Finnkino mokasi Kung Fu Pandan näytöksen
Mentiin katsomaan kello 12 näytöstä tänään Tennispalatsiin ja leffa alkoi luonnolliseen tapaansa trailereilla. Trailereissa oli mm. uusi Bond, Zohan, Mummy3.. Laittoi pikkasen ihmetyttämään, että miten lastenelokuvassa näytetään tuollaisia trailereita.. kuitenkin Kung Fu Pandan ikäraja taisi olla K7.
Ei siinä vielä mitään.. seuraavaksi vuorossa oli Hancock ja mietin, että miten nyt traileri näin pitkään kestää.. sitten muukin jengi oli ihmeissään kun selkeästi kyseessä ei ollut mikään trailerin tapainen pätkä. Ei mennytkään kuin hetki kun joku lähti paikaltaan pois ja hetken päästä tuli vahtimestari pahoittelemaan kun oli vahingossa laitettu väärä elokuva pyörimään. Oli sitten koneenhoitaja ajatellut lapsille laittaa Hancockin tulemaan
Noh, asiahan saatiin toki korjattua, mutta kyllähän siinä hyvät alkukohtaukset tuli Hancockista nähtyä.. pienille lapsille ne kuitenkin oli ehkä vähän liikaa. Meni n. 5 minuuttia ja henkilökunta tuli saliin Smash!- pussien kanssa. Näin he siis korvasivat tapahtuneen. Vaihtoehtona annettiin myös hakea keskeytyslippu jos sattui omat aikataulut menemään tuon asian vuoksi liian tiukalle.. sillä sitten olisi myöhemmin päässyt katsomaan tuon tai jonkun muun valitseman leffan, tosin silloin olisi joutunut poistumaan salista ja Kung Fu Panda olisi siltä päivältä ainakin siinä näytöksessä jäänyt näkemättä…
Leffasta itsestään vielä sen verran, että olihan se aivan mainio ja nauruhermoja herisyttävä. Elokuva kertoo pullerosta pandasta joka on Kung Fu:n ystävä. Kylässä yllättäen etsitäänkin Dragon Warrior:a ja kuinka ollakkaan valintana on Panda nimeltä Po. Hänen kohtalonsa on täyttää ikivanha ennustus ja taistella Tai Lung:ta vastaan…
Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä katsomassa tuo jos yhtään piirretyt kiinnostavat! Kotiinkin ajateltiin hankkia se heti kun hinta on edes jokseenkin kohtalainen.. oli se sen verran hassu ja hyvä leffa:)
Lisää elokuvasta voit lukea Finnkinon sivuilta:http://www.finnkino.fi/movie/2329
ja arvosteluja Metacriticistä: http://www.metacritic.com/film/titles/kungfupanda?q=kung%20fu%20panda#critics


tia
3. Elokuuta 2008 @ 19.34 · Muokkaa
Oikeastaan voisin lunastaa lupaukseni pojan kummitädille ja viedä hänet leffaan. Kaippa tuo vähän aikaa pyörii, sillä nyt ei oikein hänelle sovi.
puutarhaunelmia
3. Elokuuta 2008 @ 20.32 · Muokkaa
No mutta tuohan kuulostaa hyvältä! Ja kyllä se varmasti pyörii jonkin aikaa, kun vasta teattereihinkin saapui:)
Elise
4. Elokuuta 2008 @ 10.41 · Muokkaa
Inhimillisiä mokia, niitä sattuu joka teatterissa. Muistan itsekin marssineeni saliin anteeksipyyntöjen kanssa, onneksi suurin osa asiakkaista ymmärtää että koneenkäyttäjä ei ole kone itse
ja moat ovat mahdollisia, etenkin kun on monta salia pyöritettävänä.
Onneksi tuli kuitenkin oikea leffa nähtyä ja viivekin oli aika lyhyt. Vapaalipun tarjoaminen on tuossa kohtaa reilua peliä, jos ei ehdi jäädä viiveen vuoksi loppuun saakka katsomaan. Ja karkkiakin vielä! Minä luulin että Finnkino on hyvitysten kanssa huomattavasti kitsaampi…
puutarhaunelmia
4. Elokuuta 2008 @ 11.10 · Muokkaa
Hehe.. ajattelinkin, että saattaisit lukea tämän
Totta on, että virheitä sattuu kaikille työssä kuin työssä ja pääasiahan oli se, että elokuva tuli nähtyä ja loppuhyvin kaikki hyvin.
Sonja
4. Elokuuta 2008 @ 13.03 · Muokkaa
Mä olen myös miettinyt että Kung Fu Panda saattaisi olla ihan näkemisen arvoinen elokuva, näistä “nykyajan” animaatioista ei aina tiedä!
puutarhaunelmia
4. Elokuuta 2008 @ 13.11 · Muokkaa
Niimpä. Monenlaista on elokuvan tuottajaa ja tekijää. Tässä kyllä sai ainakin hymyillä ja mieli tuli iloiseksi:)
Elise
4. Elokuuta 2008 @ 14.14 · Muokkaa
Jesjes, mitä tahansa elokuviin liittyvää niin minä kyllä luen. Hyviä asioita on kuultu Pandasta meilläkin, nauravina tulevat ihmiset ulos ja kehuvat mennessään. Ja porukkaa oli huomattavasti enemmän kuin odotettiin, ei se taida aivan huono olla enisnkään!
Muistakeehan käydä katsomassa wall-e, tulee ensi kuun viides ensi-iltaan. Meidän tenavat odottaa jo kuin kesää konsanaan…
puutarhaunelmia
4. Elokuuta 2008 @ 14.16 · Muokkaa
Miu!
No ehdottomasti! Sen leffan trailerikin on niin valtavan hellyyttäviä!Wall-e!