Pavelin blogi

Tänään harjoiteltiin vetoa autonrenkaan kanssa.

Pavel valjaissa ja rengas narussa perässä.
Aluksi homma meinas kuivua kasaan kun Pavel ei tykännyt ollenkaan tilanteessa että sen perässä hiissas sellaista ääntä pitävä möhkäle, mutta lopulta veto onnistui kuin onnistuikin varsin mallikkaasti.

Käytiin pitkällä lenkillä vähän hermoja lepuuttamassa ja kotiin tultaessa vedettiin samaa rengasta jälleen.
Laitoin tälläkertaa pitemmän narun renkaan ja Pavelin väliin ja tuntu toimivan paremmin. Pavel ei niin säpsynyt ja veti heti kunnolla ja tomerasti.

Tästä jatketaan huomenissa. Lieneekö rengas vai lumessa kahlaus vieneet koirapojalta voimat mutta väsyneenä se makaa nyt reporankana sängyn päällä ja näkee unta

Aluksi otettiin ohjattua seuraamista tottiskaavan mukaan. Tosin tahdoin vähän lyhkäsemmän kuin alkuperäinen olisi.
Marja ystävällisesti liikkuroi ja vaikka mua jännittikin niin että muisti meni Marja tuumas että meni ihan nätisti.
Koitin muistella kaikkia oppeja joissa kaikissa tuumataan että laita vauhtia äläkä jää kuhnailemaan. En katsonut Pavelia seuraamisen aikana ja tulihan se siellä mukana siltikin

Seuraavaksi otettiin pysäytykset. Maahanmeno oli nätti. Olisi varmasti jäänyt maahan ilman makupalaakin mutta nakkasin sen kuitenkin sen jalkoihin. Ei ennakoinut nousemalla ennenaikojaan ylös.

Seisominen menikin vähän häneksi. Pavel meni ensin makaamaan. Palasin takaisin ja sain sen seisomaan. Ennakoi vähän lopussa.
Seisomista täytyy harjotella. Me on pätkissä sitä tehty mutta selvästi näkee miten makuuharjottelu on vaikuttanut tähän.

Muiden tehdessä liikkeitä otettiin Pavelin kanssa paikkamakuu. Periaatteessa se on ihan kunnossa. En sitten tiiä miten se ryhmässä tapahtuisi. Täytyy kokeilla.

Pakollisen lepäilyn jälkeen kokeiltiin hyppyä. Ensimmäinen hyppy epäonnistui kun Pavel jäi nuuskimaan esteen toiselle puolen hypyn jälkeen. Toisen kanssa se oli jo kuusalla mitä pitää tehä.

Elikkäs tästä sitten lähetään rakentamaan kevään ohjelmaa.

Toistoja toistoja toistoja ja vielä kerran toistoja.

Tänään me viimeinkin päästiin hallille treenaamaan. Meillä on ollut kyllä ihan oma-aloitteista taukoa kaikennäköisen sairastelun merkeistä aina kennelyskän pelkoon.

Varsinaista ohjelmaa meillä ei ollut. Päätin vain kokeilla miten Pavel toimii tauon jälkeen ja toimihan se.
Oikeastaan se oli erittäin hyvä
Ongelmaksi koin ainoastaan sen ettei se suostunut siellä oikein leikkimään. Meillä kun on tuo haistelukielto päällänsä ja Pavel koki ilmiselvästi että kun lelu koskee maahan ja hänen arvontunteva nokkansa menee maahan hän saa myös silloin nuuskia eikä tehdä muuta.

Ruutua me harjoteltiin sitten ihan sen takia kun minusta se on ihan sairaan kiva liike. Tais se Pavelistakin olla. Ainakin tosi vikkelästi se ruutuun kipaisi.

