Minusta tämä ei kuitenkaan sisällä suoraa viittausta rahoitukseen… Kyse on siitä, että tutkimuksen pitää rohkeasti tuoda esiin myös yhteiskunnan epäkohtia. Yllättävää sikäli, että Puolimatka peräänkuuluttaa kriittistä tiedettä puolustaessaan realistista totuusteoriaa.

Tarkoitin artikkelin loppua, jossa lukee ” Tutkimuksen tarkoituksena on päästä selville totuudesta, vaikka se uhkaisi valtaapitävien intressejä ja ihmisten mukavuudenhalua”.

palataan taas asiaan:)

Tällaisen teema viikon vaikutuksia voidaan tutkia esim. kvantitatiivisesti. Kysely: Koetko koulunkäynnin motivoivana: 1-5.
Tämä tehdään ennen ja jälkeen teemaviikon. Ennen tulos on 3,2 ja lopuksi tulos on 3,9. Huomaamme selvän motivaation nousun.

Kvalitatiivinen tutkimus, otan esimerkiksi etnografian. Tutkija tulee luokkaan kahdeksi kolmeksi viikoksi. Viikko ennen teemaviikkoa, teemaviikko ja viikko sen jälkeen. Hän haastattelee oppilaita ja videoi oppituntityöskentelyä. Niiden pohjalta hän tekee tulkintoja. Tulokseksi voi tulla esimerkiksi, että pojat kokevat teema viikon erityisen mielekkäänä, mikä näkyy positiivisena osallistumisena koulutyöskentelyyn. Tutkimuksella voidaan selvittää, että tytöt ovat kokeneet teemaviikon “leikkimielisenä” ja siksi heidän kokemuksissaan teemaviikko ei ole erityisen mielekäs. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka eivät ehkä tule koskaan esiin kvantitatiivisessa tutkimuksessa.

Kvantitatiivisessa tutkimuksessa pitää tietää etukäteen, millaisiin kysymyksiin oppilaat vastaavat, mitä he vastauksillaan tarkoittavat ja mitä he vastaavat. (Esimerkiksi kysymykseen, kuinka mielekästä koulutyö on, vastaus pitää löytyä asteikolta 1-5. Se ei anna mahdollisuutta vastata, että bilsan tunnit ok, mutta liikka on ihan tylsää.)

Nyt palaamme totuusteorioihin. Ensimmäinen, tilastollinen tutkimus antaa positivistisen tieteenkäsityksen mukaan totuudellista tietoa tutkitusta tilanteesta (tietyllä todennäköisyydellä). Realistisen totuuskäsityksen mukaan koulunkäynnin miellekkyys siis oikeasti on esimerkissä 3,9/5. Ongelma on se, että se ei kerro meille oikeastaan mitään. Siksi syntyi kasvatustieteissä tarve tehdä toisenlaista tutkimusta.

Toinen tutkimus antaa meille tietoa, että tytöt eivät koe teemaviikkoja oikeana kouluna. Siksi he eivät näe sitä erityisen mielekkäänä työmuotona.
Tätä ei kuitenkaan voida pitää “kvalitativistien” mukaan realistisena, koska ei se ole mikään yleispätevä totuus. Siihen vaikuttaa tutkijan haastattelukysymykset, tutkijan suhde oppilaisiin, jännitys videokameran edessä…
Tämän ‘totuudellisuutta’ voidaan puolustaa esimerkiksi koherenssiteorialla: Tytöt kokevat ainejakoisen opetussuunnitelman itselleen sopivana. Tällöin tutkimustulos, että tytöt kokevat aineita integroivat teema viikot poikiin verrattuna vähemmän myönteisesti, tuntuu sopivan tiedolliseen järjestelmään.

Totuutta tässä asiassa on vaikea tietää, koska tutkimuksen tekoa rajoittavat niin monet tekijät. Kuitenkin Puolimatka huomauttaa, että ajatellessamme totuuden olevan vaikeasti saavutettavan, edellytämme (absoluuttisen) totuuden olevan olemassa.

erittäin hyvä.

Hei, kuinkas tuossa Puolimatkan artikkelissa oli (olen nyt töissä eikä kirjaa nenän edessä), että Kvalitatiivistä tutkimusta tehdessä pelkästään jonkin episteemisen totuusteorian käyttö ei luonut kelvollista pohjaa tutkimukselle(?). siihen tarvittiin aina korrespondenssi totuus joita episteemisten tutkimusten tulokset jossain määrin myötäilivät..

menikö se jotenkin näin?

heitätkö pienen esimerkin kvalitatiivisesta tutkimuksesta ja vastaavasti myös kvantitatiivisesta.

kiitti.

Jos esimerkiksi koulussa jakaisimme totuuden sijaan jotain mikä vain yhdessä sen suuremmin pohtimatta hyväksyttäisiin vastaukseksi totuutta metsästävään kysymykseen, voisi tulevien sukupolvien maailmankuva muuttua radikaalisti huononpaan suuntaan meidän ajasta.. vai voisiko?

noh.. ylipäätään mitä tulevien sukupolvien ajalla on merkitystä jos me emme ole enää täällä sitä todistamassa??

Miksi ihmisellä on oikeus totuuteen?