Ajatuksia Venäjä-artikkelista
Pääministeri Vanhanen taisi olla Lauantaiseurassa, kun kertoi, että Suomessa venäjäosaaminen on nykyään melko heikkoa. Etykin ajoista Suomen asema idän ja lännen välissä on hiukan unohtunut ja nyt ollaan sitten rähmällään länteen.
Monet opettajat ovat aktiivisia yhteiskunnallisesti ja yhä useamman toivotaan olevan. Riitta Uosukainen, Martti Ahtisaari… Nykyisestä kansanedustajistosta muistaakseni yli kymmenen on jonkin alan opettajia.
Luokanopettajat kuitenkin tuntuvat olevan melko passiivisia. Joko ollaan poliitikkoja tai sitten hiljaisia ja sopeutuvia luokanopettajia.
Luulen, että tässä artikkelissa halutaan antaa tuleville opettajille jonkinlaisia välineitä muodostaa mielipiteitä Venäjään liittyvissä kysymyksissä.
Mieleeni palautui myös eräs dokumentti Venäjästä. Monet pitivät Putinia mm. siksi hyvänä ”hallitsijana”, että suunta on vakaa, että tämän kanssa voi elää. Venäjä on koko historiansa ollut jonkinlaisessa kaaoksessa, jossa minkälainen tahansa vakaus parantaa tilannetta.
176: ”Pelottavia eivät olleet niinkään tsaarin teot kuin niiden käsittämättömyys ja ennakoimattomuus.” Kuten sanottu ihmisoikeudet eivät tunnu olevan Venäjän suurin ongelma, vaan hallitsijoiden totaalinen ennakoimattomuus.
Tarkoitus ei tietenkään ole hyväksyä kaikkia Putinin tekoja, vaan ymmärtää, miksi presidentti on niin kovin suosittu.