Blogi

Mitäpä voisi kirjoittaa Opethista, jota ei olisi jo kirjoitettu?

Jos joku ei vielä tiedä, Opethin musiikki on täydellisen toimiva sekoitus progemetallia, sekä raakaa deathia maustettuna 70-luvun progerockilla ála King Crimson ja Yes. Välillä melodiat tuovat mieleen jopa The Beatlesin levyt, Sgt Pepper Lonely Hearts Club Bandin ja Revolverin. Mutta yksinkertaisesti sanottuna Opeth kuulostaa Opethilta.

Olisin voinut periaatteessa kirjoittaa mistä vain Opethin kahdeksasta ilmestyneestä studioalbumista (koska ne ovat kaikki niin hyviä), mutta päätin valita viimeisimmän, vuonna 2005 julkaistun Ghost Reveriesin. Tämä levy edustaa Opethia jalostuneimmillaan. Avausraita, Ghost of Perdition alkaa vakuuttavasti vikuroivilla kitarariffeillä, ovelilla rytminvaihdoksilla ja laulaja Mikael Åkerfeldtin raa’alla karjunnalla, edeten vaivatta välillä hyvinkin letkeisiin tunnelmiin ja jamitteluihin. Välillä taas tunnelma muuttuu haikeaksi… ja kohta taas potkaistaan perseelle ja laitetaan tukka heilumaan. Juuri tässä Opeth on taitavimmillaan, nimittäin erilaisten tunnelmien luomisessa ja intensiteetin ylläpitämisessä.

Toinen raita, The Baying of the Hounds polkee vauhdikkaasti ja munakkaasti hammondien säestyksellä, vaipuen välillä jopa ambientmaisiin fiilistelyihin. Neljäs biisi, Atonement, on puolestaan silkkaa happoilua ja leijailua. Saattaisi kuulostaa tylsältä, jos kyseessä olisi joku muu kuin Opeth, ja ellei levyllä olisi niin jumalattoman hyvät soundit. Reverie/Harlequin Forest on puolestaan 11 minuuttinen jännittävä progemetallin ja deathin makuinen ateria, ja toinen samanlainen huikea makupala seuraa The Grand Conjurationin muodossa. Välissä tarjoillaan toki alusta loppuun asti kaunista tunnelmointia Hours of Wealthin muodossa. Levyn päättää haikea ja melankolinen Isolation Years.

Mitä heikkoa Opethista, tai tästä levystä voi löytää? Joka äijä on viimeisen päälle virtuooseja oman instrumenttinsa kanssa, ja ennenkaikkea äärimmäisen tyylitajuisia muusikoita. Laulaja Mikael Åkerfeldtia pidän yhtenä maailman parhaimmista laulajista metallimusiikin saralla. Hänen syvä ja matala karjuminen ja äänijänteiden revittely on melkoista kuultavaa, kauniista ja pehmeästä “puhtaasta” laulusta puhumattakaan.

Melkoinen bändi siis kyseessä, Pain of Salvationin ohella parhaita mitä ruotsinmaa on koskaan tuottanut.

Biisilista:

1. Ghost of Perdition
2. The Baying of the Hounds
3. Beneath the Mire
4. Atonement
5. Reverie/Harlequin Forest
6. Hours of Wealth
7. The Grand Conjuration
8. Isolation Years