Vain pakki puuttuu
Tänään ei ollut oikein fiiliksiä tehdä mitään mutta lähin kuitenkin hallille sompailemaan.
Pavelinkin otin autosta halliin sisälle ja siinä kun katseltiin maailman menoa tuli tunne että nyt pitää oppia jotain ihan uutta.
Niin me sitten harjoteltiin peruuttamista ![]()
Tosi äkkiä Pavel hoksas että mikä on homman juju.
Tosin suoraanhan kukaan ei käskenyt mennäkään mutta mitä väliä sillä on kunhan vain pakittaa nyt ens alkuun
Kaukokäskyjä harjottelin sitten ja se on jännä miten maahanmeno on hyvä ja paikallaan pysyvä liike mutta jostain syystä Pavel ottaa häiriötä kun pitää istua. Luultavasti se on käsi mitä se lähtee seuraamaan, näin ainakin tänään mietiskelin koskapa mitä kauempaa annoin istu-käskyä sitä isommasti Pavel otti askeleen eteenpäin siirtymässä.
Koitin korjata ihan naaman edessä tehtävillä harjotteilla eikä siinä ollut mitään ongelmaa mutta heti kun mun käsi menee korkealle astuu Pavelkin askeleen.
Mystistä.
Paikkamakuussa oli häiriötä jos minkälaista mutta hyvin Pavel handlas ja oli paikallaan topakkana.
Yhesti alkoi piippaamaan mutta lopetti sitten kun kurtistin kulmiani.
Olin nyt tarkoituksella siellä normaalin paikkamakuun välimatkan päässä ja kun en jaksanut olla paikallani kiertelin siellä ympyrää ja kyykistelin ja kävin vielä istumassa penkilläkin. Tää penkillä istuminen selkeästi oli Pavelista hankalaa. Pitää tehdäkin tuo uudestaan.
Mua niin jaksaa itseäni hymyilyttää kun se tapittaa niin topakkana sieltä maanrajasta. Mietin tuossa kotiinpäin ajaessani että toivottavasti en sitten jossain kokeissa mokaa ja ala virnottamaan siellä ohjaaja rivistössä. Toko on vakavien ihmisten laji.