Sunnuntaina, Lokakuun 5. 2008

Teho-tottista

Tänään pureuduttiin tiukasti paikkamakuuseen ja liikkeestä seisomiseen. Tai siis liikkeenä seisomiseen nyt lähinnä.

Paikkamakuussa mun ongelmani näköjään ohjaajana on yhä vain se liika kiire. Vaikka mielestäni teen koiralta lähdön rauhallisesti yleisö näki heti että mun tapani on vain roiskaista koira suurinpiirtein maahan ja lähteä.
Ei siis näin.
Pavel teki taas sangen mukavan paikkamakuuharjotuksen pari kertaa ja lyhemmän kuin normi on.
Palkkasin välillä ja tähän koiralle menemiseen, palkkaamiseen ja siitä lähtemiseen mun tarttee nyt panostaa.
Katsekontakti täytyy vaatia ennenkuin lähen pois rauhallisesti.
Muuten meni tosi hyvin. Yllättävä palkka todella toimii ja koira on levollinen mutta kuitenkin tarkkaavainen ja se tarkkaavaisuus nimenomaan kohdistuu minuun ei ympäristöön :)

Toisen kerran areenalle päästyämme teimme seisomisharjoituksia.
Taas huomattiin että minä hätiköin ja ennenkaikkea kumarran jostain syystä oikealla puolella Pavelin päälle -> se väistää, mitä en toisella sivulla tee eikä Pavel väistä :shock:
Rauhallisuudella ja selän suoruudella saatiin taas ihmeitä aikaan ja Pavel kesti hienosti hievahtamatta kun seisoin ja silitin rauhallisesti sen selkää kummallakin puolella sen sivuja :)

Oli tosi hienoa nähdä että koko meidän ryhmä oli menny ihan hurjasti eteenpäin näin lyhyessä ajassa ihan pikkukorjauksilla sinne tänne.
Ja taas tuli niin paljon erilaisia neuvoja ja vinkkejä kun keskusteltiin kunkin koirakon suorituksista että näitä pitää sulatella oikein ajatuksen kanssa.

Lisätäänpäs tänne sen verran sivujuonta että meille tuli kylään nahkaneiti Mustikka.
Eilen tehtiin pitkä lenkki jo yhdessä irrallaan eikä sisälläkään ole ollut mitään ongelmaa koirien kesken.
Vähän vain Pavel meinaa olla mustasukkainen siitä saako Mustikka puhutella mua vai ei mutta kai tästäkin vaivasta päästään eroon harjoittelulla.

Torstaina, Lokakuun 2. 2008

Talvikauden avaus hallissa

Talvikauden ensimmäiset reenit dognessillä tänään. Ja olipahan hieno se uusi lattiamatto :)
Ensinnäkin todella hyvä kävellä niin ohjaajan kuin koirankin kun jousti hyvin toisin kuin viime vuotinen viritelmä ja mikä parasta ei luistanut koiran tassujen alla ollenkaan :)

Otettiin ensimmäisenä paikkamakuu koko porukalla.
Ehkä pahin alamäki on ohitettu ja aletaan selvästi nousta ylöspäin.
Kävin vielä palkkaamassa kesken liikkeen enkä mennyt niin kauas kuin olisi pitänyt, mutta Pavel oli ilman remmiä ja hyvin keskittyneesti kokoajan.
Ei piipannut kuten teki tiistaina vaan tuijotti oikeastaan kokoajan hyvinkin keskittyneesti minua eikä muita paikkamakaajia.
Koitin päästä piippauksesta eroon ehtimällä palkkaamaan ennenkuin se edes aloittaa sitä. En tiiä olisko palkkoja sitten tarvittu, mutta ens kerralla sitten vähemmän.

Liikkeestä seisominen.
Koitin vahvistaa seisomista eri tavoin. Aiemmin viikolla meillä on ollut pientä peräänkarkailua mutta nyt teki taas kuin kello.
Kokeilin samalla taas takapalkan kanssa reenausta mutta se ei taida oikein olla meidän juttu. En tiiä, liikkeestä tulee jotenkin epävarma sen kanssa kun Pavel on paljon enemmän kiinnostuneempi siitä palkasta takana kuin minusta siellä edessä.

Hyppy on ehkä liian hidas liike. Pitää kokeilla seuraavan kerran kun esteen kanssa pääsee leikkimään kehittää sitä jotenkin.
Mielestäni sain nyt pysäytettyä Pavelin hyvin ennenkuin se pysähtyi itse esteen taakse :)

Pidin Pavelia nyt tarkotuksella paljon irti ihan vain kokeillakseni että mitä se tekee. Ja eihän se mitään tehnyt, oli ihan mun kanssani vain :D
En tiiä miksi tarvitsen sen talutushihnan tuoman napanuoran meidän väliin.
No, pitää kokeilla taas parantaa suoritusta ja kokeilla rauhattomammassa paikassa kanssa samaa.

Tiistaina, Syyskuun 30. 2008

Totojuoksua

Tänään oli kesäkauden päättäjäiset Lohtajan kentällä.
Meillä oli ohjelmassa koirien totojuoksua ja makkaranpaistoa kodassa + kaikenlaista höpötettävää.

Tunnelmaa ei suinkaan latistanut se että taivaalta alkoi syytämään vettä juuri samalla kun meidän piti aloittaa kisat. Päinvastoin, pientä liikettä jotta jokainen pysyi lämpimämä.

Pavel juoksi neljäntenä koirana ja mielestäni kaikki meni ihan kivasti.
Jännitin ehkä eniten etukäteen sitä ettei se tule luokse suoraan vaan tekee jonkin mutkan matkalla mutta ehei suoraan se tuli alkuviivalta jossa Päivikki sitä piti kiinni maaliviivan yli mun luo :)
Aika tosin ei ollut päätähuimaava, 7,1 sekuntia ja toiseksi viimeinen sija kun kärkipää huiteli saman matkan neljän sekunnin pintaan.

Mutta olisko tasotusta kilpailuun antanut se, että Pavel oli reilun parin tunnin lenkillä Nettan kanssa just ennenkuin lähettiin ajamaan Lohtajalle. Ison hevosen kanssa saa juosta aika lujaa ja olla sinnikäs ettei jää vauhdista mutta jokaisen kiemuran Pavel Nettan perässä teki :)

Lauantaina, Syyskuun 27. 2008

Kaupunkikävelyä ja vähän muutakin

Me maalattiin Maaritin kanssa tänään uutta varastorakennusta kentällä ja kuunneltiin siinä samalla kun Tarmo haukkui komeaa ilmaisuhaukkua metsässä.
Mää olin ihan ylpeä, olinhan torstaina itse ilmaisuharjoitteena ja Tarmo haukkui niin että maa ympärillä väreili :lol:
Samaan syssyyn kateltiin miten Humu ajoi jälkeä toisella ja Tico toisella pellolla :)

Maalaussessioiden jälkeen ajettiin Pavelin kanssa katsomaan kaupungin humua.
Jätin auton Cittarin parkkiin ja me sahattiin siitä Anttilalle ja takaisin muutama kerta aina oikein etsien ahtaita ihmisvälejä.
Aluksi Pavel oli ihmeissään ja ilmeisen varuillaan mutta aika pian se vapautui niin että meni talutushihna löysällä rempseästi tepsutellen mun edelläni.

Liikennevaloissa odottaminen ei ollut ollenkaan Pavelin mieleen. Se ei voinut ymmärtää miksi tässä nyt ootellaan ihan tyhjänpanttina eikä jatketa matkaa :lol:

Ja viisas koira kieltämättä, osasi paskantaa just eikä melkein koirankakka roskiksen viereen niin ettei tarttenu ohjaajan täysinäisen pussin kanssa muuta kuin nousta maasta ylös ja laittaa laatikkoon.

Illalla käytiin lenkillä vielä ihan rauhallisissa merkeissä ja päätin kokeilla suunnitelmallista kouluttamista siinä samalla.
Paikkamakuuta otin uudella palkkauksella mitä opeteltiin eilen teho-tottiksessa. Eli keskityin täysin nyt Pavelin vireyteen paikkamakuussa enkä ottanut sitä kestoa ollenkaan.
Hämmästyttävää miten kovasti koira ja liike voi muuttua ihan vain noin pienellä muutoksella :schock:

Niin ja pitihän mun tosiaan kokeilla että meneekö Pavel maahan juosten seuratessa ja menihän se :lol:

Lauantaina, Syyskuun 27. 2008

Teho-tottista

Ollin kurssilla me pureuduttiin siihen meidän perimmäiseen ongelmaan eri meidän kemioiden saattamiseksi yhteiselle aaltopituudelle.

Otettiin alkuun ihan perus-seuraamista käskyn alla toisten kurssilaisten edessä ja kun me mentiin ohi yleisö alkoi remuamaan.
Ei oikein tapahtunut mitään, Pavel jatkoi seuraamista hyvällä kontaktilla.

Seuraavaksi mentiin taas ohi mutta nyt yleisöstä lähti joku juoksemaan meidän takaa toiselle pulelle kenttää ja samalla huusi Pavelia nimeltä.
Tietysti Pavel herpaantui ja katsoi taakseen ennemmin kuin seuras tiiviisti mun kanssa.
Mun tehtävä oli antaa seuraa-käsky ja vain jatkaa matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Olli kulki miedän takana ja kertoi millon kehua.

Ei mennyt oikein putkeen tää harjotus.
Annoin itselleni tyypillisesti sata käskyä ja kehua ja hyvä etten heittänyt kärrynpyörää ihan vain siksi että saisin koiran huomion itseeni. Lisäksi mua jännitti kun tiesin että kohta takaa juoksee joku ohi huutaen mutta en tiennyt että millon.

Uusi yritys ja nyt alkoi ohjaajakin jo päästä jyvälle mitä pitää tehdä tai siis meidän tapauksessa olla tekemättä.

Oli myös ihan yleisiä asioita koiran koulutuksesta ja rutiineista mitä koiran kanssa kentälle menoon vois tehdä ja liittää ja yleensäkin siihen koulutustilanteeseen.
Mulle jäi itselleni kovasti päällimmäiseksi mieleen treenien suunnittelu ja se keskittyminen siihen mitä on tekemässä sensijaan että höseltää sen sata liikettä eikä mistään oikein tule mitään.
Ja liikkeiden pilkkominen pieniin palasiin.

Sinänsä ihan tuttua asiaa, mutta jotenkin mulle kolahti vasta nyt koko asia päähän. Hyvä sytytys mutta pitkät piuhat vai miten se menikään :D

Meillä oli kaikilla niin erilaisia ongelmia ja kysymyksiä että sai oppia ihan valtavasti katsomalla toisten suorituksia ja ohjeistusta.

Lauantaina, Syyskuun 27. 2008

Henkilöryhmää ja hyppyä

Torstaina otettiin kentällä ihan extempore henkilöryhmää kun tyypit jutteli just niin sopivasti ringissä meidän matkan varrella.
Se olikin jostain syystä aika hankala juttu. Olisin kuvitellut että menee kuin vettä vaan mutta Pavel alkoikin tuijottelemaan puhuvia ihmisiä ja kieltäytyi istumasta suorilta heti liikkeen loputtua.
Pieni muistuttelu että näin tätä hommaa tehdään ja alkoihan se sujua.

Pavel meni autoon jäähylle hetkeksi ja sieltä tullessa otettiin taas uudestaan sama ja sujui heti mallikkaasti. Pystyi pysähtymään tosi lähelle vierasta ihmistäkin ilman ongelmaa katse tiukasti minussa.

