Kaiken mailman tuunausta
Tänään kokeiltiin miten paikkamakuu ja muut sujuu paikassa jossa juuri hetki ennen meidän tuloa oli hiimaillut tusina innokasta vierasta koiraoppilasta.
Pavel oli hyvinkin nuuskutuulella mutta en antanut sen kummemmin nuuskia vaan vaadin kontaktia.
Se onnistui ihan jees mutta koira piippas seuraamisessa mun vieressäni.
Jättöliikkeistä seisominen onnistui hyvin sikäli että Pavel jäi töröttämään mun jatkaessani matkaa. En kuitenkaan uskaltanut ottaa pitkää etäisyyttä ja palasin nami oikeassa kädessä palkaten ohikävellessäni.
Maahan mentiin sitten niin sutjakasti että takapuoli jäi ylös. Mutta pysyi se näköjään niinkin paikallaan ![]()
Otin pelkkiä maahanmenoja edestä päin nähdäkseni meneekö se takapuoli maahan ollenkaan.
Paikkamakuu oli haastava hajujen takia.
Koitin palkata aina kun Pavel oli rauhallinen ja katsoi minuun, mutta kovasti se tuntui olevan kiinnostunut nuuskuttamaan ja pälyilemään.
Otin sen aikaisemmin ylös kuin muut ja jäätiin siihen sitten töröttämään ja oottamaan kun muut palaa paikalleen.
Eilen me vietettiin Pavelin kanssa “agilitypäivää” ihan kahestaan kentällä.
Raahasin agiesteet kentälle jonkinlaiseen systeemin ja menoksi
Sarjahypyt oli rautaa ja hauskoja. Pavel on tuhottoman nopea niissä ja kun seuraava este oli puomi se tuppas karkaamaan multa sinne.
Me on aikanaan hinkattu kontakteja tosissaan kun silloinkin liika vauhti oli se ongelma ja hyvin ne näkyi olevan muistissa kun Pavel jokaisen kaahotuksensa päätteeksi kuitenkin pysähtyi kontaktille oottamaan jatkaakseen sitten putkeen, sen lemppariin kautta aikain.
A ja keinu jäivät toiseen kertaan oottamaan apuohjaajaa.
A-este oli todella liukas enkä uskaltanut ottaa sitä jos siinä olis jotain sattunut ja keinun kanssa meillä oli viime syksynä ongelmia.
Siihen tarvitaan joku toinenkin auttajaksi etten yksinäni tee lisää hallaa koko esteelle.
Leikittiin kovasti kanssa uusilla karvaleluilla