoihin, vaikka tämä ei riitä edes yhdeksi viikonlopuksi.  Hän myös laski, että koska nuori on huomioitu perheen normilaskelmassa, ruokaraha on löydyttävä perheeltä.  Kun nuori muuttaa pois kotoa, tulee jo pelkkien peruselintarvikkeiden hankinta kalliiksi.  On eri asia tehdä ruoka kotona vaikkapa kolmelle hengelle kuin tehdä ostokset kahteen eri osoitteeseen.  Tämän luulisi sosiaalivirkailijankin ymmärtävän ja varmasti ymmärtääkin.  Kuntien säästötoimet vain on viety niin pitkälle, ettei ajatella seurauksia.

Ristiriitaista on, että opiskelun tukeminen tulisi halvemmaksi kuin syrjäytyneen tukeminen; pahimmillaan jopa loppuelämän ajan.  Vaikka HFU on jo kaksi vuotta yksityisten ihmisten ja yritysten avustuksella auttanut nuoria opiskelijoita, ei voi olla tavallisten kansalaisten tai kolmannen sektorin asia hoitaa tätä ongelmaa.  Kuntien ja valtion on panostettava nuoriin.  Pelotellaan työvoimapulalla ja ulkomaista työvoimaa haalitaan, samaan aikaan omat nuoret jätetään tyhjän päälle.  Oikeusministeri Tuija Braxin (Aamulehti 23.2. 2008) mukaan Suomessa ollaan sokeita sille, että viidennes nuorista on vaarassa elää osattoman elämän.  Toivottavaa olisikin, että päättäjät puuttuisivat tähän asiaan kovalla kädellä.

Nuorten syrjäytyminen on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Tuoreiden tietojen mukaan 45000 16 -24 -vuotiasta nuorta on työttömänä ja toiset 40000 “kadoksissa”. Ammatilliset opinnot keskeytetään monesti ja tutkimusten mukaan yksi keskeinen syy on epäonnistunut kouluvalinta. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen toteaa Ajassa Nyt -verkkolehden kolumnissaan seuraavaa:

“Koulupudokkaiden ja syrjäytyneiden määrän kasvun nähdään paljolti johtuvan myös kouluissa nykyisin annettavan opinto- ja ammatinvalinnanohjauksen riittämättömyydestä. Liian vähäinen ohjaus on johtanut muun muassa siihen, että monilla nuorilla on epärealistisia toiveita koulutuksen ja työelämän suhteen. Nykyistä ammatinvalinnan ohjauksen tilannetta kuvastaakin se, että nuori aloittaa yhdessä koulussa, keskeyttää ja siirtyy yrittämään toiseen kouluun. Kouluissa istuu paljon nuoria, jotka eivät koe opiskelevansa oikeaa alaa. Panostamalla laadukkaaseen opinto-ohjaukseen voitaisiin ehkäistä koulutuksen virhevalintoja ja luoda mielekästä näkymää työllistymisurasta. Olisi myös tärkeää parantaa nuorten tietoisuutta työmarkkinoista ja niiden tarpeista. Tämä on entistä tärkeämpää suurten ikäluokkien poistuessa työelämästä”.

Olen itse seurannut useiden nuorten opiskelua peruskoulun jälkeen ja alanvaihto sekä opiskelujen keskeyttäminen on hämmästyttävän yleistä. Olen Päivi Räsäsen kanssa samaa mieltä, että peruskoulun ammatinvalinnanohjausta tulee tehostaa. Nykyinen yhteishaku pakottaa peruskoulun päättävän listaamaan tietyt opiskelupaikat ja monesti 15 - 16 -vuotiaalla ei ole mitään käsitystä, mitä mikäkin ammatti pitää sisällään. On myös trendialoja, kuten media-assistentti ja poliisi, joiden työllisyystilanne on surkea. Nuoria pitäisi ohjeistaa hakeutumaan aloille, joissa työvoimaa tarvitaan.

Toinen nykyilmiö on nuorten lyhytjännitteisyys. Jos opiskelu ei tunnu kivalta, vaihdetaan alaa, tosin monesti yhtä sokkona kuin ensimmäinen opiskelupaikkakin on valittu. Kaiken pitäisi olla elämysrikasta, uutta ja jännittävää päivästä toiseen. Ikävä kyllä näin ei työelämässäkään ole.

On ymmärrettävää, ettei 15 - 16 -vuotias nuori voi olla kypsä valitsemaan ammattia, jollei hän saa ohjausta ja tietoa sekä aikuisen opastusta esimerkiksi työllisyystilanteen arvioinnissa. Yksi hyvä keino antaa miettimisaikaa niille, jotka sitä tarvitsevat, olisi lisäluokka “ysin” jälkeen. Nykyinen kymppiluokka -systeemi koettanee hoitaa tätä tehtävää, mutta sinne eivät kaikki halukkaat pääse. Lisäluokalla voisi nimenomaan nostaa numeroita ja saada laajaa ammatinvalinnanohjausta. Kymppiluokallahan on työelämään tutustumisjakso, joita on myös jo peruskoulun aikana. TET-jaksot sinänsä ovat hyvä idea, ikävä kyllä niiden käytännön toteutus ontuu: työpaikka kun on otettava sieltä mistä sen saa, ei sieltä mikä kiinnostaisi.

Nyt on taas yhteishaun aika ja moni nuori joutuu päättämään tulevaisuudestaan ja sitä tehdään yhdessä koko perheen voimin. Toivoisin, että myös päättäjät kantaisivat huolta nykynuorison tilanteesta. Kouluihin tulee saada pätevä ja laaja ammatinvalinnanohjaus ja nuorta tulee tukea siinä opiskelussa, jonka hän valitsee. Paitsi, että koulunsa keskeyttävä nuori tulee kalliiksi yhteiskunnalle, oppilaitokselle sekä vanhemmille, jotka ovat ostaneet oppikirjat täysin turhaan, hän saattaa ajautua elämässään täysin tyhjän päälle jäädessään ilman ammattia ja työtä.

Oulun ortodoksisen srk:n kirkkoherra Raimo Kiiskinen ihmetteli (Kaleva 13.1. “Kirkonmäellä”), miten on mahdollista, että ihmiset joutuvat jonottamaan ruokaa ja vaatteita.  Olen juuri lukenut Stakesin tutkimuksiin perustuvan kirjan “Pääsy kielletty” -poiskäännyttämisen politiikka ja sosiaaliturva.  Siinä tulee hyvin esille, miten poliittiset lupaukset huono-osaisuuden vähentämiseksi, eivät toteudu käytännössä.

Tutkimuksissa käy esille, miten 1990-luvun alusta lähtien hyvinvointivaltion uudelleenjärjestelyt ovat johtaneet siihen, että poiskäännyttäminen on ratkaisevasti lisääntynyt.  Leipäjonoissa on ihmisiä, jotka on käännytetty viranomaisten taholta muualle avun hakuun.  HFU:llekin tulee usein sosiaaliasiamiehen kautta asiakkaita, joita ei sosiaalitoimisto suostu auttamaan.  Kun toimeentulotuen tulisi olla viimesijainen etuus, Stakes on todennut, että “viimeinen luukku” onkin eri järjestöjen tarjoama epävirallinen apu.  Kuitenkin avustusjärjestöt Suomessa lähtevät lähes poikkeuksetta siitä, että vastuu perustoimeentulosta kuuluu jo lakisääteisestikin yhteiskunnalle.

Vuoden alusta astui voimaan uusi sosiaalitakuulaki, jonka tarkoitus on taata, että toimeentulotukipäätöksen saa viikossa, kiireellisissä tapauksissa samana päivänä.  Vihdoinkin koetetaan lain keinoin puuttua sosiaalitoimen ylimalkaiseen asiakkaiden kohteluun.  Hyvä näin, mutta nytpä kuuluukin kummia Kelan suunnalta.  Aiemmin, työmarkkinatukihakemus käsiteltiin parin päivän aikana.  Loppusyksystä asti on käsittelyaikoja alettu venyttää ja vuoden vaihteessa rahoja joutui odottamaan jopa 12 päivää.

Tulee mieleen, mitä eräs sosiaalijohtaja sanoi HFU:n tilaisuudessa: “…ruuvia kiristetään tarkoituksella joskus jopa sietokyvyn rajoille asti, jotta ihmiset saataisiin hankkimaan itse toimeentulonsa”.  Tässäkin oletus on, että ihminen olisi omasta syystään syrjäytynyt tai työtön ja kurjuutta lisäämällä hän kokisi elämänmuutoksen.  Onko nyt sitten uuden sosiaalitakuulain myötä Kelasta tullut sosiaalitoimen sijaan se paikka, jossa “ruuvia kiristetään”?  Toivottavasti ei, vaan kyse olisi tilapäisestä häiriöstä.

Koska yhteiskunnan tukiverkosto ei toimi, ihmisiä on autettava, se on selvä.  Mutta ainakin HFU toivoo, että yhteiskunta jonakin päivänä huolehtisi myös huono-osaisista kansalaisista.  Kun se toteutuu, voimme hyvillä mielin lakkauttaa toimintamme.