Heinäkuu, 2009 Arkisto

Oulun OP:n kassapalvelut muuttuneet

16. Heinäkuuta, 2009

Tuossa vähän aikaa sitten käväsin pitkästä aikaa Kellon OP:ssa ja yllätys oli, jotta kassapalvelut oli muuttuneet radikaalisti. Kassapalvelut toimii vain muutaman tunnin aamupäivästä. Tosin sain vaihdettua setelit vielä iltapäivälläkin, koskapa olen tainnut tulla siellä jotenkin jo tutuksi. :) Tämä muutos on tullut useisiin Oulun Osuuspankkeihin.

Kääk. Tämähän tarkoittaa sitä, ettei entisen mallisia usean pankin pankkikeikkoja voi enään tehdä. Toisaalta aivan sama. Viimeaikoina on pankkikeikka rintamalla ollut muutenkin hiljaisempaa. Onkohan tästä tulossa pankki alalla seuraa trendi. Voi hyvinkin olla. Tässäpä suora lainaus Oulun Osuuspankin sivuilta:

Entistä enemmän aikaa asiantuntijapalveluille

Oulun OP:n Iin, Kellon, Kiimingin, Ylikiimingin, Muhoksen, Oulunsalon, Pyhännän ja Piippolan konttorien kassapalvelut on keskitetty aamupäiviin 22.6.2009 alkaen. Muutoksen taustalla on asiakkaiden päivittäisen pankkiasioinnin muuttuminen. Asiantuntijapalveluita kysytään yhä enemmän ja kassapalveluita vähemmän. Oulun OP on vastannut kysyntään lisäämällä asiantuntijapalveluiden tarjontaa.

Oulu Visitors List

4. Heinäkuuta, 2009

Tekaisin uuden Oulu visitors tilaston. Tässä on tilastoituna suurimmat Oulusta kirjatut seteli hirmut. Tämä on se oikea Oulu tilasto, jossa on vain juuri ne Oulusta kirjatut setelit ja ei muuta. Tämä on vasta eka versio. Varmasti tilasto tulee vielä jatkossa muuttumaan jonkin verran. Perusideana olisi parin kuukauden välein tapahtuva päivitys. Listaa tulen varmaan lisäämään vielä TOPxx aktiivisemmin ja Oulusta saadut Osumat jne.  Katsotaan nyt mitä sitä vielä keksii.