Kesä on häiden aikaa

Olen menossa ensi viikonloppuna eräisiin häihin kuvaamaan ja sitten 16 päivä eräisiin toisiin häihin. Jälkimmäiset ovat tosin serkkuni häät joten ne menevät hieman rennommalla fiiliksellä kun on omat sukulaiset kyseessä. Innolla odotankin, että näen morsiammien mekot, sekä miten nuo häät on toteutettu ja koristeltu.

Siitä rupesinkin miettimään yleisesti ottaen häitä, niiden suunnittelua, sekä koristelua. Kesällähän on aivan ihanaa kun luonnossa on niin paljon kauniita kukkia joita voi koristeluun hyödyntää jos vain malttaa mennä niitä etsimään. Sammaleesta ja kedonkukista voi tehdä vaikka miten upeita asetelmia jokaiseen makuun! Monastihan tuo on varmasti ajasta ja avuista kiinni, kun yleensä hääpäivää lähellä olevat päivät ovat varsin kiireisiä.Tuon takia moni varmasti käyttääkin ulkopuolisia palveluja kuten, pitopalvelua, floristia, sekä hääsuunnittelijaa.

Me vietimme omaa hääjuhlaamme tuossa viime maaliskuussa ja hääpaikaksi olimme valinneet kaiken kartoituksen jälkeen Vanajan Linnan Viinitupa-nimisen tilan. Varasin tilan vuotta ennen kyseistä päivää, koska tuo paikka on sen verran suosittu juhlapaikkana, että ajattelin varmistaa tilan saannin hyvissä ajoin. Voi miten kaunis tila olikaan holvikaarineen ja koristemaalauksineen! Juuri sopivan romanttinen pienille ja intiimeille juhlille (20-40 hlöä).

Linna ulkoapäin:

Kuva Viinituvan maalauksesta ja kaaresta:

Totesin myös häiden suunnittelun alkutaipaleella, että tarvitsen apua kyseiselle päivälle ja koska en kaasoa halunnut niin päädyin palkkaamaan huhtikuussa 2007 tehtävään hääsuunnittelija Petra Kiiskisen (Bliss Wedding & Partyplanning).

Petran kanssa suunnittelimme ja ideoimme tiiviissä yhteistyössä juhlapäiväämme ja mukavaa oli se, että hän nimenomaan otti asiakkaan tarpeet huomioon ja antoi tilaa myös asiakkaan ideoille. Hääpäivän lähestyessä kävimme yhdessä valitsemassa kukat tulevaan juhlaan, sekä muutenkin tarkistimme listalla olevat asiat, jotta kaikki on varmasti hoidettu ja kunnossa. Hääpäivänä minun ei tarvinnut stressata yhtään, koska tiesin, että voin luottaa hänen ammattitaitoonsa. Olin kuitenkin auttamassa hääaamuna tilan koristelussa, koska olimme sopineet aikaisemmin niin. Näin sain myös itse varmuuden siitä, että tila oli tunnelmaltaan juuri sellainen kun olin kuvitellut sen mielikuvissani olevan.

Päivä meni hyvin ja olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen, sekä siihen miten päivänkulku oli ylipäätään toteuttu. Voinkin näin ollen suositella Petraa mielihyvin hääsuunnitelijaksi jos joku sellaista joskus pääkaupunkiseudun suunnalta etsiskelee:)

Tässä muutamia kuvia hää suitessämme otetuista kuvista (laatu tosin voisi olla parempi):


Ja tässä kuvia koristellusta Viinituvasta:

4 Kommenttia »

  1. Doris50

    27. Heinäkuuta 2008 @ 11.38 · Muokkaa

    Teillä on ollut upeat puitteet häähuineiston perusteella.
    Onnea näin jälki käteen teille kummallekkin.

  2. puutarhaunelmia

    27. Heinäkuuta 2008 @ 14.03 · Muokkaa

    Kiitos kaunis Doris50:)!

    Olihan ne puitteet varsin mukavat ja hintakin paikalla oli joka kukkarolle sopiva. Ei ollenkaan niin paljon kuin voisi kuvitella vaan paljon edullisempi kuin pääkaupunkiseudulla hinnat olisivat monessa paikassa olleet.

    Plus tietysti se oli aika kiva juttu, että paikkaa ei kamalasti tarvinnut koristella kun oli niitä seinämaalauksia yms.

  3. Tia

    30. Heinäkuuta 2008 @ 12.25 · Muokkaa

    Onnitteluja vielä näin minultakin. Kaunis paikka pitää häät, olen ollut siellä kerran myös häissä. Kaunis ilma kun on niin voi myös olla ulkosalla.

  4. puutarhaunelmia

    30. Heinäkuuta 2008 @ 14.39 · Muokkaa

    Kiitos Tia:)
    Olihan se nätti paikka tosiaan ja voin kuvitella, että kesähäät ne varmasti nätit tuolla olisivatkin olleet.. upea ympäristö ja kaikki!

RSS feed tämän artikkelin kommentteihin

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image