Pikkupedagogi

Kasvatustieteellistä diskurssia VAKAVA-kokeen Samalta viivalta

Bardyn artikkeli, s. 101-123.

Kategoriassa: VAKAVA 1 — pikkupedagogi @ 19:11 Sunnuntaina, Huhtikuun 8. 2007

Rousseaun Émile ilmestyi 1762 ja se on muodostunut kasvatusfilosofian klassikoksi. Se herätti jo aikanaan runsaasti mielipiteitä. Usein vain nykyisin Émileen viitataan tuntematta teosta juuri lainkaan. Émile on myös hyvin monipuolinen teos ja usein siihen viitatessa ei otetakaan huomioon kaikkia sen näkökulmia.

Rousseau (1712-1778) eli valistuksen aikana, jolloin tieteet uudistuivat ja luonnontieteet varsinaisesti syntyivät. Yhteiskuntakritiikki oli voimakasta ja käytti hyödykseen uusia kommunikaation muotoja, kuten sanomalehtiä. Koko yhteiskunta oli muutoksessa ja myös kasvatuksen kysymykset herättivät paljon keskustelua. Valistuksen yksi tavoite oli irrottautua taikauskoisuudesta ja epämääräisyydestä, elämä oli empiirisesti ja rationaalisesti käsitettävä asia.

Hänen keskeiset kysymyksensä ovat: Millainen ihminen on? Miten ihmiset liittyvät yhteen? Kuinka ihmisyhteisö syntyy sekä miten yksilön ja yhteisön väliset suhteet tulisi järjestää? Émile on koostuu viidestä kirjasta, joissa käsitellään ihmisen elämää syntymästä 25. ikävuoteen. Keskeinen Rousseaun ajatus on, että ihmisen tunteminen on prosessi, ei tila. Émile on monimuotoinen teos, joka käsittelee paljon muutakin kuin kasvatusta.

Yhteiskunnan laitokset vievät ihmiseltä tämän oman olemuksen. Rousseaun mukaan laitokset tekevät ihmisen riippuvaiseksi orjaksi. Yhteiskunnan vastapainoksi Rousseau halusi turvallisen perheidyllin.

Rousseaun mielestä ihminen on luonnostaan eheä. Lapsen pitää antaa omin käsin ja jaloin aistia maailma. Aistien ja tuntemisen kautta kehittyy järki. Kieli puolestaan kehittyy tunteiden ilmaisemiseksi ja koska tunteen ovat järjen perusta, kieli on erittäin tärkeä osa kumpaakin. Rousseaun kasvatuksellinen tavoite on järjellinen ihminen. Kehittynyt inhimillinen ajattelu ajattelun kerroksiin, siihen että aikuisjärki ”imee ravintoa” mielen aistikerroksista. Järki siis rakentuu tunteille.

Émilessä kritisoidaan yhteiskunnan aikuiskeskeisyyttä, lapsia pidettiin pikkuaikuisina, kun Rousseaun mielestä lapsi on ihminen itsessään. Lapsia pitäisi kohdella lapsina.

”Rousseaun ehdotukset tunkeutuvat vastakohtaisuuksien väliin: lapsen iloa ei saa tappaa, mutta lapsen pitää tietää paikkansa, lasta pitää rakastaa eikä pelätä tai totella, lasta pitää auttaa eikä käskeä. Tie ulos joko-tai -asetelmasta on oikein järjestetty vapaus.”

Émilen keskeinen kysymys on, miten manipulaatio sekoittuu vapauteen. Rousseau yhdistää lapsikeskeisen ajattelun ja aikuisen manipulaation, jossa aikuinen johdattelee lapsen vapaaehtoisesti hyväksymään aikuisen tahdon. Kasvatuksessa on kaksi vaihetta: ihmiseksi kasvaminen ja kansalaiseksi kasvaminen. Ensin on tärkeää suhtautua lapseen myönteisesti ja rakkaudella, jotta tämä oppii rakastamaan itseään. Kansalainen ihmisestä tulee avioliiton ja perheen kautta.

Viite:
Bardy, M. 2001. Rousseaun Émile ja kantavat kysymykset ihmiseksi kasvamisessa. Teoksessa M. Hillilä & P. Räihä (toim.) Samalta viivalta. Jyväskylä: PS-kustannus, 101–123.

