Zuk zuk -juna harjoituksia
Se oli hallilla harjoittelun päivä taas tänään.
Yleisön suureksi riemuksi esitimme Pavelin kanssa vinottaista seuraamista josta se sitten kaikki lähti

Saimme ohjeeksi, tai minä sain kävellä kuin juna kiskoilla lyhyin vetävin askelin sihisten samalla matkalla ![]()
Kauan mulle sai asiaa jankata (näinkin yksinkertaista, blondi mikä blondi) jotta sain tarvittavan “raivon” hommaan mukaan.
Ja voi pojat miten Pavel seurasi. Ei poikitusta ei mitään ja se oli vielä mukana hommassa ihan kympillä vailla ylimääräisiä hiimailuja.
Lähtötilanne oli tietysti perusasento.
Kotona pitää harjotella ihan muutaman metrin junaseuraamisia ihan täysillä sata lasissa.
Palauteosiossa tuli puheeksi Pavelin komentaminen ja yleensäkin sen piippaus.
Tuumasta toimeen ja kokeilemaan miten ja milloin ja miksi se piippaa.

Peruasento ja Veijo laski hiljalleen ykkösestä kahteenkymmeneen ja niinhän se komennus mun vierelläni alkoi kun mitään ei tapahtunut vaan piti vain pönöttää paikoillaan.
Korjausharjoitukset aloitettiin hetimiten.
Perusasento, hetki hiljaista patouttamista ja tiukka seuraa ja käännös oikealle.
Ohjaaja oli kuulemma sisäistänyt kääntymisen taktiikan, Pavel oli vähän ulapalla mitä nyt tehdään.
Taas patoutettiin ja käännyttiin.
Pavel oli kyllä mukana hommassa tiiviisti, tosin se ei oikein tiennyt että istutaanko perusasentoon vai jatketaanko vai mitä tehdään. Mutta kun paikka sivulta löytyi saatiin ihan onnistuneita suorituksia.
Sama patoutuskääntyminen tehtiin vasempaankin.
Ja koira autoon.
Pavel oli kyllä niin poikki ettei se olis jaksanu enää yhtään mitään ja niin olin kyllä minäkin. Reilu vartin treeni ja tuntui kuin me oltais molemmat juostu maratoni.
Ajatteleminen tosiaan on kovaa hommaa. Tästä vois kehitellä jonkin ihmedietin ja tienata miljoonia

Mulla on edelleen hakusessa kehuminen. Luulin että olen jo sisäistänyt miten ja missä mutta niin vain se on kaikki samalla äänenpainolla annettua mössöä.
Ja tosiaan huomasin näin jälkeenpäin kun olin tomerana tänään harjoituksissa (en ehtinyt miettimään karkaako Pavel vai eikö karkaa ) se olikin todella rauhallinen ja tiiviisti mun kanssani.
voi vitsi.. mä taisin sittenkin missata teijän reenien parhaan ja opettavaisimman osan!!
Kommentti Käpsy — 14.3.2008 @ 10.27 |Muokkaa
Vautsi, mäkin haluun junatreeneihin näiden puksuttimien kanssa!
Kade..
Kommentti Elina — 15.3.2008 @ 15.29 |Muokkaa
Hyvä, että harjoituksesta jäi semmonen tuntu , että siinä oli “järkeä”. Äkkiseltäänhän olis voinut ajatella, että sekasin on koulutusohjaajat menneet:)! Tehokkaampia ovat kuitenkin nuo viis minuutti sata lasissa-harjoitukset kuin saman jauhaminen puoliteholla 20min. Koirasta sen huomaa..se väsähti totaalisesti tosiaan torstaina! Suunnitella nämä ” tehoilla” tehtävätkin treenit toki pitää!
Kommentti Päivikki — 15.3.2008 @ 16.43 |Muokkaa