Melkoisen kiireinen vkonloppu
Meidän piti viettää ihan vain hiljaiseloa koko vkonlopun ajan mutta toisin siinä sitten kävi.
Lauantaina lähettiin katksomaan Jeren nappulaliigan jalkapallo-otteluita Ylivieskaan. Pavel oli aluksi melkosen ihmeissään että mikäs paikka ja valuutta tää nyt oikein on kun ovista ja ikkunoista tursuu juoksevia lapsia joko pallon kanssa tai ilman, mutta onneksi äkkiä hämmennys meni ohi ja nuori herra otti pelin katselun melkoisen lokoisasti nukkumalla mun vieressä.
Lapset on jotain semmosta arvaamatonta toiselta planeetalta olevaa kun Pavelin lähipiirissä semmosia ei ihan pieniä ole.
Ja saihan Pavel osakseen myös niitä silittäjiä jotka tulivat oikein viereen katsomaan. Mietin aluksi että saapa nähä miten tässä käy, mutta alkukankeuden jälkeen Pavel pussasi naamaan ja putsasi korvatkin puhuttelijoilta. Alkoi siis tässäkin asiassa olemaan ihan oma hilpeä itsensä.
Kotiin tultaessa lähettiin vielä iltakävelylle hippaseen Jammun kanssa. Olis aina kesä mutta ei kärpäsiä. Kaveruksilla piisasi virtaa juosta rinnettä ylös ja alas samaten kuin hypätä yhdessä esteitä. Tyyli molemmilla yhtä epäpuhdas mutta mitäpä siitä jos yli pääsee 
Tänään kukonlaulun aikaan aamusta, tai niin minusta ainakin tuntui soi puhelin ja mut kutsuttiin kuvauskeikalle kuvaamaan motoristien kokoontumiseen niitä pyöriä.
Sikäli hupaisaa kun en tunnista etupäätä takapäästä mutta oli niitä niin kovasti tuunattu että kromin kiiltoon ihan sokaistui 
Ja sain kyytiäkin vuonna -53 valmistetulla moottoripyörällä jonka istuinosa oli kuin vanhasta perunankylvökoneesta 
En uskalla edes arvata minkä merkkinen se oli kun menis kuitenkin väärin. Kuitenkin joku lyhyt nimi sillä oli.
Vielä viimeiseksi tänään illalla käytiin paistamassa laavulla makkaraa. Ilma oli mitä parhain ja onnistuttiin vielä sytyttämään oikeaoppisesti nuotiokin joten kaikki hyvin.
Chilimakkara oli kyllä vähän liian tulista niin ihmisille kuin koirillekin.
Pavel sai kaveriksi matkan ajaksi kääpiösnautseri Vilman. Aluksi Paavo ei ilmeisesti edes tajunnut pienen karvapallon edes olevan omaa lajiaan koira vaan se tuijotteli karvakasaa sangen epäluuloisena.
Vasta kun Vilma aloitti kimeän haukkumisen syttyi lamppu Pavelin päässä ja matka saattoi alkaa