Pikkupedagogi

Kommentti @ Ellinoora

20.4.2007 @ 12.06 |Muokkaa

Minusta tulisi hyvä opettaja, koska olen työskennellyt vuoden koulunkäyntiavustajana erilaisten opettajien ja oppilaiden ympäröimänä. Minulla on jonkilainen käsitys opettjan työstä ja se antaa hyvät perusteet opettajaksi opiskelemiselle. Olen motivoitunut ja haluasisin päästä toteuttamaan ideoitani opettajan työstä. Uskon että minulla on paljon annettavaa ja haluaisin kehittyä.

Kommentti @ pikkupedagogi

20.4.2007 @ 14.14 |Muokkaa

Tuo kuulostaa hyvältä! Onnea valitsemallamme uralla.

Kommentti @ Jonna Romppainen

22.4.2007 @ 17.38 |Muokkaa

Minusta tulisi hyvä opettaja, koska olen hyvin sosiaalinen ihminen ja tulen erittäin hyvin toimeen erinlaisten ihmisten kanssa. Olen työskennellyt koulunavustajana kolme kuukautta ja tehnyt myös sijaisuuksia 1-9lk:lla. Olen siis saanut aika hyvän kuvan opettajan työstä ja se todella kiinnostaa minua. Omasta mielestäni olen soveltunut alalle ja haluan päästä näyttämään ja toteuttamaan omat taitoni opettajan työssä.

Kommentti @ pikkupedagogi

22.4.2007 @ 18.06 |Muokkaa

Melko vaikuttavaa, että olet tehnyt sijaisuuksia myös yläasteella. Se on varmasti tärkeä meriitti. Näillä ajatuksilla itsekin lähdin opiskelemaan. Haasteenasi onkin, että motivoituu myös itse opiskelemaan. Toisaalta opettajan on pakko olla innostunut ja kiinnostunut opiskelusta, meistähän tulee yhtä kaikki oppimisen ammattilaisia ja elinikäisen oppimisen esikuvia.

Kommentti @ riiikka

23.4.2007 @ 8.49 |Muokkaa

Minusta tulisi hyvä opettaja, sillä pidän kaiken ikäisistä lapsista ja heidän kanssaan työskentelystä. Opettajan ammatti on ollut unelmissa jo kauan ja olen varma, että sopisin työhön täydellisesti. Olen hyvin sosiaalinen ja auktoriteettiakin löytyy! Olen ollut useasti töissä lastentarhassa, mutta pidän enemmän hieman vanhemmista lapsista, heidän kanssaan voi työskennellä.

Kommentti @ pikkupedagogi

23.4.2007 @ 9.04 |Muokkaa

Sosiaalisuus on ehdottomasti hyvä juttu, opettajien pitäisi vain muistaa olla sosiaalisia myös aikuisten eikä vain lasten kanssa. Ihmissuhdeammattihan tämä viimekädessä on.

Auktoriteetti on tosi elämässä tosi hyvä juttu, vaikkei se olekaan kovin pop. Negatiivisia konnotaatioita… Toisaalta muun muassa Mika Ojakangas kirjoittaa hyvin siitä, että lapsi kaipaa auktoriteettia ja kapinointikin on juuri sen kaipuuta, halutaan löytää ne omat rajat.

Kasvatushistoriallisesti voimme nähdä, että vanhoina kansakoulunopettajaseminaarien aikoina opettajista rakennettiin jo koulutuksen aikana kuva siveellisistä ja moraalisista yli-ihmisistä. Tällöin heillä oli luontainen auktoriteetti.

Nykyään auktoriteetti on ansaittava. Se ansaitaan olemalla luottamuksen arvoisia, reiluja, tasapuolisia, vaativia…

Kommentti @ Majava

23.4.2007 @ 19.35 |Muokkaa

Minusta tulisi hyvä opettaja koska toimiani ohjaa sisäinen tarve auttaa ja antaa.

Haluan, että tämä voimakas sisäinen tarpeeni on suuntaa-antavana tekijänä ammatinvalinnassani. Opiskelen tällä hetkellä sairaanhoitajaksi, mutta sairaalaympäristössä auttaminen ei useinkaan heijastu takaisin positiivisena, vaan joudun kohtamaan sairautta, kuolemaa ja kärsimystä päivittäin. Voimani valuu sairaanhoitajana työhön kun taas lapset ja heistä huokuva elämä olisi voimaaantavana tekijänä työssäni luokanopettajana.

Luokanopettajan työ olisi minulle palkitsevaa, sillä saisin tehdä sitä, mitä todella haluan. Haluan ohjata, auttaa ja opastaa, auttaa löytämään ja näkemään. Haluan olla opettaja joka opettaa tietotaitoa, mutta joka antaa omalta osaltaan lapselle valmiuksia kohdata maailma tasapainoisena ja aktiivisena osallistujana ja vastuunkantajana.

Lapsen ja lasten kohtaaminen sinänsä ei olisi minulle uusi juttu, sillä lapset ovat kuuluneet elämääni luonnollisena osana koko elinikäni. En vieläkään muista yli kahta viikkoa pidempää aikaa, jolloin saman katon alla ei olisi joku jokeltanut, taapertanut, leikkinyt tai lukenut aapiskukkoa edes muutamaa tuntia päivässä.

Olen nuori, 20-vuotias, mutta työkokemukseni on rautainen. Olen tottunut neuvottelija ja ideoija työpaikalla, tämänhetkinen työni on vastuullinen ja kiinteästi liitoksissa kovaan business-maailmaan. Uskomatonta, mutta totta! Olen idealisti ja ajattelija, joten itse opiskeluaika tulee varmasti vastaamaan odotuksiani. Eri aloilta kertynyt työkokemus on myös ollut hyvänä ohjaavana tekijänä ammatinvalinnassa - ainakin liikemaailman haluan unohtaa tulevassa työssäni.

Puhun sujuvaa englantia ja (täytyyhän tämäkin mainita!) olen joskus suorittanut jopa 3/3 pianotutkinnon erinomaisin arvosanoin. Kokemusta koulunkäyntiavustajana olemisestakin löytyy, samoin sijaisuuksiakin olen heittänyt, tosin aineenopettajille.

Olen pystyvä, olen sosiaalinen ja pyrin elämässäni tasapainoon. Tämä minusta heijastuva “rauha” voisi olla myös erinomainen tekijä ajatellen sitä, mita olemukseni viestittää lapselle. Turvaa ja luottamuksellisuutta.

Kommentti @ pikkupedagogi

23.4.2007 @ 19.53 |Muokkaa

Siis vau! Kutsumusopettaja. Tervetuloa kerhoon. Tein muuten graduni tästä opettajakutsumuksesta, tulokset tulivat perjantaina. Kutsumuksessa keskeistä on juuri tuo halu välittää oppilaille jotakin, antaa oppilaille itseään…

Jos kuule sut jätetään rannalle ruikuttamaan, multa menee kyllä lopullisesti usko valintakokeisiin. Tietysti VAKAVAan pitää tsempata.

Ainut joka tuossa hiukan näin (post)modernina pedagogina särähti oli tuo liikemaailman unohtaminen. Nimittäin koulut ovat kovalla vauhdilla muuttumassa yrityksen kaltaisiksi organisaatioksi. Toisaalta myös yrittäjyyskasvatus on yhä enemmän osa peruskoulua, joten yhteistyötä yritysten kanssa pitää tehdä nykyistä enemmän.
Ja tiivistämisen varaa hiukan tässä loistavassa ajatuksessa sinänsä…

Tämä on nyt siis tällaista kriittistä kommenttia valintakoehaastattelun suunnassa. Niissä vain pitää toimia tietyllä tavalla, olla persoonallinen muttei liian, olla aktiivinen muttei liian… No positiivisuudella ja omalla persoonalla sinne pääsee tai pitäisi päästä, pahimpia omia virheitä ei välttämättä tarvitse kertoa.

Mutta täytyy varottaa, että tuollaisen jälkeen ne varmasti kysyy, mitkä ovat heikkoja puoliasi. Siihen kannattaa varautua, eikä ehkä kannata vastata, että vihaa muita opettajia yli kaiken tms.

Onnea ja menestystä valitsemallamme uralla.

Kommentti @ akkiir

24.4.2007 @ 5.22 |Muokkaa

Minusta tulee hyva opettaja silla luokanopettajuus on ollut toiveammattini melkeinpa potkuhousuista asti. Minulla on paljon kokemusta eri ikaisten lasten kanssa tyoskentelysta, olen parhaillaan au pairina ja olen ohjannut partio laumaa vuosia. Olen myos ollut tyoharjoittelussa lastentarhassa seka ala-asteella.

