Kentällä
Ajelin kokeilemaan mitä Paavo sanoon toisista koirista kun oli vähän hankalaa noissa mölleissä.
Kentällä olikin soppelisti ihan uus koiratuttavuus meille ja mentiin sitten samaan aikaan hiimailemaan.
Vähän hakusessa oli täytyy sanoa. Pavel ei voinut oikein keskittyä kun sen piti tietää missä se toinen koira on. Samaten lopetti kaikki istumiset ja muut.
Mutta hetken aikaa siinä hengailtuamme sain jonkinlaista edistystä tapahtumaan kuitenkin ja homma toimi jokseenkin.
Ajattelin siinä mielessäni että meidän täytyy nyt eritoten tehdä tuota seuraamista isossa häiriössä joten taidetaan käydä Helsingin reissulla jonkun ison kauppakeskuksen parkkipaikalla vähän reenaamassa.
Paikkamakuu onnistui tosi hyvin ja paikalla oli kuitenkin ihan Pavelille outo koira. Ei noussut eikä ulissut muutenkaan. Pälyili se kyllä Vinhan pään yli että mitä se uus koira siellä tekee mutta muuten ei mitään aiettakaan nousta ja lähteä. Hyvä
Lenkkeilyn lomassa me on harjoteltu esineruutuakin ja samaten vähän noutamista.
Josko tää tästä.
Ainakin kapula tulee nyt keskeltä kannettuna eikä sieltä päästä vaikka ote ei olekaan hyvä. Mutta reeniä reeniä.
Tässä Pavel tänään tohinoissaan hakemassa leluaan ![]()
Jollakin näppis sormi on taas painanut laukasinta juuri oikeaan aikaan.
Kommentti v — 21.5.2009 @ 22.30 |Muokkaa
Kiitos kiitos
Olin kyllä varustautunut kuvaamaan käärmeitä mutta eihän niitä sitten nää kun toivoo ja oikein hakemalla hakee.
Pavel on hyvä sijaiskohde
Kommentti pavelinjutut — 22.5.2009 @ 16.15 |Muokkaa