Pavelin blogi

Meiltä alkaa niin koiralta kuin emännältäkin pikkuhiljaa pää hajota.

Pavel ei voi oikein tehdä mitään. Se ei voi istua eikä maata kunnolla kun pallit ovat vieläkin niin kipeät. Tai oikeastaan pahin turvotus on lähtenyt mutta ruvet ovat vielä paikallaan ja ilmeisesti niitä kutittaa ja paljon.
Suihkuttelu on ollut ehkä parasta lääkettä. Se on auttanut niin turvotukseen kuin tuohon kutinaankin. Ja voi pojat että me on suihkuteltu… Viime viikolla oli öitä jolloin käytiin lähes puolen tunnin välein suihkutteleen. Muun ajan Pavel sitten kävelikin ympyrää kämpässä kipulääkkeistä huolimatta.

Kuuppa jouduttiin vaihtamaan eilen suurempaan versioon.
Aluksi 25 senttinen tuntui ihan sopivalta mutta kun Pavel vähän parani se alkoi esittämään sellaisia akrobaatin taitoja ettei paremmasta väliä. En ole koskaan vielä nähnyt koiran olevan niin notkea
Nyt meillä on ihan uusinta uutta, kankainen kauluri. Se muuten on näin vkonlopun käyttökokemuksen jälkeen erittäinkin miellyttävä koiralle. Ei kopsi ja jää jumiin huonekaluihin niinkuin muovinen kuuppa ja tuon kanssa voi nukkua todella hyvin vaikka missä.

Ilmeisesti nuoleminen pitkitti tätä sairastelua. Jos se ei olisi päässyt nuolemaan kipeää kohtaa iho ei olisi mennyt rikki eikä nyt kutisisi.
Mutta kai se aika parantaa.
Olen vaan niin kärsimätön.

Hyvin alkanut painonnousukin on tyssännyt ja Pavel on taas ihan langanlaiha. Se ei vain suostu syömään mitään. Pakkosyötin sille aamulla 10 raksua kun ajattelin että antibiootin kanssa on pakko olla mahassa muutakin kuin ilmaa. Ei kelpaa suursuosikki treeneissä todella valikoiden käytetty nakki eikä verilätyt.
Isäinpäivän kunniaksi menin kotona käymään ja siellä Pavel söi Lumpan raksuja antaumuksella. Kummallista ettei kotona voi syödä.

Viime torstaina koin suuren valaistumisen ja laitoin Pavelin ruokaan lohiöljyä jotta karvanlähtöaikaan saadaan edes joku tolkku.
Alle puoli tuntia ruuan jälkeen alkoi Pavelin kuonoon nousta kuin sieniä sateella kohoumia jotka kasvoivat aina semmosiksi parin euron kolikon kokoisiksi. Ja kun niitä oli niin tiuhaan pian koko kuono oli ympäriinsä turvoksissa.
Nelisen tuntia paukamat kestivät kunnes sulivat itsekseen pois.
Seuraavana päivänä sama juttu, heti ruuan jälkeen niitä alkoi tulemaan ja taas ne sulivat pois. Annos kuitenkin oli todella pieni. En laittanut suoraan annettua määrää per kilo. Saattaapi olla että olis tullut ihan hengitysvaikeuksia kokonaisella annoksella.

Laitoin koko öljypullon roskiin, me ei enää sitä tarvita enkä uskalla kyllä samanlaisia valmisteitakaan enää hevillä antaa kun reaktio kuitenkin oli noinkin voimakas ja vielä kuonossa.
Tässä tulovaiheessa oleva paukura.

Eilen sitten ihmettelin että miten ihmeessä tuo Pavel vaan nuoleksii takapäätään jatkuvasti. Lähempi tutkailu paljasti että kivespussi oli ihan kuuma ja punainen sekä turvonnut lähes kaksinkertaiseksi alkuperäisestä
Mitään haavaa tai muuta syytä en löytänyt mikä tuommosenkin voisi aiheuttaa.
Illalla Pavel tärisi joten annoin kipulääkettä mutta aamulla soittelin jo aikaa lääkäriin.

Ihotulehdus oli diagnoosi. Onneksi ei sentään ollut ottanut tulehdusta itse kiveksiin, sitä pelkäsin itse.
Syytä tai seurausta ei lääkärikään osannut sanoa kun mitään muuta näkyvää syytä ei ole olemassa. Meinasi sitten vain että voi olla että näitä patteja on tullut muuhallekin kehoon sillon vkonloppuna. En vain huomannut ja Pavel on alkanut nuolemaan ja siitä on seurannut ihotulehdus.
Sillä on tuossa nokanpäällä semmonen auki räävitty patti josta tulee jotain möhnää. Siitä kai lääkäri veti johtopäätöstä että vois olla myös muuhalla kehossa näitä.
Noh, joka tapauksessa kortisonia niskaan ja kymmenen päivän antibioottikuuri.
Eikä mitenkään suuria määriä ulkoilua kylmässä ettei kellukkeisiin ota pakkanen eikä vinkka etenkään.
Itse potilas ei kovinkaan arvosta tätä lääkäriltä saatua pääkupua

Eilen ja tänään ollaan saatu nauttia oikein roppakaupalla lumesta.
Lumi ja etenkin lumisade olis ihan täydellistä jos ei tarttis tehdä lumitöitä eikä etenkään laasta kuistia lumesta.

Eilen Pavel juoksi tämän syksyn ensimmäiset lumihepulit kunnon tuiskeessa pellolla eikä tänäänkään menoa yhtään hidastanut vaikka lunta tais paikoin olla päälle 15 cm. Jouduttiin ihan kunnolla kahlaamaan kulkeissamme.

Meillä kotona iso pihapuu halkesi räps poikki lumen painosta aamulla. Suvilumi on ihan sairaan painavaa ja kun sitä on nyt paljon niin vielä pahempaa.
Tuleepa polttopuita

Tässä vielä maisemakuvaa lenkimaisemista tältä päivältä. Huomiseksi on luvannut vesisadetta joten taitaa lumi olla sitten mennyttä.

Käytiin eilen Pavelin kanssa juoksuttamassa Nettaa ja Jammua.
Hyvin meni vaikka me taidettiin olla semmonen erikoiskuljetus sillä Netta oli kärryjen edessä ja Jammu takana juoksemassa. Pavel sitten juoksi keskimmäisenä.
Tosin Jammulla tuntui olevan vähän lentävä takapää joten Pavel katsoi viisaammaksi juosta viimeisimpänä sitten.

Jännä että Pavel juoksee niin hyvää ja pitkää ravia tosi lujaa hevosten kanssa. Pyörällä en pysty ilmeisesti antamaan samanlaista vastusta joten se menee aina vähän lekkeriksi ja yleiseksi hömpöttämiseksi silloin.
Nyt pitäis keksiä vaan joku hyvä treenilaite talven ajaksi että saadaan kunto pysymään samanlaisena. Olis se Ad-koe sitten tavotteellisesti vähän lähempänä.

Koskapa koko vkonloppu on ollut yhtä haipakkaa ees sun taas lähettiin Pavelin kanssa tänään lenkille metsäautotielle ihan kahelleen.
Tosin täytyy sanoa etten koskaan kyllä ole ollut niin kovassa ruuhkassa suorastaan kuin siellä
Ensin huomasin jo auton ikkunasta ajaessamme lähtöpisteeseen ihan tien laidassa ojan toisella puolen teeren.
Piti oikein peruutta ja katsoa uudestaan onko se lintu kivellä elävä vai niitä metsästäjien linnunnäköisiä lintusyöttejä. No elävähän se oli. Kameraa ei tietysti ikinä silloin mukana kun sitä tarvitaan. Teeri oli autosta reilun parin metrin päässä esteettömästi sihdattavana. Eikä pää kääntynyt kertaakaan vaikka varmasti se huomas mun punaisen paholaisen jo heti ensi kerralla kun menin ohi.
Siinä se vain törötti ja lähti sitten hetken päästä lentoon.

Jätettiin auto levikkeelle ja alettiin käpötellä. Me tehtiin jotain harjotuksiakin siinä ihan lämpimiksemme mutta pääasiassa käytiin hyppelemässä ojan takana kivikossa ja reuhattiin oikein sydämen kyllyydestä.
Ja just kun tultiin takaisin siihen tielle näin tien mutkasta tulevan koiran. Oli sillä onneksi omistajakin mukana joka kytki sen nopeasti kiinni. Tein saman Paavolle ja aattelin että tästähän loistava ohitustreeni tulee
Tässä keskustassa nimittäin kun me lenkkeillään niin tosi tosi tosi harvoin tulee ketään vastaan niin että vois kokeilla miten ohittaminen sujuu.
No, osoittautui se vastaantulija melkoiseksi remmirähjäksi. Tuli kahella jalalla äyskäten vastaan koko remminmitalla.
Pavelin kanssa kuljettiin enemmän ojan kuin tien päällä mutta selvittiin me tilanteesta silti voittajina. Ei rähjänny Paavo vaikka huomasin sen kulkevan kovin varpaillaan.
Olisin niin toivonut että se toinen olis ottanut koiraansa vähän lyhemmälle niin olisin voinut antaa löysää ja katsoa mitä tuo tekee mutta nyt ei kyllä uskaltanut.

No, taas me tepsuteltiin omaan tahtiimme tehden kaikennäköisiä kivoja juttuja kun yhtäkkiä ihan läheltä lähti puusta neljä vaaleaa lintua livohkaan.
Luulin jo että ne on riekkoja ja riemastuin aivan kun en ole niitä koskaan nähnyt. Piti oikein soittaa viisaammalle ja kysyä olisko mahdollista että semmosiin lintuihin törmäsin. No ei ole sanottiin puhelimesta. Jo se että ne oli puussa tekee mun riekkohavainnostani suorastaan mahdottoman.
Eli nää oli siis mitä todennäköisimmin koppeloita kun se uroskin oli jo vähän aikasemmin samalla kankaalla.

Ei siis mitenkään suuri bongaus

Lisäksi meitä vastaan tuli kaksi autoa ja moottoripyörä.
Vois jopa siis sanoa että oli ihan tungosta tiellä

Niin siinä sitten kävi että keppien kauhu Paavo Pee Pantteri sai kokea oksiston vastaiskun karmeasti.

Olimme ihan tavis lenkillä jokirannassa ja kun on vielä tuo hoitokoira matkassa koitin vältellä parhaani mukaan kaikenlaisia yleisiä teitä että koirat vois olla mahdollisimman pitkään irti ja revitellä pellolla.
Pavel leikki kepakoillaan ihan tavalliseen tapaan mutta raahas mukanaan kuitenkin semmosta suht isoa oksan pätkää. Se jätti sen mun jalkojen juureen ja lähti Mustikan kanssa viipottamaan toiseen suuntaan.
Ajattelin ettei se ees huomaa kun oli niin kaukana ja paiskasin kepakon jokivarren pusikkoon pois jaloista ja pois mielestä ajatuksella.
Mutta samalla kun keppi lensi ilmassa suhahti mun ohi myös Pavel hakeakseen rakkaan keppinsä takasin.
Se rymisteli alas melkosta kuperkeikkaa ihan rantaan asti. Ei varmaan edes huomannut että maa viettää siinä pellon laidalla melkosta haipakkaa kohti jokea. No, ei siinä mitään, Pavel tuli muina miehinä pois keikaltaan varsin tyypillisen itsensä näköisenä ja jatkoi muina miehinä matkaansa.
Kotona aloin katsomaan että sen silmässä on nyt kyllä jotain outoa.
Ja kun mulla on kokemusta noista silmäsairauksista tarkkailin onko silmä kuopalla vai pullottaako se vai mitä tapahtuu. Ja suorastaan panikoin että nyt tuoltakin meni näkö.

Lääkärissä tänään vahvistui se mitä ajattelinkin että silmässä on haava samaten kuin luomessakin.
Oksa on ilmeisesti rouhassut siitä välistä mutta onneksi se ei ole mitenkään tökännyt suoraan silmään. Muuten olis voinut käydä pahemminkin.
Turvoksissa on silmäluomi ja silmän ympäristö mutta eiköhän se korjaannu antibiootteilla taas kuntoon uusiin seikkailuihin.

Tänään oli kesäkauden päättäjäiset Lohtajan kentällä.
Meillä oli ohjelmassa koirien totojuoksua ja makkaranpaistoa kodassa + kaikenlaista höpötettävää.

Tunnelmaa ei suinkaan latistanut se että taivaalta alkoi syytämään vettä juuri samalla kun meidän piti aloittaa kisat. Päinvastoin, pientä liikettä jotta jokainen pysyi lämpimämä.

Pavel juoksi neljäntenä koirana ja mielestäni kaikki meni ihan kivasti.
Jännitin ehkä eniten etukäteen sitä ettei se tule luokse suoraan vaan tekee jonkin mutkan matkalla mutta ehei suoraan se tuli alkuviivalta jossa Päivikki sitä piti kiinni maaliviivan yli mun luo
Aika tosin ei ollut päätähuimaava, 7,1 sekuntia ja toiseksi viimeinen sija kun kärkipää huiteli saman matkan neljän sekunnin pintaan.

Mutta olisko tasotusta kilpailuun antanut se, että Pavel oli reilun parin tunnin lenkillä Nettan kanssa just ennenkuin lähettiin ajamaan Lohtajalle. Ison hevosen kanssa saa juosta aika lujaa ja olla sinnikäs ettei jää vauhdista mutta jokaisen kiemuran Pavel Nettan perässä teki

Kai meidän pitäis alkaa pikkuhiljaa valmistautumaan missikisoihin niin hulvattomalta kuin se taas kuullostaakin.
Olen tässä vain miettinyt että raaskinko alkaa näin hyviä kuulolerpakkeita teippaamaan ja glyseroimaan

Pitäis löytää jostain panta joka ei mustaa kaulusta. Sain vinkkiä että puolikurkkarin metalliosat pitää pestä fairyllä jotta onkelma poistuu mutta meidän taloudessa tuo kikka viitonen ei ainakaan toiminut. Ihan samaan malliin mustaa.
Olen itse sitämieltä että syyllinen on pannan nahkainen osa. No mene ja tiedä, taas on pikapuoliin kauluksen pyykkipäivä tiedossa ja siitäkös Nuoriherra Paavo Pee Pantteri tykkää kovasti.
Siitä on aina varsin hauskaa hiimailla pesuhuoneessa ihan omiin nimiinsä mutta mistä se voi tietää sen että jollonkin on se pesupäivä? Sillon sitä ei näy mailla halmeilla ja kun sen viimein saa jostain sängyn takaa näköpiiriinsä se saa neliraaja halvauksen eikä liiku minnekään. Ja kaikki se vain kaunistautumisen tähden.
Miehet on kummallisia.

Meidän lähelle peltoaukealle on ilmaantunut yhä vain lisääntyvä kurkilauma. Ensin lintuja oli vain puolenkymmentä, mutta viikon kuluessa kaverit ovat suihkineet kuka mistäkin seuraan mukaan ja kurkia taitaa jo olla lähemmäs parisataa paikalla syömässä.

Ensimmäisellä kerralla me tehtiin Pavelin kanssa tuttavuutta lintuihin ihan sattumalta. Oltiin pyörälenkillä ja mulla oli kyllä tiedossa että kurkia sielläpäin on mutta kun mitään ei näkynyt eikä ketään kuulunut luulin niiden lähteneen.
Siinäpä me sitten pyöräiltiin pientä peltotietä pienen metsäsuikaleen läpi tarkoituksena käydä kääntymässä tien päässä kun ihan metsän laidasta siitä pellonreunasta lähti koko revohka liikkeelle.
Hitaasti ja varmasti ne nousi siivilleen ja peitti koko taivaan meidän ympäriltä.
Melko mykistävä kokemus ja tulipa mieleeni se vanha kauhuleffa niistä Hichcokin linnuista

Lauantaina me mentiin ihan tarkoituksella taas saman pellon reunalle katsomaan josko ne linnut vielä olisivat siellä kun kuulin seuraan liittyneen myös joutsenia ja nimenomaan niitä vauvajoutsenia jotka ovat harmaita.
Niitä ei ikävä kyllä löytynyt mutta kivat lintuefektit me taas saatiin aikaan Pavelin kanssa kulkiessamme pellon reunaa tietä pitkin.

Pavel kävi haistelemassa jotain vähän kauempana mutta kyllä silläkin näkyy olevan niin sanotusti silmät selässä kurkien varalta kuten kuvasta huomaa. Linnut siis liitelivät jälleen kerran meidän yläpuolellamme sananmukaisesti pimentäen taivaan hetkeksi.

Meillä on ollut aika ankeeta kun viime vkonloppuna Pavel alkoi selvästi varomaan korvaansa.
Se piti sitä silleen kummallisesti vaakatasossa vaikka toinen korva olikin pystö ja puisteli päätään kovasti vähän väliä.
Putsailin ja koitin tehdä polosen olon niin helpoksi kuin mahdollista mutta ei me korvaa kotikonstein saatu talttumaan.
Lääkekuuri saatiin korvatulehdukseen ja nyt vielä tänään kun se kummallinen musta töhnä ei ottanut loppuakseen käytiin näytillä ja saatiin hiivatulehdukseen uudet lääkkeet.

Ilmeisesti tää hiiva ei ole niinkään kipeä mutta sitäkin kutiavampi joten kiusallinen se on siltikin.

No, kun oikein mikään ei sitten ole potilasta kiinnostanut me käytiin hengailemassa pellolla kun väki oli puimassa.
Ja hauskaa oli

Pavel nimittäin hoksasi että oljet kahisevat silleen jännästi ja sekös aiheutti kunnon hepulikohtauksen jos toisenkin.
Mutta kaikkein kivointa oli hypätä vauhdilla siihen puimurin jättämään olkikasaan niin että koko mailma täyttyi oljista
En ihan ehtinyt kameran kanssa siihen tilanteeseen mutta tuossa kuvassa Pavel on just tulossa kasasta pois ja vielä ne näkyy takana haituvat lentävän.