VAKAVA-koe on tehty juuri kaltaisillesi opiskelijoille, joilla on potentiaalia alalle, mutta ei riittävän tasoista koulutuksellista historiaa.
(Itsekin pääsin M:n papereilla nipinnapin valintakokeisiin.)

Toivon todella, että pääset opiskelemaan, ja toivotan sinulle kovaa innostusta., joka kantaa myös koulumaisten jaksojen yli. Lisäksi toivon, että sisäänpäästessäsi lähdet avoimesti kehittämään itseäsi, mutta toisaalta muista ammentaa omista kokemuksista ja toivon, että jaat omia koulukokemuksiasi luennoilla ja pieryhmissä. Sillä, että esittää omiin koulu- tai työkokemuksiin pohjautuvia kysymyksiä, saa asiantuntevista luennoitsijoista parhaat puolet irti ja henkilökohtaista kosketusta kasvatustieteeseen.

Toimeentulosta sen verran, että itse opiskelin ihan täysipäiväisesti ja kitkuttelin opintotuella, joka riitti myös vuokraan pienessä solussa. Minä ajattelin, ettei opiskelijan tarvitse ylläpitää aikuisen elintasoa, varsinkin viihteestä voi tinkiä.

Kirjojen lukemista on LO-koulutuksessa todella vähän yliopistokoulutukseksi.

Onnea ja menestystä valitsemallesi uralle.

Opettajuus tuntuu kulkevan meillä suvussa molemmilla puolilla ja olen saanut kuulla vähän joka puolelta, että kutsumusammattini lienee opetusala. Olen tässä viimeiset puolisen vuotta ollut ala-asteella työharjoittelussa ja se on vain vahvistanut haluani päästä opiskelemaan luokanopettajanopintoja, kenties tänä vuonna, mikäli hyvin käy. Samalla olen yrittänyt opiskella avoimessa kasvatustieteenopintoja ja jos hyvin käy, niin alkusyksystä voisivat aprot olla suoritettuina.

Kouluaineissa olin lukioaikana niissä huonoimmissa aineissani vähintään keskimääräisen lahjakas ja muutenkin jokapaikanhöylä, joka on yläasteesta alkaen pitänyt ystävilleen “tukiopetusta” ja neuvonut heitä oppimisen saralla hyvin saavutuksin.

Lapset pitävät minusta, mutta heistä myös heijastuu eräänlainen kunnioitus minua kohtaan. Harjoittelun alussa huomasin omaavani sellaista karismaa, joka ei ollut aikaisemmin minusta kummunnut ja osasin hyödyntää sitä kuin omassa elementissäni. Luokkassa minulla on tilannetajua, olen oma-aloitteinen ja elämäniloinen persoona ja osaan luottaa intuitiooni. Olen taiteellisesti lahjakas ja luovuuteni puolesta olen harjoittelija-aikanani soveltanut vanhoja ideoita uudella tavalla. Pääni on täynnä ideoita ja erilaisia opetusmenetelmiä, joiden käytännöllisyyttä ja soveltuvuutta haluaisin päästä hyödyntämään ja testaamaan.

Pidän opetustyön ihmisläheisyydestä ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, niin vanhempien kuin lapsien. Monet opettajiksi haluavat tuntemani henkilöt toimivat mielestäni väärin motiivein; “Ei tarvitse tehdä paljon mitään, silti tulee hyvää palkkaa ja on niin pitkät lomat”. Lapsista ja heidän asioistaan ei aidosti välitetä, mikä on minusta sääli. Yksilölliset tarpeet jäävät usein huomaamatta ja joskus voi olla niin, että koulussa opettaja on se ainoa aikuinen, johon voi tukeutua.

On muistettava, että nykyaikana opettajan työssä kuulee paljon kritisointia ja tämän vuoksi tarvitaan myös paineensietokykyä. Haluan olla hyvänä esimerkkinä kasvaville Suomen kansalaisille sekä painottaa terveitä elämäntapoja - nuoressa iässähän sitä on tapana ottaa oppia vanhemmista ihmisistä, jotka ovat keskeisessä osassa elämää.

Tässä oli nyt vain pieni osa siitä, mitä äkkiseltään tuli ajateltua. Toivottavasti tänä vuonna pääsisi sisälle.

Toki edelleen yleistän rankasti, ehkä provoilenkin, mutta ainakin Internetissä se on paras keino herättää keskustelua;)

“Laitetaan kuusivuotiaat lapset punnertamaan - se kuulostaa hienolta!”

Toki puhun kärjistäen vain yksittäistapauksista ja “vain” harrastukseni kokemuksen pohjalta. Rakkaus lapsiin ja halu parantaa maailmaa sattuvat kuitenkin olemaan hyvinkin yleisiä kommentteja myös niillä, joiden konkreettisissa toimissa nämä ominaisuudet eivät millään tavalla näy. Siksi olen herkkä kyseenalaistamaan “liian” abstraktilla tasolla pyörivät puheet. (Yleisesti, ei mitenkään täällä esiintyneisiin kommentteihin viitaten)

Se, että luopuu tuntisuunnitelmista tilanteen niin vaatiessa, on ihan perustavan laatuista pedagogista päätöksentekoa. Itselle tulee viikottain eteen tilanteita, että on suunnitellut hienon ja oppilaiden tasolle sopivan ja heitä parhaiten kehittävän oppitunnin, josta joutuu luopumaan. Jos 12 lasta päättää yksimielisestä, että kirjat pidetään pulpetissa, ei ole paljoa tehtävissä…

Missään tapauksessa on kannata haastatteluissa puhua mitään lässynläätä, jota ei allekirjoita.