Torstaina, Helmikuun 14. 2008

Käännöksiä

Kuinka hankalaa tiukka vasemmalle tehtävä käännös voi olla?
Mun mielestäni ei ollenkaan ole ollut hankalaa kääntyä ennenkuin tänään alettiin opetella tekemään sitä oikein.
Mitä siihen nyt on tullut vähän kummallista koukkaamista käännöksessä mutta kuitenkin on käännytty.

Aluksi mun vauhtini siis loppui harjoituskäännöksissä maahan laitetun merkin kohdalla ihan täysin. En saanut millään pidettyä vauhtia päällä kun piti niin kovasti keskittyä siihen kääntymiseen.
Harjoittelin ja harjoittelin.
Pavel meinas jo aivan kanssa äityä reuhaamaan että mitäs kummaa tässä nyt oikein tehään näin oudosti näitä mutkia.
Taukoillessani vasta Paten ja ohjaajansa kääntymisiä seuratessani ja muiden penkillä istujien kanssa jutellessa asia jotenkin selventyi mun päässäni.
Oikea jalka silleen jännästi “heitetään” käännöksessä.
Seuraava harjoitus menikin heti paremmin. Meidän tarttee harjoitella käännökset näillä opeilla nyt tiiviiksi ja teräviksi.

Koska meillä oli kokonainen tunti aikaa olla hallissa ja tilaa oli me tehtiin kuljailumielessä vähän agilityäkin.
Kepakot alkaa jo sujua :shock:
Putki on edelleen Pavelin kestosuosikki. Sen pitää päästä sinne hillumaan aina kun se vain on mahdollista. Nytkin oli kaksi erillistä putkea vierekkäin, toinen oli uun mallisena ja toinen suorana niin että pökkäsi tähän uun malliseen. Pavel kävi ensimmäiseksi kokeilemassa sen suoran ja kun ei päässytkään siitä teki ees taas uun.
Rengas ei meinannut olla mieleinen vaan Pavelin mielestä olisi pitänyt päästä hyppäämään sivuilta läpi. Hetken asiaa neuvoteltuamme ulostuloaukko kuitenkin kirkastui myös Pavelin päässä.

Sitten me harjoteltiin jalkojen välistä pujottelua.
Meidän äherrys oli ilmeisen hauskaa kaikista läsnäolijoista. Kummallista :lol:

Pimeässä huoneessakin me käytiin tutkailemassa mörkömäistä pölynimuria joka oli erehtynyt sinne kuleksimaan.

Ens viikolla BHn kenraaliharjotukset. Sain tänään kaavion piirrettynä ja opastusta miten tulee toimia. Alkoipa ihan jännittämään valmiiksi.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS feedi tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |