Teho-tottista
Ollin kurssilla me pureuduttiin siihen meidän perimmäiseen ongelmaan eri meidän kemioiden saattamiseksi yhteiselle aaltopituudelle.
Otettiin alkuun ihan perus-seuraamista käskyn alla toisten kurssilaisten edessä ja kun me mentiin ohi yleisö alkoi remuamaan.
Ei oikein tapahtunut mitään, Pavel jatkoi seuraamista hyvällä kontaktilla.
Seuraavaksi mentiin taas ohi mutta nyt yleisöstä lähti joku juoksemaan meidän takaa toiselle pulelle kenttää ja samalla huusi Pavelia nimeltä.
Tietysti Pavel herpaantui ja katsoi taakseen ennemmin kuin seuras tiiviisti mun kanssa.
Mun tehtävä oli antaa seuraa-käsky ja vain jatkaa matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Olli kulki miedän takana ja kertoi millon kehua.
Ei mennyt oikein putkeen tää harjotus.
Annoin itselleni tyypillisesti sata käskyä ja kehua ja hyvä etten heittänyt kärrynpyörää ihan vain siksi että saisin koiran huomion itseeni. Lisäksi mua jännitti kun tiesin että kohta takaa juoksee joku ohi huutaen mutta en tiennyt että millon.
Uusi yritys ja nyt alkoi ohjaajakin jo päästä jyvälle mitä pitää tehdä tai siis meidän tapauksessa olla tekemättä.
Oli myös ihan yleisiä asioita koiran koulutuksesta ja rutiineista mitä koiran kanssa kentälle menoon vois tehdä ja liittää ja yleensäkin siihen koulutustilanteeseen.
Mulle jäi itselleni kovasti päällimmäiseksi mieleen treenien suunnittelu ja se keskittyminen siihen mitä on tekemässä sensijaan että höseltää sen sata liikettä eikä mistään oikein tule mitään.
Ja liikkeiden pilkkominen pieniin palasiin.
Sinänsä ihan tuttua asiaa, mutta jotenkin mulle kolahti vasta nyt koko asia päähän. Hyvä sytytys mutta pitkät piuhat vai miten se menikään
Meillä oli kaikilla niin erilaisia ongelmia ja kysymyksiä että sai oppia ihan valtavasti katsomalla toisten suorituksia ja ohjeistusta.
mä oon kyl kade…. kuullosti tosi hyvälle hommalle toi tehototti kurssi. no tehän neuvotte meille muille sit ollin kikkoja ;D
Kommentti käpsy — 28.9.2008 @ 21.13 |Muokkaa