Sirpa Ahola-Laurila

Minun kanssani tulee toimeen mutta ilman minua ei

Aivopesua harjoittaa myös media

Kategoriassa: Sirpa Ahola-Laurila — sirpaaholalaurila @ 3:46 Torstaina, Maaliskuun 15. 2007

Loppujen lopuksi rikottu vaaliteltta ja pahvikuva

Aila Sipolalla (KD) oli hieno kannanotto (Kaleva, lukijan sivu 15.3.).  On totta, ettei ääni mene koskaan hukkaan.  Päinvastoin; sillä voi osoittaa tyytymättömyytensä nykyisiin vallanpitäjiin ja kuten Sipola mainitsi, ei omaa puoluettani edes tarvittaisi jos asiat olisivat kunnossa.
Itse olen pienen puolueen ehdokas ja on huvittavaa miten erilaista palaute on kentällä ja mediassa.  Olen saanut valtavasti positiivista kannustusta mm. eläkeläisiltä, joista osa on halunnut liittyä tukiryhmääni sekä nuorilta.  Siitä olkoon osoitus, että menin läpi nuorison varjovaaleissa.
Samaan aikaan olen huomannut, että suurempien puolueiden joukossa on ehdokkaita, joita pienen puolueen pienikin näkyvyys ärsyttää suuresti.
Koska taistelen köyhän väestön puolesta, en käytä valtavaa rahasummaa mainontaan.  Olen tehnyt periaatepäätöksen, etten laita yhtään lehtimainosta vaan jaan senkin rahan ruokana kampanjoidessani ja näin saan tarjottua syötävää nälkäisille ihmisille.
Olisikohan tilanne toinen median kiinnostuksen kannalta, jos käyttäisin rahani kalliisiin mainoksiin ja tukisin näin lehtien toimintaa?
Vaikka palaute kentällä on ollut hyvä, ainoa uutiskynnyksen ylittävä asia on mediassa puolueemme kampanjaan kohdistunut ilkivalta vaikka positiivistakin uutisoitavaa olisi, ja paljon.
Onneksi olen sisukas taistelija ja voin luvata, etten jätä taistelua köyhien puolesta, olen sitten eduskunnassa tai en.

Kirjoitus  o n  julkaistu sanomalehti Kalevassa 16.3.2007

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.

 

Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |