pulipuli

Anu on saanut potran pojan 9.5.2008. Lämpimät onnittelut koko perheelle.

 Ilon on ollut täällä kolme viikkoa hoidossa, eli laumassa 3 koiraa. 10kk, 11kk ja 12kk. Onkin riittänyt tekemistä. Ihanaa seurata koirien keskinäistä eloa. Huippuhetkiä on ollut monia, lähinnä lauman vapaana ulkoiluttaessa jolloin olemme  ohittaneet tyylikkäästi fasaanit, puput ja lentoon lähtevät sorsat. Ilon muutaman kerran olemme käyneet esteitä ottamassa kentällä. Ilo uhkuu innosta kun se tuntee auton kaartavan kentälle menevälle metsätielle. Ilossa on kaikki mitä agiltykoiralta vaaditaan: “Himoa”, viettiä, ketteryyttä, kovuutta, herkkyyttä, sopiva koko, täydellisen tasapainoinen fysiikka, älykkyyttä… Ilo tekee napakasti kyselemättä sen mitä sille sanotaan. Tuntuu olevan leluun ja leikkiin niin hulluna kuin koira vaan voi olla. Ilo pääsi viime torstaina vilauttamaan taitojaan Savikon Sepon treeneissä.  Ilossa on oikeasti ainesta medien huipulle… mutta Anu tuskin juoksee vähään aikaan. ;(

Koiriin liittymättä, tuntuu olo väsyttävältä, olisiko kevätväsymystä tai alkavaa siitepölyallergiaa. :=( 

Koirat ovat paljon pihalla. Talon pääty ja edustan laatoitus on aidattu koirille, muualla kun on ruoho kasvamassa. Kokeilin pitää koiria jo ennen Ilon tuloa pelkällä laatalla(käyttäen koirat asioilla muualla), mutta koko ajan niillä tuli kuitenkin tarve lorotella. Laatoitus haisee yököttävälle. Hajunpoistoon olen kokeillut letkutusta, hajunpoistoa ja etikkavettä. Ei auta! Tilasin M&M:stä Pisuvek tiivistettä, toivottavasti toimii.

 Toukokuu on perheessämme kiireistä aikaa, vietämme useita synttäreitä ja sitten on yleistä säpinää, kisoja ja valmennuksia. On alkanut uusia kursseja, asiakkaita on mukavasti ja elämä hymyilee.

 Niin, vesiäiset pääsivät turkistaan kaksiviikkoa sitten. Ilolla oli paksu ja huopaantunut turkki. Vedin siis nahkaa myöten ihanalle säämiskälle, aikaa kului 45 min. Tuntui että Ilon persoona muuttui ajelun myötä, turkin alta kuoriutui yritteliäs päsmäri joka lesoilee muille jatkuvasti luilla ja leluilla. Susulla on laineikas karva ja jotta se saataisiin enemmän kiharalle vedin siltäkin karvat alas(25min.). Toivottavasti karva kerkeää kasvaa kesän lopulle näyttely-mittaan.

 Ainiin… Kävihän Puli-Antero näyttelyssä Lahdessa. Henna Nikander käytti sen kun minulla oli agi-seminaari Heurekassa. Arvostelu OK mutta tuloksena H. Puli käyttäytyi hyvin koko reissun. Henna lupasi viedä uudestaankin.

 Pulilla on alkanut takkuvaihe, kuulostaa kivalta;) pylly on yhtä takkua ja karvaa saisi olla repimässä päivittäin auki. Moiseen ei valitettavasti ole niin paljon päivittäin aikaa kuin haluaisin, Puli saa tyytyä vähempään. Käytän apuna vauvaöljyä ja ikäväimmissä tumpuissa Tuomaksen apua kiinnipitämisessä. Joka hemmetin kerta Antero kokeilee kuinka pakollista karvan repiminen on. Vasta kun asia on neuvoteltu se nöyrtyy käsittelyyn. Puli tulee käsille, mutta sillä on esto päällä, on purevinaan mutta ei laitakaan leukoja kiinni. Kunhan pelottelee. Kun tuokio on ohi niin olo on silmin nähtävin tyytyväinen ja vapautuneempi.

