Keskiviikkona, Lokakuun 8. 2008

Kepakon vastaisku

Niin siinä sitten kävi että keppien kauhu Paavo Pee Pantteri sai kokea oksiston vastaiskun karmeasti.

Olimme ihan tavis lenkillä jokirannassa ja kun on vielä tuo hoitokoira matkassa koitin vältellä parhaani mukaan kaikenlaisia yleisiä teitä että koirat vois olla mahdollisimman pitkään irti ja revitellä pellolla.
Pavel leikki kepakoillaan ihan tavalliseen tapaan mutta raahas mukanaan kuitenkin semmosta suht isoa oksan pätkää. Se jätti sen mun jalkojen juureen ja lähti Mustikan kanssa viipottamaan toiseen suuntaan.
Ajattelin ettei se ees huomaa kun oli niin kaukana ja paiskasin kepakon jokivarren pusikkoon pois jaloista ja pois mielestä ajatuksella.
Mutta samalla kun keppi lensi ilmassa suhahti mun ohi myös Pavel hakeakseen rakkaan keppinsä takasin.
Se rymisteli alas melkosta kuperkeikkaa ihan rantaan asti. Ei varmaan edes huomannut että maa viettää siinä pellon laidalla melkosta haipakkaa kohti jokea. No, ei siinä mitään, Pavel tuli muina miehinä pois keikaltaan varsin tyypillisen itsensä näköisenä ja jatkoi muina miehinä matkaansa.
Kotona aloin katsomaan että sen silmässä on nyt kyllä jotain outoa.
Ja kun mulla on kokemusta noista silmäsairauksista tarkkailin onko silmä kuopalla vai pullottaako se vai mitä tapahtuu. Ja suorastaan panikoin että nyt tuoltakin meni näkö.

Lääkärissä tänään vahvistui se mitä ajattelinkin että silmässä on haava samaten kuin luomessakin.
Oksa on ilmeisesti rouhassut siitä välistä mutta onneksi se ei ole mitenkään tökännyt suoraan silmään. Muuten olis voinut käydä pahemminkin.
Turvoksissa on silmäluomi ja silmän ympäristö mutta eiköhän se korjaannu antibiootteilla taas kuntoon uusiin seikkailuihin.

1 Kommentti »

  1. voi Pavel parkaa aina sille sattuu ja tapahtuu :)

    Kommentti käpsy — 8.10.2008 @ 20.20 |Muokkaa

RSS feedi tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |