Hajanaisia ajatuksia Niiniluodon artikkelista
Suhtautuminen arvoihin vaihtelee arvo-objektivismista arvo-subjektivismiin. Arvo-objektivismin mukaan arvot ovat luonnon yläpuolella ja tulevat mahdollisesti jumalalta. Arvorelativismin mukaan arvot rakentuvat yhteisöissä sitoen ihmisiä yhteen. Arvosubjektivismin mukaan arvot ovat täysin yksilöllisiä valintoja.
Suhtautuminen arvoihin vaikuttaa myös siihen, miten moraali- ja arvokasvatusta toteutetaan. Tunnustuksellinen opetus perustuu arvo-objektivismiin, tavoitteena on välittää ylhäältä tulevat arvot tuleville sukupolville annettuina. Samaan ajatteluun osittain perustuu myös indoktrinaatio, jossa välitettävät arvot kätketään muuhun opetukseen ilman, että kasvatettavalla on mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Tässä voidaan nähdä myös arvorelavisimia, kun valtakunnallisesti ja paikallisesti esimerkiksi opetussuunnitelmaan ja oppikirjoihin määritellään, mitä arvoja oppilaille halutaan välittää. Valistaminen sijoittuu arvosubjektivismin ja –relativismin välimaastoon. Tavoitteen on tukea oppilaan omaa ajattelua ja antaa hänelle välineitä rakentaa omaa arvomaailmaa. Valintamyymälämalli nojautuu arvosubjektivismiin. Kasvattaja esittelee kaikenmaailman vaihtoehtoja millään tavalla ottamatta kantaa. Oppilas valitsee itselleen sieltä täältä parhaat palat.
Arvo-objektivismissa arvoja ei kyseenalaisteta. Tällöin suuri osa arvoista on sinänsä arvokkaita ilman mitään suoraa hyötyä, siis itseisarvoja. Valintamyymälämallissa, jossa ihminen valitsee itseään eniten miellyttävät arvot, voi ajatella suurimman osan arvoista olevan välinearvoja, joiden avulla halutaan saavuttaa jotakin (ehkä hyödyllistä).
Maailma ja yhteiskunta tuntuvat koko ajan pirstaloituvan yhä pienemmiksi yhteisöiksi. On vaikeaa enää nähdä moniakaan arvoja itseisarvoina. Suomalaisessa järjestelmässäkin ollaan 90-luvun lamasta lähtien koko ajan säästetty. Enää edes koulutus tai terveydenhuolto eivät ole itseisarvoja.
Kuten Niiniluotokin toteaa, emme elä kuitenkaan arvotyhjiössä, vaan yhä monipuolistuvassa ja hajanaisemmassa arvojen joukossa. Tällaisessa maailmassa arvokasvatus on entistä tärkeämpää, siksi onkin pöyristyttävää, ettei ammatillinen koulutus eikä korkeakoulutus sisällä järjestelmällistä ammatillisten eettisten kysymyksien käsittelyä.
Opettajakoulutuksessa eettiset kysymykset ovat kyllä usein läsnä opetuksessa. Totta kuitenkin on, että kasvatusfilosofian ja -historian opetus on Suomessa kovin vähäistä. Opettajakoulutus painottuu aineidenhallintaan, sisällöllisesti ja didaktisesti. Tällä opettajankoulutuksella Suomen koululaitos tulee säilyttämään vakaasti nykyisen suuntansa – niin hyvässä kuin pahassa.
siis mitä emotivismi ja preskriptivismi tarkalleen ottaen tarkoittavat?