Tulihan se talvikin. Vuorokaudessa reilut puoli metriä. Puhuvat että paikoin tuli kerralla saman verran kuin yleensä koko talven aikana. Koirat saavat purkaa tarmoaan monta kertaa päivässä aidatulla pihalla. Hihnalenkeillä käyn kerran päivässä. Välillä molempien kanssa ja sitten yksitellen.Puli saa Susulta jotain mitä yksikään ihminen ei voi sille antaa. Kun katsoo koiria onnellisena niin tuntee kuinka itsekin on.

 Pihallamme on lumen alla pelkkää multaa. Syksyisen salaojaremontin jälkeen ruoho ei ole kasvanut vielä laisinkaan. Kun lumi sulaa niin silloin, loppuu leikki. Käyn varmaankin kentällä juoksuttamassa koiria ja parin viikon kuluttua Susu on kiinnittynyt laumaamme siten että alan uskaltaa pitää sitä vapaana. Ensimmäisellä viikolla Susu etsi aitauksista aukkoja ja katseli jonnekin kaukaisuuteen. Pieniä hetkiä olen pitänyt jo irti. Autolta ja autolle siirryttäessä, sekä kentällä lumitöitä tehdessä. Luntahan oli siellä 60cm joten kovin kauan ja kovaa siinä hangessa ei pääse. No, Susulla ei ollut mitään syytä lähteä minnekään. Kuljin autolle molemmat koirat vapaana, komensin ne kulkemaan mukanani ja Susu kulki siinä missä Pulikin.

Mietin Pulin yksinolonsuhteen vaihtoehtoja. Puli siis on paiseessa jäädessään yksin. Läähättää, ramppaa ja HUUTAA tauotta. Useamman kk olen yrittänyt selviytyä ja selvittää miksi ja kuinka päästä asiasta. On harjoiteltu ja D.A.P:t käytetty. Päätin että otan riskin ja hankin kaverin… n. 3 viikkoa sitten sain sattumalta puhelun, jossa soittaja kertoi 10kk narttu espanjanvesikoiran etsivän kotia. Tämän voisi saada koeajalle. Mikäs sen paremmin voisi meille sopiakaan… päiviä aikaisemmin olin kysellyt muutamasta paikasta aikuista narttua jolla riitäisi luonnetta liittoutuman kanssani. Narttua ei löytynyt.

 Aluksi nuori narttu epäilytti, mutta kävin katsomassa sitä Pulin kanssa ja heti alusta asti näytti siltä että ovat kuin paita peppu. Nartun nimi on SUSU. Susu on rauhallinen mutta syttyy kuten vesiäisen kuuluukin. Susu on laumassa elänyt tasapainoinen koira. Sinä päivänä kun Susu tuli taloon, alkoi Puli viettää aikaa kylkimakuulla. Yksinollessa huuto on vaiennut satunnaiseksi vinkumiseksi. Kaveri on ehkä parasta mitä Pulin elämässä on tapahtunut. Olen niin iloinen. Tosin hehkuttaa en vielä uskalla.

Olen mennyt metsään ja pahasti. En ole tajunnut ennen kuin nyt kuinka hermostunut  ja stressaantunut olen ollut viimeiset puoli vuotta. Kuvittelin että syntipukki löytyisi koirasta mutta ei, peiliin saan katsoa. Minun on ollut vaikea keskittyä kotona. Vaellan enkä pysy paikallaan… mietin työjuttuja kaikkea tekemätöntä ja sitä kuinka täytyy suorittaa. Nyt kun Puli on todellakin PÄÄSSYT hoitoon Päkän luokse, olen alkanut ymmärtämään koiraani. Rassukalla ei ole ollut vaihtoehtoja kuin vastata rauhattomuuteeni samalla mitalla.

 Kun Ilo on ollut täällä kanssamme, on minulla noussut Likka mieleen, siten että tuntuu. Mullahan on sitä ihan mieletön ikävä. Näin tänään espanjanvesikoiria, sellaisia ruskeita narttuja. Voi voi.   Tulee paha mieli että Puli-poika on joutunut osalliseksi asialle jota en edes osannut aavistella. Puli on Päkän kanssa saanut rauhan. Anna-Kaisa kertoo myöhemmin kuinka “yksinolo”, kavereiden kanssa sujuu… 

Eli koiran vaihtoa. Ilo tuli meille pari päivää sitten hoitoon kun Anu pääsi matkalle miehensä kanssa. Puli pääsi Päkän ja Kessun luokse lomailemaan, sillä ilosta tulee nainen. Puli viihtyy siellä hyvin. liiankin. Koskee sieluun tämä vesiäisen kanssa oleminen, koskee niin että nyt ymmärrän ongelmani Pulin kanssa.

Tuolla alla olevassa osoitteessa voit käydä katsomassa kuinka Pulin vierailu sujuu Hämeenlinnassa. Kävimme risteilyllä ja nautimme koko perhe ihmismäisestä seurasta. Täytyy sanoa että jostain syystä ei ole ollut lainkaan ikävä. :=) Ilon juoksujen vuoksi joudumme miettimään hoitojärjestelyjä. Yksi vaihtoehto olisi että Ilo tulee meille juoksuineen ja Puli jatkaa matkaa Päkän ja Kessun luokse. Se voisikin olla ihan ok, sillä joka aamu Puli herää päivään kuin ei olisi eilisen oppi mennyt perille. Tiputuspeli on alkanut ja sen ei sovi jäädä puolitiehen… otan sen sitten uusilla voimilla vastaan;) Jotta hoitojärjestelyt mene eivät aivan liian helpoksi, tarvitsee Kessu parin viikon päästä hyvän hoitopaikan. Saattaa olla että se voisi käydä esittämässä rotunsa hyviä puolia Hämeenlinnassa.;)  No maanantaina tai tiistaina käyn junailemassa Pulin ja Ilon meille. Anuhan lähtee Lontoilemaan viikon kuluttua.

http://blogitus.net/ilonelamaa/

Päkä on saanut kaverin.5kk vanhan chihu-uroksen, Kessun. Kessun kotiuduttua, pääsivät koirat meille hoitoon, kotiväelle kun tuli tarpeellista menoa. Kessu on iso koira pienessä vartaloissa. Sisäsiisti, luonne on kuin kessulla kuuluu.   Sellaista Puli ei kyllä siedä. Kolmas pyörä on liikaa… monessa asiassa. No, Kessu sai olla osan vierailusta yksin kodinhoitohuoneessa ja sitten myös meidän kanssa. Huomasin varjopuolena, että kun Kessu sai viettää laatuaikaa kanssamme(varsinkin Pinjan kanssa joka paijasi ja höösäsi), niin Kessu tuli huomattavan itsevarmaksi. Juuri tuota itsevarmuutta Antero ei kestä, että HÄNEN kotonaan Kessu uskaltaa liikkua korvat höröllään. Kun asia oli korjattu, Kessu sai liikkua varovaisesta ja olla rauhassa, kunhan ymmärsi liikkua hieman kyyryssä ja korvat luimussa. Vähän kuin rintamalla… 

Kun vieraat haettin, Puli lähti Päkänperässä autolle ja oli selvästi aikeissa muuttaa. Päkä on niiin hieno äijä.

Puli pääsi tutustumaan shelttienergiaan. Parivuotias Kovu kertoi Pulille hiljaisella tavallaan arvovaltaisuudestaan, siitä että se on oikeasti tullut iskäksi. Kovu on temperamenttinen ja aiemmin mietin taipuuko Puli ulkoilemaan sen seuraan. Hyvin taipui, käydään lenkillä toistekin. Positiivisesti ylättynyt rauhallisesta lenkistä.

 Niin ja leikkihän on lapsen työtä… vaikka oikeastaan Pulihan ei ole enää aivan lapsi. No, se on saanut murkkuikäisenä “kesätöitä”. Puli on oikein pätevä hommassaan. Se saa kävellä tietä pitkin ihan hiljaa, kun se ohittaa toisen koiran. :=0  Muutaman kerran ees taas ja sitten autoon. Puli tekee työnsä innokkaasti ja itsevarmasti. Vaikka toinen huutaisi enemmänkin, ei Pulia paljon paina. Pulin työkaverina toimii joskus Päkä. Molemmat ovat työmiehiä paremmasta päästä.

Siinä on liuta Pulin kavereita. Mikä näitä yhdistää? Melkein kaikki on trimmattavia.:) Isovillis, 3portugeesia, 2espanjanvesiäistä, kääpiösnautseri, pumi,parsoni ja BC. Kaikki urokset ovat selvästi Pulin yläpuolella ja niiden kanssa tuskin tulee olemaan ongelmia. Meillä pyörähti trimmattavana pehmeä 3 vuotias lamppuharja-uros ja Puli pisti sen tuulikaapissa lyttyyn, myöhemmin vielä muuallakin. Elikäs Pulin kanssa epäröivät urokset eivät toimi. Isoegoisten kanssa ei mitään hätää. Kaikki urokset pistävät aina ensin Anteron lyttyyn ja sitten vasta voidaan leikkiä, jos isoja leikityttää.

 Ilokseni totesin että Puli sai Jaresta kaltaisensa kaverin. Jaksaa paimentaa ja louskuttaa…

 Jare ei monen kanssa tule juttuun. Sen leikit on niin rajuja ja mielestään se on oikea kukkuloiden kuningas. Ensimmäisellä kerralla kun tapasimme, kuljettiin ensin hihnassa peräkanaa( iso väli), vaihdoimme välillä paikkoja jotta koirat saivat nuuskia toinen toisensa hajut. Sitten menimme metsätielle jossa laskimme poijaat vapaaksi. Minna, Jaren mamma oli n. 10m. päässä ja vapauttaessamme koirat, Puli juoksi täysillä Jarea kohti ja Jare jäykistyi. Siinä nuuskivat pyllyjänsä hännät tanassa. Pulilla ei merkkiäkään pienuudesta. Jare kävi puhkumaan ja Puli takaisin. Jare kävi rähisten päälle ja Puli nousi takajaloilleen eturaajat levällään(käyvinään päälle). Sitten yks kaks Puli antautui, laittoi hännän alas ja lähti karkuun. Jare perässä. Puli tuli luokseni ja Jare tulossa. Mulkaisin Jarea ja se pysähtyi kuin seinään.:) Viesti tuli selväksi. Minä iso sinä pieni. Minun luona ei isotella. Kävelimme hissukseen ja pidimme alussa pitempää väliä ja pikku hiljaa jännite pieneni. Puli uskaltautui uudestaan, ja nyt se lähestyi Jarea  HUOMATTAVASTI pienemmällä egolla.;) Jare päättikin kruunata Pulin pienuuden ja astui sen pitkään ja hartaasti. Puli seisoi korvat roikkuen ja alistui täysin kohtaloonsa. Hykertelin mielessäni. Siitäs sait ja siitä… Niin siinä sitten kävi, Puli sai vahdikkaan kaverin joka ymärtää sen karvaista vikkelää kieltä.

Lenkin jatkuessa Puli meinasi kerran lähteä jaloistani pahat mielessä(siis Jaren perään). Ärähdin ja Puli perui suunnitelman. Minun jaloista ei moista lähdetä tekemään. Jos isottelee niin yksin on selvittävä.

 Minun uskottavuuteni parani tuolla lenkillä melkoisesti. Tunne oli upea. Jare kunnioitti minua ja Puli Jarea. Puli tietenkin palvoi minua, vau kuinka väkevä narttu kun laittoi tuon raavaan astujan ruotuun. HIHHIH.

Ollaan käyty nyt pari kertaa unkarilais-lenkillä ja on ollut antoisaa. Koirat tietää paikkansa ja lenkit on rentoja. Uskon että Puli ei ikinä yritä kävellä Jaren yli.

Minulla alkoi olla jo epätoivoinen olo Pulin kanssa. Koko joulukuun olin enemmän tai vähemmän kipeänä ja en kyennyt riittävästi ulkoilemaan. Siinä sivussa oli Nappi ja Ilo olivat hoidossa hoidossa. Kävin Peetsan luona puleineni ja teimme sille luonnetestin. Syytä alkoi olla riittävästi. Koiran vaikeudet hyväksyä yksinoloa ja lisääntynyt stressi, piippaaminen ja levottomuus.

Testin alkaessa jännitin niiin kuin aina moisia tilaisuuksia. Aluksi kävelimme tietä pitkin hihnassa ja katsottiin olenko koiran mielestä rasitteena narun päässä… ei paljon mutta hieman. Puli otti kontaktia mutta oli oikein itsevarma kuin tuommoisen epelin kuuluukin olla.

Kentällä laskin koiran vapaaksi ja se sai mennä menojaan. Piti minuun yhteyttä ja tuli välittömästi luokse kun kutsuin. Oikein hyvä.

 Matka jatkui tietä pitkin jossa koira oli hieman skarpimpi. Kävelimme tynnyrin ohi joka kohdallamme rämähti. Puli reagoi nopeasti, häntä käväisi alhalla mutta nousi samantien ylös ja koira jatkoi reippaasti matkaa, kiertämättä tynnyrikohtaa. Käännyimme ympäri ja vaihdoimme tien toiselle puolelle, jossa koira nuuski piennarta. Matka jatkui takaisin tulosuuntaan päin ja vaihdoimme lopulta samalle puolelle tietä missä tynnyri oli. Lähestyimme tynnyriä ja koira oli reipas iloinen(putkiaivo) itsensä. Tynnyri ei nyt rämissyt, koira livahti varuiksi kuitenkin paikan ohi karkuun häntä alhaalla, ääneti (reipas ryntäys n. 2m.), jonka jälkeen ei mitään.

Puli oli koko ajan tasapainoinen ja mielestäni hermostuneisuudesta ei tietoa. Sitähän minä siellä’ varmistamassa, koiran pään sisustaa.

 Jatkoimme muutaman metrin metsän reunaan,josta lähdimme metsikköön kävelylle(hihnassa). Nukke nykäistiin ylös meidän kohdalla ja koira tietenkin rähähti ja aloitti uhmakkaan haukkumisen. Pakitti nukesta poispäin, viistosti minusta sivuun. Nyt en katsonut koiraa(perhana etten ottanut videota!!!) Puli hakkui ja oletan että halua löytyi muttei uskallusta(siis ihan hyvä). Heti kun menin nuken luokse, Puli tuli nuuskimaan pelottava nukkea.

Palautui täysin heti kun olimme todenneet vaarattomuuden.;)

Sitten tuli kelkka ja koira oli heti kärppänä katsomass mikä tule kohti. Hihna oli hieman löysällä ja sitä mukaa kun kohde lähestyi, koira perääntyi ja haukahteli. Ensin rinnalleni ja kun kelkka oli kohdala Puli siirtyi selkäni taakse. Koira oli melko itsevarma koko ajan. Häntä ei ollut koipien välissä, mutta muistaakseni ei tyvestä ylhäälläkään. Kun menin koskemaan kelkkaa, Puli epäröi vähän, lähestyi muttei kuitenkaan ihan liki. Kaadoin kelkan ja menin kelkan toiselle puolelle ja koira uskaltatui mukaan. Heti kun tuli nuuskimaan kohtaa johon koskin, häntä nousi pystyyn. Kävellessämme metsikössä kelkan jäljillä, koira ei ollut millänsäkään. Ei sitten mitään hermoilujen merkkejä.

Jatkoimme testiä kävelen titä pitkin ja en puhunut koiralle mitään, vaihdoimme suuntaa ja koirahan tuli kivasti mukana. Semmoisia kontakti ongelmia meillähän ei olekaan. Ongelmana on se että koira tekisi minulle (ja itselleen) palveluksia koko ajan.

 Ja sitten kuulin tuloksen, minkä oikeastaan tiesinkin… Puli on erinomainen otus. Tuon parempaa unkarilaista ei ole. Mitä sinä oikein haluat jos tuo ei kelpaa… Olen iloinen että kaikki onko vain minusta kiinni! Siis hihnan päässä! Peiliin katsomaan mars. Aloitin Peetsan neuvojen mukaan toimimisen heti kun otin koiran ulos autosta. Tiukkaa kuria, vähän huomiota, koiralle koulutuksista loma, kasvatus kuntoon, rajua liikuntaa ja leikkimistä, suomeksi sanottuna aivot narikkaan. jne. Koira rauhoittui vuorokaudessa puoleen.:):) 

Viralliseen luonnetestiin en itse vie Pulia arvotaan narunpäähän sitten joku yleisöstä.

On se vaan niin helppo sanoa muille. Edelleenkin olen iloinen että tuo ei ole bullterrieri. Myö naiset kun ollaan sllaisii hoivaviettisii hempukoita jotka haluaisi niin hyväillä pienen pojan turkkia ja tassuja, nuuhkia korvia ja paijata, ottaa syliin sekä läträtä. Höpötellä niitä näitä ja kertoa kuinka viisas koirani on kun se osaa haluta asioita.:) Niin, osashan Chocokin tanssia pöydällä ja syödä sokerit kupista!

Eli taukoa temppuilussa ja agilityssa pidetään. Toivon mukaan opin elämään unkarilaisten maailmassa jotta päästään keväällä esteille.