10 Kommenttia »

10

Kommentti @ pikkupedagogi

8.4.2007 @ 19.12 |Muokkaa

Tunnustan! Kuulun tähän joukkoon, joka on viitannut Rousseaun Émileen lukematta koko teosta. Toisaalta se on ymmärrettävää, kun ei kirjasta liene suomennosta saatavilla kuin museoissa ja englanninkielen lukeminen nyt on mitä on…

Kaksivaiheisen kasvatuksen ajatus on kyllä mielenkiintoinen. Ensin omaksi itseksi kasvaminen ja sitten yhteiskunnan jäseneksi. Tämä on lähellä ajatusta ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Toisten rakastaminen ja kunnioittaminen lähtee terveestä itsensä arvostamisesta. Rousseau on yllättävän lähellä perikristillisiä arvoja, vaikka vastustaakin perisyntioppia. Hän painottaa ihmissydämen sisäistä tuntemista ja tutkistelua, joka usein hukkuu hengen orjuuteen. Tulee mieleeni, kun Jeesus oli Martan ja Marian tykönä, ja kun Martta vain hössötti, Maria kuunteli Jeesuksen opetuksia. Siis hengenravinto hukkui maiseen menoon.

Usein Rousseaun tulkitaan tarkoittavan, että lapsi saisi kasvaa oman onnensa nojassa. Näin ei kuitenkaan, ainakaan Bardyn tulkinnan mukaan, ole. Lapsen oma tahto on tärkein, mutta aikuisen tehtävä onkin ohjata lapsen vapaa tahto oikeaan suuntaan! Opettajakoulutuksessa tätä kutsutaan motivoinniksi…

30

Kommentti @ Hanna

18.4.2007 @ 10.18 |Muokkaa

Äh…kirjoitin pitkät pätkät (noh ei niin pitkä pätkä ollu, mutta aikaa siihen meni), mutta sitten en tajunnut laittaa sähköpostisoitettani ennen kuin lähetin kommentin ja tietysti kaikki hävis. Noh, ehkä joku päivä kirjoittelen uudestaan :)

33

Kommentti @ pikkupedagogi

18.4.2007 @ 16.34 |Muokkaa

Olisi kivaa… Tärkeintä on kuitenkin prosessi - ei tuotos!

117

Kommentti @ Leena

25.4.2007 @ 17.37 |Muokkaa

Tai hiukan toisesta näkökulmasta sanottuna: mielen ja ruumiin, älyn ja tunteen dualismin voittaminen, niiden integrointi harmonisella tavalla (Featherstone 1978, 171–174). Starobinski (1988,41) puolestaan katsoo, ettei kyse ole niinkään järjen ja tunteen eriparisuuden yhteensovittamisesta
kuin taistelusta välittömän kokemuksen puolesta välillistä vastaan - jonka
voi ymmärtää suureksi kysymykseksi logosentriseen aikaan siirryttäessä
(Derrida 1977). (Samalta viivalta s. 105)

Tämä kohta ei aukea. Suomentaisitko? :)

119

Kommentti @ pikkupedagogi

25.4.2007 @ 18.10 |Muokkaa

Sivulta 105… Taustalla on siis keskustelu siitä, että Rousseau omaksui Descartes’n järkeä koskevat käsitykset, mutta kuitenkin Rousseaun mielestä D painotti liiaksi järkeä tunteiden kustannuksella. Rousseaun mielestä siis järki kasvoi tunteiden kautta.

Rousseaun mielestä ruumiin ja mielen erottelu ei ollut mielekästä, koska ihmiselle kehittyivät tunteet ruumiillisten tuntemusten kautta. Tunteiden kautta kehittyi järki.

Logosentrinen on sanakeskeinen. Mä ymmärsin Starobinskin näin:
Starobinski laajentaa järjen ja tunteen käsitteitä. Tunteet ~ välittömät kokemukset. Järki ~ välilliset kokemukset.
Tunteet ovat itse koettuja ja siinä mielessä ilman muuta välittömiä.
Sen sijaan järki liittyy tietoon, joka taas liittyy sanoihin, kirjallisuuteen, tieteeseen. Tässä siis joku muu on kokenut jotakin, esim. tieteellisiä kokeita, ja pitää omaksua hänen kokemuksellinen totuutensa. Siis välillinen kokemus.

