Hallituksen köyhyyspaketti
Muutamasta eurosta ei ole hyötyä!
Hallituksen laatima köyhyyspaketti osoittaa, ettei päättäjillä ole minkäänlaista kosketusta vähävaraisen ihmisen arkeen. On surullista, miten tyhjänpäiväinen apupaketti tehdään Suomessa, joka elää yhtä historiansa rikkainta aikaa. Suomessa on kuitenkin köyhyysrajan alapuolella eläviä noin 12 prosenttia väestöstä. Eurostatin mukaan köyhyysraja on noin tuhat euroa kuukaudessa.
On hyvä myös huomioida, että köyhiin ei lasketa esimerkiksi ainoastaan työttömiä, vaan monet palkkatuella työssäkäyvät jäävät myös köyhyysrajan alapuolelle.
Nyt vähävaraisten joukko sivuutettiin antamalla joillekin pienille ryhmille muutaman euron korotus, josta ei ole käytännön elämässä mitään hyötyä.
Todellista apua olisi tuonut esimerkiksi alle tuhannen euron tulojen tekeminen verottomiksi, ruuan arvonlisäveron laskeminen, toimeentulotukinormin nostaminen ja kunnallisten terveydenhuoltopalvelujen kehittäminen.
On täysin populistista jakaa muutama almu, nimittää se sitten köyhyyspaketiksi ja lakaista näin ongelmat maton alle.
Ikävä kyllä samaa populismia käytetään Suomessa esimerkiksi EU-kassien jaossa. On tietenkin hyvä asia, että EU:n ylijäämävarastot pannaan kiertoon. Kun EU-kassien jako uutisoidaan aina näyttävästi, voidaan taas kuitata, että vähävaraisten asiat ovat hoidossa, kun ruoka-apua jaetaan.
Jokainen, myös vähävarainen tietää, että pussi vehnäjauhoja ja makaroonia ei arkea paljon kirkasta, jos tulevaisuus menee taas seuraavaa ruoka-avustusta odotellessa.
Haluan täsmentää, etten ole missään nimessä vastaan sitä, että ruoka-avustuksia jaetaan. Päinvastoin, toimin itsekin järjestössä, joka jakaa avustuksia vähävaraisille ja tiedän että hätä ihmisillä voi olla hyvinkin suuri. Näitä ruoka-avustusten jakoja eivät päättäjät kuitenkaan saisi käyttää syynä jättää omalta osaltaan ihmiset heitteille.
Yksi esimerkki päättäjien välinpitämättömyydestä on Oulun sosiaalitoimi. Kun HFU vuosi sitten jätti selvityspyynnön pitkistä toimeentulotukijonoista, päätöksiä alettiin tehdä noin viikossa mikä osoittaa, että jonot on mahdollista poistaa. Nyt jonot ovat taas useita viikkoja.
Selvityspyynnössämme lääninhallitukselle mainitsimme, että jonot tulisi myös pitää lyhyinä. Tähän ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota, joten olemme jättämässä uuden selvityspyynnön tämänhetkisestä tilanteesta. Sosiaalitoimi selittänee taas asian opiskelijoiden aiheuttamilla ruuhkilla ja kesälomilla.
Ammattitaitoinen johto käsittääkseni osaisi ennakoida vuodesta toiseen toistuvat ruuhkat ja estää niitä muodostumasta.
Ihminen, joka elää toimeentulonsa kanssa veitsen terällä päivästä toiseen, joutuu vielä sosiaalitoimen huonon organisoinnin uhriksi. Huoli toimeentulosta aiheuttaa mielenterveysongelmia ja muita lieveilmiöitä, jotka tulevat yhteiskunnalle hyvinkin kalliiksi.
Näitä menoja olisi ainakin osittain voitu estää luomalla toimiva köyhyyspaketti parantamaan kaikkein huono-osaisimpien arkea.
kirjoitus julkaistu sanomalehti Kalevassa 31.8.2006