Maria Seppänen ja Pulipuli
8:16 Keskiviikkona, Heinäkuun 25. 2007 @ pulipuli
Olen aviossa Tuomaksen kanssa ja meillä on 2 tyttöä, Lotta -01 ja Pinja -03. Perheen viides on tällä hetkellä unkarinpaimenkoira puli, jonka nimi on Puli(Castlewolf I Eat Tiger`s). Ennen Pulia oli Likka(espves,Concurrido Nina), joka suruksemme kuoli keväällä -07. Sitä ennen oli karmäy Choco ja bullter Pilkku. Näitä ennen asuin kotona ja siellä asusti mäykky Bobi, kissa Busse, kanoja, hiiriä, kaloja ja lintuja. Oma hevonen Ikaros asui valkealassa -89-95, jonne se myös haudattiin. Tuon jälkeen taukoa ja sitten muutaman vuoden ajan kimpparatsu Sere, joka asustelee vanhoilla päivillään Nooran huomassa.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
Olen siis koirailija kouvolasta. Olen harrastanut vähän kaikenlaista:pelastushakua, -jälkeä, raunioita, hieman TOKO:a, tutustunut luolakoiratoimintaan, viimeiset 13-vuotta on sujunut kuitenkin eniten agilityn parissa. Olen toiminut yli kymmenen vuotta koulutusohjaajana(agi) ja kilpaillut sekä omilla, että lainakoirilla. Likasta koulutin homekoiran, joka oli kuolleessaan juuri aloittamassa työtään.
Homeet odottavat mahdollisesti myös Pulia. Ennen sitä annetaan Poijaan hieman kehittyä. Yritykselläni(www.hometta.net) on oma koulutuskenttä Hinkkismäellä. Sieltä löytyy kaikki tarpeellinen agilityn opiskelemiseen. Siellä Pulikin saa opiskella agilityn jaloa taitoa. Toivottavasti Puli tulee isäänsä Xosmoon, omistaja ohjaajana tuskin tästä muuksi muuttuu, hah.