Pavelin blogi

Koska me edelleen ollaan enemmissä määrin ohjaajasta riippuvalla tauolla reenien suhteen kerrotaan piilopäivityksen muodossa tämänpäiväisestä keikasta.

Lähettiin porukalla kivikökkään Juhan pellolle. Onneksi väkeä olikin paljon kun kiviä kuitenkin oli melkoisen paljon ja siellä olis tainnu mennä yöhön asti muuten.
Pavel lähti mukaan pellolle kuupailemaan.
Olipa siinä pienellä koiralla juoksemista pitää lauma kasassa kun kaikki 6 ihmistä + traktori levisivät pellolle
Kivet ei kauaa jaksaneet nuortamiestä kiinnostaa mutta pellolla olleet luvattomat oksan kappaleet saivat kyllä kyytiä.

Toisella pellolla ei ollutkaan sitten kiviä mutta juurakoita senkin edestä.
Pavelista ei tässä hommassa ollut oikein hyötyä, lähes päinvastoin. Sen mielestä nimittäin me ihmiset kerättiin traktorin kauhaa odottaessa juurakkokasoja juuri Pavelin tarpeisiin. Se kävi aina siellä kasassa lemomassa just sen alimman juurakan ja lähti viilettämään pitkin peltoa.

Kaiken kaikkiaan aikaa vierähti pitkästi kolme tuntia pellolla ja Pavel juoksi varmaan 4-5 kertaa meidän kävelemän matkan ihan vain ihanien keppiensä perässä.
Otettiin maahanmenokin ihan vain kokeeksi ja olipa se ripsakka alasmeno

Työn päätteeksi mummu oli keittänyt kahvia ja paistanut pullaa kiven kerääjille.

Me kyllä Pavelin kanssa jatkettiin vielä siskon kirsikkapuun taimen irrotustalkoisiin. Minä kerroin avuliaana että tais Hannan lapio nyt osua kiveen ja Pavel veteli tainta oksista, mutta ihanhan se vain yritti saada vedettyä taimen kuopasta 
Eli tais siskokulta olla se varsinainen työjuhta tänään mutta hyvin me avustettiin!

Meidän piti viettää ihan vain hiljaiseloa koko vkonlopun ajan mutta toisin siinä sitten kävi.

Lauantaina lähettiin katksomaan Jeren nappulaliigan jalkapallo-otteluita Ylivieskaan. Pavel oli aluksi melkosen ihmeissään että mikäs paikka ja valuutta tää nyt oikein on kun ovista ja ikkunoista tursuu juoksevia lapsia joko pallon kanssa tai ilman, mutta onneksi äkkiä hämmennys meni ohi ja nuori herra otti pelin katselun melkoisen lokoisasti nukkumalla mun vieressä.

Lapset on jotain semmosta arvaamatonta toiselta planeetalta olevaa kun Pavelin lähipiirissä semmosia ei ihan pieniä ole.
Ja saihan Pavel osakseen myös niitä silittäjiä jotka tulivat oikein viereen katsomaan. Mietin aluksi että saapa nähä miten tässä käy, mutta alkukankeuden jälkeen Pavel pussasi naamaan ja putsasi korvatkin puhuttelijoilta. Alkoi siis tässäkin asiassa olemaan ihan oma hilpeä itsensä.

Kotiin tultaessa lähettiin vielä iltakävelylle hippaseen Jammun kanssa. Olis aina kesä mutta ei kärpäsiä. Kaveruksilla piisasi virtaa juosta rinnettä ylös ja alas samaten kuin hypätä yhdessä esteitä. Tyyli molemmilla yhtä epäpuhdas mutta mitäpä siitä jos yli pääsee

Tänään kukonlaulun aikaan aamusta, tai niin minusta ainakin tuntui soi puhelin ja mut kutsuttiin kuvauskeikalle kuvaamaan motoristien kokoontumiseen niitä pyöriä.
Sikäli hupaisaa kun en tunnista etupäätä takapäästä mutta oli niitä niin kovasti tuunattu että kromin kiiltoon ihan sokaistui
Ja sain kyytiäkin vuonna -53 valmistetulla moottoripyörällä jonka istuinosa oli kuin vanhasta perunankylvökoneesta En uskalla edes arvata minkä merkkinen se oli kun menis kuitenkin väärin. Kuitenkin joku lyhyt nimi sillä oli.

Vielä viimeiseksi tänään illalla käytiin paistamassa laavulla makkaraa. Ilma oli mitä parhain ja onnistuttiin vielä sytyttämään oikeaoppisesti nuotiokin joten kaikki hyvin.
Chilimakkara oli kyllä vähän liian tulista niin ihmisille kuin koirillekin.
Pavel sai kaveriksi matkan ajaksi kääpiösnautseri Vilman. Aluksi Paavo ei ilmeisesti edes tajunnut pienen karvapallon edes olevan omaa lajiaan koira vaan se tuijotteli karvakasaa sangen epäluuloisena.
Vasta kun Vilma aloitti kimeän haukkumisen syttyi lamppu Pavelin päässä ja matka saattoi alkaa

Ohjaajaa vaivaavan ilmeisesti hyvin sitkeää lajia olevan keuhkojen pihalle yskimisharjoittelun tuloksena me ei olla Pavelin kanssa tehty juurikaan mitään.
Minusta ei kertakaikkiaan ole treeneihin koska vähimmässäkin rasituksessa multa loppuu kertakaikkiaan happi.
Ei pysty ei kykene.
Hauhon vkonloppu tais olla viimenen niitti tälle keuhkotaudille ja nyt ootellaan ens viikolla alkavia astmakokeita.

Me ollaan siis pidetty hyvinkin matalaa profiilia treenailun suhteen. Hyppyjä on kuitenkin otettu kun niissä ei tarvi ohjaajan kovinkaan liikkua ja samaten me ollaan kokeiltu erilaisia kontaktijuttuja ja paikallaanmakuuta tietty.

Joskus tietysti myös hyviksille tulee virheitä
Mutta totuushan on se että kova vauhti korvaa puuttuvan älyn vai miten se menikään

Päivitetääs blogiakin taas järjestykseen. Jos on niin kauan ollut huonossa kunnossa kuin minä niin tämmönen parin päivän intensiivinen ulkona oleminen ei todellakaan ole siihen parasta lääkettä. Viikko meni palautuessa leiriltä ihan vain sängynpohjalla maaten.
Huoh. Millon tää tauti lähtee pois

Lähettiin Riikan kanssa perjantaina iltapäivällä ajamaan kohti Hauhoa jonne pihalta tälläämämme navigaattori sanoi olevan matkaa 381 km.
Auton pakkaus ei ollut ihan niin yksinkertainen juttu kuin kuvittelimme: vaikka auto oli farmari paku sinne ei mahtunutkaan kome häkkiä koirineen heittämällä sisään. Pienen tälläilyn jälkeen saatiin kuitenkin niin koirat kuin häkitkin ja “muutama” varustekassi tumpattua Seattiin ja matka alkoi

Hauhon leirikeskus oli kyllä kiva paikka. Kaikki maastot jälkipeltoineen ja hakumetsineen olivat ihan pihan tuntumassa eikä tarvinnut siirtyä autolla paikasta toiseen sen jälkeen kun olin sen perjantaina puun alle parkkiin laittanut.
Itse rakennus taas oli kolmikerroksinen entinen koulu jonka lukuisat sokkeloiset käytävät ja ennenkaikkea portaat tuottivat ongelmaa.
Meidän siskonpetipaikat nimittäin sijaitsivat kaikkein ylimmässä kerroksessa kaikkein pieninten rappusten takana.
Ja nouvei me jaksettiin kantaa metallisia häkkejä sinne ahtaaseen ullakkomajotukseen. Siispä Pavel jäi Riikan Sumpan kanssa autoon majoitukseen ja kannettiin vain Pimpula häkkeineen sisälle.
Yöt oli molemmat tosi lämpimiä joten luulempa koirilla olleen paljon paremmat nukkumispaikat tiloineen ja rahoineen kuin meillä ihmisillä sisällä siellä ylhäällä.

Lauantai:
Ensimmäinen jälki aamulla normaaliin peltoon.
Jäljet tehtiin aina parettain ja yksitellen sitten ajattiin.

Meidän epäonneksi Pavel joutui joukon ensimmäisenä ajamaan jälkeä pellon reunasta heti.
Tein semmosen jäljen kuin teen aina koska semmonen piti tehdä jotta ohjaaja näki meidän kaikkien tason. En laittanut makkaraa joka askeleelle ja laitoin sitten joka kolmannelle enemmän. Jälki oli ehkä 30 m pitkä jos sitäkään.

Hain Pavelin autosta ja siitä se alamäki sitten alkoi
Jälkipaalua ei ollut mikä oli iso puute. Valjaat oli huonot, samaten liinan pito.
Mutta se itse jälki.
Meidän takana oli leirikeskuksen omistajan kolme malia häkissä ja voi taivas sitä rähinää mitä ne koirat piti meidän selän takana. Väliin tuntu että ne tulee sieltä häkistä ulos meidän päälle kun ne hyppeli sitä verkkoa vasten ja rähisi.
Pavel ei lähtenyt ajamaan ollenkaan. Se vain seisoi vähän säikähtäneen oloisena paikallaan ja ilmeisesti mietiskeli että mitä tässä nyt sitten niinkuin tehään.
Jäin seisomaan Pavelin taakse tekemättä mitään ja ootin että se olis tehnyt jotain ratkaisua itse. Ohjaaja kuitenkin päätti että koiraa pitää tukea ja opastaa hakemaan jälki aktiivisesti.

Eli menin Pavelin eteen pitäen kuitenkin liinasta kiinni ja avasin jälkeä sille käsilläni samalla maanitellen sitä tulemaan katsomaan mitä maassa on.
Se ei suostunut syömään maasta mitään. Varmaan se oli sitäkin kun sitä pisti silloin aiemmin viikolla jäljellä ampiainen naamaan kun se pani päänsä kohti maata mutta jotenkin se oli ulapalla koko koira koko jäljen.
Se ajoi kuitenkin kokoajan jäljen päällä, ei poikittanut. Oli hidas niinkuin se aina on. Kuitenkin jokaisen nakin se tutki, ei vain ottanut suuhunsa.
Ja vielä lopuksi laitoin sen lempilelun jäljen päähän kun aavistelin että siinä vois käydä jotenkin noin. Pavel kuitenkin järkyttyi siitäkin ihan huomattavasti.

Eli, ensimmäinen jälki meni ihan piloille. Pavel ei ajanut enkä minä ohjaajana osannut opastaa sitä ollenkaan. Jälki oli todella huonosti tehty ja mulla ei ollut tuntumaa koiraan ollenkaan liinan päässä.

Lauantain toinen jälki multapellolla:

Iltapäivällä tehtiin toinen jälki kylvöpellolle. Maanviljelijän tyttärenä mua kyllä kauhistutti ajatus mennä taapertamaan jo kylvetylle pellolle mutta koska lupa tuntui olevan niin mikäs siinä sitten muuta kuin menoksi.

Tämän jäljen osasin tehdä jo paremmin semmoseksi mikä selvästi oli päivän teema.
Tein taas noin 30 m pitkän suoran jonka kävelin takaperin varmistaakseni jäljen tulevan varmasti suoraan. Laiton nakkeja jokaiselle askeleelle.

Ohjaaja opetti meidät tekemään ns. alkujäjen, jonka aikana reippaasti tömistellään itse sinne jäljenteko paikkaan. Näillä muutamalla kymmenellä askeleella koira saa jo haistella ja mietiskellä että tää oli tää jälkijuttu ja kohta mennään. Jälkipaalun kohdalle me opeteltiin tallaamaan oikein kunnon painallus kiertämällä oikein ympäri asti niin että alku tulee mahdollisimman vahvaksi.

Pavel oli taas huono alussa. Sille ei kelvannut ruoka jokaiselta askeleelta ja sitä selvästi nyppi kun olin niin lähellä ja pidin liinaa tuntumalla. Tietysti myötäsin heti kun se ajoi selvästi jäljellä.
Se oli kuitenkin taas ihan kuusalla missä mennään. Ajoi ne pikkupätkät mitä ajoi ihan selvästi nenä maassa jokaisen askeleen. Huonoa oli taas hitaus ja se ettei se syönyt niitä nakkeja kuin muutaman sieltä täältä. En tiiä mitä siihen olis sanottu jos se olis tehnyt niinkuin kotona ja sylkenyt ne ulos suustaan matkan edetessä.

Lauantaina vielä ennen iltapuhteita käytiin hippailemassa esineruudussa.
Ohjaaja opetti semmosen hauskan “leikin” että sidotaan koira esim. puuhun, hippaloidaan itse metsään aika lähelle koiraa kuiteskin ja pudotetaan leikin varjolla kolme esinettä suoraan riviin. Tullaan suht passiivisesti koiran luo ja laitetaan etsimään. Jokaisen löytyneen esineen jälkeen iloitaan mutta sen viimeisen jälkeen todella riemu repeää
Koirilla ainakin oli hauskaa.
Pavel ei tähän osallistunut mutta tässä Sumpan tyylinäytettä lapasen hausta:

Sunnuntain ensimmäinen jälki:

En oikein muista että mitä siinä oikein tapahtui. Luultavasti se kuitenkin oli hyvin samankaltainen kuin kaikki edellisetkin jäljet joilla Pavel oli ohjaajan mielestä kovasti hidas eikä ollenkaan jälkikoiran tyylisesti menossa mukana.
Sille tehtiin toinen jälki heti perään niin että Pavel itse oli sähköpylväässä kiinni ja näki mun tekevän jälkeä.
Ilmeisesti sen olis pitänyt huutaa ja uikuttaa mun perääni sieltä mutta se ei tehnyt sitä.
Menin hyvin neutraalisti hakemaan sen pylväästä ja vein jäljelle. Se ei tehnyt oikein mitään kummosempaa. Ei lähtenyt paahtamaan jäljelle katsomaan mitä siellä tein eikä muutenkaan muuttunut mitenkään.
Joten kommenttia tuli ettei Pavelista ehkä ole jälkikoiraksi ollenkaan. Sen häntä ei heilunut jäljellä. Agility sopisi sille kai paremmin jotta saataisiin ohjaajan ja koiran yhteistyö pelaamaan paremmin.

Loppupäivä me oltiin sitten kentällä ja mietittiin miten saataisiin koulutettua koiria paremmin leikin avulla.

Valtavasti asiaa tuli vkonlopun aikana. Paljon mietittävää ja uudelleen mietittävää. En ole aikaisemmin nähnyt noin agressiivista tapaa ajaa jälkeä ja olla kokoajan niin kiinni koirassa kuin mitä tuolla tehtiin. Luulen ettei se ehkä ole se mun juttuni kuitenkaan. Jos Pavel ei itse aja ja maanittelun jälkeen se ei lähde siltikään menemään niin mitä sitten? Ei mun maailmani siihen kaadu.

Luulen että teen nyt jossain rauhallisessa paikassa jäljen, todella hyvän suoran jäljen ja mietin kaikki askeleet ja kaikki todella tarkkaan. Annan vanheta ihan muutaman minuutin ja vien Pavelin sinne. Katotaan mitä se sanoo. Tässä on nyt viikon verran palauduttu niin nukkumalla kuin riehumallakin joten aika vois olla kypsä kokeilemaan mitä jäi leiristä Pavelin päähän.

Onks pakko jos ei taho?

Tänään me ajeltiin Kaustiselle toko-kokeisiin. Elämämme ensimmäisiin jossa minä osallistun kilpailijana.
Jo menomatka tuntui aivan tukahduttavan kuumalta ja kisapaikalle päästyämme huomasin että kuumuus vain jatkuu.
Kaustisen Koiruuksien kenttä on todellakin luonnonrauhassa keskellä ei mitään. Metsän keskellä oleva nurmikkoläntti jonne aurinko porotti vailla minkäänlaista estettä valtoimenaan.

Yleistä oottelua kesti semmonen puolisentosta tuntia jonka aikana yritin pitää Pavelia suht kylmänä.
Kaadoin loppuviimein pullosta suoraan vettä sen turkkiin ja hinkkasin mutta alle viiden minuutin koira oli taas kuiva ja läähätti.
Merkkialustana käytettävä tyynyliinakin sai taipua uuteen tehtävään olla litisevän märkänä Pavelin selän peittona kuumuutta estämässä.

Itse kilpailu sitten.
Meitä oli kolme koirakkoa. Donna, Pavelin kaveri oli toinen ja yksi ihan outo koira.

Luoksepäästävyys 9
Paikallaanmakuu 0
Seuraaminen remmissa 5
Ohjaaja keskeytti.

Luoksepäästävyydessä tuomarin tullessa Pavel nousi ja yritti kovasti kivuta tuomarin syliin.
En ollut edes muistanut koko tuota osaa kokeessa joten me ei kokeiltu luoksepäästävyyttä mitenkään aikaisemmin.
Pavel vain on niin ystävällinen että se varmasti menee syliin jos joku kumartuu sitä tutkimaan.

Paikallaanmakuussa Pavel nousi melkein heti vinkunansa päätteeksi ylös. Seisoi hetken paikallaan ja lähti sitten jäljen perässä pari metriä ennenkuin menin ottamaan sen kiinni.

Taluttimessa seuraaminen.
Lähtö ei onnistunut ollenkaan. Pavel jäi paikalleen. Se kuitenkin oli asiassa mukana sitten loppuviimein, tosin seurasi todella kaukana. Annoin tyhmänä seuraa-käskyjä paikoissa joissa ei olisi pitänyt ja samaten Pavel ei suostunut istumaan loppuun ollenkaan.

Taluttimetta seuraaminen.
Alku sitten taas lähti hyvin, mutta ensimmäisessä käännöksessä Pavel jäi tai se ei ilmeisesti kääntynyt ollenkaan ja jäi sinne nurmikolle haistelemaan.

Tässä vaiheessa keskeytin.

Pavel oli jotenkin NIIN poissa kuin olla ja voi. Se läähätti ja puuskutti, mikään ei oikein tuntunut menevän perille.

Loppusaldona kokemus oli kuitenkin ihan kiva. Kyllä me mennään uudestaan mutta täytyy vähän katsoa tuota säätiedotusta ensin ettei ihan hirveään helteeseen jouduta uudestaan. Minusta tuntuu ettei se ole meidän kummankaan juttu. Jos Pavelilla oli kuuma niin mulla paloi naama ja käsivarret.
Jäin vain harmittelemaan autossa kotimatkalla sitä että olis varmaan taktisesti kannattanut viedä kisa läpi kaikesta huolimatta kun kolmostuloksen saaneetkin saivat todella hienot pystit, mutta sitten taas se ei olisi ollut reilua Pavelia kohtaan.
Sillä oli tosi kuuma.

Me käytiin Pavelin kanssa viimehetken “paniikkiharjoituksissa” montulla kuvaajan kera
Koitin käydä kaikki mahdolliset liikkeet läpi mitä huomennakin tulee olemaan.

Seuraaminen on kohentunut huomattavasti siitä mitä se taas yhteen väliin oli. Tässä kuvanäyte mun uusista käsistä

Yllättäin jätöt ei pelittäneet tänäänkään. En tiiä mikä ihme siihen on tullut kun ennen lähes “varma” liike on muuttunut tuollaiseksi.
Jotenkin sössin sen siinävaiheessa kun aloin korjaamaan Pavelin takapää ylhäällä asentoa takaisin normaaliksi maassa olemiseksi.

Seisominen onnistui ja epäonnistui joten sekin voi mennä ihan miten vaan.

Hyppy on ihan hyvä. Meillä oli vain uusi kotitekoinen este ja sen kanssa oli vähän asenneongelmaa mutta kokonaisuudessaan homma meni varsin hienosti.

Saa nähä, vähän on sixty-fifty-tunnelmat mutta onneksi ei ole sen suurempia tavoitteitakaan. Melkosen rivakoissa seuraamispätkissä mulla meinaa ihtelläni lentää keuhkot yskimisen voimasta pellolle joten voi olla että ongelmia tulee sitäkin kautta 

Revittelyä harkkojen lomassa:

Menin myöhässä paikalle enkä ehtinyt varata itselleni mitään nurkkaa, joten kaikkialle tuntui olevan tehty ruutuja ja ruutumerkkejä.
Meillä ei siis oikein ollut rauhallista paikkaa harjoitella jossa olisin voinut olla varma ettei sinne tule toista koiraa ruutuun joten en päästänyt Pavelia irti.
Hallilla oli ilmeisesti ollut juoksuinen narttu ihan lähiaikoina ja sen kyllä huomas Pavelin käytöksestä. Ei meinannut ukko pysyä kuosissaan ollenkaan.

Seuraamista olemme saaneet tiiviimmäksi niin että parannuksen kyllä huomaa vanhaan seuraamiseen. Kaiken takana on Annalta saamani niksi koukistaa kädet kyynärpäistä eikä läpsiä kämmenillä Pavelia päähän aina heilautuksen aikana.
Simple as that
Kiitos Anna vinkistä, minä en olisi tuollaista tajunnut edes kokeilla saati että olisin edes ajatellut noinkin voivan tehdä
Eilen sain vielä hallilla vinkkejä  miten liikutella uudesti koukistamiani käsiä ripsakkaammin. Pitää tänään kokeilla ihan Pavelin kanssa, eilen vain kuivaharjoittelin yksikseni sitä.

Jättöliikkeitä tein hihnan kanssa joten ei oikein voi sanoa minkälaisia ne ovat. Ongelmaa pukkasi lähinnä siinä vaiheessa kun Paavo piti saada maasta ylös. Se ei meinannut nousta ollenkaan.
Sivu! -käsky on sillä tosi voimakas ja kokeilin yhdesti nostaa sen sillä maasta. Toimi ehkä paremmin kuin istu! -käsky. En tiiä, olisko tuosta apua oikeasta vai oliko vain sattumien summa että Pavel vain sattui nousemaan just sillon topakasti ylös. Pitää tuotakin kokeilla. Tosin en ole ollenkaan varma että muistanko noudattaa uutta käskyäni tosipaikan tullen.

Paikallaanmakuussa Pavel oli levoton minuutin jälkeen kuten aina ennenkin. Sille tuntuu olevan erikoisen vaikeaa olla makuulla viimeinen puolisko, alku on aina hyvää.
Se rauhoittui ja minä kävin palkkaamassa. Annoin sille suoraan suuhun palkan jonka Pavel tipautti huuliensa välistä jonnekin. Samalla kun lähin kävelemään poispäin se oli noussut paikallaan seisomaan ja selvästi etsiskeli namiaan.
Palautin sen takaisin maahan ja loppuajan se oli taas rauhallinen ja katseli topakasti minuun kun minä yritin katsella muuhalle.
Eli nouseminen oli täysin minun mokani. Se olisi voinut mennä ihan nappiin jos en olisi mennyt palkkaamaan, mutta ajattelin varmanpäälle ottamista ja koittaa kehua kun koira oli selvästi rauhoittumaan päin.
Ja taisin tehdä tuolla tempauksella enemmän hallaa kuin hyötyä.

Meillä on tänään vielä viimeiset harjoitukset ennen lauantain kisoja. Vähän alkaa jännittää mutta ei kai sille mitään voi.
Olen ollut niin huonossa kunnossa itse koko viikon ettei tässä ole aikaisemmin oikein voinut jännittääkään. Kun vuorokaudessa on 24 tuntia olen iloisesti nukkunut joka päivä sen 20. Jäljelle jääneillä neljällä valveen ja unen rajamailla olevilla tunneilla me ollaan sitten sisällä kotosalla reenattu kiertämällä sohvaa seuraten ja jättöliikkeillä eteisessä.
Hohhoijaa. Mua ei pelota niinkään se mitä Pavel tekee tai on tekemättä, mutta tosiaan on alkanut vähän pelottamaan se miten itse jaksan olla skarppina niin kauan ylhäällä kuin siellä kisoissa vierähtää