Perjantaina, Huhtikuun 24. 2009

Treeniä taas

Aamusella me veivattiin reipas pyörälenkki asfaltilla jotta tassut tottuis ja kunto kasvais.
Ensimmäisen kerran varmaan ikinä Pavel joutui juoksemaan oikealla puolella pyörää.
Hyvin meni kunhan alkukahinoista päästiin eroon.
Takaa tulevat autot, joita me ei olla ennen pyöräretkillämme kohdattu, osoittautuivat nyt semmosiksi pullonkauloiksi että.
Pavelin mielestä pitää nimittäin nähdä mitä sieltä takaa tulee ja sitähän ei voi tehdä muuten kuin kääntymällä lähes täysin poikittain ja juoksemalla sivuttain…

Huilailtiin siinä sitten hetki ja lähettiin iltasella uudestaan kimppatreeneihin.
Paikkamakuuta oli ohjelmassa mutta paikka oli niin hyvää kuten seurakin joten innostuin tekemään muutakin.

Huomasin yhen ongelman jota en ole tiennyt olevankaan.
Pavel nousee makuulta silleen “puolitankoon” sivulle.
En tiiä kuinka kauan se on sitä tehnyt, huomasin sen vasta kuvista kun katselin treenien jälkeen. Pitää huomenna kokeilla mitä se oikein nyt sitten tekee ja minkälaisessa tilanteessa.

Paikkamakuu itsessään Connin kanssa sujui tosi hyvin. Pavel pysyi hyvin paikallaan topakkana. Lopussa se vikisi ja vaihtoi asentoa mutta oli muuten paikallaan koko ajan.
Eikä ollut moksiskaan vaikka Conn nousi paikaltaan seisomaan.

Posekuva meidän piti ottaa kun kerrankin samalla kentällä olivat “sukulaiset” Pavel ja Frida (Phrostmade’s Secret Desire), tosin tyypit olivat kyllä kuvauksellisia yksikseen eivät yhdessä :lol:


Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS feedi tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image