Pavelin blogi

Heinäkuuhan on tunnetusti lomakuukausi ja me on kyllä Pavelin kanssa otettu tosi lunkisti. Tosin tää on taas ollut mun sairastamisesta johtuvaa eikä niinkään vartavasten tehtyä lötvistelyä.
Pavel on saanut mukavasti kiloja tässä parin viikon tauon aikana. Sillä on jopa ihan tunnusteltavissa oleva maha vaikkei vois uskoa
Että kyllä se tuo energia ruoka johonkin kuitenkin jää vaikka olen monesti meinannut luopua uskosta asian suhteen katsoessani luuviulua koiraa.

Pavel on kyllä kunnostautunut uskollisena vaunukoirana sekä peräkoirana ratsastaessa.
Ella tässä taannoin harjoitteli raviohjelmaa pellolla ja pitihän meidän käydä Paavon kanssa katsomassa miten homma etenee. Pavel tarkkaili askellajeja vähän lähempää sekä harjoitteli myös samaa ohjelmaa läpi, mun tehtäväkseni jäi dokumentointi
Suureksi harmiksi Jammun kenkä irtosi eikä yrityksistä huolimatta pysynyt enää kunnolla kiinni eikä tietenkään kengittäjääkään just yhen päivän strategisella ajalla saanut mistään joten kisat jäi käymättä.

Sairailla ihmisillä on sairaiden ihmisten huvit niinpä minäkin olen tälläytynyt monena päivänä just navetan alkamisen kunniaksi katselemaan toisten työntekoa lehmien sisällelaiton aikaan
Pavel ikävä kyllä vaikka lampaiden kanssa tuleekin erinomaisesti toimeen ei millään ymmärrä että lehmät eivät toimi samaten kuin esim. hevoset.
Jollain tapaa tyyppi mieltää ne kuitenkin paimennettaviksi mutta koska lehmät eivät ole koskaan lähemmin koirien kanssa tuttavuutta tehneet ne tulevat niin vauhkoiksi että on parempi jättää suuri paimen sisälle tarkkailuretkelle lähteissä.
Yhtenä päivänä sitten sattui niin että pellolle syntyi pieni vasikka ihan huomaamatta. Tai siis huomattiin se mutta enää ei äitiä ehditty sisälle hakemaan joten paarma-armeijalle oli kosolti ruokaa hetkisen ennenkuin pelastusjoukot säntäsivät paikalle kottikärryjen kanssa. Onneksi tuore äiti ei ollut yhtään ilkeä joten kamerammieskin ehti ottaa kuvan siinä tohinassa tulematta tallotuksi.

Pavelille on myös löytynyt herkku josta sen on tosi tosi vaikea kieltäytyä nimittäin amerikkalaiset pannukakut. Kyllä jenkki jenkin tuntee näköjään

Flunssaisena ei koiranomistaja oikein voi koiraansa aktivoida sen enempää kuin käyttää pikaseen ulkona ja antaa ruokaa.
Mua on vähän naurattanutkin että kuitenkin tuo laiha luikku koira on selvästi pulskistunut tässä viikon aikana kun ei ole päässyt energiaansa tuhlaamaan minnekään.

Tänään sitten käytiin pikaseen Kokkolassa ja koska Pavel oli mukana päätin että voihan sen pienen lenkin tehdä sen kanssa siellä.
Maalaiskoiralle kaupunki kuitenkin on aina ihmisineen ja äänineen todella jännittävä paikka.
No, mitään mullistavaa ei tapahtunut, Pavel käveli löysällä hihnalla kävelykadulla eikä ollut moksiskaan kun huomasi etteivät ihmiset sentään päälle tule.
Nähtiinpä samalla reissulla vanhaenglanninlammaskoirakin joka taluttajineen käveli meitä vastaan. Ja huomasin sen minkä olen pannut täälläkin merkille, kun Pavelia ei provosoida ja sen annetaan kulkea rauhassa sen kiinnostus toiseen koiraan lakkaa ja se jatkaa omia juttujaan. Hyvä hyvä

Pavel, tunnettu sihtileuka ja krantuista krantuin….
Yllätin sen illalla ruokatynnyriltä syömästä omin lupineen raksuja..

Ilmeisesti huolto ei ole ihan niin sukkelaan pelannut kuin herra olisi halunnut, oon ollut tässä monta päivää aika huonossa hapessa ties mitä possulunssaa tää on. No kuitenkin kuulin semmosta epäilyttävää rouskutusta ja hiippailin tapahtumapaikalle.
Pavel valitsi tarkasti monien nappuloiden joukosta just sen oikean minkä pani suuhunsa, söi sen antaumuksella viimeseen mureneeseen ja valitsi sitten taas uuden.
Ei sitä häirinnyt ollenkaan se että olin ihan vieressä katsomassa eikä homma nopeutunut yhtään yleisön tultua paikalle.
Aikaisemmassa elämässäni olen tottunut koiriin jotka tilaisuuden tullen vetävät sen suurempia kyselemättä puoli tynnyriä nielemättä huiviinsa ja kiihdyttävät vain tahtia kun huomaavat että rikos on just loppumaisillaan.
On tuo Pavel kyllä vähän eri sorttia

Virallisesti olin katsomassa tokojoukkueen kenraaliharjoituksia mutta epävirallisesti lähtötunnelmissa ollessani päätin kokeilla miten se metrinen este sujuu.

Ensin tehtiin jonkinmoinen seuraamiskaavio lits läts märällä kentällä.
Tein aika tiukkaa mutkaa koko kentän matkan ja vaikka alussa olikin epäileväinen niin hyvin meni. Pavel oli tarkkaavainen ja oikealla paikallaan koko matkan ajan eikä jäänyt haahuilemaan omiaan.

Muutamat jätöt märkään maahan eivät tee kelleen hallaa

Ja sitten A:n kautta sinne esteelle.
Otin ensin kaks ylintä lautaa pois. Hyppy meni ihan loistavasti kuin ei mitään.
Lisäsin yhden laudan eli oltiin jo melkeistä täysissä lukemissa.
Pavel lähti innokkaasti hyppäämään mutta hoksas siinä vauhtivaiheessa että tuossahan on A muuten ihan lähellä ja suuntas sinne.
Kutsuin takaisin ja uudella käskyllä meni estekin ilman mukinoita. Tosin kun keskittyminen oli lähinnä sitä A:n vilkuilua otti osumaa ylälaitaan esteessä ja siitä syystä alkoi tuntumaan ettei hyppää enää.
Pavel otti kovasti vauhtia mutta juoksi ihan esteeseen kiinni ja yritti siitä ponnistaa ja suoraan sanoen näytti siltä kuin se olisi yrittänyt kiivetä sitä suoraa seinää pitkin ylös toiselle puolelle.

Käytiin vähän hurvaamassa kentän puolella ja otettiin lemppari A siinä samalla. Takaisin tullessa hyppäs yhtä lautaa vaille vajaan metrisen ilman ongelmia tosi nätisti.
Siihen oli hyvä lopettaa

Ajelin kentälle tarkotuksella samaan aikaan kuin agilitytreenit olivat päällänsä että saatiin vähän häiriötä samalla.
Liikkeestä istuminen on osoittautunut aika harmittavankin vaikeaksi liikkeeksi.
Sitä hinkattiin siis.
Paikkamakuussa ei ongelmaa vaikka asettelin vartavasten taiten Pavelin makaamaan siten että häiriö olisi sille mahdollisimman suurta.
Ei se inahtanutkaan kun sai yksin olla ilman vieruskavereita. Hyvin rauhallinen mutta kuitenkin tarkkaavainen oli koko suoritus ja tais olla jopa ihan ylipitkäkin kun unohduin mietiskelemään omiani.

Reenit keskeytti 9 pienen hunnin lauma (joita myös koiranpennuiksi kutsutaan) joka ilmestyi kentälle tutustumaan maailmaan. Tässä niistä yksi:

Tänään meillä ei mitään sen suurempaa ohjelmaa ollutkaan joten lähettiin Pavelin kanssa kunnon lenkille päivällä.
Mulla on ollut vähän huono omatunto kun en ole ehtinyt työ- ja muiden kiireiden takia oikein mitään Pavelin kanssa tekemään muutamaan päivään.

Siispä me suuntasimme omille tutuille lenkkipoluillemme eväiden kera ja vietimme kivan tovin siellä melskaten miten lystäsimme
Ja hauskaa meillä olikin. Kiva vain väliin olla ja tuumailla omiaan.
Otin kaiken mailman lelujakin mukaan koko arsenaalin autoon. Ajattelin että jos jaksetaan niin voidaan vaikka jotain niilläkin touhuta.
Vetoleikeistä on yllättäin tullut Paavon uusi lemppari harrastus. Yllättävän kovaa se kiskoo ottaen huomioon sen tosiasiasian ettei sillä ole mikään suurinpiirtein kuin huulilla kiinni.
Tai no keppiin se tuntuu purevan ihan kunnolla hampailla kiinni.

Siinä kotvan matkaa tepsuteltuamme tultiin rypsipellon laitaan. Oon peltoa kauempaa ihaillutkin mutta läheltä katsottuna huomasin ettei kylvö ole oikein onnistunut heti pientareelta lähtein vaan siellä on isoja laikkuja ihan tyhjää.
Uskaltauduin siis ihan siihen pellon laitaan ottamaan posekuvia vaikka jyväjemmarin tyttärenä omatunto soimas melkosesti. Se on kuitenkin jonkun elanto se pelto.
Kuvan takia ei kuitenkaan haavoitettu tallaamalla montaakaan kituliasta rypsin kortta ja minäkin makasin pientareella kameran kanssa.

Illalla vielä lähettiin lenkille Pavelin kaverin Donnan kanssa. Donnalla oli kyllä paljon enemmän virtaa tänään kuin Paavolla joka mielellään vain jolkotteli tietä pitkin eikä ottanut itselleen tyypillisiä metsäspurtteja ollenkaan.
Eli päivä oli jokseenkin suksee meistä molemmista

… Mutta ei pliis näin kuuma kuin nyt on ollut tän viikon!
Tää ei oo enää kivaa ollenkaan kun ei pysty tekemään helteen takia mitään

Laitetaas tähän vetoomukseen kuvakin mukaan, kummityttö kehitteli itselleen uuden istuimen kun puutarhajakkarat olivat kaikki jo varattuja

Huh hui. Tää lomautuksen aikainen elämä tuntuu olevan jotenkin niin kiireistä ja hektistä etten ole näköjään taas ehtinyt blogiakaan päivittää kuin millon ties viimein.

Ihan jos kesäkuun alusta alotetaan päivittäminen niin mehän käytiin tosiaan tokokokeissakin.
Suuri virhe. Tai no tiesin jo kyllä ennakkoon ettei mun hermoni taida semmosta kestää ja niinhän siinä sitten kävi. Saatiin me kolmostulos kuitenkin todisteeksi että ollaan käyty, muuta semmosta muistikuvaa mulla ei kisasta olekaan.
Jännä sinänsä, että muistan paljon kaikkea ennen kisaa ja kisan jälkeen, mutta itse meidän suorituksesta muistan vain luoksetulon.

Eli meidän kohdalla taitaa kovastikin pitää paikkansa se, että kyllä se kotona osaa

Pavel on myös tutustunut pikkuihmisiin
Jotenkin hassua kun tosiaan meillä ei lähipiirissä ole pieniä lapsia kellään joten kai siitä johtuen Pavel pitää lapsia lähes toiselta planeetalta tipahtaneina ihmeolentoina joita täytyy varoa ja vähän kauempaa seurata tarkasti mitä tekevät.
Nyt kuitenkin meillä kävi lapsivieraita ja niin kuin varmaan aina, talutusleikki oli tosi kivaa.

Pavel oli ensin vähän kummissaan että mitä tuo tyyppi oikein meinaa mutta lopulta oli itsekin tosi innoissaan juostessaan mukana.
Tosin eihän se tosiaankaan voinut ihan lähellä juosta, täytyyhän sitä ihmeolentoon hajurako pitää jos se vaikka tekee jotain kummallista. Vetänyt tai mitenkään muuten kiskassut se ei mihinkään päin ja näytti muutenkin olevan kuusalla siitä mitä sen taluttaja touhusi koskapa vastasi vauhdin muutoksiin heti.

No mitäs muuta mainittavaa meille olis sitten tapahtunut? Toinen poni tuli kesäksi ja sitä me ollaan käyty ihmettelemässä yhdessä.
Pavel ei ensin oikein käsittänyt että miten Jammuja nyt oikein on kaksi mutta olisi kuitenkin hyvin mielellään mennyt aitaukseen juoksemaan ja katsomaan asiaa lähemmin. Vielä ei kovin läheistä tuttavuutta ole tehty uuden ponin kanssa koska ei oikein minkäänlaista tietoa miten se koiriin suhtautuu. Siksipä me on sitten vain tyydytty Pavelin kanssa katsomaan aidan takaa ilman juoksuleikkejäl. Ja kyllä siitä konsertti ja valitusvirsi tulee aina.

Me lähettiin Pavelin kanssa pari viikkoa sitten opiskelemaan esineiden etsimisen jaloa taitoa kun alkaa tuo meidän kotilaboratorio sisällä käydä niin pieneksi ja mun oma osaamiseni ei enää riitä etenemiseen.
Lohtajalla kylmässä metsässä vietetty päivä (auton mittari sai lämpölukemiksi +3° C matkalla vaikka on kesäkuu ) pisti kyllä palelemaan ihan tosissaan mutta oli tosi antoisa.

Ihan liian alottelijoita me vielä oltiin mutta paljon sai kyllä asiasta irti.
Kiinnostavaa tuo esineiden etsiminen ja haku

Paavo tais tosin olla sitä mieltä että autossa hänen juttunsa ei ole ollenkaan se että tökötetään päivä autossa ilman äksöniä.
No, sellaisia ne maastolajit ovat.

Torstaina käytiin kentällä koko tokokaavio läpi hyppyä lukuunottamatta liikkurin ja kuvaavan tuomarin avulla.

Paikalla oli koiria ihan kivasti joten kisamainen tunnelma tuli niin katsomossa kuin itse suorituspaikallakin.

Paikkamakuussa Pavel oli reunimmaisena. Alku meni tosi hyvin. Se oli suora ja kaikkea muutakin hyvää. Vähän yli puolenvälin se alko liikehtimään ja nousi lopulta ylös ottaen pari askelta mua kohti.
Kun menin luokse se painui maahan kuin olisi odottanut saavansa selkään
Kuitenkin teki loppuosuuden tosi nätisti siinä kun seisoin vieressä ja nousi vielä ensimmäisellä käskyllä ylöskin.

Huoh. En oikeen tuohon enää voi mitään harjotustakaan tehdä sen kummempaa. Se on pysynyt ihan kivasti harjotuksissa makuulla ei mitään ongelmaa.
En nyt oikein tiedä että pitäiskö tässä palkata lyhyitä paikkamakuita vai tehdä pitkiä. Yksinhän sen kanssa ei ole mitään ongelmaa.
Häiriötä pitäis siis saada varmaankin lisää mutta mistä sitä tähän hätään sitten saa se onkin toinen juttu.

Itse kisasuoritus meni ihan kivasti ainakin se mitä siitä muistan.
Käännöksissä jätättää, mutta olin kyllä itse niin epävarma niissä etten ihmettele yhtään vaikka jätättikin. Kaikki reippaus katoaa kun pitää kääntyä. Ne käskyt Vasen ja Oikea on mulle vaan niin vaikeita kun en millään pysty keskittymään kaikkeen ja sitten vielä kääntymään oikein

Jätöistä ei ainakaan kukaan sanonut mitään joten kai ne sujui.
Me ollaan kyllä pihalla kotilaboratoriossa otettu jättöjä juosten ja ilman vauhtia ja kaikin tavoin että ne alkais sujumaan hyvin ja luontevasti.

Minä sitten mokasin aika rankastikin väliin. Sanoin seuraa! käskyä väärissä paikoissa kuten käännöksessä vauhdinmuutoksen sijaan. Samaten mulle tuli ajatuskatko kun liikkuri ja tuomari jäi keskenään höpöttömään ajattelin että liike loppui ja aloin kehumaan Pavelia. No ei se sitten loppunutkaan vaan liike jatkui.
Eli tarkkuutta ohjaajalle selvästi tarvitaan.