Haluan nimen omaan luokanopettajaksi silla minulla on taito opettaa ja pidan Suomalaisesta koulusta instituutiona seka opettajan auktoriteetista. Ala-asteella lasten innostus ja heidan kanssaan tyoskentely on niin palkitsevaa! Mikas sen parempi kuin opettaja joka rakastaa tyotaan ja jokaista uutta koulupaivaa.:)

Olen nahnyt paljon maailmaa josta varmasti on hyotya myohemmin, oli se sitten taitona tomia erillaisissa vastaan tulevissa tilanteissa tai itsensa tuntemisena. Olen luova persoona ja osaan opettaa asioita kiinnostavalla tavalla.

Minusta tulee opettaja, sellainen josta oppilaat voivat jalkikateen todeta etta han oli hyva opettaja. En tietenkaan ole taydellinen, enka tieda kuinka kauan aikaa siihen menee, mutta tilaisuuden saadessani tiedan etta minulla on paljon annettavaa tahan ammattiin. Siksi minusta tulee, eika vain tulisi, hyva opettaja.

Kommentti @ pikkupedagogi

24.4.2007 @ 5.54 |Muokkaa

Jaahas, onhan meitä kutsumusopettajia tässä maailmassa vielä jokusia… Välillä vain tuntuu, ettei niihin törmää oikein missään. Tuo partio on varmasti eduksi katsottava. Partiotoiminta antaa varmasti eväitä toiminnalliseen opetukseen!

Tuo toive haluta nimenomaan ala-asteenopettajaksi on mielenkiintoinen. Noin mäkin joskus ajattelin, mutta kun olen työskennellyt seurakunnassa nuorisotyössä, niin olen todennut, etteivät lapset ja nuoret juurikaan perimmiltään muutu.

Niin tuosta ala-asteenopettajan hommasta… Ala-asteitahan ei enää ole olemassa. Kaikki peruskoulut ovat peruskouluja, osassa vain on luokat e-6. Mutta yhä enemmän ollaan menossa siihen suuntaan, että e-10 luokat olisivat samassa koulussa. Yhtenäiseen peruskouluun tähdätään myös luokanopettajakoulutuksessa, kun luokanopettajille suositellaan aineopintoja. Toiset hakee aineopintoja esi- ja alkuopetuksesta, jolloin he saavat lisäpätevyyttä ‘alaspäin’ toiset taas lukevat jotakin peruskoulussa opetettavaa ainetta ja pätevöityvät ‘ylöspäin’. Itse olen opiskellut matematiikan aineopinnot.

Kulttuurisesta osaamisesta on tämänpäivän ja huomisen koulussa varmasti todella paljon hyötyä!

Intoa ’samalle viivalle’! Ei saa ottaa kuitenkaan asioita liian ‘vakavasti’. XD

Kommentti @ sofia

24.4.2007 @ 10.22 |Muokkaa

Minulla on ollut monia urahaaveita, mutta opettajan ammatti on ollut ja pysynyt vahvana muiden karistessa matkan varrella. Opettajan ammatista kiinnostuin jo peruskoulussa, kun sain neuvoa luokkakavereita asioissa, joita he eivät ymmärtää tai sitten kun neuvoin pikkuveljeä kokeeseen luvussa. Myös yläasteen muutaman viikon työharjoittelujakso “ala-asteella” lisäsi kiinnostusta alaa kohtaan. Voisi sanoa, että luokanopettajan ammatti/opettajan ammatti on kutsumustyö, ei todellakaan mikään “summassa valittu pakote”.

Valmistun tänä keväänä ylioppilaaksi ja matkailuvirkailijaksi. Huomasin, että matkailuala ei ollut minun juttuni, mutta matkailualaa lukiessa sai onneksi tutustua paljon eri kulttuureihin, matkustaa ja opetella kieliä. Ei minua pelkkä lukio peruskoulun jälkeen kiinnostanutkaan, kun pidän vaihtelusta ja monipuolisuudesta. Kaksoistutkinnon suoritin loppuun, koska olen hyvin periksiantamaton ja kärsivällinen, en halua lopettaa kesken, vaikka jokin asia ei minua kiinnostaisikaan täysin.

Tänä keväänä haen siis yliopistoon ensimmäistä kertaa. Aluksi ajattelin, että tämä olisi vain “kokeilu”, mutta pääsykoekirjoja lukiessa tulin kokoajan päättäväisemmäksi, päätin yrittää niin hyvin kuin osaan ja voin, vaikka hakijoina olisi kokeneempia ja alaa enemmän opiskelleita. Uskon, että sovellun opettajaksi, koska olen kärsivällinen, pidän opiskelusta ja opettamisesta, vaihtelusta, itsenäisistä töistä sekä lasten/nuorten kanssa olemisesta. Luokanopettajan lisäksi aion suorittaa aineopettajanpätevyyden englannin kielessä, ja sen lisäksi myös opinto-ohjaajan ura kiinnostaisi. Myös se, että olen harrastanut monipuolisesti kaikkea partiosta kung-fu:hun sekä kuorossakin on tullut oltua.

Kommentti @ pikkupedagogi

24.4.2007 @ 15.36 |Muokkaa

Itsekin olin yläasteen työharjoittelussa ala-asteella apuopettajana.

Vai että kaksoistutkinto. Nostan hattua! Periksi antamattomuus on opettajanhommassa ja opiskelussa tärkeää, koska valitettavan paljon tulee vastaan asioita, jotka eivät jaksaisi kiinnostaa pätkän vertaa.

Monipuolisuus ehdottomasti myös valttia, luokanopettajan pitää tietää kaikesta edes jotakin…

Kommentti @ tipu

25.4.2007 @ 21.02 |Muokkaa

Minusta tulisi hyvä opettaja, koska pidän lapsista ja heidän kanssa työskentelystä. Ikää minulla on vasta 19 vuotta, mutta sitäkin enemmän minulla on kärsivällisyyttä, joka on kehittynyt paljon vuosien varrella hoitaessani neljää pikkusisartani:) Kokemusta lasten kanssa puuhaamisesta minulla on myös kerhotoiminnan suunnalta: olen ohjannut jo vuosia kokki-, askartelu- ja urheilukerhoja.

Olen hyvin sosiaalinen ihminen ja pidän muiden auttamisesta. On ilo nähdä, kun lapsi oppii jotakin, mitä olen hänelle yrittänyt opettaa. Olen haaveillut opettajan ammatista ala-asteelta lähtien, mutta kerhoja vetäessäni tuo unelma on vain vahvistunut!

Kommentti @ pikkupedagogi

26.4.2007 @ 4.51 |Muokkaa

Tyypillinen piirre opettajakutsumukselle - hoitanut nuorempia sisaruksiaan. Minä olen ollut lastenammana omille serkkutytöilleni ja naapurin lapsille. Oppimisen- ja oivaltamisen riemu on yksi niistä keskeisistä syistä, miksi minustakin tulee opettaja. On hienoa oivaltaa itse ja se vasta hienoa on, kun näkee jonkun toisen oivaltavan…

Monet asiat tosin opitaan kovan työn kautta eikä yhtäkkiä oivaltamalla… Mutta työvoitto on ihan yhtä mukava sekin.

Kommentti @ pikkupedagogi

26.4.2007 @ 4.54 |Muokkaa

Ainiin… Ei se nuoruus kaikkea ratkaise, ja se on sellainen “vika”, jonka aika takuu varmasti ja hyvinkin tehokkaasti kyllä korjaa.

Itse tiesin jo ala-asteella, että minusta tulee isona opettaja… Sen jälkeen olen epäillyt kaksi kertaa, mutta kumpikin on päättynyt entistä ponnekkaampaan yritykseen…

Kommentti @ ullamaija

26.4.2007 @ 19.29 |Muokkaa

Ajatus luokanopettajan ammatista on kasvanut omalla kohdallani pikku hiljaa iän myötä. Perusta ammatinvalinnalle on luultavimmin lähtöisin isältäni, sillä hän on itse opettaja. Häneltä kuulemani positiiviset kertoilut tapahtumista luokan parissa ovat luoneet mielekkään kuvan ammatista. Opettajan ammatti on ollut ensimmäinen realistinen haave tulevaisuuden ammatista, heti kun olin päässyt yli ajatuksesta, että haluaisin olla isona prinsessa. Vuosien mittaan haave on muuttunut enemmänkin tavoitteeksi jonka haluan saavuttaa, ja isosena olo rippileireillä ynnä muut ovat vain vahvistaneet uskoani siitä, että olen suuntaamassa oikealle alalle.
Luokanopettajan työ vaatii kuitenkin ammatinharjoittajaltaan hyvin paljon haasteellisuutensa vuoksi. Kyseessä ei nykypäivänä ole enää pelkästä opettamisesta, vaan pikemminkin kokonaisvaltaisesta lasten kasvatuksesta, johon sisältyy muun muassa etiikan, moraalin ja käytöstapojen opettamista. Luokanopettajan työn tekee haasteelliseksi myös sen psyykkisyys. Oman mielen on oltava tasapainossa, jotta jaksaa ja kykenee käsittelemään oppilaiden vaikeitakin ongelmia, ratkaisemaan niitä ja olemaan tukena. Kaikki tämä on myös osattava rajoittaa työaikaan; oman ajan ja työajan erottaminen toisistaan onkin yksi luokanopettajan työn haasteista, oppilaiden ongelmia ei saisi ottaa omiksi harteilleen.
Uskon, että pystyn vastaamaan näihin opettajan työssä eteen tuleviin haasteisiin. Vahvuutenani opettajan ammatissa olisi varmasti ainakin periksi antamattomuuteni ja pitkäjänteisyyteni; poikaystäväni sanoja lainaten, luokastani ei varmasti löytyisi yhtään lasta, jonka ongelmia en jaksaisi yrittää ratkaista. Myös vahva intohimoni opettajan ammattia kohtaan ja rakkaus lapsiin olisivat vahvuuksia opettajan työssä. Mielestäni huonoimpia opettajia ovat sellaiset, joilta puuttuu intohimo ja halu opettamiseen; sellainen opettajasta heijastuva asenne ei tarjoa lapsellakaan mielekästä opiskelu ympäristöä. Mielestäni opettajan työssä tarvitaan myös aimo määrä mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä, jotta lapsille säilyisi mielenkiinto oppimista kohtaan ja kouluun tulo olisi pikemminkin mielekästä kuin pakkopullaa. Mielikuvitukseni on aina ollut enemmänkin kuin vilkas, ja myös kekseliäisyys on kehittynyt varsinkin isosena ollessa, kun täytyi kehitellä jos jonkin laista toimintaa, jolla sai raamatun luvun ja kirkkoon menon tuntumaan mukavalta rippilapsista.
Vahvuuksien rinnalla on kuitenkin aina myös heikkoudet. Näen ehkä pahimpana heikkoutenani opettajan ammattiin liittyen vahvan miellyttämisen haluni. Pyrin aina siihen, että ihmisillä on hyvä olla ympärilläni, välillä jopa sillä uhalla, että teen myönnytyksiä, joita ei tulisi tehdä. Näin ei kuitenkaan voi olla opettajana toimiessa. Opettajan on oltava luokassa kunnioitettu ja auktoriteettinen, jopa sillä uhalla, etteivät kaikki aina pitäisi opettajaa niin ’kivana tyyppinä’. Tämä onkin asia, jonka kanssa minulla on vielä huimasti etenemistä. Toinen heikkouteni opettajan ammatissa voisi olla se, että otan helposti muiden ongelmat omikseni, ja rasitan niillä itseni täysin. Mutta uskon, että kykyä oppia erottamaan työssä tulevat ongelmat henkilökohtaisista ongelmista voi oppia.
Nykypäivänä opettajan työ on erittäin laaja-alaista, ja ehkä ammatin luonnetta paremmin kuvaava sana olisikin kasvattaja. Opettajan täytyy normaalien oppiaineiden lisäksi valmistaa oppilaat tulevaisuuteen, aikuisuuteen, vastuunottamiseen, oikean erottamiseen väärästä ja kaikkeen siihen, mitä kansalaisena oloon ja elämään yleensä kuuluu. Tämä tekee opettajan työstä paitsi haasteellisen, niin myös monipuolisen ammatin. Ja tiedän, että se on työ, jota haluan tulevaisuudessa tehdä.

Tämä kirjoitelma oli alunperin tarkoitettu valmennuskurssia varten, mutta ajattelin, että se sopii myös tänne muiden joukkoon:)

Kommentti @ pikkupedagogi

26.4.2007 @ 20.29 |Muokkaa

Kiitos, olipa paljon hyviä ajatuksia. Kommentoin ehkä myöhemmin lisää, nyt on tullut kommenttiryöppy, jota pitää vähän purkaa… Ihan mielenkiinnosta, jos saa kysyä, mikä valmennuskurssi, siis firma…

Kommentti @ pikkupedagogi

26.4.2007 @ 21.25 |Muokkaa

Tuo prinsessa-ajatus on myös viehättävä. Jollakin lailla opettajan pitää olla positiivinen egoisti… Moni ei ehkä myönnä. Mutta vaikka opettajuuteen liittyy halu auttaa toisia, siihen liittyy myös kokemus siitä, että itsellä on jotakin arvokasta annettavaa oppilaille. Siis hyvän itsetunnon opettaja parhaimmillaan auttaa oppilaita kehittämään hyvää itsetuntoa.

Kun opettajasta puhutaan kasvatuksen ammattilaisena, itse olen laajentanut tuota ja alkanut käyttää käsitettä ihmissuhdeammattilainen.

Kommentti @ ullamaija

27.4.2007 @ 8.22 |Muokkaa

ihmissuhdeammatilainen, loistava termi opettajuudelle. olen sellaisella pari viikonloppua kestävällä kristillisen opiston kurssilla, en siis missään valmennuskeskuksen tms. kurssilla. kiitos muuten aivan loistavista sivuista, näistä on ollut paljon apua ja tukea.

Kommentti @ Jonna

27.4.2007 @ 9.47 |Muokkaa

Hyvä opettaja tekee työtä persoonallaan. Hän osaa ottaa huomioon erilaisista lähtökohdista tulevat lapset, kunnioittaa heitä heinä itsenään. Olen toiminut koulunkäyntiavustajana nelisen vuotta, tehden ohessa lukuisia luokanopettajan sijaisuuksia. Suorittanut myös kasvatustieteen perusopinnot ja nyt menossa lapsuusopinnot. Olen hakemassa opettakoulutuslaitokseen nyt kuudetta kertaa, sen jos minkä pitäisi kertoa siitä kovasta halusta päästä tähän ammattiin. Joka mennyt vuosi olen pettynyt jäädessäni rannalle, mutta en ole jäänyt ruikuttamaan, vaan tahdolla ja suurella motivaatiolla joka vuosi tehnyt lisää sen eteen, että joskus vielä saan avata tuon yliopiston oven. Minusta tulisi hyvä opettaja, sillä panostan siihen työhön täysillä. Työpäiväni ei koskaan ollut kellon mukaista, jäin kouluun työpvän jälkeen jos lapsi sitä tarvitsi esimerkiksi odottaessaan myöhästynyttä vanhempaansa, vedin musiikintunteja jopa ilmaiseksi, niin paljon siitä työstä sain ja nautin. Luokan edessä olen omimmillani. En voisi kuvitella muuta ammattia itselleni ja niin kauan opettajakoulutuslaitokseen pyrin, kunnes pääsen!

Kommentti @ jätski

28.4.2007 @ 17.43 |Muokkaa

Olen iloinen ja valmis aina tarttumaan uusiin haasteisiin. Nautin suunnattomasti lasten seurasta ja usein he nauttivat myös minun seurastani. Odotan innolla että saan välttää kaikki omien opettajieni tekemät virheet;)Haluan antaa omasta elämänkokemuksestani lapsille tueksi, jotta he voivat kehittyä ja kasvaa itse vahvemmiksi ihmisiksi. Pidän tärkeänä sitä iloista ja luovaa oman mielipiteen muodostamista(mistä suomea moititaan) ja opettajn arvostavaa ja yksilöllistä suhtautumistä joka oppilaaseen.
Haluan tehdä oppilailleni(vanhemmille) opimisesta ja koulusta ihanan ympäristön, sillä ala-asteella opittu motivoi pitkälle, siellä opitaan pohjalle motivaatio myöhempää opiskelua varten. Haluan tuoda suomen peruskouluun taiteen, luovan ilmaisun ja luonnon:)Ettei kaikki hyvä unohdu lasten tietokone ym. pelien alle!Olen 19-vuotias ja päättänyt juuri lukion, joten kaikki siihen liittyvä on vielä hyvin muistissa!(negatiiviset ja positiiviet kokemukset)Joten olen valmis parempaan kehitykseen!

Kommentti @ pikkupedagogi

29.4.2007 @ 15.18 |Muokkaa

“Pidän tärkeänä sitä iloista ja luovaa oman mielipiteen muodostamista(mistä suomea moititaan) ja opettajn arvostavaa ja yksilöllistä suhtautumistä joka oppilaaseen.”

Varokaa kuulostamiselta harjoitellulta kirjan referoijalta. Olen itsekin todella tuota mieltä, mutta sen saa helposti kuulostamaan suoralta sitaatilta.

Ideologia on hienoa, se ajaa opettajan työssä ja opiskelussa eteenpäin. Kunpa idealismi vain säilyisi… Omalla kohdallanikin todella toivon sitä.

Kommentti @ memma

1.5.2007 @ 9.50 |Muokkaa

Olen pian valmis lastentarhanopettaja ja vakaa aikomukseni on jatkaa kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi saakka. Syitä on monia:
- Esiopetus on siirtymässä opetustoimelle laajalti koko maassa joten myös lastentarhanopettajan työ tulee hieman lähemmäs koulumaailmaa. Luokanopettajan ja lastentarhanopettajan tutkinnot yhdessä tuovat varmuutta opettaa lapsia eskareista kuutosluokkaan!
- Lastentarhanopettajan työ on korvaamattoman tärkeää ja aliarvostettu ammatti. Haluan tuoda koulumaailman opettajille tietoa päiväkodin toiminnasta ja siitä, kuinka lapsen pitäisi saada olla lapsi vielä ensimmäisinä kouluvuosinakin.
- Vaikka lastentarhanopettajan tutkintoa arvostankin, se tuntuu itseni kohdalla ehkä liian suppealta koulutukselta, kun haluan oppia tuntemaan lapsuutta laajemmin, en vain 5-6 vuotiaiden kohdalla. Lapsuus jatkuu vaikka lapsi täyttääkin seitsemän!
- Haluan jatkaa yliopiston järjestötoiminnassa ja olla vaikuttamassa yliopisto-opetuksen tasoon ja opiskelijoiden oikeuksiin. Haluan myös pitää huolta tulevaisuuden työkenttäni laadusta, mm. luokkakoko-kysymyksissä. Opiskelijajärjestötoiminnasta on korvaamaton hyöty ja haluan olla mukana loppuun saakka.
- Haluan opiskella jatkossa sosiologian aineopinnot ja tutustua lastensuojelutyöhön. Myös maahanmuuttajakysymykset ovat kiehtovia ja haastavia. Tulevaisuudessa opettaja joutuu kohtaamaan kulttuurien sekametelisopan luokassaan ja saa tehdä töitä suvaitsevaisuuden ja MAMU-oppilaiden sopeutumisen kanssa, jottei kouluihin pääse muodostumaan kärjistetysti pikku-Bagdadeja

- Rakastan opiskelua ja tiedonjanoni on suuri! Rakastan kaikenikäisiä lapsia ja oma pesänrakentamisviettini kasvaa kuukausi kuukaudelta. Nyt on aika opiskella! Haluan sellaiseksi opettajaksi, jota arvostetaan ja joka arvostaa. Tarvitsen vielä tukea opettajaksi kasvamisessa, sillä vielä en ole valmis

Tässä muutama aito peruste kysymykseen, miksi minusta tulisi hyvä opettaja:)

Kommentti @ pikkupedagogi

1.5.2007 @ 13.01 |Muokkaa

Tässä tuli mieleeni pedagoginen rakkaus… Opettajan pitäisi rakastaa kaikkia oppilaitaan. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkia pitäisi rakastaa.

Vaikka tämä näin kirjoitettuna kuulostaa hyvältä, sen merkitys saa yllättävän käänteen, kun sen sanoo ääneen miesopettaja. Se on sääli, koska miehilläkin on tunteet ja miesopettajatkin tekevät työtä persoonallaan.

Tasa-arvon on melko näennäistä, jos pitää mainita erikseen, että kyseessä on miesopettaja - tai naispappi.

Näitä pohti tasa-arvoihminen, maskulinisti ja naistutkija.

Kommentti @ memma

1.5.2007 @ 14.52 |Muokkaa

Totta, olet oikeassa. Tasa-arvo arvo katoaa kun puhutaan rakastamisesta oppilaiden kohdalla. Mies ja rakkaus lapseen saa epäilyttäviä mielleyhtymiä aikaiseksi monen kohdalla. Poikaystäväni on opettajaksi opiskeleva pohdiskelija, tässä hänellekin pala purtavaksi!

Rakkaus on ruma sana, niinhän se Alankokin aikoinaan lauloi. Ruma siitä tosiaan saadaan aikaiseksi, kun pilkkua aletaan fiilaamaan ja kun ihmiset pelkäävät ihan kaikkea.

Ps. Mitä tarkoittaa sisältöspesifi?? Kiitos:D

Kommentti @ pikkupedagogi

1.5.2007 @ 19.33 |Muokkaa

sisältöspesifi… spesifi on (merkitykseltään) tarkka. Sisältöspesifi tarkoittaa hiukan tilanteesta riippuen, että siihen viittaava sisältö on “tarkkaa” asiaa.

…Taas yksi opettajapariskunta!

…Mistähän minä sen naisopettajan löytäisin…

Kommentti @ rauha

2.5.2007 @ 9.26 |Muokkaa

[Tässä nyt vähän tällaista itseanalyysia ym. soopaa, en siis tarkoita, että tätä kaikkea ryhtyisin haastattelussa tilittämään.]

Olen itse ollut sellainen oppija, jonka ei ole aina ollut helppoa oppia jokaista asiaa, mutta samalla huippulahjakkuus, joka hyppäsi luokan yli ja osallistui ties mihin testeihin poikkeuksellisen älykkyysosamääränsä ja osaamisensa vuoksi. Oman menestysputkeni tuhosi Suomen peruskoulujärjestelmä, kiitos vaan siitä. Siksi koen vahvuudekseni tukea niitä, jotka oppivat vähän nopeammin tai hitaammin ja eri tavalla kuin muut, sillä jokainen meistä on hyvin yksilöllinen oppija. Oppilaiden valmentaminen itsenäiseen työskentelyyn jo melko nuoresta pitäen lisäisi heidän valmiuksiaan pärjätä opinnoissaan niiden edetessä vähän haastavammallekin tasolle: opettajan työn tärkein osa ei ole takoa oppia lasten päähän, vaan saada heidät ajattelemaan ja motivoida heitä, jotta he haluaisivat oppia. Pakolla ei ketään voi saada omaksumaan tietoa. Mielestäni opitun tiedon määrä ei ole tärkein arvostelukriteeri, vaan itse oppimiskokemus. Haluan tarjota oppilaille myös muitakin kuin tiedollisia valmiuksia elämää varten.

Haluaisin luokassani irroittautua perinteisestä kouluopetusmallista, siis tästä lue ja muista-jutusta (en ehkä käyttäisi noita sanoja haastattelutilanteessa ): haluaisin opastaa oppilaita löytämään heille parhaiten sopivat opiskelutekniikat ja motivoida heitä. Erityisesti haluaisin luoda ympäristön, missä voitaisiin keskustella mahdollisimman paljon, ja tätä kautta vahvistaa ja selvittää opittuja taitoja.

Olen kunnianhimoinen, pitkäjänteinen, jollain tavalla suorittaja, mutta kuitenkin sangen inhimillinen. Olisin siksi hyvä valinta opettajankoulutukseen, koska en edusta sitä stereotypista kuuden ällän hissukkatyttöä, joita opettajankoulutuslaitokset ovat täynnä. Minulla on visioita, haluan toteuttaa niitä, mutta olen kuitenkin myös joustava ja erinomainen ryhmätyöskentelijä.

Suomen peruskoulussa on paljon puutteita, paljon ongelmia, ja opettajana olet avainasemassa niiden ratkomisessa. Suuruudenhullu ei tule olla, mutta ihmiset miettiessään oppimishistoriaansa, muistavat siitä hyvinkin pieniä yksityiskohtia, ja erityisesti opettajat jäävät mieleen. Haluaisin välttää omien opettajieni tekemät virheet, mitkä ovat jääneet hiertämään minua, ja tarjota omille oppilailleni turvallisen, motivoivan ja tasa-arvoisen oppimisympäristön.

[end of avautuminen]

Kommentti @ pikkupedagogi

2.5.2007 @ 9.35 |Muokkaa

Paljon samantyyppisiä ajatuksia itselläni. Peruskoulu on kankea organisaatio, eikä aina ole resursseja huomata huippulahjakkuuksia.

Halu ja jopa suuruudenhullu idealismi on tyypillisiä piirteitä meille kutsumusopettajille.

Mutta ajatusleikkinä: Toimin opettajana 40 vuotta. Jokaisena vuotena opetan yli 20:tä oppilasta. Helposti tulen toimineeksi jopa tuhannen oppilaan opettajana. Heistä tulee isiä ja äitejä, yhteiskunnan päättäjiä, osasta jopa opettajia… Yksinkin voi vaikuttaa!

Kommentti @ jaakko

3.5.2007 @ 8.35 |Muokkaa

Olen 27-v harhailija, joka on lukion jälkeen etsinyt itseään joka paikasta. Viime vuodet olen ollut paikoillani, perustanut perheen, ollut töissä iltapäiväkerhossa ( 3-v). Tiedän nyt vasta mikä minusta tulee isona… opettaja. Luovuus, monipuolisuus, solidaarisuus ja terve hulluus ovat valttejani opettajana. Tylsyys, kaavamaisuus, leipääntyminen ja raha ei eivät ole. Lapset tarvitsevat auktoriteettia joka on läsnä, kuuntelee ja pitää jokaista oppilastaan kuin omana lapsenaan.
Opettajan idearikkaus, auktoriteetti ja luovuus tuoda tylsät asiat mielenkiintoisiksi eri tavoilla, ovat hyvän opettajan itseisarvo. Ihmiset voivat puhua koulujärjeselmän muuttamisesta, se olisikin tarpeen, mutta onko tämä vain puhetta… kaunista tekstiä samalta viivalta-artikkeleiden pohjalta.
Politiikan rattaat ovat hitaita ja paikotellen saamattomia, haastan tässä kaikki luokanopettaja-koulutukseen pääsevät henkilöt muuttamaan opetusta keskustelupainotteiseksi ja politiikka myönteiseksi. Politiikka - kansalaisen ääni, on tärkeämpää kuin luulemmekaan. Kun 20-vuoden kuluttua oppilaanne pääsevät ikään jossa he voivat vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, niin olette antaneet heille niin suuren innon että he myöskin tekevät sen.
Minusta tulisi hyvä opettaja, koska opettajana voit vaikuttaa tulevaisuuteen paremmin kuin missään muussa ammatissa. (40v opettajana - 20 lasta/vuosi). Kun lapsi on saanut opetusta, joka on herättänyt hänessä ajatuksia… niin silloin opettaja on onnistunut.

Kommentti @ Samuel

3.5.2007 @ 10.00 |Muokkaa

Tuntuipa pelottavan tutulta tuo edeltävä kommentti! :/

Itse olen 22 vuotias ja löytänyt vasta nyt erilaisten suuntausteni jälkeen sen pienen liekin sisälläni mikä palaa opetuksen ja kasvatuksen puolesta.
Urheilun, armeijan ja työelämän kautta olen tottunut tekemään töitä erilaisten yksilöiden kanssa! Allergioideni vuoksi tiedän kuinka vaikeaa voi olla lapsen/nuoren sopeutua kriittisessä kasvuvaiheessa ympäröivään maailmaan. 9 vuotta koulukiusattuna olo ei ole tehnyt minusta maailmaa pelkäävää yksilöä vaan ennemminkin sisukkaan ja luottavaisen tasapainoisen ihmisen. Vahvuuksiani on ehdottomasti tunneäly, nopea omaksuminen ja sosiaalisuus. Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että minä keskitason papereilla kouluun pyrkivänä nuorenamiehenä olen altis oppimaan uutta ja laittamaan sen välittömästi käytäntöön!
(sitten tämä lähes pakollinen vuodatus!)
Olen aina rakastanut lapsia ja nauttinut siitä kuinka lapset ovat innokaita oppimaan uutta. Miten he nauttivat näpertää ja tehdä asioita kunhan vain ympäristö mahdollistaa turvallisen oppimisen ja taitojen harjoittamisen.

Kuten varmasti monet muutkin, olen löytäneet niitä armottoman huonoja esimerkkejä eri opettajien tavasta tuoda tieto oppilaiden saataville. Uskon että omalla luonteellani voin tuoda eloisuutta ja voimavaroja opetus- ja opiskeluhetkiin.

Kommentti @ pikkupedagogi

3.5.2007 @ 13.57 |Muokkaa

Terveiset - erityisesti kaimalleni Jaakolle

Opettajakutsumusta tutkineena voin huomauttaa, että tutkimusten mukaan kutsumukseen liittyy sen kuuleminen. Muutamat sivupolut ovat omiaan avaamaan korvia kutsun kuulemiselle.

On hyvä, että meitä koulukiusattujakin tulee rohkeasti alalle, sillä meillä on herkemmät silmät havaitsemaan kiusaamista ja toisaalta erilaista ymmärrystä asiasta. Itse olin koulukiusattu 7 vuotta.

Kommentti @ Majava

3.5.2007 @ 18.21 |Muokkaa

Lukiessani nyt näihin pääsykokeisiin on mielessä monesti pyörineet myös omat kokemukset koulukiusattuna olemisesta. Nämä tapahtuivat ala-asteaikana, loppuivat yläasteella ja nyt 8-9 vuotta myöhemmin olen vasta herännyt näkemään tuon ajan vaikutukset persoonaani.
Työstö alkoi vuosi sitten. Miksi - kysymys pyörii päässä kokoajan voimakkaammin ja katkeroitumisen riski on välillä suuri.
Pyrin kääntämään näiden kokemuksien seuraamukset päässäni positiiviseksi tai ainakin löytämään jotain positiivista niistä, sillä ne saivat loppujenlopuksi minulle kehittymään itsetunnon, jota ei hevillä horjuteta.
Pikkupedagogi, siksi kommenttisi “hyvän itsetunnon opettaja parhaimmillaan auttaa oppilaita kehittämään hyvää itsetuntoa” - tuntui tosi kivalta!

Haastavaahan se olisi, löytää eväät koulukiusaamisen ehkäisemiseen ja vähentämiseen - välillä mietin paljonkin sitä, miten opettajana osaisin toimia niin, että kaikilla olisi kouluun hyvä tulla. Taitaa mennä liian idealistiseksi kuvitella, että kiusaaminen kouluistamme poistuisi. Se masentaa. Haluaisin niiiiiiiiin, ettei kenenkään tarvitsisi aamulla lämmittää kuumemittaria lamppua vasten, ettei tarvitsisi lähtä siihen henkisen väkivallan viidakkoon.

Lähti vähän aiheen vierestä mutta…

Kommentti @ pikkupedagogi

3.5.2007 @ 18.57 |Muokkaa

Koulukiusaaminen on tärkeä teema eikä sitä liikaa käsitellä.

Minä olin koulukiusattu kolmannelta ysille. Vaihdoin paikkakuntaa, lähdin erikoislukioon, jonne kukaan muu meidän koulusta ei hakenut. Työstin lukioajan, vasta silloin huomasin monia asioita. Silloin arpeutin haavani, mutta luokanopettajakoulutuksessa on pitänyt rakentaa opettajapersoonaa, ja kaikki haavat on pitänyt repiä auki uudestaa. Rankkaakin on ollut.

Uusien ihmissuhteiden luominen on kovasti vaikeaa.

Kommentti @ tiina

3.5.2007 @ 20.29 |Muokkaa

Jokaisella meistä on varmasti omat hyvät ja huonot muistot kouluajoiltansa. Niitä miettiessä, en ole ainakaan vielä katunut pyrkiessäni nyt. Minä haluaisin olla yksi osanen siitä, joka tekee tuleville lapsille ja nuorille koulunkäynnistä miellyttävän, elämän mittaisen kokemuksen. Halusisin olla osa lasten kasvatustyötä, tekemällä heidän jokaisesta koulupäivästä mieluisan. Opettamalla heille “kaiken kaikesta”. Olla avaamassa heidän silmänsä tälle todellisuudelle, mikä heitä odottaa, valmistamaan heitä elämään tätä ja tulevaa.
Minulla on pajon annettavaa heille ja toivon, että he opivat minun ja muiden meidän tulevien opettajien kanssa kaikkea mukavaa ja sivistävää:) Kouluhan on heitä itseään varten ja sen minä heille haluan opettaa. Jokainen ansaitsee paikan koulun penkillä. Heillä kaikilla on oikeus oppia.
Opettajana minusta tekee hyvän se, että jaksan viimeiseen asti, hermostumatta, opettaa heille koulumaailmassa esiin putkahtavat koukut ja kiemurat. Annan jokaisen oppia ajallaan, kuitenkin auktoriteetin säilyttäen. Toimeliaisuutta pissaa, aina on tekemistä ja ei niitä tarvitse aina tehdä samalla tavalla. Jokainen saa olla luokallani yksilö ja sitä kunioitan. Kaiken opetuksen ei tunnillani tarvitse olla tylsää, minä opetan asiat niin, kuin ne kukin parhaiten oppii. Ei pakottamalla, ei lueluelue pakolla vaan kaikilla erilaisilla metodeila. Oppiminen on kivaa ja niin minä haluan, että oppilaanikin minun opissani sen näkisivät.
Toivottavasti tällä mennään ja nähdään syksyllä:)

Kommentti @ Pilkku

6.5.2007 @ 12.46 |Muokkaa

Minä olen aina ollut oma itseni senkin uhalla, että minut lytätään. Olen sopeutunut monenlaisiin joukkoihin suosituista-fantasiaharrastajiin ja aina olen uusia ystäviä saanut. Minua on myös haukuttu ulkoisen olemukseni takia, sekä ehkä hieman omituisesta huumoristani ja muista poikkeavasta ajattelutavastani. Olen kokenut monenlaisia tunneskaaloja elämäni aikana, masentavia ja riemastuttavia. Paistaa se aurinko risukasaankin!
Haluaisin omalla elämänkokemuksellani auttaa erilaisia ihmisiä aikuistumaan ja kestämään elämän kolhut. Opettaa lapsille ei vaan erilaisia aineita, vaan myös elämän koulua. Miten vastaanottaa muiden kivitystä ja myöskin sitä, miten vastaanottaa muiden ylistystä. Kestävyyttä ja nöyryyttä. Ihminen on kuitenkin niin pieni tässä maailmassa, että maailman tuskaakin on pakko kestää. Kukaan ei välty siltä.
Minun vahvuuksiini kuuluu käytännön esimerkkien käyttäminen opetuksessa, sekä loputon mielikuvitus, oli aihe mikä tahansa. Olen myös erittäin hyvä lukemaan ihmisiä ja päätelmieni perusteella hienovaraisesti ohjaamaan oikeaan suuntaan. Olen myös pikkusiskoni kautta oppinut eläytymään “penten ihmisten” maailaan ja sitäkautta olen hyvä tunteiden tuntija. Pikkusiskoni on esitellyt minulle nykyistä koulumaailmaa lapsen silmin. Olen siitä hänelle hyvin kiitollinen!
Olen hyvin empaattinen ihminen, joten erilaisten tilanteiden ratkominen kouluelämässä olisi minulle hyvin omakohtainen kokemus. Peruskoulussa luodaan perusta koko loppuelämälle ja minulle tämä vastuu sopii hyvin. Tiedän, mitä olen tekemässä.
Minulle on osunut onni kohdalleen juuri peruskoulun ja lukion opettajakunnassa. Heiltä olen saanut korvaamatonta tietoa opettajuudesta. Sen vaikeuksista ja hienouksista. Yhdistelen heidän elämänkokemustaan omaani ja saan aikaiseksi oman kokonaisuuteni, jolla uskon saavani aikaan upeita oppilaita. Erilaisia, itsevarmoja ja tiedonjanoisia yksilöitä.
Hiukan haisee itsekehu. Nöyrän minusta tekee omien heikkouksieni tunnistaminen. Siedän stressiä tosi huonosti. En kuitenkaan anna sen näkyä ulospäin, vaan käsittelen stressini omilla keinoillani. Lukemisella ja lemmikkieni kanssa ulkoilulla. Sekä olen hyyvin hyyvin aamu-uninen:)

Opettajuus on minulle SE juttu!

Kommentti @ Karoliina

8.5.2007 @ 7.27 |Muokkaa

Minulle luokanopettajan ammatti on aina ollut se just mun juttu. Jo päiväkodissa ajattelin, että minusta tulee joku opettaja, ja ala-asteen aikana varmistui juuri luokanopettajuuden olevan minulle oikea ala. Suvussamme on useita opettajia, joten minulla on realistinen kuva opettajan työstä. Koen, että juuri se työ tarjoaisi minulle mieleisiäni haasteita sekä luonteenpiirteilleni sopivia soveltamismahdollisuuksia. Nautin siitä kun saan miettiä erilaisia opetustyylejä ja näen kuinka oppilaani oppivat ja ymmärtävät selittämäni asian. Kun olin tetissä viikon yhdellä ala-asteella, minua ei meinannut saada pois siitä koulusta. Olisin voinut niiltä sijoiltani jäädä sinne opettajaksi vaikka loppu elämäkseni. Siellä koulun käytäviä kulkiessani koin vahvan tunteen siitä, että tämä olisi juuri minun paikkani tulevaisuudessa. Olen päättänyt että minusta tulee opettaja, ja minustahan tulee!

Kommentti @ ena

9.4.2008 @ 8.41 |Muokkaa

Itse tunnen olevani välillä kaikkien opettajaksi pyrkivien vastakohta. En ole haaveillut pienestä asti tulevani opettajaksi eikä suvussani ole yhtään opettajaa (mitä nyt saman ikäinen serkkuni on myös okl:n pyrkimässä). Olen käynyt läpi pari vuotta kestäneen sulattelun ja pohdiskelun opettajan ammattia kohtaan. Pidän sitä hyvänä asiana, koska nyt monetkaan asiat ei tule yllätyksenä. Kaiken olen varmasti ehtinyt kyseenalaistaa.

Tulen hyvin toimeen kaiken ikäisten ja näköisten ihmisien kanssa. Olen ollut koulussa päälle päsmäri, hissukka, yksinäinen, kaikkien kaveri, hikipinko ja kaikkea mahdollista ehkä jopa vähän kiusaajakin (kamalaa!)… Kuutosluokkaan asti olin iloinen ja reipas oppilas, mutta murrosiässä minusta tuli ujo ja en uskaltanut edes puhua kavereilleni. Sain melko pian kuitenkin uusia kavereita ja aloin kerätä itseluottamusta osallistumalla kaiken maailman juttuihin joissa joutui olemaan esillä. Enää en ole juuri ollenkaan ujo ja toivonkin että kaikki ujot joita ujous häiritsee saisi mahdollisuuden päästä siitä eroon.

Arvostan kaikenlaisia ihmisiä. Erilaisuus on ehkä suurin rikkaus maailmassa. Mielestäni kaikki ovat täysin saman arvoisia oli sitten Äiti Teresa tai pummi. Kaikille ei vaan suoda samoja mahdollisuuksia.
Arvostan opettajissa innostuneisuutta ja opettamastaan aineesta kiinnostuneisuutta. Minua on aina koulussa kiinnostanut kaikki… En halua ikinä lopettaa oppimista, mutta jos joskus huomaisin olevani kaavoihin kangistunut opettaja niin tekisin asialle jotain, vaikka vaihtaisin ammattia jos ei muu auttaisi.

Nykyään opettajan ammatti on minun sydämmessä niin tärkeänä asiana että välillä melkein pelottaa… Lopetin ammattikorkeakoulun koska tarvitsin jotain ihmisläheistä. Jotain konkreettista tapaa vaikuttaa ja auttaa. Eniten nautin koulussa kun autoin luokkakavereitani esim. Suomenkielen läksyissä. Ehkäpä jonain päivänä pääsen myös käväisemään opettajan tehtävissä jossain köyhässä afrikkalaiskylässä

Kommentti @ pikkupedagogi

9.4.2008 @ 13.21 |Muokkaa

Monia samanlaisia ajatuksia on itselläni. Kovin idealistista ja kauskantoista. Se on siis hyvä juttu. Minusta opettajana toimiminen on melko turhaa, jos ei ole idealisti.

Itselläni ainakin on koko ajan tavoitteena tehdä maailmasta pikkuisen parempi paikka. Opettajana toimiminen on pitkävaikutteista hommaa. Nyt opetan seitsemän- ja kahdeksanvuotiaita, jotka ovat alle 50-vuotiaita, kun minä olen eläkeiässä. Jos vielä 40 vuoden päästä olen opettajana, silloiset oppilaani jatkanevat elämäänsä vielä jopa 70 vuotta sen jälkeen.

Näin laskeskellen opettajantyöni johdattaa kansalaisia tulevaisuuteen yli sadan vuoden päähän. Jos joku oppilaistani minun innoittamana lähtee opiskelemaan itse opettajaksi…

Jos minä pystyn oppilailleni jotakin sellaista, josta olisi hyötyä vielä sadan vuoden päästä olisin todella tyytyväinen.

Kommentti @ Susanna

22.4.2008 @ 11.17 |Muokkaa

Miksikö minusta tulisi hyvä opettaja?

Kirjoitin ylioppilaaksi 2005, ja nyt siitä on kulunut jo kolme vuotta. Kahden viimeisen vuoden aikana olen opiskellut 50op avoimessa yliopistossa(kasvatustieteen ja erityispedan appron) sekä olen ollut avustajana 10kk niin ylä kuin ala-asteellakin. 7lk kävin TET- harjoittelussa eräällä ala-asteella ja huomasin kuinka antoisaa oli nähdä pienen opiskelijan silmissä se “AHAA- elämys”, onnitumisen tunne. Siitä lähtien minustakin on tuntunut, että tässä on sitä jotain, tällä on jotain merkitystä. Minä tunnuin samalla oppivan kun lapset oppivat, opettajan työ tuntui haasteelliselta mutta palkitsevalta.

Minä tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntä. Minulla on jokin hullu tarve saada tästä maailmasta jotenkin parempi paikka elää: opettaa ja kasvattaa, tukea ja ohjata- kannustaa oppimaan. Minulta löytyy sisua ja tahtoa opettamiseen, auktoriteettista luonnetta ja vilpitöntä halua vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Olen itse huomannut kuinka omat aikaisemmat hyvät opettajani ovat vaikuttaneet elämääni ja valintoihini: kuinka eräs opettaja kannusti minua opiskelemaan matikkaa vaikka inhosin sitä ja kuinka eräs psykologian opettaja lukiossa kannusti minua tietämättään kasvatusalalle. Toivon omalla opetuksellani tulevaisuudessa olevan samanlaisia vaikutuksia: kiinnostumaan oppimisen ilosta ja siitä, kuinka paljon se antaa sisältöä elämälle.

Opiskeltuani avoimessa kaksi vuotta ajatukseni opettajan ammatista ovat vain vahvistuneet.Tunnen olevani tavoitteellinen ja ihmisläheinen ihminen, vahva mutta samalla lämmin persoona, joka pyrkisi vaihtelevin oppimismenetelmin pääsemään opetustavoitteisiin. Luonteeltani olen periksiantamaton, joten helpolla en hellitä. En vaikka nyt en opikselemaan pääsisikään. Vielä minusta tulee opettaja, ennemmin tai myöhemmin.

Kommentti @ pikkupedagogi

22.4.2008 @ 14.30 |Muokkaa

Hyvin samantyyppisillä ajatuksilla ja kokemuksilla minäkin valmistauduin pääsykokeisiin kuusi vuotta sitten! Onnea matkaan…

Ja sitten kun on päässyt sisään, voi todeta, että siitä vasta alkaa.

Ja sitten kun on valmistunut voi taas ensimmäisessä työpaikassa todeta, että siitä vasta alkaa.

Kommentti @ anan

24.4.2008 @ 7.13 |Muokkaa

Kovin hienoilta kuulostavat teidän perustelunne.

Mutta miten käytäntö? Eikö siitä ole idealistisuus kaukana, kun pyyhkii räkää pikkuisen ekaluokkalaisen poskelta? Ja eivätkö joku sosiaalisuus, kaikkien kanssa toimeentuleminen ja rakkaus lapsiin ole opettajalle niin itsestään selviä ominaisuuksia, ettei niitä tarvitse edes pahemmin korostaa?

Itse ajattelin puhua jostain hieman konkreettisemmasta, vaikkei se niin hienolta kuulostaisikaan. Kuuden vuoden ohjaajakokemus 4-12 -vuotiaiden kanssa ja kolmen vuoden kokemus yksityistuntien antamisesta ovat kyllä opettaneet kaikenlaista. Sitä, kuinka omat hienot tuntisuunnitelmat on hylättävä siksi, ettei lapsia yht äkkiä huvitakaan keskittyä. Sen, kuinka kertoa vanhemmille tämän lapsesta, joka kiusaa muita. Jo jostain tiedotteen kirjoittamisesta voi seurata yllättävän monta puhelua, jos ei osaa miettiä, mistä kaikesta vanhempia on hyvä muistaa infota (myös kaikki tekemänsä päätökset on perusteltava). Minun on täytynyt oppia suunnittelemaan tuntini jokainen minuutti niin, että se kehittää juuri minun ryhmäni lapsia. Ja näin edelleen.

En sitten tiedä, jääkö opettajan paikka saamatta, jos en kerro olevani joku hienosti ajatteleva maailmanparantaja. Tuollaisia jos puhuisin, tulisi minulle tunne, että luen sanomisiani jostain paperista…

Kommentti @ pikkupedagogi

24.4.2008 @ 13.43 |Muokkaa

Minusta ainakin rään pyyhkiminen pikkuisen poskelta on niitä mukavimpia ja herkimpiä yhdessäolon hetkiä lapsen kanssa. Siinä vaiheessa vasta, kun lapsi juoksee kiljuen sakset kädessä ympäri luokkaa, idealismia koetellaan.

Se, että luopuu tuntisuunnitelmista tilanteen niin vaatiessa, on ihan perustavan laatuista pedagogista päätöksentekoa. Itselle tulee viikottain eteen tilanteita, että on suunnitellut hienon ja oppilaiden tasolle sopivan ja heitä parhaiten kehittävän oppitunnin, josta joutuu luopumaan. Jos 12 lasta päättää yksimielisestä, että kirjat pidetään pulpetissa, ei ole paljoa tehtävissä…

Missään tapauksessa on kannata haastatteluissa puhua mitään lässynläätä, jota ei allekirjoita.

Kommentti @ pikkupedagogi

24.4.2008 @ 13.44 |Muokkaa

Toisaalta en itse ymmärrä, kuinka voi toimia opettaja olematta idealisti. Paljon näitä ei-idealisti opettajia on, mutta en ymmärrä miksi.

Kommentti @ anan

25.4.2008 @ 8.37 |Muokkaa

Toki idealistisuutta tarvitaan. Olen vain tavannut ihmisiä, jotka abstrakteine tavoitteineen, kaikessa korostetussa idealistisuudessaan, unohtavat lasten tarpeet joskus täysin.

“Laitetaan kuusivuotiaat lapset punnertamaan - se kuulostaa hienolta!”

Toki puhun kärjistäen vain yksittäistapauksista ja “vain” harrastukseni kokemuksen pohjalta. Rakkaus lapsiin ja halu parantaa maailmaa sattuvat kuitenkin olemaan hyvinkin yleisiä kommentteja myös niillä, joiden konkreettisissa toimissa nämä ominaisuudet eivät millään tavalla näy. Siksi olen herkkä kyseenalaistamaan “liian” abstraktilla tasolla pyörivät puheet. (Yleisesti, ei mitenkään täällä esiintyneisiin kommentteihin viitaten)

Kommentti @ anan

25.4.2008 @ 8.56 |Muokkaa

Vielä tarkentaakseni, palstatilaa vieden: kohtaamilleni “idealisteille” juurikin tämä rään pyyhkiminen tai pienempien lasten vessassa käyttäminen on tuntunut mahdottomalta tehtävältä:) Siitä ensimmäisen viestini esimerkki.

Toki edelleen yleistän rankasti, ehkä provoilenkin, mutta ainakin Internetissä se on paras keino herättää keskustelua;)

Kommentti @ pikkupedagogi

25.4.2008 @ 12.29 |Muokkaa

:)

Kommentti @ Desde

29.4.2008 @ 20.42 |Muokkaa

Miksi minä olisin hyvä opettaja?

Opettajuus tuntuu kulkevan meillä suvussa molemmilla puolilla ja olen saanut kuulla vähän joka puolelta, että kutsumusammattini lienee opetusala. Olen tässä viimeiset puolisen vuotta ollut ala-asteella työharjoittelussa ja se on vain vahvistanut haluani päästä opiskelemaan luokanopettajanopintoja, kenties tänä vuonna, mikäli hyvin käy. Samalla olen yrittänyt opiskella avoimessa kasvatustieteenopintoja ja jos hyvin käy, niin alkusyksystä voisivat aprot olla suoritettuina.

Kouluaineissa olin lukioaikana niissä huonoimmissa aineissani vähintään keskimääräisen lahjakas ja muutenkin jokapaikanhöylä, joka on yläasteesta alkaen pitänyt ystävilleen “tukiopetusta” ja neuvonut heitä oppimisen saralla hyvin saavutuksin.

Lapset pitävät minusta, mutta heistä myös heijastuu eräänlainen kunnioitus minua kohtaan. Harjoittelun alussa huomasin omaavani sellaista karismaa, joka ei ollut aikaisemmin minusta kummunnut ja osasin hyödyntää sitä kuin omassa elementissäni. Luokkassa minulla on tilannetajua, olen oma-aloitteinen ja elämäniloinen persoona ja osaan luottaa intuitiooni. Olen taiteellisesti lahjakas ja luovuuteni puolesta olen harjoittelija-aikanani soveltanut vanhoja ideoita uudella tavalla. Pääni on täynnä ideoita ja erilaisia opetusmenetelmiä, joiden käytännöllisyyttä ja soveltuvuutta haluaisin päästä hyödyntämään ja testaamaan.

