Olen käynyt kaksi kertaa kentällä edelliskerran jälkeen. Ekalla kerralla Puli harjoitteli erään hurmaavan portegeesi-pennun kanssa. Putkia, siivekkeitä, kujakeppejä, ja kontaktia. Toisella kertaa otin vain pikatreenit kahdella mutka-putkella, lähetystä ja valssausta… Jotenkin nuo ohjausasiat ovat tuolla penikalla veressä. Tulee ja menee niin kuin sanotaan. NAMNAM!
Pihalla otin eilen kahden kepin läpi lähetyksen. Pari kertaa tein ja onnistui täydellisesti, jätin senkin hautumaan.
Sivulletulo jonka opettamisen mökillä aloitin, sujuu nyt jo varsin mallikkaasti. Pari kertaa olen harjoitellut pimeässä räntäsateessa ja Puli tuntui tykkäävän. Puli saa melko usein tulla sivulle ennen kuin se saa ruokaansa. Ruokintojen yhteydessä olen myös ottanut paikallaanmakuuta. Paikallaanmakuu saa harjoitusta myös silloin kun lähdetään ulos. Antero saa katsella kun puemme. Välillä se joutuu kodinhoitohuoneeseen ja välillä pääsee mukaan. On se jännää kun koskaan ei tiedä.