Pavelin blogi

Ei tarvitse laatikoita pakata - onneksi - vaan riittää kun naputtaa uuden osoitteen. Tervetuloa perässä!

Blogi ja muuta mukavaa löytyy tästä eteenpäin täältä:
http://pavelinsivut.webs.com/

Me on hiljakseen tahkottu esineruudun ihmeellistä maailmaakin.

Pavel kyllä kantaa jos minkälaista esinettä siinä ei ole ongelmaa. Se on hyvin varovainen hampaankäyttäjä ja tuntuu että se kantaa enimmäkseen huulillaan.
En oikein tiiä miten puruotetta sais paremmaksi.
Kepin kanssa tarjoaa heti vetoleikkiä ja sen kanssa ote onkin ihan hyvä mutta muut esineet saavat hyvinkin varovaisen kosketuksen. Ei tietenkään sen tarvitse purra rikki en tarkota sitä, mutta väliin tuntuu että homma olis sata kertaa nopeampaa jos tyyppi vain rouskaisisi esineeseen hampaatkin eikä vain hellästi huulia.

Meillä on ollut suoranainen palautusongelma.
Pavel lähtee nopeasti ja iloisesti heittämäni esineen perään, nokkasee siihen nokallaan nopeasti samalla kun kääntyy ja sataa mun luo. Tai sitten kesken noudon se ottaa jostain hajun ja lähtee painattamaan kohti tuntematonta.

Tässä päivänä eräänä tapahtui taas tuo yllämainittu. Karjasin sille kun huomasin että nyt lähtee mopo käsistä. Pavel jäi esineen ja mun väliin seisomaan. Tiesi kyllä että sen olis pitänyt palata hakemaan mutta jurputti ja tönötti vaan pää tanassa mun edessäni. Siinä me sitten tuumattiin reilu 10 min. molemmat tekemättä mitään. Minä katsoin Pavelin takana olevaa esinettä ja Pavel väliin esinettä ja väliin mua mutta ei lähtenyt mihinkään.
Kutsuin sen takasin sivulle ja annoin uuden käskyn, lähti salamana hakemaan ja toi loppuun asti. Iloisesti.
Samaten eri kerta tosin mutta kuitenkin, lähti hakemaan mutta pysähtyikin ihan askeleen parin päähän minusta jo menomatkalla kusemaan mennessään.
En ole lännen nopein todellakaan mutta ääntä minusta lähtee kuin pienestä kylästä jos niikseen tulee. Karjasin minkä kurkusta lähti samalla kun sukelsin kohti koiraa ja onnistuin huiskasemaan sitä takalistolle samalla kun se säikähti mun huutamistani ja lopetti mitä oli tekemässä.
Kutsuin taas viereen ja se haki ongelmitta ja iloisesti.

Molempien kertojen jälkeen olen laittanut suoraan autoon ja lähtenyt pois paikalta heti näiden jälkeen.

Tänään huomasin että Pavelin tärkein lelu, Ikean Råtta on jäänyt metsään kun sitä ei löytynyt mistään. Vähän mietin kun ajettiin paikalle missä viimeksi råtan kanssa ollaan tuttavuutta tehty että näinköhän tuota enää löytyy. Mutta olihan se siellä vielä
Heittelin sitä sitten vielä metsän puolelle ja joka kerta lelu tuotiin mulle käteen asti. Tosin ajattelin että muistutetaan nyt vielä mitä tässä tehään ja palkkasin namilla.
Mutta nyt tuntu olevan ajatukset täysin siinä mitä tehdään eikä kaikessa muussa.

Tänään me taas seurattiin orjallisesti BH-kaaviota.
Saas nähä miten sen sais itelleen taottua päähän niin ettei sitä tarvitsis kokoajan miettiä ja laskea askeleitaan.

Istumisen kanssa on edelleen ongelmaa. En vaan osaa yhdistää jotenkin liikkeenä istumista ja seuraamista.
Istuminen kutakuinkin onnistuu kun se tehdään paikallaan, mutta liikkeessä tulee mukaan heti ohjaajan vartaloavut sun muut rytminvaihdokset ja mikään ei suju.

Aamupäivällä me käytiin katsomassa Alavieskassa laukkakisoja.
On se vaan hurjan näköistä touhua kun hevoset painattaa sata lasissa ryhmänä ohi!
Pavel oli oikeastaan tosi rauhallinen hengaillessaan yleisössä.
Lapsia se selvästi tarkkaili epäilevästi kun juoksivat keppihevosiensa kanssa siinä meidän lähettyvillä mutta muuten ihan jees. Ei huutoa yhtään.
Shettikset tosin saivat osakseen kannustusta koska Paavo olis halunnut mennä Jammun kanssa juoksemaan eikä jäädä kannustusjoukkoihin aidan taakse.

Me mietittiin autolla ennenkuin lähettiin tarpomaan märässä heinikossa kohti katsomoa että Jammulla oli oikeastaan kaikki mahdolliset asiat mukana, Lilli Pilli chearleaderina ja Paavo Pee Pantteri torvisoittokuntana
En tiiä ratkaisiko tämä tekijä Jammun hännille jäämisen kun Lilja jäi koppiin oottelemaan meidän kaikkien lähtiessä katsomoon ja Pavel ei sitten huutanutkaan. Mene ja tiedä, elämä on täynnä muuttujia

Pavel, Anna ja Lilja. Lisää laukkakuvia voi nähdä täällä.

Meille ei kyllä mitään sen ihmeempää kuulu mutta päivitetään nyt joutessamme.
Pavel täytti elokuun alussa kolme vuotta. Kylläpä se aika rientääkin. Vastahan se oli ihan pentu. Tai onkohan tuo yhtään aikuistunut, jos se on vaan lapsenmieli aikuisen kehossa

Agility kurssi saatiin kunnialla vietyä loppuun. Nyt vaan kotona pitää kovasti harjotella kaikenlaisia juttuja. Onneksi sain sentään pari estettä joten voidaan niiden kanssa tehä jo vaikka ja mitä omalla pihalla eikä tartte aina lähteä minnekään reenaamaan.

Pavel on ehtinyt mun työpäivien aikana sitten tehdä kaikenlaista.
Äitini on ahkera sienestäjä ja on kolunnut lähimetsiä Pavelin kanssa kovasti. Ja tulostakin on syntynyt tosin sienikoiraa Paavosta ei taida tulla, äiti enemmänkin valitteli sitä että sienen nähdessään Pavel mieluummin nostaa jalkaa kuin haistelee sitä joten tarkkana täytyy olla sienestäjänkin ettei sienet tule merkatuiksi

Puimiskausikin sitten viimein alkoi ja kovasti me on pellolla koitettu häärätä. Tosin on taidettu olla enimmäkseen vain edessä, keppiä heittämässä tai muuten vain sompailemassa koneita katsellen.
Pavel on käynyt tutustumassa kuivaajan saloihinkin.
Yllättävää kyllä kuivaaja oli sille todella rankka kokemus vaikka tuttu laitoshan sen pitäisi olla.
Jyviä vain taisi olla niin vähän että ne silleen ikävästi roplottivat pohjalla laitoihin joten kuivaajan ääni oli erilainen kuin viimekäynnillä.
Sisukkaasti ukko kuitenkin kiipesi toiseen kerrokseen kuikuilemaan joskin vapisevin jaloin hihnassa. Tosin eipä sitä laarien yläpuolella uskaltaisi irti pitääkään varsinkaan kun kuivaaja on käynnissä.

Koskapa pyöräilykautta on vielä jäljellä me on huristeltu pitkin maita ja mantuja. Tosin kävi meille pyörän kanssa pieni vahinkokin: tietä oli paikattu laittamalla siihen lisää soraa. Sade oli kuitenkin pehmentänyt kuopan sorineen ihan lällyksi mutta en huomannut asiaa ollenkaan vaan pyöräilin suoraan tähän “ansaan” seurauksella että kaaduin suinpäin sivulle kun pyörä vaan upposi kuin juoksuhiekkaan. Pavel kiersi kuopan sivulta mutta säikähti kaatumistani niin että alkoi repimään itseään meistä poispäin. Minusta tuntui kuin koko oikea käsi lähtis irti sijoiltaan siinä rytäkässä.

Ja ollaanhan me saatu “perheenlisäystäkin”
Muutama viikko sitten työkaveri antoi mulle toimintakunnossa olevan akvaarion tyyliin lisää vain vesi ja kalat.
No, Nyt meillä on miekkapyrstöyhteiskunta olohuoneessa. Tosin kalojen nimi tuottaa mulle edelleen päänvaivaa. Ensimmäisen viikon puhuttelin niitä miekkakaloiksi kunnes kaveri vinkkasi että guuglaappa ne kalas. Ja tosiaan onhan noilla muutaman metrin ero pituudessa ja varmaan muutama sata kiloa painoeroa miekkapyrstöllä ja miekkalalla
Ja voipi olla että kohtapuoleen kaikuu myös pikkukoiran töppösten töminää, mene ja tiedä