Sirpa Ahola-Laurila

Minun kanssani tulee toimeen mutta ilman minua ei

Köyhien Asialla kiinnosti Kainuulaisia

Kategoriassa: Sirpa Ahola-Laurila — sirpaaholalaurila @ 10:15 Sunnuntaina, Helmikuun 4. 2007

Sirpa Ahola-Laurila

Eilen tuli tehtyä ensimmäinen kunnon kampanjointimatka ja se suuntautui Kajaaniin.  Ihmiset olivat kiinnostuneita puolueestamme ja Radio Kajaus tahtoi tehdä haastattelun.

On hyvä huomata, että on paljon ihmisiä, jotka kaipaavat vaihtoehtoa ja puoluetta, joka oikeasti ajaa vähävaraisten asiaa.  Vähävaraisuus kun koskettaa nykyään myös monia työssäkäyviä.

Nyt kun vaalit lähestyvät, kaikki puolueet ovat köyhien asialla, mutta tosiasiahan on, että samat puolueet ovat tämän ahdingon saaneet aikaan.

On myös hupaisaa seurata, miten esim. eläkkeisiin luvataan korotuksia, mutta summaa ei suostuta sanomaan.  Kyllä eläkeläiset muistavat edellisen 5 euron korotuksen, josta pidettiin hirvittävä meteli.  Itse vaadin, että etuudet korotetaan ajanmukaisiksi ja yksi tärkeä asia, johon kukaan ei tunnu puuttuvan, on se, että toimeentulotukinormia on nostettava.  Ei muutaman kympinkään korotus esim. työttömyyspäivärahaan merkitse mitään, jos käteen ei saa yhtään enempää. Toimeentulotukinormihan on pienistä korotuksista huolimatta jäänyt pahasti jälkeen reaaliansiotason nousuun nähden.  Reaaliansiotasohan on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana liki 30%, toimeentulotuki jäänyt negatiiviseksi -3%.

Paljon tärkeitä asioita nousi esiin Kajaanissa ja ihmisten positiivinen asenne Köyhien Asialla -puolueeseen nosti intoa jatkaa kampanjointia entistä tarmokkaammin.

RadioKajaus
 Sirpa Radio Kajauksen haastattelussa

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.

 

Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |