Ihmisen pahoinvointiin on puututtava
Jokelan tragedia herättää (toivottavasti) meissä kaikissa paljon kysymyksiä. Vaikka kyse on yksittäistapauksesta, sen myötä on mahdollista nostaa arvokeskustelu esiin. Toki internetistä ja väkivaltaviihteestä on helppo hakea syyllistä, mutta nyt toivoisi, että yleiseen pahoinvointiin puututtaisiin laajemminkin. Suomessa syödään masennuslääkkeitä ennätysmäärä, samaan aikaan ihmissuhteet ja arjessa eläminen on monelta hukassa. Merkille pantavaa on, ettei tämä ole suinkaan yksin köyhien ja syrjäytyneiden ongelma vaan pahoinvointia on kaikissa yhteiskuntaluokissa.
Päättäjien tulisi tehdä jotakin kahtiajaon kasvulle: toisaalla kerrotaan miten eletään rikasta ja yltäkylläistä aikaa, samalla vähävaraisten osuus kasvaa ja toimeentulo huononee. Surullinen esimerkki huonosti hoidetuista asioista on Oulunsalon kunta, jonka sosiaali- ja terveyspalvelut ovat huonontuneet romahdusmaisesti muutaman vuoden aikana. Terveyskeskuksessa on kahden lääkärin vaje ja sosiaalitoimessa jonot vain kasvavat. Toimeentulotukiasioita tahdotaan käsitellä mahdollisimman vaikeasti. 8. lokakuuta jätettyyn hakemukseen sai päätöksen marraskuun toimeentulotuesta ja maksupäiväksi oli merkitty 30.11. Säästötoimenpiteitä tehdään ihmisten mielenterveyden kustannuksella.
Lapsi saa turvallisuuden tunteen ja elämisen mallin kotoa ja on tärkeää, että nuoret voivat ja uskaltavat käydä kotona läpi myös vaikeita asioita. Jokelan traaginen murhenäytelmä poikii toivottavasti jotain hyvää, jos kaikki heräämme miettimään, miten itse vaikutamme lapsiimme. Opetuksessa tulee huomioida yksilön temperamentti, kuten Sitran teettämässä tutkimuksessa “Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma” tulee esille. Säästösyistä tehdyt suurkoulut eivät luo turvallista pohjaa opiskelulle eikä kouluterveydenhuolto vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Sosiaalipuolen on toimittava kunnissa moitteettomasti ja vanhemmuuteen täytyy tarvittaessa saada tukea. Säästötoimia tehtäessä ihmistä ei saa unohtaa vaan kaikkia yksilöitä on ajateltava. Vain siten luodaan turvallinen ja inhimillinen yhteiskunta elää ja kasvaa myös nuorille ja lapsille.