Pavelin blogi

Otettiin yhteistreenit Donnan kanssa tänään jotta saatiin paikallaoloon vieruskaverikin.
Alku meni hyvin, mutta puolenvälin jälkeen alkoi Pavel piipaamaan ja takapää nousi.
Kiirehdin hätiin ja koira pysyi maassa.

Katoin nyt tarkoituksella Pavelin yli horisonttiin ja vilkaisin vain silmäkulmastani sitä. Samaten koitin katsella sivulle mahdollisimman paljon. Huomasin kuitenkin että Pavel tuijotti herkeämättä minua silmiin joten hyvinkin mahdollista että rauhaton käytös nimenomaan johtuu siitä että olen tuijotellut ja paineistanut sitä tiedostamattani.

Ihan hyvä fiilis kuitenkin jäi, jospa se tästä vielä viikossa hyväksi muuttuis

Seuraaminen oli irti huomattavasti tiiviimpää kuin mitä keskiviikkona hallilla. Pellolla oli selviä hirvenjälkiäkin ja kuulin että vähän ennenkuin olin antanut maahan käskyn Pavel oli haahuillut maasta ilmeisesti just jälkeä mutta kokosi kuitenkin itsensä ja teki mitä pyydettiin. Itse en koko episodia edes huomannut joten tarkkana saa olla.

Jättöliikkeissä maahan meni nyt koko koira, mutta kiinnitin todella paljon huomiota siihen maahanmenoon.
Seisominen ei ollut yhtä hyvää, jäi kuitenkin töröttämään paikalleen mutta liikkui eteenpäin mun tullessani kohti.

Luoksetulo oli ihan bingo. Meinas puskea kylmän hien päälle kun Pavel tuli niin lujaa käskyn jälkeen kohti mutta en sitten hievahtanutkaan paikaltani. Ja mitä se sitten teki mun kohdallani, pyörähti todella sievästi suoraan edestä sivulle istumaan yhtenäisellä liikkeellä.
Jestas!

Tässä seuraamiskuva aikaisemmin viikolta. Seuraamista me on ilmeisesti jankattu liikaa. Pavel selvästi on ruvennut vain jolkottelemaan ja kerran jo tiiviiksi saatu liike on taas ihan hajallaan. Tai se on melkosen kuusalla mitä teen ja mitä tehään, mutta koira itsessään saattaa olla puolen metrin tai metrinkin päässä minusta tuossa sivulla.
Ja kättä ei parane liikutella juuri ollenkaan tai rakoa syntyy entistä enemmän.

Tein meille kotia harjotusesteen lihakunnan laatikosta, backmannin leipälaatikosta, kukkapurkista ja laudan pätkästä.
Hullunkurinen ja epätasapainoinenhan se on, eikä mikään puutarhan kaunistus todellakaan mutta kaipa se nyt asiansa ajaa.
Harjoiteltiin hypynjälkeistä elämää, eli sitä miten siellä esteen takana oikein seisotaan loppuun asti. Hyvin meni heti toisella kerralla joten jätin esteen rauhaan hyvillä mielin. Käydään varmaan kyllä illalla vielä kokeilemassa että miten se oikein toimii.

Maahanmenoja harjoiteltiin  ihan  alkeista lähtein jospa se muistuisi mieleen miten sinne maahan oikein mennään. Hitaasti mutta varmasti. Onhan tässä, öö, lauantaihin asti aikaa harjoitella.

Seisominen oli sitten vähän kummallista. Saatiin yksi hyvä suoritus ja siihen jätettiin.

Naapuri puunasi autoa ihan vieressä ja tietoisesti pidin Pavelia irti. Kahdesti se lähti hivuttautumaan kohti muita maisemia. Käännyin poispäin siitä toiseen suuntaan ja oli se kuusalla että missä olin. Tuli heti perään. Tuo on niin raivostuttava piirre mikä sille on tullut kun sen pitää käydä päsmäämässä aina ja kaikkialla.

Kentällä oli tuttu joukko paikalla ja reenailtiin niitä näitä.

Ensimmäisenä joukkoliikkeenä paikallaanmakuu joka me ryssittiin oikein kunnolla.
Pavel nousi kolme (3) kertaa yhden paikkamakuun aikana ylös
En tiiä mikä sitä viiras.

Sain kyllä hyviä vinkkejä joista ainakin yksi taitaa päteä meidän tilanteessa ihan täysin. Tuijotan Pavelia silmiin tiukasti ja herkeämättä kokoajan. Se ottaa pulttia siitä. Täytyy kokeilla makuuttaa sitä niin että katson sen yli jonnekin horisonttiin.
Ja muitakin ohjeita täytyy kokeilla kyllä.