Minnalta sain hyviä vinkkejä mitä tehdä siellä ruudussa ja mitä olla tekemättä.
Olin niin tohkeissani että makuutin Pavelia siellä heti enkä ottanut seisomista siihen ollenkaan. Sehän sitten kostautui.
Mutta seisomaan se jäi kuitenkin tosi rauhallisesti kun tajusin viimein pyytää

Kaiken kaikkiaan kivat treenit. Ainoa vaan että en todellakaan tiedä miten tuon hirveän haistelun saa kitkettyä pois. Kai se vaatii vaan kieltämistä kieltämisen perään niin että huonompi kuuloisellekin se  menee lopulta jakeluun.

Tänään ei mennyt ihan niin hyvin kuin eilen.
Selvästi enemmän oli nokka maassa ja etenimmekin kieltojen ja palkkojen viitoittamaa tietä.

Alku oli selvästi parempaa mutta noin puolenvälin jälkeen meitä vastaan tuli koirakko jonka hajuja Pavel ei olisi millään voinut vastustaa. Sinänsä tosi hyvä harjoituskerta tämäkin, mutta kun täälläpäin ei pahemmin toisiin koirakoihin osu lenkkeillessään olisin toivonut että olisimme voineet vähän enemmän aikaa jatkaa harjoituksia ilman ylivoimaisia hajuja.
Mutta sillä mennään mitä on.

Tuon vetoharjoituksen edistämiseksi olemme ottaaneet ohjelmaan nuuskimatta lenkillä kampanjan.
Toki muutaman vessatauon saa pitää mutta muuten kuuluu mennä iloisesti eteenpäin pää ylhäällä.
Tähänmennessä homma on onnistunut hyvin, tosin kieltää ja kehua täytyy vielä tässä vaiheessa todella usein mutta kuitenkin. Kuka on sanonut että lenkillä pitäisi olla hiljaa.

Uudet husky-valjaat selvästi ovat paremmat kuin Pavelin Masilta perimät entiset. Ne jakaa selvästi vedosta tulevaa painetta paljon paremmin kuin vanhat kurkulle kurraavat. Ainakin lenkillä tuntuu meno helpommalta ja Pavelkin on paljon vapautuneempi. No eihän toki olla kuin kahesti niitä vasta testattu, mutta kun ne on sopivat eivätkä purista tai hinkkaa niin mikäs siinä käpötellessä.
Ainoa miinus että ne on vähän hankalat pukea. Mun pitää miettiä tosissaan mistä reiästä laitan pään ja yleensäkin kumpipuoli on ylä ja kumpi alapuoli
Mutta jospa se siitä.

Aamulla lähettiin oikein kokeilemaan että josko Pavel sitten vetäis.
Laitoin valjaat ja monitoimitaluttimen rekvisiitaksi ja kirpakkaan -14°C talvipakkaseen käpöttelemään.
Awan blogista luin että tuota monitoimitalutinta voi käyttää monella tapaa joten kokeilemaan sitäkin.
Laitoin taluttimen olan yli ja ja kiinnitin toisen pään Paveliin. Kielsin kaikki nuuskuttelut ja suoralta tieltä poikkeamiset. Pavelin helmasynti on impata kaikki mahdolliset koirankuset matkalla.
Mukavasti edettiin
Pavel ei vetänyt kovaa, mutta kun hihna oli kokoajan silleen tuntumalla joten sain kuin sainkin vetoapua. Kyllä se tuntui tuommonenkin vaikken olisi uskonut.
Reipas 50 min lenkki ja tuntui kyllä mun jaloissani, niin lujaa mentiin. Pavelkin teki töitä koko matkan satunnaisia vessataukoja lukuunottamatta joten hyvin alkoi tää mein vetotreeni
Ainoa että talutin alkoi kesken lenkin hinkkaamaan kaulalta. Koko veto ilmeisesti osui siihen kohtaan täysillä. No vaihdoin taluttimen vyötärölleni. Muuten meni hyvin ja veto kohdistui ehkä sata kertaa paremmin oikeaan paikkaan ja antoi kävelijälle lisäpotkua samaten kuin helpotti Pavelin kulkua hihnan ollessa alempana mutta kun taluttimessa ei ollut oikein sopivaa raksia johon olisin sen kiinnittänyt niin että se olisi ollut sopivan tiukka. Nyt sain jatkuvasti olla tarkkana ettei hihna tipahda vyötäröltä.
Pitää keksiä tuohon joku patentti.

Eilen taas potkukelkan kans olin menettää hermoni. En aluksi hoksannut edes että Pavel juoksi siinä kelkan vieressä, jolkotteli silleen puolihuolimattomasti ja tietenkin nokka maassa. Kelkan vauhti on sille aivan liian hidas joten se sitten teki lempihuviaan ja jäljitti.
Oikeastaan mun pitäisi olla siitä ylpeä kun se niin antaumuksella ja ilmeisen hyvästi, se nimittäin haki selvästi siksak jälkeä kun pää kääntyili oikealta vasemmalle ja takas, mutta kun se tekee sitä lenkillä. Se saa mun hermoni palamaan.

Tulipa sitten hieman erilainen vuodenvaihde kunnon talvimyrskyn kera.
Noh, kynttilän valossa on ihan kivaa

Pavel odotetusti kesti rakettien ampumisen hyvin ilman hulinoita. Onhan se toki tottunut paukkeeseen. Tosin kun se näki ikkunasta rakettien välähdyksiä piti sen tietysti huomauttaa asiasta. Mutta sekin loppui kun kielsin.
Käytin sitä ulkona varmaan hulluimpaan aikaan mitä mahdollista varustettuna pannalla ja valjailla ettei se vaan pääse karkuun.
No tuo kaikki oli lähinnä mua itseäni varten, minä pelkään tuulta ja jos joku olis ollut kammottavaa niin se että olisin joutunut etsimään karannutta koiraa myrskyssä.

Viime vuosi meni vähän sairastellessa puolin ja toisin.
Toivotaan tästä vuodesta todellakin parempaa sillä saralla.
Minä odotan nyt kevättä ja sitä että maa sulaisi ja päästäisiin treenaamaan jälkeä taas kunnolla. Se jäi niin kesken, tai toisaalta eikai se alkanutkaan edes keväällä kun en kyennyt jälkiä tekemään. Jäi kauhea nälkä kokeilla eritavalla kuin aikaisemmin.

Tottikseen meidän täytyy nyt paneutua kans mutta se nyt ei ole mikään yllätys. On tullut suoraan sanottua “hieman” lepsuiltua ja se taitaa näkyä. Nyt uudella innolla sillä sarkaa riittää
Kyllä me kokeisiin mennään tämän vuoden puolella mutta homman täytyy todellakin olla hanskassa ennen kisakorkkausta.

Kestävyystreeniä täytyy ruveta tekemään juoksemisen kanssa. En tiedä että pitäiskö oikein tehdä joku ohjelma sitä varten. Täytyy alkaa panostamaan siihen nestetankkaukseen samalla. Se mua vähän pelottaa jos en osaakaan hoitaa sitä puolta kun se kuitenkin on niin tärkeä osa ellei tärkeinkin koko hommasta.
Niin no, täytyyhän mun toki ostaa pyöräkin tätä varten

Näyttelyihinkin me on suunniteltu menevämme. Koitetaan Pavelin kanssa metsästää eri täältä Suomesta. Jos se olis sitten siinä

Eli kiirettä piisaa koko vuodeksi.

Laitetaas loppuun vielä historian siipien suhinaa. Pavel on tässä kuvassa noin puolen vuoden. Se kiipes semmosen tosi jyrkän rinteen päälle ja kuikuili mua sieltä. Sain mestariajatuksen että mun tarttee laittaa kamera valmiuteen ja kutsua Pavel tulemaan luokse…
No tulihan se joo, mutta sitten me mentiinkin yhdessä alas loppumatka aika haipakkaa
Eli kannattaa kuitenkin olla tarkkana mitä koiraltaan pyytää