Pidän opetustyön ihmisläheisyydestä ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, niin vanhempien kuin lapsien. Monet opettajiksi haluavat tuntemani henkilöt toimivat mielestäni väärin motiivein; “Ei tarvitse tehdä paljon mitään, silti tulee hyvää palkkaa ja on niin pitkät lomat”. Lapsista ja heidän asioistaan ei aidosti välitetä, mikä on minusta sääli. Yksilölliset tarpeet jäävät usein huomaamatta ja joskus voi olla niin, että koulussa opettaja on se ainoa aikuinen, johon voi tukeutua.

On muistettava, että nykyaikana opettajan työssä kuulee paljon kritisointia ja tämän vuoksi tarvitaan myös paineensietokykyä. Haluan olla hyvänä esimerkkinä kasvaville Suomen kansalaisille sekä painottaa terveitä elämäntapoja - nuoressa iässähän sitä on tapana ottaa oppia vanhemmista ihmisistä, jotka ovat keskeisessä osassa elämää.

Tässä oli nyt vain pieni osa siitä, mitä äkkiseltään tuli ajateltua. Toivottavasti tänä vuonna pääsisi sisälle.

Kommentti @ Bobcat

30.4.2008 @ 21.49 |Muokkaa

Miksi minusta tulee opettaja (ja toivon mukaan hyvä, mutta annan tulevaisuudessakin ohjatuilta saaman palautteen ratkaista tuon “hyvyyden”) Olen ollutADHD lapsi, ja nähnyt sekä positiivisia että hyvinkin negatiivisia tapoja opettaa ja kohdella oppilaita. Ylä asteelle mentäessä rauhoituin nopeasti(urheilu imi ylimääräisen energian) ja tutustuin hiljaisiin kavereihin(maailmanparantaja vaihe jolloin tuli rehtorin huone tutuksi kun tuli nyrkein puolusteltua kiusattuja.) Joten olen nähnyt “pöydän toiselta puolelta” mielestäni keskiverto oppilasta enemmän. lukion jälkeen intissä oli aikaa miettiä: mitä haluan? Ja valmennustehtäviä jonkin verran tehneenä tajusin haluavani tehdä töitä nuorten parissa, niinpä luin lähihoitajaksi(mielenterveyspuolella vain duuni on epäsäännöllistä kolmivuoroa johon elimistöni ei sopeudu joten nykyään teen vain keikkaa alalla) VAKAVA toi mahdollisuuden myös minulle päästä opiskelemaan sitä mitä todella haluan, joten tänä vuonna yritetään uudelleen. Junnujen kanssa toimiessa(lähärinä&valkkuna) olen saanut nähdä ja kokea lapsen onnistumisen kokemuksia, ahaa elämyksiä, luottamuksen heräämisen aikuiseen(tästä olen ollut ERITTÄIN otettu), ryhmäytymistaitojen kehittymistä etc. Ja olen saanut kokea itseni ja tekemäni “työn” arvokkaaksi ja tärkeäksi. Välillä on tietysti ollut ja tulee varmasti opettajan hommissakin olemaan hetkiä, joissa on vaikea suhtautua neutraalisti ja LAPSEN parasta mahdollista tulevaisuutta tukien(esim. perheen “sisäiset” ongelmat ja niiden vääntäminen sosiaaliviranomaisten kanssa). Itse koen omaavani tärkeät ominaisuudet jotka on hyvä olla opettajalla; reiluus, tasa-arvoisuus, kannustavuus/vaativuus ja tietysti myötätunto. Lisäksi pidän junnuista( ja he minusta), ja koen että opettajan työ on se juttu jota haluan tehdä ja jossa haluan kehittyä vaikka eläkkeelle asti. Tietysti opiskelu tuo mukanaan haasteita, ikää on jo 27 ja ansiot tasaisia, joten sekä opiskeluun että toimeentuloon liittyviä haasteita on tulossa kun pääsen opiskelemaan. “Mutta minkäs tekee kun kerran halu on kova ja luu on luja”. ps. On muuten neuvona tuo “kaikkia oppilaita/valmennettavia pitää rakastaa vaikkei tietyistä yksilöistä pitäiskään” NIIN totta!

Kommentti @ pikkupedagogi

1.5.2008 @ 6.05 |Muokkaa

Bobcat,

VAKAVA-koe on tehty juuri kaltaisillesi opiskelijoille, joilla on potentiaalia alalle, mutta ei riittävän tasoista koulutuksellista historiaa.
(Itsekin pääsin M:n papereilla nipinnapin valintakokeisiin.)

Toivon todella, että pääset opiskelemaan, ja toivotan sinulle kovaa innostusta., joka kantaa myös koulumaisten jaksojen yli. Lisäksi toivon, että sisäänpäästessäsi lähdet avoimesti kehittämään itseäsi, mutta toisaalta muista ammentaa omista kokemuksista ja toivon, että jaat omia koulukokemuksiasi luennoilla ja pieryhmissä. Sillä, että esittää omiin koulu- tai työkokemuksiin pohjautuvia kysymyksiä, saa asiantuntevista luennoitsijoista parhaat puolet irti ja henkilökohtaista kosketusta kasvatustieteeseen.

Toimeentulosta sen verran, että itse opiskelin ihan täysipäiväisesti ja kitkuttelin opintotuella, joka riitti myös vuokraan pienessä solussa. Minä ajattelin, ettei opiskelijan tarvitse ylläpitää aikuisen elintasoa, varsinkin viihteestä voi tinkiä.

Kirjojen lukemista on LO-koulutuksessa todella vähän yliopistokoulutukseksi.

Onnea ja menestystä valitsemallesi uralle.

Kommentti @ Tuisku

4.5.2008 @ 9.02 |Muokkaa

Miksi minusta tulisi hyvä opettaja?
Kun olin itse vielä koulunpenkillä meillä oli kavereiden kanssa tapana koulun jälkeen “leikkiä koulua” (ihan kuin 6h koulupvät eivät olisi riittäneet:D)…vuorottelimme aina siitä,kuka saisi olla opettaja…teimme itsellemme pulpetit ja askartelimme koulukirjoja. Muistan sen tunteen, kun olin ensimmäistä kertaa opettajan vuorossa. Se oli mukava tunne. Tunsin oloni tärkeäksi, kuin sain auttaa “oppilaitani”. Luulenkin, että siitä se ajatus sitten lähti.
Ehkä juuri tämän tunteen takia aloin vanhempana ajaa asiaa eteenpäin. Tarkkailin yläasteen ja lukion ajan omia opettajiani, heidän työskentelytapojaan ja toimintojaan. Mietin usein, mikä heidän toiminnassaan oli hyvää ja mitä itse tekisin toisin. Tiesin koko ajan, että vielä minä olisin jonakin pvänä tuossa samassa tilanteessa.
Lukion jälkeen pidin välivuoden ja menin kouluavustajaksi. Vuosi venyikin sitten 3 vuodeksi. En voi sanoin kuvitella kuinka kiitollinen olen siitä, että minulla oli mahdollista nähdä ja kokea niin opettajuuden onnelliset hetket, kuin ne toivottomuuden tunteet, kun esimerkiksi jollakin lapsella oli henkilökohtaisesti vakeaa. Niistä kuitenkin selvittiin hienosti ja vaikka olikin vaikeaa välillä, haluni opettajaksi vain kasvoi. Haluan nähdä, kokea ja antaa vielä enemmän. Oppia uutta oppilaista ja minusta itsestäni. Tuntea oloni tärkeäksi, saada palautetta omasta työstään jatkuvasti ja tietää, että mikään pvä ei ole samanlainen.
Tietysti näiden unelmien lisäksi olisin hyvä opettaja myös koska olen sosiaalinen, tarvitsen ihmisiä ympärilleni ja iloinen, rento, mutta aika vilkas persoona. Tykkään myös olla esillä, joten oiva tilaisuus siihen:D..
Toivon niiin paljon, että ensi syksynä kävelen niiden onnelisten joukossa opiskelemaan itselleni sitä minun unelma-ammattia, josta olen haaveillut jo kauan:)

Kommentti @ Mari

6.5.2008 @ 20.25 |Muokkaa

Olen hyvin iloinen ja reipas tyttö. Tulevaisuudessa haluan tehdä työtä lasten parissa ja nähdä heidän kehityksen. Olen halunnut olla opettaja lapsesta asti. Se on se suurin haaveeni ja tämän haaveen aijon toteuttaa. En ole periksiantavaa tyyppiä ja jos tiedän varmasti mitä haluan, teen sen eteen paljon töitä. Minunlaista tyttöa tarvitaan opettajamaailmaan. Ahkerana, reippaana ja ihmisiä kuuntelevana tyttönä olen hakemassa juuri oikeaan ammattiin.