Pavelin blogi

Hienojen ja vähemmän hienojen ilmojen kunniaksi me ollaan Pavelin kanssa lenkkeilty ihan urakalla. Ja heitelty kepakoita jorpakoihin ja muihin vaikeasti tavoitettaviin paikkoihin mutta sinnikkäästi Pavel niitä silti on hakenut.

Minä olen sensijaan koko viikon hyvinkin näyttävästi leikkinyt ihan itsekseni narupallolla. Pavel ei ole saanut koskea siihen ollenkaan ja olen aina heitellessäni palloani käsistä ilmaan ja maahan hätistellyt sen pois. Pallo on mun.
Narupallo selvästi kiinnostaa.
Ehkäpä tällä kokeilulla sais edes jonkinlaista kiinnostusta kentällä lelua kohtaan aikaiseksi. Yrittänyttä ei laiteta vai miten se vanha sananlasku menikään

Pavelilla kävi vieraitakin viikolla kun olin itse töissä. Tässä Kaverukset Sara ja Pavel kiitämässä kohti auringonlaskua. Tyypit oli hilluneet reilun pari tuntia ja kun katoin tapahtuneesta kuvia en yhtään ihmettele miksi mulla oli kotiinlähtöä odottamassa todella väsynyt koiraherra
Paikalla oli ollut myös Saran äiti Milla mutta vanha rouva ei ihan tuota tahtia ollut sentään jaksanut hillua vaan siirtynyt enemmän tietä pitkin kulkijaksi.

Päivän paras uutinen tänään on kyllä ollut se että Dee sai viimeinkin hienoja ja varmasti odotettuja pentuja
Paljon onnea kaikille asianomaisille

Me alotettiin Pitkän Perjantain kunniaksi poniraveilla ja jatkettiin tänään maanantaina ihan aidoilla raveilla.
Pavel pääsi tänään mukaan kun ei menty varikolle ollenkaan vaan hippaloitiin ihan katsomossa.

Ja olihan siellä pienelle koiralle paljon katseltavaa ja ihmeteltävää.
Tosin Paavo itse oli sitämieltä että hänen täytyisi mennä radalle juoksemaan ja kirittämään hevosia kun ei ne muuten mihinkään pääse
Topakkana se lopulta istui paikoillaan ja katseli silmä tarkkana tuleeko liikoja laukkoja tai muuten vain epäpuhdasta ravia.

Laitetaas vielä kuva perjantailta kun ponit on paljon kivempia kaikkine minivermeineen kuin isot hevoset.
Kuvassa ohjastajana kummityttöni Ella ja Jammu tietenkin kärryjen edessä viipottamassa.

Tulipa vain mieleeni että olen ehkä surkein koiranomistaja tällä planeetalla.

Lähettiin näyttelymatkalle Rovaniemelle lauantaina.

Matkalla pysähdyttiin monta kertaa kokeilemaan josko Pavelin suoli suostuisi toimimaan mutta koira hummaili ihan tyytyväisenä omiaan eikä meinannutkaan että olisi hätä.
Eikä vielä näyttelypaikallakaan mutta sitten se piippaus alkoi

Huomasin asian tilan vasta siinä vaiheessa kun meidän piti mennä kehään. Koitin käydä jos päästäisiin vielä ulos mutta hallin uloskäytäviä oli tukittu joten ei päästy pikapikaa minnekään vaan meidän oli palattava kehään.

Pavel on ehkä siistein mun ikinä tuntemani koira. Se ei kertakaikkiaan voi tehdä tarpeitaan sisälle joten kun sillä oli niin kova hätä se huusi suoraa huutoa ja vääntelehti.

Tässä kuitenkin arvostelu minkä nuorimies sai. Tuloksena oli H.
Eikä me parempaa tulosta oltais saatu vaikka tilanne olisi toinen ollutkin. Niin paljon huonoa

18 kk tricolour. Levottomasti käyttäytyvä nuori uros.
Hyvä sukupuolileima. Turkki ei parhaimmillaan. Hieman romanof-kuonoinen ja kallo-osastaan hieman syvä. Hyvät korvat, pienet silmät.
Hyvä purenta. Sopiva luusto, hieman suora edestä.
Hyvä runko ja takaosa.
Puutteellinen otsapenger, pään tulisi olla kokonaisuudessaan jalompi.
Käytöksestä puuttuu rodunomainen jalous.

Näytelmän jälkeen me suunnattiin sukulaisten hoiviin syömään. Siellä oli vastassa kaksi pulia joiden kanssa päästiin sitten vielä lenkillekin Rovaniemen hienoihin maastoihin.
On ne kivoja koiria Tosin niiden sielunelämä ei kyllä ihan avautunut Pavelille

Hallilla kävi näin Pääsiäisen kunniaksi ilmeinen koirakato.
Me oltiin kaikki neljä koiraa samoilla vuoroilla

Aluksi oltiin Pavelin kanssa vain ihan kahelleen ja kokeiltiin rauniotelineitä.
Putki vaikka se liukas onkin oli edelleen ihan mahdottoman kiva. Ja vauhdikas. Rauniotelineiden kiikun alaosa oli kans tehty semmosesta putkesta mutta paljon pienemmästä ja me kokeiltiin siitäkin läpi. Aluksi ei oikein onnistunut mutta sitten se lähti siitäkin sujumaan.
Itse kiikku meni ensimmäisellä kerralla jalat vavisten mutta toisella kertaa Pavel väisteli.
Kokeiltiin sitten vain ihan syötellä siellä keskiosassa makkaraa ja seisottaa kuin ei mitään ja heti pois. Ja kohta uudestaan.
Mutta oli se kyllä äärettömän liukaspintainen.

Ihan tottispuolelta otettiin vauhtia esteen ylitykseen niin että seurautin Pavelia kohti estettä ja samoilla vauheilla annoin käskyn. Alkoi sujumaankin suht joutuisasti

Elina piti meille vielä lopuksi teho maahanmenoja. Vauhtia pitäisi siihenkin saada.

Tänään käännökset pelas taas ihan eri luokkaa kuin keskiviikkona. Kummallista.

Meillä oli tänään molemmilla vähän keskittymiskyky hukassa. Joten reenattiin ihan simppelisti ja todella lyhyesti.

Otin muutaman pikkupätkän seuraamista ja se mielestäni meni todella hyvin. Oli varsin tiivistäkin vielä.
Käännökset meni multa itseltäni ihan pipariksi joten ei voi suuria odotuksia laittaa koirankaan suorituksiin.

Otettiin kahdesti hyppyäkin. Molemmat meni ihan jees kunhan Pavel ensin lähti mun luotani hyppäämään.
Aivan kuin Pavelin olisi todella vaikea päättää siinä mun vierelläni käskyn käydessä että ihanko tosi tässä nyt pitää ihan yksin lähteä hyppäämään.
Mutta kun se lopulta irtautuu se hyppää kauniisti ja jää seisomaan esteen taakse ihan kiitettävästi.

Lopuksi otettiin raunioesteiden joukosta putki joka liukkaudesta huolimatta oli ihan mahtavan hauska ja keinu.
Hyvin meni

Meillä lähestyy näyttelypäivä.
Pesin Pavelin lauantaina kun se oli ihan kuolainen leikittyään kaverin nöffin kanssa hetken.
Sunnuntai menikin kivasti kuivatellessa ja harjoitellessa näyttelyseisontaa.

Maanantaina lähettiin käymään lenkillä ja vaikka kuljettiin kestohangella melkein koko matkan äkkäs Pavel kuitenkin ison ison multakasan jossain mun näköpiirini ulkopuolella.
Ja sinne
Sillä on nyt joku kauhea vimma hypellä ja kiipeillä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Ja kun ottaa huomioon sen hyppelygeenit tulos ei ole aina niin hyvää vaan lähinnä koomista katsottavaa

Pavel siis sinkosi kauhealla vauhdilla kohti sitä multakasaa ja samoilla vauhdeilla kohti huippua. Tosin vauhti loppui jo siinä keskivaiheilla mutta sinnikkäästi kauhoen loppuun asti.
Aikaisemmin hohtavan valkoinen kaulus ja jalat olivat mennyttä kalua. Koira näytti lähinnä hukutetulta rotalta.
Mutta pääasia että oli kivaa

Joten illalla taas pyykättiin.

Tänään Pavel sai mun ollessani töissä koirakaverin kylään.
Sara kultsi tuli käymään.

Vahingosta viisastuneena Sara ja Pavel lenkkeili vain lumisilla alueilla. Ja nää kaverit ainakin kuvista päätellen on juosseet ja lujaa
Mietin vain tuossa että onkohan tuo koira nyt kuolattu taas niin pahasti että se pitäis pestä. No pitää katsoa.

On tää näyttelyelämä erilaista. Onneksi meidän ei tarvi sitä kovin paljoa tehdä.

Se oli hallilla harjoittelun päivä taas tänään.

Yleisön suureksi riemuksi esitimme Pavelin kanssa vinottaista seuraamista josta se sitten kaikki lähti

Saimme ohjeeksi, tai minä sain kävellä kuin juna kiskoilla lyhyin vetävin askelin sihisten samalla matkalla
Kauan mulle sai asiaa jankata (näinkin yksinkertaista, blondi mikä blondi) jotta sain tarvittavan “raivon” hommaan mukaan.
Ja voi pojat miten Pavel seurasi. Ei poikitusta ei mitään ja se oli vielä mukana hommassa ihan kympillä vailla ylimääräisiä hiimailuja.
Lähtötilanne oli tietysti perusasento.
Kotona pitää harjotella ihan muutaman metrin junaseuraamisia ihan täysillä sata lasissa.

Palauteosiossa tuli puheeksi Pavelin komentaminen ja yleensäkin sen piippaus.
Tuumasta toimeen ja kokeilemaan miten ja milloin ja miksi se piippaa.

Peruasento ja Veijo laski hiljalleen ykkösestä kahteenkymmeneen ja niinhän se komennus mun vierelläni alkoi kun mitään ei tapahtunut vaan piti vain pönöttää paikoillaan.
Korjausharjoitukset aloitettiin hetimiten.

Perusasento, hetki hiljaista patouttamista ja tiukka seuraa ja käännös oikealle.
Ohjaaja oli kuulemma sisäistänyt kääntymisen taktiikan, Pavel oli vähän ulapalla mitä nyt tehdään.
Taas patoutettiin ja käännyttiin.
Pavel oli kyllä mukana hommassa tiiviisti, tosin se ei oikein tiennyt että istutaanko perusasentoon vai jatketaanko vai mitä tehdään. Mutta kun paikka sivulta löytyi saatiin ihan onnistuneita suorituksia.

Sama patoutuskääntyminen tehtiin vasempaankin.

Ja koira autoon.

Pavel oli kyllä niin poikki ettei se olis jaksanu enää yhtään mitään ja niin olin kyllä minäkin. Reilu vartin treeni ja tuntui kuin me oltais molemmat juostu maratoni.
Ajatteleminen tosiaan on kovaa hommaa. Tästä vois kehitellä jonkin ihmedietin ja tienata miljoonia

Mulla on edelleen hakusessa kehuminen. Luulin että olen jo sisäistänyt miten ja missä mutta niin vain se on kaikki samalla äänenpainolla annettua mössöä.
Ja tosiaan huomasin näin jälkeenpäin kun olin tomerana tänään harjoituksissa (en ehtinyt miettimään karkaako Pavel vai eikö karkaa ) se olikin todella rauhallinen ja tiiviisti mun kanssani.

Ajattelin tänään jo ennakkoon että otan hallille mentäessä oikein tehostettuja seuraamisia.
Meillä on ollut melko erikoinen “korvat ei ole kotona” viikko. Lieneekö syynä lähistöllä rienaavasti käyttäytyvä naapurin juoksuinen narttukoira mutta meidän pikkumies ei oikein ole ollut oma itsensä.

Alun kuikuilun ja piippauksen jälkeen päästiin itse asiaan.
Seuraaminen meni itseasiassa ihan kivasti, käännökset onnistuivat ja kaikkea mutta vedin ilmeisesti vähän överiksi ja liikaa joten se paras terä katosi.

Jäähyillessä katseltiin Donna touhuja.

Seuraavaksi kokeiltiin seuraamista toista koirakkoa vastaan sivuttaen ensin ohjaajat vastakkain ja sitten koirat. Se meni todella hyvin. Pavel oli vain ja ainoastaan keskittynyt minuun.
Seuraamme liittyi kolmas koirakko ja kokeiltiin pysähtymistä samalle linjalle niin että me tulimme Pavelin kanssa vastaan muita. Se onnistui siihen asti ihan kivasti kunnes Pavel hoksasi uuden koiran sivullaan. Pysähtyminen meni pitkäksi, mutta onnistui sitten lopulta kuitenkin.

Kävin juottamassa Pavelia vessassa ennen kotiinlähtöä ja pitihän se ovenpieli sitten poislähteissä komeasti merkata
Eikä tietenkään pörssiromahdusta mukana joten olen dognessille velkaa yhdet.

Summa summarum.
En nyt vielä ihan epätoivoon vaivu, ei tää niin paha tilanne ole ehkä kuin musta tällähetkellä tuntuu. Ehkä me vielä noustaan täältä aallonpohjalta ylöspäin
Jotenkin minusta tuntuu että hallintapuoli meillä mättää eniten. En luota koiraan. Ehkä. Ja ihan selkeästi häiriö reenin puutetta.

Täytyy vielä kehaista että sen verran kuitenkin Veijon kehuista innostuin että lähetin sen kolmen nahkan juoksukuvan collieyhdistykselle jos se kelpaisi niille jonnekin täytteeksi ja tänään kun avasin sivut se oli niiden etusivun kuvana

Laitan loppukevennykseksi vielä kuvan lauantailta.
Tää oli melkein voi sanoa tehtävä mahdoton, saada kaikki viis tallilla olevaa koiraa samaan kuvaan, yksi jäi vain ulkopuolelle

Monenlaiseen pieni koira joutuu mukaan.
Käytiin tallilla hengailemassa pitkästä aikaa vähän pitempään kun oli niin hieno ilmakin.
Tallilla oli muitakin koiria paikalla tänään mutta kyllä Jammun kanssa jammailu taisi olla sittenkin kaikista mukavinta
Tosin Jammu itse oli sitä mieltä että vähempikin vouhkaaminen olisi riittänyt.

Mitään en ole ottanut

Hurautettiin hallille taasen hengailemaan.
Meinas mennä koko harjotukset ihan piippaamiseksi kun meidän hallivuorolle oli tullut uusia reenaajia ja vielä nahkatyttö.
Pavel oli ihan in laav.

Kokeilin hiljakseltaan seuraamisia remmissä paikasta A paikkaan B siirtymisissä.
Nastan kanssa otettiin yhteinen paikkamakuu ja meni olosuhteisiin nähden ihan jees. Kävin kuitenkin palkkaamassa suht tiheästi muttei Pavel noussut kertaakaan vaikka rauhaton se oli.
Ne naiset ne naiset sekoittaa pienen pojan pään.

Päivikki meitä sitten ohjeisti kontaktiharjoituksissa ja kokeiltiin semmosta että annan koiran hiimailla ihan rentona menemään ja käsken sen sitten yhtäkkiä makaamaan.
Aluksi Pavel oli ihan H-moilasena että mitäs tää nyt on mutta sitten se alkoi selvästi hiffaamaan mitä pitää tehdä. Meni se joka kerta ihan nätisti maahan, mutta nopeutti kerta kerran jälkeen toimiaan.
Samaten se alkoi selvästi kuikuilla siinä mun lähelläni että mitäs tänään tehtäisiin muutakin kuin vain hengailtaisiin

Ai niin
Mulle oli myönnetty ihan älyttömän hieno  pokaali  seuran vuosikokouksessa tittelillä Vuoden 2007 aktiivii !
Olen edelleen kyllä ihan ällikällä lyöty, mulle
Ja lisäksi vielä pronssinen harrastemerkki.
En varmaan edes muistanut kiittää. Tapitin vain sitä pystiä lähinnä kauhun sekaisella kunnioituksella.

Tää on siis yhtä juhlaa