Itse kentällä toiset otti estettä ja minäkin yleisön paikalla ollessa sitten uskaltauduin kokeilemaan.
Itse este ylittyi ihan hyvin, ainoa että liike oli epätavallisen hidas.
Mutta esteen jälkeen tuli sitten tarkkailijoilta semmonen huomio että annan seiso! -käskyn liian myöhään:
Pavel on ehtinyt jo itsekseen pysähtyä kun alan huutelemaan käskyä.
Uusiksi sama ja kyllä se pysähtyi ihan käskylläkin sitten kun vain hoksasin itse toimia oikein :)

Keskiviikkona, Syyskuun 24. 2008

Korvaeläin

Kai meidän pitäis alkaa pikkuhiljaa valmistautumaan missikisoihin niin hulvattomalta kuin se taas kuullostaakin.
Olen tässä vain miettinyt että raaskinko alkaa näin hyviä kuulolerpakkeita teippaamaan ja glyseroimaan :lol:

Pitäis löytää jostain panta joka ei mustaa kaulusta. Sain vinkkiä että puolikurkkarin metalliosat pitää pestä fairyllä jotta onkelma poistuu mutta meidän taloudessa tuo kikka viitonen ei ainakaan toiminut. Ihan samaan malliin mustaa.
Olen itse sitämieltä että syyllinen on pannan nahkainen osa. No mene ja tiedä, taas on pikapuoliin kauluksen pyykkipäivä tiedossa ja siitäkös Nuoriherra Paavo Pee Pantteri tykkää kovasti.
Siitä on aina varsin hauskaa hiimailla pesuhuoneessa ihan omiin nimiinsä mutta mistä se voi tietää sen että jollonkin on se pesupäivä? Sillon sitä ei näy mailla halmeilla ja kun sen viimein saa jostain sängyn takaa näköpiiriinsä se saa neliraaja halvauksen eikä liiku minnekään. Ja kaikki se vain kaunistautumisen tähden.
Miehet on kummallisia.

Tiistaina, Syyskuun 23. 2008

Hitchcokin linnut

Meidän lähelle peltoaukealle on ilmaantunut yhä vain lisääntyvä kurkilauma. Ensin lintuja oli vain puolenkymmentä, mutta viikon kuluessa kaverit ovat suihkineet kuka mistäkin seuraan mukaan ja kurkia taitaa jo olla lähemmäs parisataa paikalla syömässä.

Ensimmäisellä kerralla me tehtiin Pavelin kanssa tuttavuutta lintuihin ihan sattumalta. Oltiin pyörälenkillä ja mulla oli kyllä tiedossa että kurkia sielläpäin on mutta kun mitään ei näkynyt eikä ketään kuulunut luulin niiden lähteneen.
Siinäpä me sitten pyöräiltiin pientä peltotietä pienen metsäsuikaleen läpi tarkoituksena käydä kääntymässä tien päässä kun ihan metsän laidasta siitä pellonreunasta lähti koko revohka liikkeelle.
Hitaasti ja varmasti ne nousi siivilleen ja peitti koko taivaan meidän ympäriltä.
Melko mykistävä kokemus ja tulipa mieleeni se vanha kauhuleffa niistä Hichcokin linnuista :shock:

Lauantaina me mentiin ihan tarkoituksella taas saman pellon reunalle katsomaan josko ne linnut vielä olisivat siellä kun kuulin seuraan liittyneen myös joutsenia ja nimenomaan niitä vauvajoutsenia jotka ovat harmaita.
Niitä ei ikävä kyllä löytynyt mutta kivat lintuefektit me taas saatiin aikaan Pavelin kanssa kulkiessamme pellon reunaa tietä pitkin.

Pavel kävi haistelemassa jotain vähän kauempana mutta kyllä silläkin näkyy olevan niin sanotusti silmät selässä kurkien varalta kuten kuvasta huomaa. Linnut siis liitelivät jälleen kerran meidän yläpuolellamme sananmukaisesti pimentäen taivaan hetkeksi.

Tiistaina, Syyskuun 23. 2008

Back to basics

Mietin että miten se Pavel voi pysähtyä liikkeestä jos sille on tullut selvä unohdus siitä mitä se liikkeestä seisominen ja maahanmeno ovat.

Otin tänään “palauttavia harjoituksia”, ihan perus perus liikkeestä seisomisia niin että pyörähdin itse eteen ja palkkasin.
Sitten otin askeleen poispäin ja palkkasin. Molemmissa harjotuksissa käveltiin tarkoituksella hitaasti.
Sitten otin vielä seisomisen vahvistamista astumalla molemmin puolin Pavelin sivuille ja palkkasin edestä kuitenkin.
Sehän seisoi siinä kuin patsas ikään :)

Maahanmenoja tehtiin niin että aluksi ihan taas hitaasta vauhdista vein kädellä namin maahan käskyn vahvisteeksi.
Sitten niin että käveltiin ja käskyn jälkeen pysähdyin ja palkkasin
ja niin että käskyn jälkeen otin askeleen eteenpäin ja palkkasin.
Sitten vielä nopeita maahanmenoja namin kanssa niin että Pavel oli lähtöasennossa seisomassa mun edessäni.

Paikkamakuu oli tänään parempi kuin pitkään aikaan.
Pavel oli todella rauhallinen ja ennenkaikkea tarkkaavainen eteenpäin katsoen.
Sen toisella sivulla oli koira jota se ei ollut aikaisemmin nähnyt ja ennen paikkamakuuta Pavelin olis niin kovasti tehnyt mieli mennä katsomaan sitä ihmettä mutta itse tilanteessa se oli kuin viilipytty.
Palkkasin suorituksen välissä kuitenkin ja olin kauempana koirasta kuin pitkään aikaan on ollut mahdollista.
Jessss! Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, pienin askelin eteenpäin :)

Tiistaina, Syyskuun 23. 2008

Torstain tuunausta

Torstaina otettiin alokasluokan liikkeitä liikkeenohjaajan kanssa kun ei päästy korvatulehduksen takia oikeisiin möllitokoihin.

Käpsy liikkuroi varsin mallikkaasti ja reilulla kädellä :lol:

Seuraamiset onnistuivat ihan jees, käännökset eivät. Pavel jätätti.
Mulle iski itelleni se tavallinen paniikki kun joku katsoo meidän suoritusta ja unohin varmaan tormuuttaessani jopa hengittää välillä.

Liikkeestä maahanmeno ihan rapsakka ja hyvä.

Liikkeestä seisominen, Pavel lähti perään mutta jäi sitten kaksoiskäskyllä seisomaan kuitenkin.

Hyppy meni hyvin. Oikeastaan yllättävänkin hyvin. Sen täytyy kostaa vielä jossain vaiheessa jostain.

Luoksetulokin onnistui mallikkaasti.

Ja sitten liikkurilta ankaraa palautetta kun mää itse kävelen vinoon jättöliikkeissä.
En ole kyllä aikasemmin edes moista huomannut, pitää kiinnittää tosi paljon nyt huomiota siihen.
Ja kun me liikkuri-Käpsyn kanssa hölpötettiin liikkeiden välillä ihan niin että unohettiin Pavel millon minnekin suorittamaan saatiin tuomarilta palautetta että meidät olis molemmat hylätty. Eli Pavel kuitenkin oli meistä se joka hoiti homman kotiin töskäävästä ohjaajasta huolimatta :)

Paikkamakuu me ehittiin suorittamaan ensimmäisenä ilman liikkuria Jennin ja Anjon kanssa.
Vielä on paljon hiottavaa siinä.

« Edellinen sivuSeuraava sivu »

Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |