Torstaina, Helmikuun 21. 2008

Torstain treeneilyä

Tänään olisi pitänyt olla Bh-koe, epävirallinen sellainen mutta kuitenkin. Sitä kuitenkin jouduttiin siirtämään joten hengailtiin hallilla sitten ihan omin nokkinemme.
Täytyy tunnustaa että olin melkosen väsy joten kokeiltiin vain käännöksiä jotka menivät ihan pipariksi sekä seuraamista josta yllättäin löytyi kaikkien muiden kuvassa näkyvien virheiden lisäksi vielä yksi tosi yllättävä sellainen lisää.
Pavel poikittaa seuratessa, mutta se poikittaa eripäin kuin tavallisesti on totuttu näkemään.
Tää tuli aika yllätyksenä koska en ole ollenkaan huomannut sen tekevän niin. Mutta ei kai se muuten huuppa-ukko oliskaan jos ei se jotain tuollaista keksisi tehdä.
Miten tuollainen vastapäinen poikittaminen sitten on tullut ei mitään hajua.

Liikkeestä istumista jankattiin vähän. Jotenkin tosi turhauttavaa sekä minusta että ilmeisesti koirasta kun se osaa, muttei vain tee. Siitä näkee jo kauas että liike ei ole mieluinen.

Kokeilin myös palkan laittamista istuvan koiran taakse. Kaikki meni tosi hyvin siihen asti kunnes Pavel yhdisti namin ja sen tulon siihen että heitän sen vieressä ollessani Pavelin taakse. Siitä se lähti kuin raketti kohti palkkaansa eikä pysähtynyt vaikka olisin mitä tehnyt. Ja tämä tapahtui siis ennen kuin edes oltiin tehty mitään liikettä.
Pitänee keksiä tuohonkin jotain

Muita illan tuotoksia voi ihailla täällä. Kiitos Maaritille kuvaamisavusta :)

5 Kommenttia »

  1. Treenaaminen on siitä huopaa, ettei yhtään samanlaista päivää tule. Juuri kun luulee saaneensa jonkin asian kuntoon, postaakin jokin varmana pidetty juttu totaalisesti.
    Tarkkuus ei koskaan pahaksi. Yksi suurimpia mokia mitä oon matkan varrella huomannut, on harjoitusten “monimutkaistaminen”. Jo muotisanan, koira ajattelee “mustavalkoisesti” pitäisi varoittaa tästä liiasta kikkailusta.

    Kommentti v — 22.2.2008 @ 8.59 |Muokkaa

  2. Moi! Kävin napsiin kuvat tuolta sun albumista joten sun ei tarvitse laittaa niitä mulle maililla! Joitakin laitin tuonne omaan blogiinikin mainiten tietenkin sinut kuvaajana. Kiitos kovasti kun otit kuvia! Terveisin Päivikki ja karvakorvat

    Kommentti Päivikki — 22.2.2008 @ 17.04 |Muokkaa

  3. Kiitos valtavasti kuvista, ne oli LOISTAVIA!!!

    Kommentti Maarit — 22.2.2008 @ 20.26 |Muokkaa

  4. kiitos kuvista :D

    Kommentti Käpsy — 22.2.2008 @ 22.34 |Muokkaa

  5. Kivoja tekemiskuvia Bubbasta! Nappasin joitakin omalle koneelleni, saanko käyttää niitä joskus sivuillani (kuvaaja mainiten)? Treeni-intoa Pavelin kanssa, muista ett sil on jenkkiaivot! ;)

    Kommentti Sirpa — 25.2.2008 @ 22.45 |Muokkaa

RSS feedi tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |