Vieraita koiria:)
10:06 Sunnuntaina, Elokuun 5. 2007 @ pulipuli
Pulipuli on tavannut paljon koiria. Kaikki kaverit on tarkkaan mietitty. Iloisia pieniä nuoria koiria. Vanhoja ja vakaita oman arvon ja paikan tietäviä. Puli on kiipijä-tyyppi! Kaikki vanhukset ovat antaneet Pulin härkkiä ja räksyttää hieman, mutta Puli helposti kuvittelee liikoja itsestään. Ylemmät ovat siinä vaiheessa mulkaisseet ja penikka on lennähtänyt katseen voimalla metrin takavasemmalle…. Mutta puli iskee uudestaan… ja uudestaan… aina niin kauan kunnes se pölläytetään. Pölläytyksessä pentu pyörii ja vikisee, mutta kohta on jo haastamassa.
Meillä on hoidossa ollut viikonlopun Päkä, isovillakoira uros. Komea ilmestys. Päkä on oikeasti kasvatettu ja tervepäinen koira, työkoiran elkeitä. Otin sen ilomielin meille näyttämään pennulle mallia. Yksinolossa ja ihan yleisesti. Päkä on oikeastaan elänyt perjantaista(alusta) asti, kuin pentua ei olisikaan olemassa. Menee niin hyvin, ottaisin mielelläni Päkän omaksemme. Koirasta kertoo ehkä eniten se, että mieheni ottaisi Päkän jos se kuunaan tarvitsisi kotia. Mutta ei varmaan sellaista tule tapahtumaan. Päkällä on jo sille maailman paras koti.
![]()
![]()
Ollaan tehty lenkkejä, sellaisia puolentunnin mittaisia. Päkä pitää Pulin koko ajan takanaan, kiihdyttäen vauhtiaan tai kääntämällä päätään. Pentu pyrkiii kärkeen ja räksyttää Päkän jaloissa. Jos hammas osuu, niin Päkä päästää ilmoille kumean haukkunsa, jolloin pentu lennähtää kurjasti vikisten ympäri. Kerran on Päkä tainnut osua nenänpäällään pentuun. Kyllä päkä on taitava.;)
Trimmasin Päkän. Oli hyvä kokemus. Aikaa paloi kohtuuttomasti, sillä mieluusti toivoin lopputuloksen olevan katseen kestävä. Ihan perus kotitrimmi piti tulla, mutta priimaa pukkas:=0… No ehkä millin siiliä tuli hieman väärään paikkaan, mutta opinpahan.
Ihana viikonloppu. Tänään menen pitämään agilitya omalle kentälleni. Lapset lähtevät mökille pariksi päiväksi, Joroisiin mummille ja papalle. Valmistelen luentoa, viimeistelen A:n ja puomin sekä puuhaan muita työjuttuja.