Este meni hyvin. Lähti hyppäämään hyvin ilman käsimerkkejä, mutta mutta se esteen jälkeinen elämä. Huoh. Pavel seisoo siellä esteen takana ihan nätisti vain siihen asti kunnes tulen itse esteen taakse. Se istahtaa heti siinä samassa ennen käskyä.

Paljon tuli miettimistä ja tekemistä lisää meidän treeniohjelmaan.

Pavel muistuttaa vielä että keppiä ei tarvitse syödä vaikka sitä suussa kantaakin. Ihan liian hapokasta.

Käytiin tekemässä jälki jossain pellolla jossainpäin Lohtajaa.
Pavel ja Pate saivat vauvajäljet ja Tarmo sitten vähän vaikeamman.

Jälki oli noin 50 m pitkä suora jossa joka kolmannella tai viidennellä askeleella nameja.
Tamppasin jäljen oikein topakasti maahan.
Ajoi ihan kivasti muuten mutta vauhtia oli edelleen ihan Pavelille liikaa. Haisteli ruokaa mutta söi vain harvoja ja valittuja nameja. Ja oli muuten varmasti nälkäinen joten siitäkään ei voi olla kiinni.
Mutta paremmin tää pikkujälki meni kuin mitä pari aiempaa joten kyllä me varmaan tästä vielä jaloillemme päästään kunhan saadaan lisää harjoitusta.

Kuvamateriaalia meidän harrastuksesta. Itse en ole itseäni kuvannut vaan se oli Käpsy, en vain jaksanut alkaa säätämään kuvankäsittelyohjelman asetuksia nimen kohdalta.

Jättöliikkeitä tehtiin vaihtelevalla menestyksellä.
Seisominen onnistui liikkeestä vallan mainiosti. Ei turhia hötkyilyjä eikä muutakaan epämääräistä hästäämistä.
Maahanmeno olikin sitten ihan oma lukunsa

Pavel mielestäni suorastaan “putosi” maahan ja olin hyvinkin tyytyväinen suoritukseen kävellessäni poispäin. Yllätys olikin vallan suuri kun kääntyessäni huomasin koiran etupään olevan maassa oikein mutta peräpään olevan pystössä.
Jep jep.
Aikaisemmin ennenkuin koitettiin alkaa nopeuttamaan tuota liikettä maahanmeno oli ihan normaalia, olen nyt vain koiran päähän jotenkin ujuttanut tuon könötyksen palkkaamalla nopeasta alasmenosta vaivautumatta katsomaan onko se todella maassa vai ei.

Seuraamiset meni ihan mönkään. Ei minkäänlaista vetoa koko hommassa.
Päivin ohjastuksella koitin sytytellä Pavelia ja saatiin loppuun ihan pieni pätkä semmosta kelvollista seuraamista missä koira oli lopulta melko tiiviistikin vieressä ja kääntyi samaan aikaan ja suuntaan kuin minäkin.

Paikallaanolo oli pitkästä aikaa koiraseurassa suht hyvä. Kuikuili vähän ja piippas mutta ei noussut eikä liikkunut. Kävin palkkaamassa välissä ennen kuin otettiin ylös.

En käsitä mikä ihme siinä on että kotioloissa, melkeinpä missä vain, oli tilanne ja hälinä ympärillä mikä tahansa paikallaanmakuu sujuu todella mallikkaasti ilman minkäänlaisia poukkoiluja ja haisteluja suuntaan taikka toiseen.
Mutta teepä se sama suoritus niin että vieressä makaa toinen koira niin johan alkaa Pavelilla menojalka vipattamaan eikä suorituksesta tule mitään.
Tai tuleehan siitä jonkinlaista, ei Pavel minnekään paikaltaan lähe, mutta haistelu ja kuikuilu on ihan eri svääreissä.

Mutta ottaako se ohjaajasta eli minusta pulttia, vai niistä toisista koirista?
Piti oikein tänään mietiskellä että mitä teen erilailla kotioloissa kuin mitä koirallisissa paikallaanoloharjoituksissa ja toden totta, taidan olla itse niissä tilanteissa kireä kuin viulunkieli ja odotan oikein sen nousevan.

Plaah ja syvä huokaus.

Me on alotettu tää kesänodotus ihan kaikella rintamalla.
Tänään käytiin tekemässä kevään ensimmäinen pyörälenkkikin

Tein reilun 100 m pitkän suoran jäljen ilman minkäänlaisia kaarteita. Tai siis niin suoran kuin nyt pystyy kävelemällä huonolla suuntavaistolla varustettuna tekemään.

Laitoin nakkeja epämääräisin väliajoin kasoiksi matkanvarrelle. Ehkä noin 7 ja 12 askeleen välein kuitenkin ja kävelin hieman lyhyemmillä askelilla kuin normaalisti kävelen. Tosin taisin unohtaa töpöttelyn joskus puolen välin jälkeen ja kävelin loput ihan normaalisti.

Jälki ehti vanhentua semmosen reilun puolisen tuntia kun me käytiin välissä pyöräilemässä.
Pyöräilyyn keli oli mitä mainioin muuten, ei liian lämmin. Tosin mulla oli mummulta pyörä lainassa ja siinä penkki niin matalalla etten meinannu millään pysyä Pavelin kannoilla veivatessani suunnilleen polvet suussa menemään.

Ja itse se jälki sitten.
Alku, semmoset varmaan 50 m meno oli ihan mahotonta. Ajoi hyvin nokka maassa ja oli selkeästi kuusalla siitä mitä oli tekemässä mutta juoksi. Ei siis vetänyt eikä mitään semmosta, mutta semmonen Pavelimainen rauhallisuus puuttui kokonaan.
Haistoi jokaista nakkikasaa matkan varrella muttei ottanut suuhunsa.

Puolenvälin jälkeen rauhoittui ajamaan ihan kävelyvauhtia, vieläkin kyllä oli kiire muttei enää niin kova. Otti muutaman kasan ja söikin. Ja ehti jopa seisahtumaan välillä.

Meidän lopetuskasalle oli käynyt sitten ohrasesti, harakat nauro paskasesti joen rannalla puissa joten eipä jäänyt paljon arvailujen varaan kuka ison kasan oli käynyt ryöväämässä. En huomannut asianlaitaa ennenkuin oli liian myöhäistä ja Pavel ajoi jo mun paluujälkiäni ennenkuin huomasin pysäyttää sen.
Positiivista kuitenkin että se lopetti ajamisen mun kehuihini eikä haahuillut sitten enää minnekään siitä.

Summa summarum.
Tänään meni selkeästi paremmin kuin eilen vaikka tuo kiire olikin uusi juttu kokonaan.
Pitää varmaankin tehdä makkararuutua tai joitain tuohon alkuun jotta sais alunkin tasaiselle vauhdille.
Mutta ilmeisesti nää mun tekemäni jäljet on kuitenkin ihan liian helppoja. Pitäisköhän tässä nyt lisätä vanhenemisaikaa vai alkaa tehdä kulmia enemmänkin? Pavel ei ainakaan väsy ja lopeta kesken joten pituuttakin vois varmaan lisätä.
Hmm.

Niin ja olihan meillä tietysti paikalla virallinen valvojakin, mummun kissa Uuno. Se oli tarkistuslaskennan tuloksena sisällä kun tein jäljen mutta se ehti tulemaan kuitenkin pensaan alle kuikuilemaan meidän touhuja kun alotettiin Pavelin kanssa jäljen ajaminen.

Ohjaajan sairastuminen selvästi haittaa harrastustoimintaa. Nyt viikon laakereilla lepäämisen jälkeen mekin herätään taas toimimaan.

Kävelin Pavelille semmosen reilun 100 m pitkän jäljen ja vaikka siitä piti tulla suora se oli sitten ihan jotain muuta johtuen näennäisen kuivan pellon yllättävistä vesilammikoista ja muista hetteiköistä. Mutta takaisin ei palata kun kerran on lähetty joten jälki oli sitten semmonen kuin se oli.
Aluksi laitoin joka kolmannelle ja lopulta joka seitsemännelle askeleelle makupalaa.

Jäljen vanhentumista odotellessa muisteltiin vähän mieliin miten sitä seuraamista ja sivulletuloa oikein tehtiinkään. Pavel oli kyllä edelleen niin tyttöjen höyryissä että keskittyminen oli ihan täys nolla alussa mutta kyllä se siitä sitten lähti paranemaan kunhan vähän hiillosti.
Olisin ottanut enemmänkin tottista mutta kunto ei tosiaankaan kestä mitään hirveitä tällähetkellä ja nokka alkoi valumaan kuin vuotava vesihana jossain ensimmäisen ja toisen maahan -käskyn vaiheilla.

Päästiin ajamaan jälkeä suht tyyneen ilmaan ja ensimmäinen pätkä oli selvästi ihan liian helppo. Pavel vain suurinpiirtein hölkkäsi rataa läpi. Eikä makupalatkaan kelvanneet. Otti kyllä suuhunsa mutta sylki ulos samantein.
Käännöksen jälkeen selvästi rauhoittui ja etsi hyvinkin tiiviisti nokka maassa jälkeä mutta edelleenkään makupalat ei nousseet vaikka näin selvästi niitä maassa kävellessäni perässä joten oikeilla jäljillä oltiin.

Ja sitten tapahtui jotain outoa mitä ei ole tapahtunut vielä koskaan. Pavel otti suunnan ihan eripäin kuin mitä tiesin jäljen olevan ja lähti menemään tiiviisti jotain tuntematonta kohti. Palautin sen takaisin mutta se lähti uudestaan samalle jäljelle jonka tekijä paljasti itse itsensä nousemalla mun kummastellessani Pavelin outoa käytöstä pellon ojasta ylös. Mummun kissa.
Eli harhajälki oli paljon mielenkiintoisempi kuin oikea jälki.

Ja talven aikana ei ole kadonnut mihinkään se tosiasia ettei tuo vedä ajaessaan. Ja samalla tavalla poikittaa väliin kuin ennenkin mutta se ei näy haittaavan itse työskentelyä.

Huomenna on vuorossa jälkisulkeiset. Jäljestetään valvotussa kissattomassa ympäristössä vain suoraa viivaa. En tiiä pitäiskö sinne sitten laittaa ollenkaan makupaloja kun ne ei kerran kiinnosta.

Tänään Piika ja Pavel treffailivat uudelleen ja toivottavasti tulostakin syntyy sitten kesäkuun puolen välin tienoilla.
Pavel on oikea herrasmies, sillä on kovin hellät otteet

Saanko luvan vai tanssitaanko ensin

Meidän residenssissä on tätä nykyä kaksi koiraa.
Pavelille tuli morsian kylään ja vaikka minä en ymmärrä astutuksista sen hölkäsen pöläystä vielä on toivoa että Pavel ehkä ymmärtäisi.
Katotaan nyt mitä tästä seuraa. Jäppinen on ainakin itse melkoisen sekaisin morsmaikustaan.

Tässä on Piika

Yhteiskuva oli niin kammottavaa pönötystä suuntaan jos toiseenkin joten täytyy vähän vielä harrastaa valokuvausta jotta saataisiin parempi yhteispotretti.

Tänään harjoiteltiin enemmän niin että pidin Pavelia irti.
Seuraamisia ja varsinkin liikkeiden jälkeisiä vapauttamisia harjoiteltiin

Olin oikeinkin tyytyväinen Pavelin syttymiseen leikkiä vapauttamisen jälkeen. Tuntuu että itsekseen pallolla leikkimisessä on edes jotain mieltä ollut kun näkee että koirakin on hiukkasen tästä “mahtipallosta” kiinnostunut kun sitä niin harvoin ja valituin tavoin edes pääsee haistamaan saati että sen ihan voi itse metsästää lattialta suuhunsa.
Jatkamme harjoittelua.

Seisominen onnistui ehkä vähän paremmin tänään kuin eilen.
Keskiviikkona oli puhetta että kannattaisi ehkä harjoitella liikettä jotenkin ihan erillisenä liikkeenä mutten oikein tiedä miten pilkkoisin liikettä.
Tekisinkö sen niin että kun nyt käsken yhtäkkiä vain kesken kaiken maahan, niin käskisinkin seisomaan. Tuntuu vähän tyhmältä.
Pitänee kuulostella miten tuo nyt oikein tulisi tehdä.

Hyppyä harjoteltiin tänään oikein kunnolla.
Itse hyppy onnistui joka kerta loistavasti ilman kommervenkkejä. Se on se esteen jälkeinen elämä joka mua huolettaa.
Pavel seisoo kyllä, mutta se ei millään malta nyt odottaa niin kauan että ehdin sen viereen ennenkuin se jo istuu laakereilleen.

Käpsyn toiveesta me kaikki oltiin henkilöryhmänä ja kun ryhmä rämä kerran oli valmiina niin mikäs siinä, me otettiin kans osaa siihen.
Ryhmä itsessään meni ihan hyvin. Pavel seuraa kyllä eikä haistele ihmisiä, tai ainakin tässä pienessä hölöryhmässä se teki loistavaa työtä.

Päiviltä sain ihan erinomaisen vinkin seuraamiseen. Mun käsillä kun on se ongelma kun niille ei oikein ole paikkaa…
Mutta käden paikkaa taakse laittamalla saatiin Pavel heti paljon tarkkaavaisemmaksi.
Tätä täytyy kokeilla lisää

Kaiken kaikkiaan olin vielä aika erityisen tyytyväinen koiran hallitsemiseen hallissa sen irtiollessa. Kaksi kertaa se irtosi minusta melkoisen kauaksikin mutta tuli tiukalla komennolla takaisinkin yhtä liukkaasti kuin lähtikin.
Kai tää on sitä auktoriteettiä

P.S. Marja sulla on maanantaihin asti armonaikaa