Logosentrisen ajan taistelun käsittäisin siis taistoksi omien kokemusten ja tieteellisen totuuden (toisten kokemuksia) taistoksi. (Myös viitteitä realismin ja relativismin kädenvääntöön.)

304

Kommentti @ Ihmettelijä

4.5.2007 @ 12.06 |Muokkaa

Hei, pp!

Kiitos blogistasi ja muista pohdinnoistasi. Löysin tämän jokunen päivä sitten. Ensisijaisena pidän omaa lukemistani ja prosessiani, mutta toki eivät muiden ajatuksektaan pahitteeksi ole.

Kysyisin, mitä mieltä olet Bardyn artikkelin s. 103 ao. tekstistä.
Jos liikenet vastata niin kiitos:)

Eli kun tuo ladonta on niin epäselvää tässä kohdin, niin mikä on arviosi: mikä tässä on lainattua Kesseltä vai onko jokin Bardyn omaa tekstiä/mielipidettä?
Dentin referointi ilmeisesti alkaa “Monet pitävät Emileä…”
Itse ajattelisin, että “Se on sääli” kommentti kuuluu Bardylle, sitä edeltävä Kesselle ja sen jälkeen Dentille. Pilkunviilausta lienee ;)

“Kessen (1978) on kriittinen väitteisiin Rousseaun vaikutuksesta
kasvatuksen historiaan. Hänen mukaansa se on pitkälti laiminlyönnin
ja väärintulkinnan historiaa. Émile on luettu huolimattomasti
jos lainkaan. Teos onkin kasvatusfilosofian klassikkolistalla rutiininomaisesti! Se on sääli. Monet pitävät Émileä Rousseaun tuotannon
hienoimpana saavutuksena, tekijä mukaan lukien, mutta sitä on tutkittu
vähemmän kuin hänen muita päätöitään, ja se on haitannut
hänen koko tuotantonsa ymmärtämistä (Dent 1992).”

308

Kommentti @ pikkupedagogi

4.5.2007 @ 13.42 |Muokkaa

Dentiin viittaa tämä pätkä:
“Monet pitävät Émileä Rousseaun tuotannon hienoimpana saavutuksena, tekijä mukaan lukien, mutta sitä on tutkittu vähemmän kuin hänen muita päätöitään, ja se on haitannut hänen koko tuotantonsa ymmärtämistä (Dent 1992).”

Tämä on selvä, siitä kertoo tuo sulkeiden ulkopuolelle jäävä piste (.), joka kertoo, että viite koskee edellistä virkettä.

Tämän pätkän sanoisin olevan Bardyn: “Teos onkin kasvatusfilosofian klassikkolistalla rutiininomaisesti! Se on sääli.”

Loppu on Dentin.

Nämä kasvatustieteen viittaussäännöt on jänniä, eikä ihan yksiselitteisiä.

310

Kommentti @ Ihmettelijä

4.5.2007 @ 14.33 |Muokkaa

Jep, kiitos!
Tarkkailin tekstiä tarkemmin myös, ja tosiaan Kessen viimeinen viittauslause lienee “Hänen mukaansa se on pitkälti laiminlyönnin
ja väärintulkinnan historiaa.”

:)

337

Kommentti @ Myrjami

6.5.2007 @ 12.22 |Muokkaa

Miten viisastutaan vainajien kustannuksella?

Marjatta Bardy ja Émile
SAMALTA VIIVALTA s. 115
vika lause

“Viisastuminen vainajien kustannuksella on erityisen suositeltavaa.”

Eihän tää kokonaisuuten niinkään vaikuta, mutta itselleni tuli useampi asia mieleen mitä toi tarkottaa. Alkaa olla jo pää jumissa… valitan.

341

Kommentti @ pikkupedagogi

6.5.2007 @ 15.28 |Muokkaa

Tuosta vainajien kautta viisastumisesta ajattelin, että se tarkoittaisi samaa kuin “historia opettaa.” Siis että ihmisten pitäisi ottaa oppia historiasta, sen voitoista ja tappioista.

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

 

Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |