Pavelin blogi

Ei tarvitse laatikoita pakata - onneksi - vaan riittää kun naputtaa uuden osoitteen. Tervetuloa perässä!

Blogi ja muuta mukavaa löytyy tästä eteenpäin täältä:
http://pavelinsivut.webs.com/

Me on hiljakseen tahkottu esineruudun ihmeellistä maailmaakin.

Pavel kyllä kantaa jos minkälaista esinettä siinä ei ole ongelmaa. Se on hyvin varovainen hampaankäyttäjä ja tuntuu että se kantaa enimmäkseen huulillaan.
En oikein tiiä miten puruotetta sais paremmaksi.
Kepin kanssa tarjoaa heti vetoleikkiä ja sen kanssa ote onkin ihan hyvä mutta muut esineet saavat hyvinkin varovaisen kosketuksen. Ei tietenkään sen tarvitse purra rikki en tarkota sitä, mutta väliin tuntuu että homma olis sata kertaa nopeampaa jos tyyppi vain rouskaisisi esineeseen hampaatkin eikä vain hellästi huulia.

Meillä on ollut suoranainen palautusongelma.
Pavel lähtee nopeasti ja iloisesti heittämäni esineen perään, nokkasee siihen nokallaan nopeasti samalla kun kääntyy ja sataa mun luo. Tai sitten kesken noudon se ottaa jostain hajun ja lähtee painattamaan kohti tuntematonta.

Tässä päivänä eräänä tapahtui taas tuo yllämainittu. Karjasin sille kun huomasin että nyt lähtee mopo käsistä. Pavel jäi esineen ja mun väliin seisomaan. Tiesi kyllä että sen olis pitänyt palata hakemaan mutta jurputti ja tönötti vaan pää tanassa mun edessäni. Siinä me sitten tuumattiin reilu 10 min. molemmat tekemättä mitään. Minä katsoin Pavelin takana olevaa esinettä ja Pavel väliin esinettä ja väliin mua mutta ei lähtenyt mihinkään.
Kutsuin sen takasin sivulle ja annoin uuden käskyn, lähti salamana hakemaan ja toi loppuun asti. Iloisesti.
Samaten eri kerta tosin mutta kuitenkin, lähti hakemaan mutta pysähtyikin ihan askeleen parin päähän minusta jo menomatkalla kusemaan mennessään.
En ole lännen nopein todellakaan mutta ääntä minusta lähtee kuin pienestä kylästä jos niikseen tulee. Karjasin minkä kurkusta lähti samalla kun sukelsin kohti koiraa ja onnistuin huiskasemaan sitä takalistolle samalla kun se säikähti mun huutamistani ja lopetti mitä oli tekemässä.
Kutsuin taas viereen ja se haki ongelmitta ja iloisesti.

Molempien kertojen jälkeen olen laittanut suoraan autoon ja lähtenyt pois paikalta heti näiden jälkeen.

Tänään huomasin että Pavelin tärkein lelu, Ikean Råtta on jäänyt metsään kun sitä ei löytynyt mistään. Vähän mietin kun ajettiin paikalle missä viimeksi råtan kanssa ollaan tuttavuutta tehty että näinköhän tuota enää löytyy. Mutta olihan se siellä vielä
Heittelin sitä sitten vielä metsän puolelle ja joka kerta lelu tuotiin mulle käteen asti. Tosin ajattelin että muistutetaan nyt vielä mitä tässä tehään ja palkkasin namilla.
Mutta nyt tuntu olevan ajatukset täysin siinä mitä tehdään eikä kaikessa muussa.

Meille ei kyllä mitään sen ihmeempää kuulu mutta päivitetään nyt joutessamme.
Pavel täytti elokuun alussa kolme vuotta. Kylläpä se aika rientääkin. Vastahan se oli ihan pentu. Tai onkohan tuo yhtään aikuistunut, jos se on vaan lapsenmieli aikuisen kehossa

Agility kurssi saatiin kunnialla vietyä loppuun. Nyt vaan kotona pitää kovasti harjotella kaikenlaisia juttuja. Onneksi sain sentään pari estettä joten voidaan niiden kanssa tehä jo vaikka ja mitä omalla pihalla eikä tartte aina lähteä minnekään reenaamaan.

Pavel on ehtinyt mun työpäivien aikana sitten tehdä kaikenlaista.
Äitini on ahkera sienestäjä ja on kolunnut lähimetsiä Pavelin kanssa kovasti. Ja tulostakin on syntynyt tosin sienikoiraa Paavosta ei taida tulla, äiti enemmänkin valitteli sitä että sienen nähdessään Pavel mieluummin nostaa jalkaa kuin haistelee sitä joten tarkkana täytyy olla sienestäjänkin ettei sienet tule merkatuiksi

Puimiskausikin sitten viimein alkoi ja kovasti me on pellolla koitettu häärätä. Tosin on taidettu olla enimmäkseen vain edessä, keppiä heittämässä tai muuten vain sompailemassa koneita katsellen.
Pavel on käynyt tutustumassa kuivaajan saloihinkin.
Yllättävää kyllä kuivaaja oli sille todella rankka kokemus vaikka tuttu laitoshan sen pitäisi olla.
Jyviä vain taisi olla niin vähän että ne silleen ikävästi roplottivat pohjalla laitoihin joten kuivaajan ääni oli erilainen kuin viimekäynnillä.
Sisukkaasti ukko kuitenkin kiipesi toiseen kerrokseen kuikuilemaan joskin vapisevin jaloin hihnassa. Tosin eipä sitä laarien yläpuolella uskaltaisi irti pitääkään varsinkaan kun kuivaaja on käynnissä.

Koskapa pyöräilykautta on vielä jäljellä me on huristeltu pitkin maita ja mantuja. Tosin kävi meille pyörän kanssa pieni vahinkokin: tietä oli paikattu laittamalla siihen lisää soraa. Sade oli kuitenkin pehmentänyt kuopan sorineen ihan lällyksi mutta en huomannut asiaa ollenkaan vaan pyöräilin suoraan tähän “ansaan” seurauksella että kaaduin suinpäin sivulle kun pyörä vaan upposi kuin juoksuhiekkaan. Pavel kiersi kuopan sivulta mutta säikähti kaatumistani niin että alkoi repimään itseään meistä poispäin. Minusta tuntui kuin koko oikea käsi lähtis irti sijoiltaan siinä rytäkässä.

Ja ollaanhan me saatu “perheenlisäystäkin”
Muutama viikko sitten työkaveri antoi mulle toimintakunnossa olevan akvaarion tyyliin lisää vain vesi ja kalat.
No, Nyt meillä on miekkapyrstöyhteiskunta olohuoneessa. Tosin kalojen nimi tuottaa mulle edelleen päänvaivaa. Ensimmäisen viikon puhuttelin niitä miekkakaloiksi kunnes kaveri vinkkasi että guuglaappa ne kalas. Ja tosiaan onhan noilla muutaman metrin ero pituudessa ja varmaan muutama sata kiloa painoeroa miekkapyrstöllä ja miekkalalla
Ja voipi olla että kohtapuoleen kaikuu myös pikkukoiran töppösten töminää, mene ja tiedä

Blogin kirjottaminen on vähän jäänyt muiden asioiden alta mutta on me silti jotain tehty tällä välinkin.

Perjantaina meillä oli ensimmäinen jatko agilityn tunti ja heti alkuun piti tehdä kaksi rataa.
Ensimmäisessä oli kaksi estettä, puomi, este, putki ja vaihtoehtoinen lopetus esteille.
Toisen radan alku oli tosi kinkkinen, kolme estettä oli kuin neliössä josta yksi sivu puuttuu. Mun jalat ei oikein tomineet sitten A ja lopuksi este.

Me käytiin sateella harjottelemassa viikolla esteitä ja siinä kävi vähän ohrasesti just A:n kohdalla. Pavel liukastu ylösmentäessä ja niinhän siinä sitten perjantaina kävi että kun olis pitänyt mennä sen lempiesteelle A:lle se painoikin suoraan kentän toiseen päähän poissa silmissä poissa mielestä mentaliteetillä.
No takasinhan se joutu ja kun ensimmäisen kerran meni esteen yli hihnassa oli taas kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan ja suoritti iloisesti.

Sille jää nuo kopsut tosi kovasti mieleen tietyissä asioissa ja sitten kun se kuumuu tarpeeksi on ihan sama mitä tapahtuu se ei ei vissiin edes tunne niitä saati muista.
Minunhan se pitäisi osata lukea mitä sen päässä liikkuu mutta kun itseäkin suoritus jännittää jää vähän aina paitsioon tuommoset.

Käytiin sitten vielä eilen lauantaina harjottelemassa samat radat rauhassa läpi ja niinhän sitä saatiin ohjaajallekin jonkinmoisesti töppöset kuriin ettei ihan solmuun mene.

Videotallennus reeneistä olis kyllä kovasti pop.
Kaveri nimittäin meinas että hyppäsin käsillänikin esteitä kun ohjasin Pavelia

Olipa taas lomamatka
Lähettiin perjantaina puolen päivän jälkeen ajamaan kohti Poria. Tottakai oli kuuma, onhan heinäkuussa aina kuuma ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta.

Olen Pimp my ride tässä viikon aikana useaankin otteeseen ja sen tuloksena takapaksissa Pavelin osastolla on uuden uutukainen “koiraverkko” kompostiverkon palasesta ja siihen kiinnitettynä häkkituuletin. Tuulettimeen sai vielä varaosina semmosen kylmäkallen joka viilentää puhallettavaa ilmaa entisestään.
Joten vaikka kuuma olikin ajaessa tuuletin edes vähän teki Pavelin matkasta miellyttävämpää.

Ja eihän me tosiaan päästy kuin Jalasjävelle asti kun alkoi jo taivas pudottaa vettä niskaan.
Ajettiin kohti Poria valtavassa letkassa autoja ja keskinopeus oli väliin enemmän 40 kuin 60.

Joskus kuuden jälkeen me päästiin perille majapaikkaan vihdoinkin. Sadekin näytti siltä että vois ehkä vähän tauota siitä kaatosateesta jota väliin tuli.
Mua vähän hermostutti ennakkoon se majapaikka. Se kun näytti kuvissa mun varatessa vähän semmoselta tankki täyteen -sarjan hommelilta ja kun hintakin oli kuitenkin paljon edullisempi kuin esim. Yyterin lomamökeissä joissa ei edes ole sähköä saati juoksevaa vettä aloin luomaan vähän kauhukuvia paikasta.
Mutta huoli oli turhaa, motelli oli tosi kiva, siisti ja ennenkaikkea vaikka olikin vilkkaan tien varressa siitä pääsi ihan loistaviin lenkkimaastoihin (mitä nyt kaupungissa voi) ihan suoraan kävelemällä

Me vietettiinkin Pavelin kanssa niin perjantai-ilta kuin lauantai aamukin metsässä pururadan tyyppisellä polulla ja hauskaa oli molemmilla
Jos jollakulla on Poriin asiaa ihan yökuntiin niin voin kyllä suositella tuota motellia
Paljon oli koiravieraita paikalla muitakin ja taisivat suureksi osin olla menossa samaiseen näyttelyyn kuin mekin.

Aamulla olisin halunnut lähteä käymään Yyterin kuuluisilla hiekkarannoilla mutta aikaa ei ollut tarpeeksi. Illalla se vähän jäi kun kokoajan tihkuutti vettä ja ajattelin että meren rannalla on vielä ikävämpi ilma.

Itse Porin näyttelypaikka oli raviradalla. Navigaattorin mukaan matkaa ei pitänyt olla kuin 10 min mutta erinäisten liikennejärjestelyiden takia me tultiin paikalle vasta alle puoli tuntia ennen kehän alkua.
Selvittiin kuitenkin paikalle ja kohtahan meidän pitikin jo mennä kehään.
Tuomarina Sergio Pizzorno, Uruguay
(Ihan hirveen pitkä ja hoikka mies joka ei puhunut mitään)

Pavel sai ihan kelpo arvostelun:
Exellent type & propostios. Good head and expression. Needs well defined stop and more power in underjaw. Exellent bone and substance (?)
Exellent top- and underline. Little loose movement in front legs. Very good movement.
Exellent temperament.
AVO EH3

Taas tuli opittua jotain näyttelymaailmasta. En tiennyt että koiran pitää jotenkin esittää korvansa :schock:
Eiks se nyt riitä että ne on siellä päässä.

Vähän meidän kehän jälkeen alkoi ihan älytön vesisade. Ukkoskuuro kesti semmosen viitisen minuuttia ja kasteli todellakin_kaiken_.
En viitsinyt jäädä läpimärkänä enää kiertämään ostospaikkoja vaan suuntasin nyt yhdellä lisääntyneen koiramääräni kanssa kohti autoa ja Seinäjokea jonne tiputin matkan varrelle Lystin väkensä luo.

Ja kun ajelin reippaasti kohti kotia alkoi taivaskin selkeämään ja täällä kotona näkyi ihan sinistä taivastakin. Kannatti käydä lomalla kokemassa ukkosta

Meille tuli tässä yks ilta Pavelin kanssa niin huonot välit että se otti ja meni olohuoneeseen sohvalle nukkumaan yöksi
Tavallisestihan tuo siis nukkuu makkarissa joko sängyn vieressä lattialla tai yleisemmin sängyssä jalkopäässä.

Kaikki alko siitä kun koiraystävät Nada ja Lysti kävivät tässä meillä ohikulkumatkalla hetken lepuuttamassa.
Pavelista oli niin ihanaa kun oli tyttöjä ja sai leikkiä ja vehdata niiden kanssa. Nada opetti myös Pavelille että kun kärpänen menee tarpeeksi läheltä kuonoa sen voi näppärästi napata kiinni.
Tyttöjen lähdettyä jatkamaan suurta roudtrippiään (Helsinki-Oulu-Västrås-Tukholma-Turku-Helsinki) Pavel jäi itkemään surkeuttaan tänne mun kanssa. Ihan yksin jäi polonen eikä ketään kaveria.

Päivän pari Pavel tuumaili ja sitten yks ilta se kokeili miten niitä kärpäsiä jahdataan. Hitaasti ja varmasti se jolkutteli illan täällä sisällä kärpäsen jälkiä ja napsi suullaan aina kun tuli tarpeeksi lähelle.
Sitten yhtäkkiä sitä lykästi ja se onnistui saamaan kärpäspaistin.
Tosin Nada oli vain unohtanut mainita Pavelille, tuolle suurelle kulinaristille, että kärpäset eivät ehkä ole niitä kaikkein maukkaimpia suupaloja
Pavel yökkäili oikein nielaistuaan saaliinsa.
Samassa se huomasi että makkarissa on toinenkin kärpänen mutta sen näkeminenkin teki suurelle saalistajalle niin pahaa että sen oli pakko vaihtaa huonetta oikein.

Kaikkien keppien kantaja Paavo Pee Pantteri:

Heinäkuuhan on tunnetusti lomakuukausi ja me on kyllä Pavelin kanssa otettu tosi lunkisti. Tosin tää on taas ollut mun sairastamisesta johtuvaa eikä niinkään vartavasten tehtyä lötvistelyä.
Pavel on saanut mukavasti kiloja tässä parin viikon tauon aikana. Sillä on jopa ihan tunnusteltavissa oleva maha vaikkei vois uskoa
Että kyllä se tuo energia ruoka johonkin kuitenkin jää vaikka olen monesti meinannut luopua uskosta asian suhteen katsoessani luuviulua koiraa.

Pavel on kyllä kunnostautunut uskollisena vaunukoirana sekä peräkoirana ratsastaessa.
Ella tässä taannoin harjoitteli raviohjelmaa pellolla ja pitihän meidän käydä Paavon kanssa katsomassa miten homma etenee. Pavel tarkkaili askellajeja vähän lähempää sekä harjoitteli myös samaa ohjelmaa läpi, mun tehtäväkseni jäi dokumentointi
Suureksi harmiksi Jammun kenkä irtosi eikä yrityksistä huolimatta pysynyt enää kunnolla kiinni eikä tietenkään kengittäjääkään just yhen päivän strategisella ajalla saanut mistään joten kisat jäi käymättä.

Sairailla ihmisillä on sairaiden ihmisten huvit niinpä minäkin olen tälläytynyt monena päivänä just navetan alkamisen kunniaksi katselemaan toisten työntekoa lehmien sisällelaiton aikaan
Pavel ikävä kyllä vaikka lampaiden kanssa tuleekin erinomaisesti toimeen ei millään ymmärrä että lehmät eivät toimi samaten kuin esim. hevoset.
Jollain tapaa tyyppi mieltää ne kuitenkin paimennettaviksi mutta koska lehmät eivät ole koskaan lähemmin koirien kanssa tuttavuutta tehneet ne tulevat niin vauhkoiksi että on parempi jättää suuri paimen sisälle tarkkailuretkelle lähteissä.
Yhtenä päivänä sitten sattui niin että pellolle syntyi pieni vasikka ihan huomaamatta. Tai siis huomattiin se mutta enää ei äitiä ehditty sisälle hakemaan joten paarma-armeijalle oli kosolti ruokaa hetkisen ennenkuin pelastusjoukot säntäsivät paikalle kottikärryjen kanssa. Onneksi tuore äiti ei ollut yhtään ilkeä joten kamerammieskin ehti ottaa kuvan siinä tohinassa tulematta tallotuksi.

Pavelille on myös löytynyt herkku josta sen on tosi tosi vaikea kieltäytyä nimittäin amerikkalaiset pannukakut. Kyllä jenkki jenkin tuntee näköjään

Flunssaisena ei koiranomistaja oikein voi koiraansa aktivoida sen enempää kuin käyttää pikaseen ulkona ja antaa ruokaa.
Mua on vähän naurattanutkin että kuitenkin tuo laiha luikku koira on selvästi pulskistunut tässä viikon aikana kun ei ole päässyt energiaansa tuhlaamaan minnekään.

Tänään sitten käytiin pikaseen Kokkolassa ja koska Pavel oli mukana päätin että voihan sen pienen lenkin tehdä sen kanssa siellä.
Maalaiskoiralle kaupunki kuitenkin on aina ihmisineen ja äänineen todella jännittävä paikka.
No, mitään mullistavaa ei tapahtunut, Pavel käveli löysällä hihnalla kävelykadulla eikä ollut moksiskaan kun huomasi etteivät ihmiset sentään päälle tule.
Nähtiinpä samalla reissulla vanhaenglanninlammaskoirakin joka taluttajineen käveli meitä vastaan. Ja huomasin sen minkä olen pannut täälläkin merkille, kun Pavelia ei provosoida ja sen annetaan kulkea rauhassa sen kiinnostus toiseen koiraan lakkaa ja se jatkaa omia juttujaan. Hyvä hyvä

Pavel, tunnettu sihtileuka ja krantuista krantuin….
Yllätin sen illalla ruokatynnyriltä syömästä omin lupineen raksuja..

Ilmeisesti huolto ei ole ihan niin sukkelaan pelannut kuin herra olisi halunnut, oon ollut tässä monta päivää aika huonossa hapessa ties mitä possulunssaa tää on. No kuitenkin kuulin semmosta epäilyttävää rouskutusta ja hiippailin tapahtumapaikalle.
Pavel valitsi tarkasti monien nappuloiden joukosta just sen oikean minkä pani suuhunsa, söi sen antaumuksella viimeseen mureneeseen ja valitsi sitten taas uuden.
Ei sitä häirinnyt ollenkaan se että olin ihan vieressä katsomassa eikä homma nopeutunut yhtään yleisön tultua paikalle.
Aikaisemmassa elämässäni olen tottunut koiriin jotka tilaisuuden tullen vetävät sen suurempia kyselemättä puoli tynnyriä nielemättä huiviinsa ja kiihdyttävät vain tahtia kun huomaavat että rikos on just loppumaisillaan.
On tuo Pavel kyllä vähän eri sorttia

Tänään meillä ei mitään sen suurempaa ohjelmaa ollutkaan joten lähettiin Pavelin kanssa kunnon lenkille päivällä.
Mulla on ollut vähän huono omatunto kun en ole ehtinyt työ- ja muiden kiireiden takia oikein mitään Pavelin kanssa tekemään muutamaan päivään.

Siispä me suuntasimme omille tutuille lenkkipoluillemme eväiden kera ja vietimme kivan tovin siellä melskaten miten lystäsimme
Ja hauskaa meillä olikin. Kiva vain väliin olla ja tuumailla omiaan.
Otin kaiken mailman lelujakin mukaan koko arsenaalin autoon. Ajattelin että jos jaksetaan niin voidaan vaikka jotain niilläkin touhuta.
Vetoleikeistä on yllättäin tullut Paavon uusi lemppari harrastus. Yllättävän kovaa se kiskoo ottaen huomioon sen tosiasiasian ettei sillä ole mikään suurinpiirtein kuin huulilla kiinni.
Tai no keppiin se tuntuu purevan ihan kunnolla hampailla kiinni.

Siinä kotvan matkaa tepsuteltuamme tultiin rypsipellon laitaan. Oon peltoa kauempaa ihaillutkin mutta läheltä katsottuna huomasin ettei kylvö ole oikein onnistunut heti pientareelta lähtein vaan siellä on isoja laikkuja ihan tyhjää.
Uskaltauduin siis ihan siihen pellon laitaan ottamaan posekuvia vaikka jyväjemmarin tyttärenä omatunto soimas melkosesti. Se on kuitenkin jonkun elanto se pelto.
Kuvan takia ei kuitenkaan haavoitettu tallaamalla montaakaan kituliasta rypsin kortta ja minäkin makasin pientareella kameran kanssa.

Illalla vielä lähettiin lenkille Pavelin kaverin Donnan kanssa. Donnalla oli kyllä paljon enemmän virtaa tänään kuin Paavolla joka mielellään vain jolkotteli tietä pitkin eikä ottanut itselleen tyypillisiä metsäspurtteja ollenkaan.
Eli päivä oli jokseenkin suksee meistä molemmista