Ebtaaja Olusella
31. Tammikuuta, 2009Niin. Tuli käytyä tuossa paikallisessa pubissa. Jep. Trackerihän aina miettii josko tätä voisi käyttää setelin vaihtoon. No niin. Tilaan olusen ja nautiskelen olutta kaikessa rauhassa miettien samalla miten esittäisin asiani henkilökunnalle, jotta olisin kiinnostunut heidän seteleistään. No, mitä siinä ihmettelemään. Mene heti asiaan. Niin tein. Kerroin myyjälle olevani kiinnostunut setelin sarjanumeroista ja harraastavani EBT. Yllätykseni vastaan otto oli tosi positiivinen ja homma sujui leikiten. Aluksi kirjasin 20 € seteleitä. Käytän kännykkää seteleiden kirjaamiseen. Vaihdoin kassan kans kirjatut setelit uusiin jne. Samalla kerroin myyjälle eron Duisenberg ja Trichet seteleistä. Hän ei ollut koskaan huomannut, että on olemassa kaksi erilaista setelin allekirjoitusta.
Muuan muukin asiakas ihmetteli toimintaa ja eräs asiakas tuli seteli tukko kourassa ja pyysi mua kirjaamaan myös hänen setelit. Asiakas sanoi tuntevansa muunkin samanlaisen setelin kirjaajan. Olin heti kiinnostunut ja kysyin kenet nimimerkiltä tunnet?, Ei hän tiennyt nimimerkeistä mitään, joten se jäi arvoitukseksi. Kirjasin setelit. Olin tyytyväinen. Kirjatessa tuppaa tulemaan jono, joten tilasin lisää olutta. Maksoin 20 euron setelillä ja pyysin vaihtorahaksi kolmea Duisenberg vitosta. Oletin jotta myyjä tunnistaa Duisengergit, koska olin juuri sille sanonut miten ne tunnistaa. Eikö mitä. Myyjä iskee mulle kätösiin koko kassan kaikki vitoset ja sanoo jotta etsippäs ihan itse. Oh hoh. No mitäpä minä, etsin Duisenbergejä joita löytyy kaksi ja otan yhden Trichetin. Sitten kirjaan kassan vitosia ihan urakalla.
Sitten seuraan lyöttäytyy joku paikallinen kylähullu, joka yrittää epätoivoisesti iskeä pubin myyjää jne. Voi taivas. Sitten se höppänä päästää hirveen laatan tuleen alapäästä. Haju ihan hirvee. Asiakkaat karkkoaa ja ei muuta kuin ovet auki, jotta ihmiset saa raitista ilmaa. Kait se tuli ihan kaasuna vaan, jottei housut likaantunut. No, pieni keskeytys. Kohtaa taas kirjasin seteleitä. Sanoin myyjälle jotta kohta alkaa tuleen jo samoja seteleitä. Myyjä sanoon siihen vaaan, jotta niin no nämä on vain kassan seteleitä. On mulla tulla takahuoneessa lisää seteleitä. Haluaisitko nähdä myös niitä? Samaan aikaan tuli muita asikkaita, joten asia jäi vähän puoli tiehen. Olisin tietenkin kiinnostunut, mutta tällä kertaa ne muut setelit jäi katsomatta henkilökunnan kiireiden vuoksi.
Mitä sitten tapahtuu. Sama kylähullu tulee taas paikalle. Sama lirkutus myyjälle. Ei voi kun nauraa (hiljaa itselleen). Kohta se päästää taas haju laatan ja voi kauhea sitä hujua. Taas ovet auki ja nyt vihdoin kaveri saa lähtöpassit myyjältä. Aika erikoinen episodi. En muista vastaa sattuneen. Lopuksi teen itsekkin jo lähtöä kotia päin. mutta vielä lopuksi vaivaan lisää myyjää. Sinullahan olisi muutama 50 eron seteli kassassa. Voisinko vilkaista niitäkin? No myyjä iskee kouraani kaikki 50 eoron setelit kassasta, joita oli kolme kappaletta. Kännykän virta on loppumasssa, joten kirjoitan ne kynällä lapulle ylös. Kokonais saldo baarista oli 29 seteliä. Tänne tulen toistekkin.
 Ottakaa tästä oppia. Näin Ebtaaja käy olusella.