Tiistaina, Elokuun 5. 2008

Paikallaanmakuuta

Pitkän tauon jälkeen paikkamakuu seurassa.
Pavel pysyi maassa mutta huuhaili taas päänsä kanssa miten sattuu. Pitäisi saada se jotenkin keskittymään vain minuun niin ettei se toivottavasti lähtisi siitä kun alkaa tuntumaan pitkästyttävältä tai joku ihana haju tulee nokkaan.
Koitin nyt opettaa sitä sillein että laitoin lihapullan nokan alle ja luvalla sai ottaa siitä sitten.

En tiedä että tekikö tuo nami edessä sen ettei haahuillut tai kääntyillyt. Oli tosi rauhallinen lukuunottamatta päätään. Kehuin kyllä reilusta rauhallisesta olosta :)

Seuraamista otettiin liikkurin kanssa.
Jotenkin se on erilaista kuitenkin kun toinen katsoo kuin mitä yksikseen tekee.
Hyvin Pavel seuras, mutta käännöksissä hätiköin minä ja juoksemisessa Pavel irtosi varmaan reilun metrin päähän minusta.
En ole muuten koskaan palkannut sitä juostessa, joten kun harjottelin sitten neuvon saatuani uudestaan palkkaamalla samalla kun juostiin, homma pelas.

Joitain jättöliikkeitä tein, maahan meni taas ripeästi ja pysyi siellä. Seisominen oli vähän niin ja näin kun lähti laahustamaan perään.

Harjottelin sitten vielä pissareissulla yksikseen taaksepalkkausta taas.
Se on jotenkin mulle itselleni kauhean vaikea asia ymmärtää joten sen opettaminen koirallekin on vähän niin ja näin, mutta eiköhän me tästä :D

2 Kommenttia »

  1. Jes! Taaksepalkkausta… ;) Mutta tosiaan se pitää opettaa koiralle ennenkuin sitä voi käyttää liikkeissä. Mää voin torstaina antaa vinkkejä, jos haluat.

    Kommentti Päivi — 6.8.2008 @ 8.53 |Muokkaa

  2. Summer blog 2008 tunnustusta pukkaa.. käy vasta vierailulla… :D

    Kommentti käpsy — 6.8.2008 @ 11.44 |Muokkaa

RSS feedi tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |