18 Kommenttia »
5
Kommentti @ pikkupedagogi
4.4.2007 @ 14.28 |Muokkaa
Puolimatka toteuttaa artikkelissa totisesti itseään. Puolimatkan tuotantoa tuntevana täytyy todeta, että tämäkin artikkeli on sitä samaa selkeää Puolimatkaa kuin ne kaikki muutkin. Toivokaa kohtaavanne Puolimatkan teoksia opintojenne aikana… harvoin. Puolimatka on kyllä pätevä tieteen filosofi, sitä en kiistä, mutta kuitenkin…
Koherenssiteoriasta voi käyttää esimerkkinä matematiikkaa. Olettaen, että 1+1=2, 2-1=1. Jälkimmäinen on totta, koska se sopii yhteen aiempien tietojen kanssa. Matematiikka on esimerkki tällaisesta ajatusjärjestelmästä, jossa uudet ajatukset ovat tosia, jos ne sopivat yhteen aiempien totuuksien kanssa.
Yksimielisyys teoria nojaa ihanteelliseen tilanteeseen, jossa kaikkien tietojen pohjalta on nähtävissä totuus. Ongelma kuitenkin muodostuu tästä ihanteellisesta tilanteesta. Tämä totuusteoria kuitenkin sisältää mahdollisuuden siihen, että totuus saattaa muuttua uuden ja paremman todistusaineiston myötä. Esimerkiksi Pluto oli pitkän aikaa planeetta, nyt se ei kuitenkaan enää ole. Muutama sata vuotta sitten maailma oli litteä, enää se ei ole. Ja kuitenkaan Pluto sen kummemmin kuin omakaan planeettamme ei ole luultavasti juurikaan muuttunut. Bodomin järvestä en puhu mitään. Monissa asioissa joudumme luottamaan asiantuntoijoiden ”yksimielisesti” määrittelemään totuuteen, joka saattaa muuttua milloin tahansa…
Poikkeuksellisesti on kyllä huomattava, että Puolimatka keventää rankkaa tieteenfilosofista pohdintaansa oikeustieteellisillä ongelmilla.
Realistisen totuusteorian mukaan on olemassa objektiivinen totuus, josta voidaan saada tietoa. Tämä tieto voidaan pukea väitteiksi eli totuudeksi, joka on yhteensopiva todellisuuden kanssa. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa kaikkea saavutettua tietoa pidetään ihmisestä riippuvaisena, minkä vuoksi siihen sovelletaan episteemisiä totuusteorioita realististen sijaan. Puolimatka huomioi aivan oikein, että kvalitatiivisen tutkimuksen teoreetikot viittaavat olemassa olevaan totuuteen, jota ei kuitenkaan voida saavuttaa, koska kaikki tutkimuksen kautta saatava tieto on inhimillistä. Näin ollen päädytään hylkäämään koherenssiteoria, määrittelemällä objektiivinen totuus saavuttamattomaksi, mutta olemassa olevaksi.
Puolimatka toteaa: ”Emme pysty edes mielekkäästi puhumaan inhimillisen tiedon rajoituksista ilman inhimillisestä tiedosta riippumattoman totuuden käsitettä, toisin sanoen, ilman realistista totuuskäsitystä.”
Puolimatkan mukaan siis emme voi puhua inhimillisen tiedon rajoittuneisuudesta, jos ei olisi olemassa mitään ”suurempaa” totuutta, josta ihmistieto on rajoitettu osa.
”Se, että emme voi välttää puhumasta totuudesta vastaavuusteorian pohjalta kertoo sen, että totuuden vastaavuusteoria ilmaisee totuuden oikean merkityksen.”
Puolimatka kuitenkin sortuu itsekin kehäpäätelmään. Puolimatkan mielestä totuuden vastaavuusteorian määrittelemä totuus ”olemassaolollaan” kertoo sen, että vastaavuusteoria on oikeassa. Puolimatkan mukaan muuten kehäpäätelmiin sortuvat episteemiset totuusteoriat viittaavat vastaavuusteorian totuuteen, mikä hänen mukaansa kertoo totuuden vastaavuusteorian totuuden oikeallisuudesta. Siis tällöin totuuden olemassa olo edellyttää vastaavuusteoriaa, mikä puolestaan edellyttää totuutta. Ja tämäkö ei ole kehäpäätelmä?
Kaiken lisäksi Puolimatka kirjoittaa: ”emme voi välttää puhumasta totuudesta vastaavuusteorian pohjalta.” Siis totuudesta puhuminen edellyttää vastaavuusteoriaa, mutta kuitenkin totuuden pitäisi olla olemassa myös ilman kieltä ja puhetta. Hmm…
”Totuuden vastaavuusteoria on realistinen totuusteoria, jonka mukaan totuus on väitteiden yhteensopivuutta todellisuuden kanssa.”
Määritelmän perustana on ”väitteet”, jotka sopivat yhteen todellisuuden kanssa. Väitteet kuitenkin ovat ihmisten asettamia, jolloin totuuden olemassa olo vaatii väitteitä asettavia ihmisiä. Näin ollen objektiivinen totuus olisi riippuvainen ihmisistä. Se siitä objektiivisuudesta!
Kommentti @ Johanna Koskimies
20.4.2007 @ 13.46 |Muokkaa
Heipä, hei. Kiitos, kun olet jaksanut vastata näihin kysymyksiini. Tuota noin.. Mitäs tuo sana “fenomenologinen” tarkoittaa? Koko netti ja filosofian kirja on pelkkiä epäselviä selostuksia täynnä. Kyrsii. Auttaistko taas..?
Kommentti @ pikkupedagogi
20.4.2007 @ 14.20 |Muokkaa
Fenomenologia on tutkimusmenetelmä tai -suuntaus. Se on kasvatustieteessä nykyisin kovin käytetty. Se tutkii siis ihmisten kokemuksia, ihmismaailman ilmiöitä (fenomenon)…
“Fenomenologinen tutkimus kuuluu kvalitatiiviseen tutkimusperinteeseen. Se on lähestymistapa, jonka tavoitteena on kerätä tietoja ihmisen elämänkokemuksesta ja tutkia sen perusrakenteita. Fenomenologiaan pohjautuva menetelmä on luonteeltaan induktiivinen, kuvaileva. Menetelmän päämääränä on tutkia ja kuvata ilmiöitä mahdollisimman tarkasti siten kuin ne aidosti ilmenevät koettuina.”
http://www.uta.fi/laitokset/hoito/wwwoppimateriaali/luku5j.html
Kommentti @ Johanna Koskimies
20.4.2007 @ 15.04 |Muokkaa
Kiitos. Sinähän nopeasti vastasit. Kertoisitko vielä mitä tarkoitetaan inhimillisellä tiedolla? Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen tieto, jonka ihminen voi ylipäänsä ymmärtää. Onhan tässä maailmassa paljon tietoa (asioita), jota ihminen ei voi ymmärtää.. (esim. avaruus.. heh, olipa tieteellinen esimerkki) Mutta taidanpa olla hakoteillä.
Hm. Sivulla 88 on aiheesta sanottu näin: Episteemisen totuuskäsityksen mukaan totuus on inhimillisen tiedon ominaisuus (tiedon yhtenäisyys ja kattavuus, käytännöllinen hyödyllisyys, ihanteellisessa tiedollisessa tilanteessa saavutettu yksimielisyys jne.) Tarkoitetaanko tässä sitä, että nämä sulkeissa luetellut episteemisten totuusteorioiden tunnusmerkit ovat ihmimillistä tietoa vai inhimillisen tiedon ominaisuuksia kuten totuuskin on.. ?? Hm.
Vai onko inhimillistä tietoa vain tieto, jota ihmisellä ylipäänsä on hallussaan?
Olipas epäselvästi aseteltu kysymys..
Kommentti @ pikkupedagogi
20.4.2007 @ 15.22 |Muokkaa
Hmmm… Puolimatka tosiaan väittää, että episteemisten totuusteorioiden mukaan totuus on inhimillisen tiedon ominaisuus…
No, ensinnäkin se inhimillisyys. Inhimillisyys on minun mieletäni nimenomaan ihmisen erehtyväisyyttä, rajoittuneisuutta, herkkyyttä… Lähes sellaista runollisen haurasta. Inhimillinen tieto minun mielestäni on se, mitä ylipäänsä ihminen voi ymmärtää. Siis kuka tahansa ihminen riittää. Vaikka Einsteininkin ymmärtämiä juttuja harva muu ymmärtää. Inhimillinen tieto voidaan minusta käsittää yksilöllisesti, kollektiivisesti tai jopa globaalisti.
Nuo sulkeissa luettelemasi on viittauksia episteemisiin teorioihin: (koherenssiteoria, praktinen totuusteoria jne.) Ja episteemiset totuusteoriathan lähtevät siitä, että todellisuus on jotakin, josta ihminen saa rajoitetun kuvan.
Kyllä minäkin tiedän, että tässä maailmassa on paljon asioita, joita ihminen ei voi tietää tai myöntää, mutta kun Puolimatka väittää, että hän tietää maailmassa olevan tosiasioita, joita ihminen ei voi tietää, kysyisin häneltä, mitä sellaiset ovat.
Vastaakohan tämä nyt yhtään… No, epäselvästi aseteltu vastaus epäselvään kysymykseen…
Kommentti @ Iina
24.4.2007 @ 21.44 |Muokkaa
Puolimatkan teksti oli ymmärrettävä, mutta jatkuva saman asian toistaminen oli turhauttavaa.
Kommentti @ Mia
26.4.2007 @ 17.37 |Muokkaa
Pähkäilin eilen tämän artikkelin kanssa ja niin ärsyttävää kun se onkin, selkeät käsitteet ja määritelmät, jätti minut epävarmaksi. Eli mitä eroa on totuuden merkityksellä, totuuden käsitteellä ja totuuden määritelmällä. Kaikki määrittelevät artikkelin mukaan toisiaan, mutta jäin epätietoiseksi. Jos ehdit ja viitsit auttaa, olisin kiitollinen. 
Kommentti @ pikkupedagogi
26.4.2007 @ 19.38 |Muokkaa
Puolimatkan mielestä realistinen totuusteoria kertoo totuuden todellisen merkityksen.
Totuuden määritelmä riippuu teoriasta.
Totuuden käsite… äh… Ehkä se on jonkinlainen yhteenveto edellisistä… Vaikea vaikea.
Kommentti @ Tellu
1.5.2007 @ 17.07 |Muokkaa
Minusta Puolimatkan artikkelissa kritisoidaan myös sitä, että tieteellisen tutkimuksen tulosten totuudellisuuteen vaikuttavat mm. tutkimuksen rahoittajat ja muut ulkopuoliset intressit. Silloin aletaan väheksyä totuudellisuuden merkitystä. Tätä tapahtuu niin kvantitatiivisessa kuin kvalitatiivisessakin tutkimuksessa. Kuitenkin eettisenä arvona on tärkeää totuudellisuus, “ihmisellä on oikeus tietää totuus”.
Kommentti @ pikkupedagogi
1.5.2007 @ 19.59 |Muokkaa
Minä en ole Puolimatkan kritiikistä löytänyt tuota markkinavoimakritiikkiä, mutta en kiistä… Löytyiskö sitaattia.
Miksi ihmisellä on oikeus totuuteen?
Kommentti @ setti
2.5.2007 @ 9.32 |Muokkaa
Väittäisin totuuden tuovan ihmiselle sitä varmuutta omissa pohdinnoissa ja päivittäisessä elämässä. On kyseinen totuus sitten yhteiskunnan eloonjäämisen kannalta tärkeä tai oman marjasurvoksen säilyvyyden turvaamiseksi merkittävä! 
Jos esimerkiksi koulussa jakaisimme totuuden sijaan jotain mikä vain yhdessä sen suuremmin pohtimatta hyväksyttäisiin vastaukseksi totuutta metsästävään kysymykseen, voisi tulevien sukupolvien maailmankuva muuttua radikaalisti huononpaan suuntaan meidän ajasta.. vai voisiko?
noh.. ylipäätään mitä tulevien sukupolvien ajalla on merkitystä jos me emme ole enää täällä sitä todistamassa??
Kommentti @ pikkupedagogi
2.5.2007 @ 9.39 |Muokkaa
Jos tiedon sijasta opettaisimme koulussa esimerkiksi kriittistä opiskeluasennetta, avoimuutta, suvaitsevaisuutta, informaation lukutaitoa, ensiaputaitoja, kestävää kehitystä, lähiruokaa… Maailmankuvamme saattaisi todella radikaalisti muuttua.
Kommentti @ pikkupedagogi
2.5.2007 @ 9.40 |Muokkaa
Mitä väliä on tulevaisuudella, kerran täällä vain eletään. sark.
Kommentti @ setti
2.5.2007 @ 10.04 |Muokkaa
JES!!
erittäin hyvä.
Hei, kuinkas tuossa Puolimatkan artikkelissa oli (olen nyt töissä eikä kirjaa nenän edessä), että Kvalitatiivistä tutkimusta tehdessä pelkästään jonkin episteemisen totuusteorian käyttö ei luonut kelvollista pohjaa tutkimukselle(?). siihen tarvittiin aina korrespondenssi totuus joita episteemisten tutkimusten tulokset jossain määrin myötäilivät..
menikö se jotenkin näin?
heitätkö pienen esimerkin kvalitatiivisesta tutkimuksesta ja vastaavasti myös kvantitatiivisesta.
kiitti.
Kommentti @ pikkupedagogi
2.5.2007 @ 11.53 |Muokkaa
Otetaan esimerkiksi teemoittainen opetus, siis että kaikkia aineita läpäisee sama teema. (Meillä oli kerran ala-asteella: syksy!)
Tällaisen teema viikon vaikutuksia voidaan tutkia esim. kvantitatiivisesti. Kysely: Koetko koulunkäynnin motivoivana: 1-5.
Tämä tehdään ennen ja jälkeen teemaviikon. Ennen tulos on 3,2 ja lopuksi tulos on 3,9. Huomaamme selvän motivaation nousun.
Kvalitatiivinen tutkimus, otan esimerkiksi etnografian. Tutkija tulee luokkaan kahdeksi kolmeksi viikoksi. Viikko ennen teemaviikkoa, teemaviikko ja viikko sen jälkeen. Hän haastattelee oppilaita ja videoi oppituntityöskentelyä. Niiden pohjalta hän tekee tulkintoja. Tulokseksi voi tulla esimerkiksi, että pojat kokevat teema viikon erityisen mielekkäänä, mikä näkyy positiivisena osallistumisena koulutyöskentelyyn. Tutkimuksella voidaan selvittää, että tytöt ovat kokeneet teemaviikon “leikkimielisenä” ja siksi heidän kokemuksissaan teemaviikko ei ole erityisen mielekäs. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka eivät ehkä tule koskaan esiin kvantitatiivisessa tutkimuksessa.
Kvantitatiivisessa tutkimuksessa pitää tietää etukäteen, millaisiin kysymyksiin oppilaat vastaavat, mitä he vastauksillaan tarkoittavat ja mitä he vastaavat. (Esimerkiksi kysymykseen, kuinka mielekästä koulutyö on, vastaus pitää löytyä asteikolta 1-5. Se ei anna mahdollisuutta vastata, että bilsan tunnit ok, mutta liikka on ihan tylsää.)
Nyt palaamme totuusteorioihin. Ensimmäinen, tilastollinen tutkimus antaa positivistisen tieteenkäsityksen mukaan totuudellista tietoa tutkitusta tilanteesta (tietyllä todennäköisyydellä). Realistisen totuuskäsityksen mukaan koulunkäynnin miellekkyys siis oikeasti on esimerkissä 3,9/5. Ongelma on se, että se ei kerro meille oikeastaan mitään. Siksi syntyi kasvatustieteissä tarve tehdä toisenlaista tutkimusta.
Toinen tutkimus antaa meille tietoa, että tytöt eivät koe teemaviikkoja oikeana kouluna. Siksi he eivät näe sitä erityisen mielekkäänä työmuotona.
Tätä ei kuitenkaan voida pitää “kvalitativistien” mukaan realistisena, koska ei se ole mikään yleispätevä totuus. Siihen vaikuttaa tutkijan haastattelukysymykset, tutkijan suhde oppilaisiin, jännitys videokameran edessä…
Tämän ‘totuudellisuutta’ voidaan puolustaa esimerkiksi koherenssiteorialla: Tytöt kokevat ainejakoisen opetussuunnitelman itselleen sopivana. Tällöin tutkimustulos, että tytöt kokevat aineita integroivat teema viikot poikiin verrattuna vähemmän myönteisesti, tuntuu sopivan tiedolliseen järjestelmään.
Totuutta tässä asiassa on vaikea tietää, koska tutkimuksen tekoa rajoittavat niin monet tekijät. Kuitenkin Puolimatka huomauttaa, että ajatellessamme totuuden olevan vaikeasti saavutettavan, edellytämme (absoluuttisen) totuuden olevan olemassa.
Kommentti @ Tellu
2.5.2007 @ 17.17 |Muokkaa
Heips, taas täällä!
Tarkoitin artikkelin loppua, jossa lukee ” Tutkimuksen tarkoituksena on päästä selville totuudesta, vaikka se uhkaisi valtaapitävien intressejä ja ihmisten mukavuudenhalua”.
Kommentti @ pikkupedagogi
2.5.2007 @ 19.19 |Muokkaa
s. 97-98: ”Ihmisten oikeus tietää todellinen asiaintila pätee erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa tarvitaan laajamittaisia julkisia toimenpiteitä jonkin epäkohdan korjaamiseksi. Tutkimuksen tarkoituksena on päästä selville totuudesta, vaikka se uhkaisi valtaapitävien intressejä ja ihmisten mukavuudenhalua. Realistisesta totuusteoriasta luopuminen asettaisi siten kyseenalaiseksi ihmisten oikeuden tietää, miten asiat todella ovat ja asettaisi kyseenalaiseksi kvalitatiivisen tutkimuksen merkityksen tämän tavoitteen palvelemisessa.”
Minusta tämä ei kuitenkaan sisällä suoraa viittausta rahoitukseen… Kyse on siitä, että tutkimuksen pitää rohkeasti tuoda esiin myös yhteiskunnan epäkohtia. Yllättävää sikäli, että Puolimatka peräänkuuluttaa kriittistä tiedettä puolustaessaan realistista totuusteoriaa.
RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen