Paikallaanmakuun saloja
En käsitä mikä ihme siinä on että kotioloissa, melkeinpä missä vain, oli tilanne ja hälinä ympärillä mikä tahansa paikallaanmakuu sujuu todella mallikkaasti ilman minkäänlaisia poukkoiluja ja haisteluja suuntaan taikka toiseen.
Mutta teepä se sama suoritus niin että vieressä makaa toinen koira niin johan alkaa Pavelilla menojalka vipattamaan eikä suorituksesta tule mitään.
Tai tuleehan siitä jonkinlaista, ei Pavel minnekään paikaltaan lähe, mutta haistelu ja kuikuilu on ihan eri svääreissä.
Mutta ottaako se ohjaajasta eli minusta pulttia, vai niistä toisista koirista?
Piti oikein tänään mietiskellä että mitä teen erilailla kotioloissa kuin mitä koirallisissa paikallaanoloharjoituksissa ja toden totta, taidan olla itse niissä tilanteissa kireä kuin viulunkieli ja odotan oikein sen nousevan.
Plaah ja syvä huokaus.
Nyt tunkeudut koirankoulutuksen salaisuuksien syvyyksiin. Et ole yksin tuon probleeman kanssa. 100% me kanssakouluttajat tunnistamme itsemme tuosta kuvaamastasi tilanteesta. Sehän tästä hommasta hauskan tekee. Olen aikonut tehdä Palveluskoiraliittoon esityksen, että kokeet järjestettäisi suljetulla alueella lämpöisen ilta-auringon paisteessa. Lähimmät koirat ja ihmiset puolenkilometrin päässä. Tuomari seuraisi voimakkaalla kiikarilla suorituksiamme. Antaisi arvostelun kännykällä. Miksikä en saa esitykselleni kannatusta? Olisimme Humun kanssa vahvoilla.
Kommentti v — 22.4.2008 @ 21.23 |Muokkaa