Lunta ja riemua.
10:25 Maanantaina, Maaliskuun 31. 2008 @ pulipuli
Tulihan se talvikin. Vuorokaudessa reilut puoli metriä. Puhuvat että paikoin tuli kerralla saman verran kuin yleensä koko talven aikana. Koirat saavat purkaa tarmoaan monta kertaa päivässä aidatulla pihalla. Hihnalenkeillä käyn kerran päivässä. Välillä molempien kanssa ja sitten yksitellen.Puli saa Susulta jotain mitä yksikään ihminen ei voi sille antaa. Kun katsoo koiria onnellisena niin tuntee kuinka itsekin on.
Pihallamme on lumen alla pelkkää multaa. Syksyisen salaojaremontin jälkeen ruoho ei ole kasvanut vielä laisinkaan. Kun lumi sulaa niin silloin, loppuu leikki. Käyn varmaankin kentällä juoksuttamassa koiria ja parin viikon kuluttua Susu on kiinnittynyt laumaamme siten että alan uskaltaa pitää sitä vapaana. Ensimmäisellä viikolla Susu etsi aitauksista aukkoja ja katseli jonnekin kaukaisuuteen. Pieniä hetkiä olen pitänyt jo irti. Autolta ja autolle siirryttäessä, sekä kentällä lumitöitä tehdessä. Luntahan oli siellä 60cm joten kovin kauan ja kovaa siinä hangessa ei pääse. No, Susulla ei ollut mitään syytä lähteä minnekään. Kuljin autolle molemmat koirat vapaana, komensin ne kulkemaan mukanani ja Susu kulki siinä missä Pulikin.
Olipas kiva käydä tutkailemassa teidän kuulumisia ja lukea kuinka kivasti nyt on asiat.. Tsemppiä jatkoon!!